Posti Kalliossa on jo jaettu, mutta eipä näkynyt kirjettä. Vittu.
Onko turvallista hypätä kaivoon, vai lähetetäänkö kirjeet parissa osassa tjmv? En jaksa oikein elätellä toivoa, että posti olisi hukannut kirjeen. Jos ne kirjeet on tosiaan ykkösluokan, kaikkien olisi pitänyt jo saapua, ainaki Kallioon.
Kannattaako enää elätellä toivoa tämän vuoden osalta?
Onko turvallista hypätä kaivoon, vai lähetetäänkö kirjeet parissa osassa tjmv? En jaksa oikein elätellä toivoa, että posti olisi hukannut kirjeen. Jos ne kirjeet on tosiaan ykkösluokan, kaikkien olisi pitänyt jo saapua, ainaki Kallioon.
Kannattaako enää elätellä toivoa tämän vuoden osalta?
Vastaukset 50
Vanhimmat
Kerralla ne lähetetään. Toki Posti aina parista sadasta kirjeestä muutaman hukkaa ja ne toimitetan jälkijunassa. Todennäköisyys sille, että juuri sinulle on näin käynyt, on toki todella pieni.
Heippa!
Älä vielä kuitenkaan lannistu. Itse pääsin sisään. v. 2006, ja sain kirjeen kotiin vasta nettituloksia seuraavana päivänä. Eli tämän vuoden tuloksethan julkistetaan huomenna tiistaina, joten jos hakisin tänä vuonna niin saisin kirjeen vasta keskiviikkona.
Joten älkää vielä hypätkö kaivoon!
Itse hain nyt toista kertaa ja aina se vaan tuntuu yhtä hirveältä, kun postilaatikko ei kolahdakaan silloin kun sen pitäisi..
On kyllä tosiaan aika paska tunne kun ei vieläkään vaikka tietää yrittäneensä. Tsemppiä muille kohtalotovereille. Ja onnea tosiaan niille jotka sen paikan saivat!!!!
vaikka jäisi sisäänpääsyt väliin tänä vuonna, kiellän sinua ja kaikkia muitakin tulevia juristeja lannistumasta!
itse hain 4 kertaa ja tiedän monia 3-5 kertaa hakeneita, jopa yhdestä 7 kertaa hakeneesta olen kuullut. pääsykokeeseen tarvitaan paljon tuuria, eniten tietty muistia. älykkyyttä tai fiksuutta se ei todellakaan mittaa (sen tulet huomaamaan sitten jonain päivänä tiedekunnassa, trust me)! nykyään kun kirjat vielä vaihtuu joka vuosi, on se tietyllä tavalla jokaiselle "eka kerta" uudestaan joka kevät. eli ethän lannistu ja ajattele että sinusta ei muka olisi oikikseen tai että muut olisivat sinua jotenkin parempia. nuo ovat kiellettyjä ajatuksia kaikille! itse muistan kuinka se korpesi ja masensi oman aikansa kun tuli kerta toisensa jälkeen pettymys, mutta kerran se kirjekin tuli. olihan se hauskaa, mutta nyt vuosien opintojen jälkeen kaikki se hohto on kadonnut ja tulevaisuuden näkymät lähinnä hirvittää :D eli ei tämä ole elämää suurempaa pääsi sisään tai ei.
itse onnistuin analysoimaan lukutekniikkani virheet ja hioin muistiinpanotekniikankin huippuunsa niin että silloin viimeisenä pääsykoekeväänä olin valmennuskurssini parhaita jatkuvasti. tietty pääsykokeen kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, ja pääsin sisään vain nippa nappa :) mutta itse aina ärsyynnyin kun jotkut vähän harmittelivat että "no aijaa ai etsä päässyt kun just niillä rajoilla sisään", koska eihän tuolla ole mitään väliä! pääsykoesysteemi nyt muutenkin niin sanotusti kusee, eli kenenkään varsinaisia taitoja ja valmiuksia juristiksi se ei kovin hyvin mittaa. tietty juristille on tärkeää pitkäjänteisyys ja tarkka paneutuminen asioihin, joita kokeessa jossain määrin mitataan.
nyt jos et päässyyt sisään, kannattaa ihmeessä sitten pettymyksen jälkeen kohdata ne omat virheet ja miettiä miten voisi parantaa suoritusta. ehkä kuvien piirtäminen, värit, kirjoittamisen rytmitys tms voisi auttaa. ehkä yritit liian aikaisin osata ulkoa ja kokonaiskuva jäi epäselväksi eikä asioiden yhdistely ollut vielä sujuvaa? eikä pidä unohtaa sen tuurin merkitystä! olet varmasti tehnyt hyvää työtä jo tänä keväänä, kaikkea ei vain voi osata. ei sisäänpäässeetkään olisi osanneet kaikkeen vastata, monet varmasti johonkin toiseen kysymykseen huonommin kuin sinä. ei oikikseen pääse pelkkiä nerokkaita kympin oppilaita, tunnen huippuarvosanat kirjoittaneita ylioppilaita jotka ovat hakeneet vähintään sen 3 kertaa. tough :)
nyt saa harmittaa, mutta ei enää syksyllä! kokemuksesta voin sanoa että kannattaa ihmeessä suorittaa avoimen puolella kaiken mitä ehtii sitten ennen ensi kevättä, vähintään kieliopinnot pois alta, koska niillä on myös laaja korvaavuus jos oikis ei enää kiinnostakkaan ensi vuonna. jos ehtii ahkeroida eikä tarvitse käydä töissä vuoden aikana, kannattaa lukea mahd paljon avoimen puolella ja saat sitten aiemmin sisäänpäässeitäkin kiinni (ei kannata tenttiä ymp.oikeutta, koska sen osalta ei kai myönnetä korvaavuutta sitten tiedekunnan sisällä, ja se on muutenkin kuivaa kamaa).
eli voimia ja tahtoa kaikille joita tänään korpeaa! maailma ei kaadu tästä, etkä sinäkään. mieli virkeänä kohti syksyä!
se on tsempparin käsky!
...näistä sanoista. Itse olen kolmasti hakenut aikaisemmin. Tällä kertaa tosin Rovaniemelle ja olen aivan varma pettyväni taas huomenna. Koe meni tosi hyvin, mutta olen pettynyt jo niin monesti että ei jaksa uskoa että voisin ikinä sisää päästä.
no mutta hei, huomennahan ne Rollon tulokset vasta tulee! eli älä ihmeessä heitä toivoa vielä :) varsinkin jos tuntuu että meni hyvin. olen kuullut että nuo Rovaniemen tulokset tulee kirjeineen päivineen vasta sinä varsinaisena ilmoitettuna tulospäivänä.
mutta jos käy köpelösti niin...
tiedän sen pettymyksen tunteen. muistan kuinka oli niin tyhjä olo, kun kaikkensa oli antanut ja uskoi että nyt sen on täytynyt onnistua. tuntui että minä jos kuka olisin ansainnut päästä sisään, niin paljon näin vaivaa ja olin tosissani. mutta kun ei niin ei, se oli pakko niellä. kaikki tosissaan yrittäneet ansaitsisi saada opiskelupaikan, mutta harmi vieköön se ei riitä. koita vaan pitää mielessä että et ole yksin! sadat ihmiset vuodattaa tänään ja huomenna, (no ehkä oikeammin koko viikon aikana!) kyyneliä kun on niin pettynyt fiilis. mutta jos sisään haluaa, sinne myös pääsee, ennemmin tai myöhemmin!!
äläkä kuuntele kloppeja jotka sanovat että ei se ole ollenkaan niin vaikeaa se sisänpääsy, kyllä ekalla kerralla päässeet on niitä parhaita anyway etc etc... joskus olen tuohon törmäsin aikoinaan ja tuli paska fiilis, mutta nyt kun olen ehtinyt opiskella jo vuoden poikineen, voin sanoa että pääsykoepisteillä tai hakukertojen määrällä ei ole mitään korrelaatiota opintomenestyksen tai uran kannalta. ainoa millä on merkitystä nyt, on pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. siinä on avaimet myös hyväksi juristiksi. kyllähän me kaikki haluaisimme että onnistuisimme asioissa heti ensimmäisellä kerralla, mutta ONNI ei vain potki kaikkia yhtä aikaa. sinun vuorosi tulee kyllä!
tärkeää on, ettet lannistu liikaa. toki nyt saa harmittaa, mutta muistan että kun itse olin hakenut toista kertaa ja pisteet ei riittänyt, saatoin itkeä vielä joskus joulukuussa ja ajattelin että kylläpä olen surkimus :D onneksi pääsin siitä yli ja tulin tolkkuihini! ja sitten ehdottomasti kannattaa kokeilla oikaisupyyntöä jos olet jäänyt max 2 pisteen päähän. JOKA vuosi sisään pääsee kourallinen ihmisiä sitä kautta, eikä sekään ole mikään "luuserikeino", ei todellakaan. sehän vain tarkoittaa että tarkastaja on tehnyt virheen, ei hakija!! jos olet jäänyt useamman pojon päähän, nou hätä. sillä ei ole mitään merkitystä sinä keväänä kun sisäänpääsy on todellisuutta.
ylipäätään tuntuu, että me vähän myöhemmin kuin 19-vuotiaana (tai jopa 18 v!) sisäänpäässeet opiskelijat ollaan alusta asti osattu suhtautua opintoihin ja tuleviin töihin vähän realistisemmin. ruusutarhat ja turhat luulot itsestämme on karisseet, ja nämä tuoreiden ylioppilaiden pätemispuheenvuorot luennoilla tuntuvat niin hellyyttävän hupaisilta. no, ei heitä nyt onneksi niin paljon ole, ja kyllä suurimmalla osalla heistäkin on järki ihan mukavasti päässä :)
jos sinulla on ylimääräisiä euroja taskun pohjalla, hyvä lohdutusterapia on aina herkuttelu, jonkun kivan asian hankkiminen (ihan pienetkin asiat voi piristää), leffat... ja jos on keveä kukkaro niin lenkkeily ja iltamyöhäset kävelyt valaistussa kaupungissa tekevät terää ja antavat tilaa sekä voimaa taas haaveilla uudestaan. mutta itseään ei kannata piiskata, ei edes siinä analyysivaiheessa.
mutta nyt, sormet ristiin huomista varten!
KIIITOS viestistäsi kuka oletkin!! :) tuli parempi mieli heti. Juuri äsken itkeneenä tätä kolmannen kerran pettymystä löysin valoa :) muutenkin elämässä vaikeaa tällä hetkellä, ei vain opiskelupaikan puutteen vuoksi.
Uskon myös että se ei voi olla tyhmyyttä vaikka aluksi se onkin tunne "oonko tosiaan vaan liian tyhmä?"
Myös jos se paikka tulee sitten neljännellä kerralla, olen varma että se tuntuu vieläkin paremmalta kuin nyt. Se että EI ole luovuttanut.
Hyvä huomio oli muuten se että tavallaan jokainen hakee aina ekaa kertaa kun kirjat ovat eri. En olekkaan ajatellut asiaa tältä kannalta :) kiitos kovasti viestistäsi! Kaltaisiasi hyväntahtoisia ihmisiä pitäis olla enemmän!
Rollon sisäänpäässeet jo netissä. Aamulla katoin.
koita pysyä lujana itsellesi, ettet antaudu siihen "ei musta ole siihen"-itsesäälikieriskelyyn :) se ei nimittäin ole lainkaan totta! nyt kun et luovuta niin sinussa jos kenessä on ainesta huipulle.
kolmannen kerran pettyneenä olin itsekin hankalassa tilanteessa ja oli suuri huoli muistakin asioista kuin opiskelupaikasta. muistan kuinka oli vaan sellainen kurja "justiinsa joo"-fiilinki. mutta jotenkin ne asiat vain järjestyi kun pidin kiinni tärkeistä asioista ja suhtauduin maltilla elämän pomppuihin. enkä päästänyt irti ajatuksesta itsestäni oikislaisena ja tulevana HYVÄNÄ juristina.
nykyään välillä jos musta tuntuu joku asia liian haastavalta tai liian vaikealta, hyvänä maasta nostajana toimii sen kun muistan kuinka sitkeänä pysyin kaikki ne turhauttavat pääsykoekeväät kaikkine huoline ja pelkoineen. silloin tulee sellainen vahva tunne ja usko omaan juttuun. voin olla ylpeä siitä että olen aika sitkeä ja kärsivällinen tyyppi joka saavuttaa kyllä lopulta haluamansa tavoitteet vaikka seinä nousisi kuinka jyrkästi vastaan :) eli kaikkien niiden epäonnistumisien ja ohi hujahtaneiden keväiden ANSIOSTA olen parempi sekä ihmisenä että juristina kuin ikinä olisin ollut ilman niitä kokemuksia. sitä on vaikea varmasti tällä hetkellä ymmärtää kun pettymys on vielä tuore, mutta usko pois, että vaikka nyt syö miestä, nämä kokemukset koulivat sinusta taitavan, tarkan ja helposti lähestyttävän juristin. sinun tulee nyt vain olla voimakas ja pitää haluamastasi tulevaisuuden ammatista kiinni.
kansan riveistä kuka tahansa voi periaatteessa lukea itselleen OTM-tutkinnon, mutta kirjoista ei opita tärkeitä elämäntaitoja, joita hyvän juristin tulee osata työssään hyödyntää laajalla skaalalla. sitä se dekaanimme kekkonenkin aina uusille oikkareille painottaa, että meidän tulee pyrkiä olemaan laaja-alaisia yleisosaajia. ja mikäs sen paremmin siihen tavoitteeseen auttaa pääsemään kuin elämä itse, kaikkine eri puolineen ja pomppuineen!
menee ehkä vähän liian vertauskuvalliseksi, mutta kummalla on paremmat voimat: sillä, joka on noussut suorille jaloille kannatellessaan raskastakin painoa, vai sillä, joka ei ole koskaan edes käynyt kyykyssä? :)
Viestisi auttaa tähän hetkeen erittäin paljon, kun sitä kyseenalaistaa jo omaa järkeään. Vaikutat erittäin fiksulta ihmiseltä, ja kaikki kertomasi on totta ja kuulostaa erittäin loogiselta. Vaikka nyt harmittaa ja itkua vaan tulee, tiedän kuitenkin sisimmissäni että tästä selviää. Ja on totta että tämä jos joku valmistaa kaikkea muuta varten elämässä. Taistelutahtoa on oltava vaikka pahalta tuntuu. Ja uskoa onnistumiseen vielä. Ja olen varma että lopulta vaikka päätyisinkin muulle alalle ovat nämä kokemukset opettaneet muita erittäin arvokkaita asioita.
Niin pitkään kun haluni juristiksi on yhtä palava kuin nyt, en näe syytä luovuttaavaikka se vaikuttaisi ulkopuolelle tyhmälle enää hakea.
Kiitos vielä sanoistasi. You made my day.
missähän muka?
En kyllä itsekkään ole rollon tuloksia löytänyt.. säikytit pahanpäiväisesti :D mutta jos sisäänpäässeiden nimet jossain on niin voisitkohan laittaa ystävällisesti linkin? Tietty onhan ne jo huomenna mutta..
vuodelta 2008.
Kyllä tyhmä koirakin luun löytää, kun kaivaa tarpeeksi monta koloa.
muuten hyvä hei, mut ei sovellu tähän tilanteeseen! kunpa pääsiski joka kevät kaivaa sitä samaa luuta, mut ei. kirjat vaihtuu ja edellisil koloilla ei oo mitää merkitystä. niistä pääsee korkeintaa pienelle hajulle uuden luun suhteen :D
korjaan sun satuiluas siis seuraavasti: tyhmä koira luulee ettivänsä samaa luuta vuodest toiseen. oikikseen pyrkijät ei tälleen tee.
over and out!
Nyt sitten on ensi keväänä mahdollisesti neljäs kerta edessä :( mietin sitä, että millaista sinulla oli suhtautuminen kaverien ja perheen puolelta kun viekä hait 4 kerran? itse olen jo nyt kuullut "aika säälittävää kun ei päässyt " kommentteja ja alkaa ahdistaa vaikka muiden sanoilla EI OLE MITÄÄN VÄLIÄ. Totuus on se, että siltä se vielä nyt tuntuu itsestä ja siksi satuttaa, sanoi sen kuka vaan. Kuulostaako tutulle, että sosiaalinen paine päästä sisälle kasvoi hakukertojen lisääntyessä? tarkoitan että kun ensimmäisen kerran hakee, vaikka ei pääsekkään sisälle ei se ole "noloa" koska niin monet eivät ensimmäisellä pääse.
tuollaiset puheet saakin harmittaa! ikävää, että joillekin ihmisille on niin tärkeää saada tuntea olevansa parempi ja tärkeämpi ja ainoa keino siihen on sanoilla nostaa itsensä yläpuolelle työntäen toista alas. inhottavaa, mutta oi niin yleistä! sellaiset ihmiset kannattaa rohkeasti jättää taakseen, koska voit olla varma etteivät he myöskään tue sinua jatkossa tai varsinkaan iloitse puolestasi sitten kun koittaa onnistumisen hetki.
muistan kyllä jotkut tyypit, jotka eivät kyenneet asettamaan ajatuksiaan minun asemaani, vaan laukoivat inhottavia kommentteja. "no etkö sä vieläkään päässyt sinne, mitä sä oikein teet aina väärin, mikä sua vaivaa, ihan tosi, voisit jo yrittää päästä sinne"... olin välillä alla päin tällaisten sanojen vuoksi. loppujen lopuksi jätin heidät omaan arvoonsa eikä yhteyttä ole tullut pidettyä enää vuosiin juuri yhtään :) heidän "onnittelunsa" sitten sisäänpääsyni johdosta eivät myöskään olleet enää minkään arvoisia, kohautin vaan henkisesti olkapäitäni heidän suhteensa. pidin ympärilläni todelliset ystäväni, jotka olivat kyllä aivan ihania. he ymmärsivät ja tukivat, kannustivat ja hellivät sanoilla :) olen vieläkin niin kiitollinen heille. samoin poikaystäväni oli tosi suuri ja ihana tuki, hän ei nähnyt minussa tippaakaan mitään vikaa vaikka olin hakenut "n" kertaa, vaan päinvastoin arvosti suuresti sinnikkyyttäni ja vieläkin jaksaa ylpeillä voimillani ja kehua minua koitoksestani uudestaan 2010!!
Kiitos vastauksestasi. Sanoistasi saa suurta apua. Kiitos!! Tarinasi kuulostaa upealle. Ja onhan se totta että tuossa on aihetta olla ylpeä että ei luovuttanut kovien paikkojen tullen, vaan uskoo omaan juttuunsa vaikka muut eivät. Itselläni on juuri tuo sama ongelma, en voi antaa periksi. Luovuttaminen EI ole vaihtoehto.
On helpottavaa tietää että samoja asioita on läpikäynyt muitakin ja varmasti monia. Nyt vain uskoa tulevaan. Heikkoina hetkinä palaan lukemaan viestisi.
Mä tunnen yhden joka pääsi kuudennella sisään ja olenpa kuullut henkilöstä joka pääsi kahdeksannella. Eli ei se ole tärkeää monennella pääsee, itse panostaisin siihen että välivuosinakin tekee jotain järkevää ja pyrkiminen on sitten vaan se pari kk vuodesta. Näin se ei henkisesti muodostu liian suureksi taakaksi.
Ne joilla on pettymysten tuomaa elämänkokemusta tajuavat asioita aika paljon syvällisemmin ja sitä elämänkokemusta onkin vaikea muualta saada kuin juuri niiden pettymysten kautta. Se karaisee ja tekee vahvemman ihmisen, vaikka laiha lohtu onkin juuri pettymyksen hetkellä. Tsemppiä, älä anna periksi.
Ps. Itse en kyllä sitä Rovaniemelle pyrkimistä mitenkään luovuttamisena näe, se voi avata uusia ovia. Varmasti toisille sopii, toisille ei.
pyrkiä oikikkikikikiseen vaikka koko loppuelämänsä ja valmistua viime metreillä luristiksi tai huristiksi.
Unohdin mainita, että asuin tuolloin Etelä-Haagassa, eli Helsingissä minäkin.
sama juttu. posti jaettu täälläkin jo. itse menetin jo toivoni, eihän posti kovin usein myöhästele kun seuraavana arkipäivänä lähetyksestä ollaan kaikki totuttu kirjeet ja kortit saamaan... fuck
Oli tyhjä laatikko täälläkin.. Varauduin tähän jo etukäteen, mutta ikävältä tuntui.
Aivan liian korkea pisteraja (50) minulle. Monivalintatehtävistä kun ei tainnut tulla pisteen pistettä. Siksipä en ole viitsinyt/uskaltanut käydä edes postilaatikolla.
Vähän tuntuu hassulle, että koe oli huomattavasti vaikeampi kuin viime vuonna, ja silti pisteraja aika hurja. Etenkin monivalinnoissa olettaisi, että keskimäärin pari kohtaa olisi mennyt väärin ja ainakin yhteen olisi keskivertohakija jättänyt vastaamatta. Jos kahdessa viimeisessä tehtävässä porukalta olisi lähtenyt approx. 10-13 pistettä keskimäärin, tuntuu hurjalta tuo pisteraja. Voiko olla kaikki kohdallaan? Vai onko ollut kaikkien aikojen kovin hakijaporukka?
on kyllä todella kova toi pisteraja. tie mistä se johtuu sillä koe ei ollut helppo.
No pari ekaa oli helppoja. Periaatteessa viisi ekaa helppoja. On vaikea tajuta tuota pisterajaa. Viisikymmentä supernörttiä ja pari kolmekymmentä muutenvaan lahjakasta mahtuu varmana 1600:n sekaan, mutta että 200 vetäisi noin järjettömät pisteet!!??
väittää, että kokeen kysymykset olisi löytyneet netistä pari päivää ennen koetta.
Itselläni paikka onneksi on jo. Sen kyllä sanon, että paljon on ollut superlahjakkuuksia liikkeellä...
Turussa oli viime vuonna tuotakin korkeampi pisteraja. Fakta nyt vaan on että monivalinnat nostaa jos on asiasta hajulla. Jos ei niitä osaa voi suosiolla lähteä himaan.
tuo maksimi pistemäärä se 80 eikä 70 niinkuin Helsingissä.
Ei tuo pisteraja nyt kuitenkaan mitenkään kummallinen tai poikkeuksellinen ole. 2005 pisteraja oli 49 pistettä, 2003 oli 60 pistettä ja 2001 oli 50 pistettä.
Niin se vuosittain vaihtelee.
Silti esim. 2003 ja 2005 kokeet olivat ihan naurettavan helppoja verrattuna tähän. Olkoonkin hakijoita parisataa enemmän tai vähemmän suuntaan tai toiseen, tuntuu oudolta, että tänä vuonna jengi on huomattavasti fiksumpaa kuin aiemmin. Jos tutustut kokeeseen, huomaat kyllä, että se ei parin ensimmäisen kysymyksen jälkeen ollut helpoimmasta päästä. En kiistä hakijoiden lahjakkuutta lainkaan, onnea sisäänpäässeille!!
Paljon mahdollista. Eiköhän siellä taustalla ole myös kunkin yksittäisen kysymyksen tarkastajan vaatimustaso. Olettaisin, ihmisiä kun ovat, että vuosittain nämäkin ovat aika vaihtelevia. Monta vaihtujaa on mukana.
Mielestäni kuitenkin monivalintatehtävien pisteytyssysteemi on hanurista. En ymmärrä mitä sillä mitataan. Riskinottoa? Ei ainakaan hakijoiden tasoeroja. Kukaanhan ei tahallaan vastaa väärin eikä luulo tietenkään ole tiedon väärti, mutta henkilö joka yrittää ja vähän riskeeraa, saa saman nollan kuin se joka skippaa koko tehtävän. Siitäkin huolimatta nolla, että on saanut yli puolet oikein.
Itse pelasin upporikasta ja rutiköyhää, vain 1 EOS-vastaus. Se nyt kostautuu, katkeruus näkynee kirjoituksessa...
Tietenkin tähän tilanteeseen vaikuttaa sekin, että työllisyystilanne ei ole mikään paras mahdollinen. Väitän, että työelämässä muutaman vuoden tai muuten vain kokemusta/ motivaatiota keränneitä ihmisiä oli nyt enemmän, jolloin myös tietotaso lähtökohtaisesti on korkeampi.
ei tullut kirjettä taaskaan. Alkaa pikku hiljaa masentaa... yritys on ollut kova mutta se ei ilmeisesti aina riitä.
AIVAN SAMAA MIELTÄ MONIVALINNASTA ja muutenkin ainakin helsingin oikiksen kokeet on ihan perseestä.. ei mittaa yhtään sitä osaako tietoa soveltaa. Mutta näin nyt valitettavasti on eikä sille voi mitään. Itse hain tänä vuonna ekaa kertaa ja vastasin KAIKKIIN monivalintoihin... pääsin sisään 54p. mutta kyllä nuo kokeet on naurettavia!
Mutta on sinällään ihailtavaa että olet jaksanut hakea noin monta kertaa, kertoo sekin luonteen lujuudesta.. Itsekkään en nyt 3 kerralla päässyt ja ahdistaa että jos en koskaan pääsekkään, etenkin kun ongelmaa ei ole siinä etten lukisin paljon ja keskittyen. Tottakai sitä miettii myös että milloin sitä kannattaisi luovuttaa ja unohtaa koko asia.
Itselläni taisi olla jo 7. kerta, tuloksetta tämäkin. Joka kerta kun se märkä rätti lävähtää päin näköä tulosten julkaisemisen yhteydessä, vannon että oli viimeinen kerta. Sitten kun aika kuluu ja kevät tulee, alkaa jälleen into nousta, joten eipä anneta periksi.
En suostu uskomaan, että useamman kerran pyrkineet ja parin tai muutaman pisteen päähän jääneet olisivat sen "tyhmempiä". Töitä vain täytyy tehdä vielä hiukan enemmän. Eikä se hyvä onnikaan tietenkään pahitteeksi olisi.
Sitä paitsi meillä paljon lukeneilla on huomattavasti laajemmat pohjatiedot siinä vaiheessa KUN pääsemme sisälle...
Tsemppiä vaan!
Voi, kun surettaa lukea teidän viestejänne. (Muuten vain klikkailin siis tänne, olen sisällä toisessa tiedekunnassa, eikä oikis ole minun juttuni.)
Itse sain pyrkiä sentään suht helpolle alalle sen viisi kertaa. :-/ Viimeinen kerta oli sellainen, että olin jo käynyt ammatinvalintapsykologilla hakemassa vähän varmistusta onko minusta edes ko. alalle/yliopistoon. Sieltä sain varmemman mielen ja osasin ottaa kokeessa rennommin ->onnistuin!
Toivottavasti te muutkin pääsette vielä nauttimaan siitä unelmien alasta. Tiedän kokemuksesta missä te ryvette. Ne itseinhon yms. fiilikset, voi jee. Niin paljonhan se on myös tuurista kiinni! Mä inhoan sitä, kun vain päässeitä onnitellaan. Rannalle jääneet tarttee sitä onnea ja kannustusta paljon enemmän. Siis tsemppiä kaikille!!
Loppupeleissä sillä ei ole mitään väliä enää tässä vaiheessa, miten koe on mennyt! :D Tahtoo sanoa: NYT KATSE OMASTA NAVASTA JA ALAKULOISISTA AJATUKSISTA KOHTI TULEVAA VUOTTA!! Kyllä oikiksen valintakokeesta ihmisjärjellä läpi pääsee, mutta jos ei pääse, niin ei se ihmisestä sen huonompaa tee! Hiukan suhteellisuuden tajua, realismia, ja rennoin ja valoisin mielin kohti tulevaa vuotta! :D Jos edessä on välivuosi, niin mikäs sen parempaa, kuin tehdä jokaisesta päivästä sellainen, mikä parhaiten auttaa tulevaisuutta - kunhan muistaa nauttia myös niistä kuuluisista "hetkistä". Ja jos ei satu saamaan mitään töitä, niin lukutaitoinen keksinee myös jotain muuta tekemistä. Pienenä vinkkinä voi mainita, että kirjastot ovat kohtalaisen täynnä oikeustieteellistäkin kirjallisuutta, ja toisena vinkkinä voi mainita, että lukemisesta ei ikinä ole ollut haittaa kenellekään.
TSEMPPIÄ SIIS! PALJON! Pian koittaa uusi vuosikymmen ja eikös se olis aika hyvä aika päästä sitten tiedekuntaankin ihan - olkoonkin, että ei se elämä siitä kyllä ikinä kiinni ole, ihan totta! :D
Viides kerta Rovikselle eikä vieläkään. En tajua mitä teen väärin. Ehkä musta ei vain ole tähän :(
Vinkkejä sinulle: 1) Muistitekntiikat listoja varten (osta Memo- niminen kirja, jos haluat oppia lisää).
2) Karsi turhahkot muistiinpanot TAI jos et ole tehnyt niitä aikaisemmin; kokeile tehdä.
3) Valmennuskurssi (käytännössä pakollinen, jos haluat edun muihin hakijoihin)
4) LUE ENEMMÄN; suosittelisin 10h jos et oikeasti ole vieläkään päässyt ineen, ja joskus jos ei pysty lukemaan = vapaailta/päivä. JA VAPPU ON VAPAA SEURAAVA PÄIVÄ!
5) jos JA KUN olet valmennuskurssilla, kaikkia harjoitustehtäviä ei tarvitse tehdä, mutta ainakin luet niitä (ne ovat täydellisiä muistiinpanoja sinulle)
6) loogiset alleviivaukset ja AJATTELE MITÄ LUET
7) KERTAUS aamulla, KERTAUS illalla
onnea matkaan!
lisäisin vielä, että kannattaa todella minimoida kaikki häiriötekijät! itselläni jo pienikin ääni tai muu aistiärsyke riitti viemään huomion pois lukemisesta ja aloin ajatella aivan muita asioita, varsinkin siinä vaiheessa kun kirjat oli luettu moneen kertaan ja teksti alkoi turruttaa...
sen kirjaston lukusalissa, jossa luin joka päivä, kävi säännöllisesti eräs vanhemman puoleinen mies, joka käyttäyttyi aivan käsittämättömällä tavalla...hän luki aina helsingin sanomia ja rypisteli jokaista sivua erityisen kovaäänisesti, yski ja ryki hirveällä äänellä: "yyääärrrgghhh-köh-köh-krrrhhhmmm-kyööörrhhhggggggg!!!!!" sekä kirnusi räkää vähintään kahden minuutin välein. lisäksi hän nauroi ääneen, luki lehteä ääneen ja kommentoi sitä ääneen (täysin itsekseen) sekä paukutti pöytää joko kädellään tai silmälasikotelollaan. hän viipyi yleensä noin tunnin enkä oikein viitsinyt siirtyä siksi aikaa muualle, koska kirjastossa ei ollut muita "hiljaisia" lukutiloja...
POINTTI: korvatulpat olivat kullanarvoiset! :) niin kotona kuin kirjastossakin
ja pääsin sisään!
helvettiin sieltä lukusalista. Deekut ja muut hörhöt kuuluvat ihan muualle kuin lukusaliin. Saunan taakse jos tarkkoja ollaan.
kyseisessä kirjastossa luku&lehtisali ovat samassa tilassa :D eli aina sai jonkin verran kestää ties mitä hiippareita. yksikin syödä mässytti milloin karkkia milloin pähkinöitä kovaäänisesti ja vielä tarkkaili hanakasti, että häiriintyväthän kaikki kokeisiin lukijat...Mutta usko pois, kun ajatukset harhautuivat keksin ainakin 50 eri tapaa päästä kyseisen papan päiviltä ;D harmi ettei päässyt toteuttamaan...
Pääsin itse 59 pisteellä sisään yliopistoon. Tässä muutamia neuvoja kaikille, jotka eivät päässeet sisään.
1. Älkää lannistuko, pääsykokeen pistemäärä ei mittaa älykkyyttänne. Se mittaa ainoastaan tehdyn työn määrää, opitun soveltamista ja viimeinen koe riskinottokykyä.
2. Lukekaa enemmän ensi vuonna. Oikeasti tarkoitan sitä, että opettelette kirjoista ULKOA lakipykälät, listat ym. Niitä tarvitaan kokeessa. Sitä paitsi, niillä saattaa aina saada muutaman varman pisteen. Lukemiseen ei riitä 4-5 tuntia päivässä, ellet ole oikeasti nopea omaksumaan tietoa. Itse luin aina n. 9 tuntia päivässä sisällyttäen valmennuskurssit niinä päivinä. Eniten taisin lukea yhtenä päivänä 13 tuntia. Muistakaa kuitenkin, että ei se tuntimäärä, vaan opittu määrä.
3. Käykää valmennuskurssi. Tarkoitan sitä. "Turhaa rahastusta" kaltaiset kommentit ovat naurettavia. Valmennuskurssit antavat suhteettoman paljon etua muihin hakijoihin nähden, koska siellä käsitellään asioita syvällisesti, niin että sen soveltaminen on myöhemmin mahdollista. Tosin tämän vuoden perus- ja ihmisoikeuksien osalta Pykälän valmennuskurssi oli täyttä paskaa. Pari sataa sinne tänne ei merkitse mitään, kun pääsette tiedekuntaan.
4. Testatkaa kykyjänne kaiken aikaa. Tehkää tehtäviä, lukekaa mallivastauksia, tehkää omia muistiinpanoja. Itse en todellakaan lukenut koko opiskeluaikaani, vaan tein paljon myös omia muistiinpanoja, mind mappeja, selvitin kirjan sisältöä paperille. Itselleni lukeminen ei ollut se paras oppimismuoto.
5. Älkää tuhlailko liikaa aikaa unelmointiin tai suremiseen. Oikis on vaikea paikka päästä, mutta vielä vaikeampi, jos joka päivä istuu koneella lukemassa eri AMK:ten sisäänpääsyvaatimuksia. (Muutama kaveri teki niin, ei päässyt, tosin itsekin taisin selailla kauppiksen sivuja pari kertaa..)
6. Älkää lannistuko ja tsemppiä uuteen hakukertaan! Tiedekunnassa nähdään 2010 syksyllä toivottavasti. : )
Huh, kylläpä yhdet pääsykokeet voi aiheuttaa paljon pahaa oloa, palasi oikein omat ajat mieleen. Tsemppiä kaikille, varsinkin useamman kerran hakeneille. Itse hain yhdeksän kertaa ennen kuin pääsin, mikä näin jälkikäteen kuulostaa ihan älyttömältä. Mutta kun oli päähänpinttymä päästä oikikseen niin en vaan halunnut ja pystynyt antamaan periksi. Jälkikäteen ajateltuna en kadu muuta kuin sitä, että olisi pitänyt aikaisemmin pysähtyä ja miettiä miksi en pääse eli mikä on mun ongelma. Ja jos olisin ajatellut asiaa niin olisin ymmärtänyt oman perfektionismini olevan este. Ajattelin nimittäin, että minun pitää lukea täydellisesti tai muuten en voi päästä oikikseen. Olin siis itse oma viholliseni tässä asiassa. Oma ratkaisuni oli sitten se, että pidin hakemisesta välivuoden ja sitten pystyinkin rentoon ja täysipainoiseen lukusuoritukseen ja lopputuloksena vihdoin se unelmien opiskelupaikka.
Hakuprosessien välissä toki kävin toisen koulun ja olin useammassa työpaikassakin, joten onneksi sain hyötyä näistä välivuosistani. Muutenkin olen sitä mieltä, että ainakin oikikseen ei olisi välttämättä hyvä päästä heti suoraan lukiosta. Joillekin se varmasti sopii, mutta monelle välivuosi tuo arvokasta kokemusta ja varsinkin sitä hengähdystaukoa.
Mutta sitten niitä varsinaisia vinkkejä pääsykokeisiin: Valmennuskurssilla on hyvä käydä ainakin kerran, sitten tietää jo paremmin miten pitää lukea. Oikiksessa kun termit ovat niin huipputärkeitä, niistä saa niin monta pistettä, että ilman niiden osaamista voi olla vaikea päästä sisään.
Ja ne jotka ovat hakeneet jo useamman kerran, hankkikaa kopiot omista vastauksistanne ja katsokaa mikä niissä meni pieleen. Parasta olisi, jos teillä olisi mahdollisuus päästä jonkin oikiksen proffan tai muun juristin (tai paremman puutteessa oikisopiskelijan) juttusille niiden vastaustenne kanssa jolloin voisitte yhdessä katsoa mitä parannettavaa olisi.
Myös kaikki ylläolevissa vastauksissa olevat vinkit ovat todella hyviä. Omasta puolestani toivotan täydestä sydämestäni kaikille uudelleen ensi vuonna pyrkiville todella paljon jaksamista ja onnea!