itken jos suutun, itken jos on ikävä, itken itkemästä päästyäni. Ajatus siitä että puhuisin itkuisuudestani itkettää.
Pillahdan itkuun pienimmästäkin asiasta, jos en kerkeä "päättämään" että nyt ei itketä. Itkemiselle ei siis ole mitään erityistä syytä, tai en ole ainakaan keksinyt.
Muuten asiat on kunnossa, on työ ja koulu, rakastava poikaystävä (joka ei tätä pillitystä enää jaksa kovinkaan kauan).
Itkua on jatkunut useampia vuosia, luulin sen menevän ohi. Kuvittelin että pystyn itse vaikuttamaan asiaan ja hillitsemään itseni ja itkuani. Muutaman viikon on onnistunut, sitten taas rupean itkemään.
Onko kenties jotain lääkettä joka auttaisi asiaan?
Vuosia sitten kävin psykologilla keskustelemassa, silloin ei auttanut kun en itkultani oikein saanut puhuttua, syksyllä yritän uudestaan.
Pillahdan itkuun pienimmästäkin asiasta, jos en kerkeä "päättämään" että nyt ei itketä. Itkemiselle ei siis ole mitään erityistä syytä, tai en ole ainakaan keksinyt.
Muuten asiat on kunnossa, on työ ja koulu, rakastava poikaystävä (joka ei tätä pillitystä enää jaksa kovinkaan kauan).
Itkua on jatkunut useampia vuosia, luulin sen menevän ohi. Kuvittelin että pystyn itse vaikuttamaan asiaan ja hillitsemään itseni ja itkuani. Muutaman viikon on onnistunut, sitten taas rupean itkemään.
Onko kenties jotain lääkettä joka auttaisi asiaan?
Vuosia sitten kävin psykologilla keskustelemassa, silloin ei auttanut kun en itkultani oikein saanut puhuttua, syksyllä yritän uudestaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.