Jotenkin aivan kuin ajan kuvaan kuuluisi että myötätuntoa ei enää käytetä.
Onko se lama joka on sen vienyt?
Vai eikö meillä Suomalaisilla ole sitä enää ollenkaan?
Siitä saa hyvän mielen kun huomaa lähimmäisensä.
Kaiken näköinen kyttäys menttaliteetti on astunut kuvaan.
Herättääkö teissä ajatuksia?
Onko se lama joka on sen vienyt?
Vai eikö meillä Suomalaisilla ole sitä enää ollenkaan?
Siitä saa hyvän mielen kun huomaa lähimmäisensä.
Kaiken näköinen kyttäys menttaliteetti on astunut kuvaan.
Herättääkö teissä ajatuksia?
Vastaukset 21
Vanhimmat
eiköhän me eletä ystäviemme suruissa ja iloissa mukana. Samoin jälkikasvumme. Ja vanhempiemme, kellä vielä on.
Tälläkin palstalla, tuikituntematon saa empatiaa,lueskelepa vaikka ketjut kokonaisuudessaan.
Eiköhän tuo asetu nuorempiin ikäluokkiin, minä,minä,minä,
näen. Empatia herättää vastaempatiaa, kovuus saa aikaan kovuutta.
Tällä palstalakin saa sitä, mitä itse antaa.
nuotenkin vain minäminä asenne, ei voi yleistää tätäkään.
Erittäin hyvä aihe. Kiitos.
Jota meidän kaikkien pitäisi omalta osaltamme miettiä.
ohjelma Japanista. Siellä konkurssipankkien johtajat asuivat puistossa pahvilaatikoissa. Siistejä olivat, ja puvut päällä. Kun filmiä näytettiin Japanilasille, kauhistelivatsitä. Kydelivät, että mitä meille on tapahtunut? Muutama vuosi sitten olisivat nämä vanhukset olleet arvostettuja suvun päämiehiä!
noin yleisesti, vai yksilötasolla?
Itse tunnen kaikki tunteet hyvin syvältä sydämestäni.
Tällä hetkellä elän ja olen elänyt jo useamman vuoden suurta surua tuntien, joten eläydyn hyvin herkästi toistenki vaikeuksiin syvästi osaa ottaen.
Ehkä nuoret, terveet, kiihkeää elämän taistoa elävät, ei ehdi, eikä jaksa paneutua kovin syvästi toisten murheisiin. Heillä ehkä on aivantarpeeksi tekemistä oman elämnsä kanssa ja selviytyminen siitä, ( näin luulen).
Luulen myös heidän kohdallaan, kun he saavat tukea ja ymmärrystä elämän taisteluissa, heillekin kasvaa empaattiset tunteet toisia ihmisiä kohtaan.
Mitä tarkoitat kyttäämisellä? ( outo termi ) Itse en ole kokenut sitäkään suruni keskellä, päinvastoin saan myötä elämistä kaikilta tahoilta tunetmiltani ihmisiltä. Kiitos heille.
Jos tarkoitat maailman laajuisesti, tai poliittisesti, niin olen huomannut muutoksen olevan tulossa.
Silloin on kysymyksessä suuret ihmis massat, ja nyt kaikki kansakunnat ovat hämmästyneitä kuinka valtava ihmiskunnan kurjuus saadaan hoidettua.
SE onkin niin suuri kysymys johon näin pieni ihmisyksilö ei löydä oikeaa vastausta kovinkaa helposti.
Olen tunteva ja empaattinen ihminen, Autan siinä, missä voin ja kykenen. - Nuorempana huomasin itsessäni, että aina en mennyt mukaan muiden nyyhkyttelyyn, voivotteluun, surkutteluun, säälittelyihin ym. Koin tilanteen kiusallisena ja usein vanhemmat ihmiset 'ihan mässäili ikävissä tapahtumisissa'. Itse olin nuori ja asia todellakin oli kiusallinen, mielestäni piti jatkaa vaan eteenpäin jäämättä koukkuun. Kas kun nuorena tapahtuu koko ajan. - Nyt vanhempana olen todennut saman asian, että nuoremmat ei jaksa syventyä vellomaan ikäviä asioita ja esim omat lapsenikin sanovat minulle monesti: 'mitäs tuota mietit, tee jotain kivaa tai lähde matkalle'. Oikeastaan aika hyvä, asiat eivät todella jää paikalleen ja aina sattuu ja tapahtuu - hyvääkin ja positiivista.
Empatialla tarkoitan toiselle käden ojennusta.
Tsemppausta, myötäelmistä.
Sääli on jossain mielessä yläpuolelta katselua.
Samoin kuin surkuttelu että kuinka sinä nyt noin? Noinko huonosti asiat ovat?
Ennen sinä teit sitä ja tätä. Hyvä että ei aleta kilpailemaan että kyllä sitä on mullakin. Tulee ensimmäisenä tunne että vähätellään.
Valitettavasti sanomasi pitää paikkansa. Ainakin siltä tuntuu. Kun ympärillään näkee niiden voivan hyvin ja menestyvän,jotka osaavat vaatia minulle kaikki - heti - ja nyt. Kiltti myötäeläjä joutuu kokemaan ja tekemään ne ikävät työt ja ikävät asiat,joista ei kunnian Kukko laula,eikä tilipussi paksune. Helposti hymyillään vinosti ja ivataan hölmöksi. Talkootyö ja kaveriapu on verottajan taholta julistettu kuta kuinkin pannaan. Jos menee juttelemaan jonkun vanhuksen kanssa,niin sukulaiset kyselevät heti että rahojenko perään tuokin kyylää. Elämä on koventunut ja kovettanut ihmiset.
Kuitenkin,kaikesta huolimatta,yhä vielä ystävällinen sana,kosketus tai hymy saa oman mielemme iloiseksi. Liian usein vai itseltä unohtuu nuo asiat antamatta lähimmäisellemme. Ehkäpä jonakin päivänä huomataan että hippunen inhimillisyyttä on taas arvossaan niin työelämässä kuin yksityiselämässäkin.
ystävällisen sanan sanomiseen ei mene yhtään enempää aikaa kuin sen töykeän. Kunnioitus on säilytettävä, ei sääliä, vaan normaalia kanssakäymistä.
Ei lama ns. myötätuntoa ole vienyt vaan pikemminkin se, että monilla on paljon rahaa ja omaisuutta verrattuna heidän tai meidän aikaisempaan elintasoomme. Ja nehän on hankittu jo ennen lamaa. Ahneus, tuo perisynneistä suomalaisille ehkä rakkaimpia kateuden, ylensyömisen ja -juomisen ohella, velloo meissä taukoamatta. Kun on ahne, siinä ei oikein myötätunnolle sijaa löydy, sillä ei ahne halua jakaa mitään, ei edes myötätuntoa, vissiin sekin kuluu käytössä.
Esimerkkinä tavallisen ihmisen ahneudesta olkoon vaikka Helsingin Rautatientorin taannoinen kukkataide. Asiasta tietämättömille sen verran taustaa,että torille oli joku ympäristötaiteilija rakentanut erivärisistä ruukkugerberoista puutarhan. Oikein kaunis se oli ja ruukkukukkia oli mahdottoman paljon, varmaan satoja. Taideteos oli silmän ilona aikansa. Viime perjantaina klo 8.00 alkaen saivat kansalaiset hakea kukat pois ilmaiseksi.
Jo ennen kahdeksaa oli kuulemma hirveä rynnistys ja monet hamstrasivat oikein kassikaupalla kukkia. Siellä ei ilmeisesti ollut vartijoita, mutta olisihan aikuisten muutenkin luullut tajuavan, että yhden kukan ottaisivat, kun hakijoita oli paljon. Niinpä monet jäivät kokonaan ilman, vaikka olivat paikalla olleet kiltisti jonottamassa. En ollut siellä, koska mulle riittää, että saan ihailla luonnossa kasvavia kukkia. Kun ilmaiseksi saa, kohtuus katoaa taivaan tuuliin. Tuttava oli yrittänyt saada yhtä kukkaa ja sanoi, että hyvä,kun vaatteet ehjinä sieltä pääsi pois.
En tosin tiedä, mitä ja minkälaista myötätuntoa aloittaja tarkoittaa, sillä on "myötätuntoa", jolloin ollaan olevinaan kovinkin osaaottavia, mutta kun konkreettisen auttamisen paikka tulee, myötätuntoiset katoavat nopeammin kuin ehtii sanoa kissa. Tällaisista myötätuntoisista ei ole milloinkaan pulaa.
Lähimmille ollaan vielä inhimilisiä ja välitetäänkin oikeasti, mutta empatiaa ei enää riitä sen piirin ulkopuolelle muuten kuin tuota näennäistä säälittelyä. Jos ja kun aina kilpaillaan kaikesta jonkun kanssa, jopa eläkkeelläkin, kovaksihan se sellainen ihmisen tekee. Ahneen säkki on pohjaton.
Tämä kehitys on vuosikymmenten tulosta, ei siihen yhdet lamat vaikuta mitään. Itsekukin huomaa sen, kun muistelee maailmaa ja arvoja, jotka olivat meidänkin lapsuudessa sodan jälkeen Suomessa vallalla. Kysymykseesi vastaan, että suomalaisilla on hitunen myötätuntoa tallella ja sitä käytetään puhtaasti itsesääliin. Muiltahan onkin turhaa myötätunotoa odottaa, jos ikävästi käy. Monelle on käynyt ja moni sen tuloksena lähtee puupalttoossa.
Hirvee kilpailu vietti, olla aina ensimmäinenon sairasta.
Katselin tuossa Levengodin haastattelua entisestä hiihtäjästä.
Eihän sitä koko elämää ladulla olla. Voihan sitä joskus antaa latuakin jos joku sitä pyytää! Rakkautta ja anarkiaa enemmän peliin.
Penaaliin ei oteta mitään mukaan. Ehkä sitä herää tarkemmin näkemään kun ihmistä kaatuu ympäriltä kuin heinää.
Siitä saa hyvän mielen, kun huomaa lähimmäisensä. Totta, mutta kun se muuttuu hyväksikäyttämiseksi, niin asia on toisin.
Olen useaan kertaan pelastanut, avustanut rahallisesti vanhapoikaveljeäni ja nyt rupee mun hyväntahtoisuus loppuun.
Ei ole tullut kiitoksen sanaa hänen taholtaan. Pääasiassa äitimme vika, miksi elätti aikuista työssäkäyvää miestä, joka ei sitten ole oppinut rahankäytöstä mitään, elää tyyliin tili tuli ja meni. Ärrgh, mammanpojat maailmalle ja ajoissa.
Nyt kun äitiä ei enää ole, niin minä olen se lypsylehmä.
Ei ihminen saa olla liian läheisriippuvainen. Loppuu se myötätunto.
lapsuusperhettäni paljon. Kun äitini kuoli, kävin siivoamassa isäni ja veljeni kotia, mutta kun kesälomastani meni 2 viikkoa siivoamiseen, lopetin. Olisivat saaneet kunnallista, edullista apua, mutta pitivät kalliina. Naisen työ ei ollut minkään arvoista. Saivat olla sotkuissaan.
Kyllä myötätuntoa löytyy. Ei se ole mihinkään kadonnut. Eilen sain vieraakseni lapsuuden ystävättäreni. Vietimme kivan päivän yhdessä , saunoimme, söimme ja istuimme laiturilla ja muistelimme menneitä. Myötätuntoni alkoi väsyä Loppuillasta. Jaksoin kuitenkin ja nyt tuntuu hyvältä, että pystyin antamaan hänelle erilaisen päivän, huomiotani ja huolenpitoani.
.... On, ikävää, katsoa sivusta kun kaunis kukka kuihtuu...ja että alkoholi tuhoaa elämän. Tunsin syvää huolta, myötätuntoa ja rakkautakin häntä hoivatessani..
ikäistemme alkoholin käyttö. Juttua oli päivän lehdessä. Omaan tuttavapiiriini ei kuulu alkoholisoituneita. Ulkopuolinen ei paljon pysty auttamaan, itse on tehtävä päätökset.
Hämmästyin suuresti, kun eräs vanha ystävättäreni alkoi soitella, ja joka kerran kekkulissa ja tekstiviesteilemään aivan lapsellisia viestejä. Rouva, joka on niin upea tuotekonsultti, ja en tiedä, mitä tapahtunut, mutta iloliemi ruvennut maistumaan aivan älyttömästi.
Ja toinen tapaus, läheisen äiti, olin hämmästyksestä kankena, että herran tähden, viina ja tupakki maistuvat ketjunaan. Tapasimme toisenkin kerran ja sama juttu, kekkulissa ja aamulla olis pitänyt olla töissä. Mikä ihme ihmisiin on oikein mennyt?
No niin, sieltä alkaa tulla kiertoteitse juttua liiasta alkoholinkäytöstä. Ja, kuinka minulle äimisteltiin alkukesästä kysellessäni palstalla, että 'Jääkö ryyppy helposti päälle näin kesällä'? - Vastattiin vaan, että ....'Enhän minä, vaan ne muut tuolla kaukana jossain'......
Uskon, että näillä viimeisillä kommenteilla ei ole mitään tekemistä kyselysi kanssa koska se ryyppy ei jää meillä itsellämme päälle vaan kerroimme huolemme ja valittämisemme lähimmäisistämme kuten aloitus johdatteli..