Saariselän Aittajärvi

Tervehdys.

Tarkoituksena olisi lähteä kaveriporukalla vaeltamaan Saariselälle elokuun vaihteessa. Ajattelimme lähestyä maastoa pohjoisesta päin, jolloin maastoutuisimme Suomujoen Aittajärven kohdalla. Olen aiemmin lukenut eri keskusteluista, että kyseisellä paikalla olisi hyväkin ylityspaikka.

Missähän kunnossa Aittajärvelle johtava tie on tällä hetkellä, ja onnistuuko joen ylitys vaikka vedet olisi tavallista korkeammalla? Uimahommat ei välttämättä innosta, ainakaan heti reissun alussa. Kaikenlaista on tullut luettua, kehottipa joku ottamaan lapionkin takakonttiin mukaan, jos sattuu tie olemaan huonossa kunnossa. Entä mitä muuta pitäisi huomioida tälle alueelle saapuessa?

Vinkkejä odotellessa.
62405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viime vuonna lähdin Aittajärveltä vaellukselle ja tie oli suhteellisen epämiellyttävä ajaa henkilöautolla varsinkin viimeisten kilometrien osalta. Mutta kyllä sitä perille pääsee kunhan malttaa varoa pahimpia kiviä ja monttuja.

Suomujoki on Aittajärven kohdalla melko matala - etenkin siinä kohdalla, josta suurin osa vaeltajista ylittää joen. Eli Aittajärveltä kun kävelee pari sataa metriä virran suuntaan (itään), niin siinä on se ylityspaikka. Rannalle on jätetty ylityksessä käytettyjä keppejä ja kenkiä. Alle polven oli vettä viime elokuussa.

Äänestä

Yhdyn tuon anssimakiin. Siitä pääsee aina helposti yli. Vähän kivistä mutta matalaa.

Ota huomioon, että se lähin maja on usein täynnä, koska ihmiset tulevat Aittajärveltä ja palaavat sinne.

Jos tie olisi rapakunnossa, tuskin olisit ainoa sinne menijä. Kyllä kuulisit siitä Saariselällä. Eli muuttaisit vain suunnitelmaa. En usko.

Äänestä
  • Tarkoituksena olisi tehdä pieni lenkki reittiä Aittäjärvi-Maantiekuru- Sotavaaranoja-Suomujoen varsi- Aittajärvi. Onko kokemuksia Sotavaaranojan maastosta? Meneekö jonkinmoinen polku koko matkan Sotavaaranojan vartta Suomujoelle? Onko hankalia puron ylityksiä tms. runsasta kivikkoa ajatellen ei-niin-hyväkuntoista ja tottumattomampaa patikoitsijaa?

    Äänestä

  • Siltoja vai kahlaten kirjoitti:

    Tarkoituksena olisi tehdä pieni lenkki reittiä Aittäjärvi-Maantiekuru- Sotavaaranoja-Suomujoen varsi- Aittajärvi. Onko kokemuksia Sotavaaranojan maastosta? Meneekö jonkinmoinen polku koko matkan Sotavaaranojan vartta Suomujoelle? Onko hankalia puron ylityksiä tms. runsasta kivikkoa ajatellen ei-niin-hyväkuntoista ja tottumattomampaa patikoitsijaa?

    mutta eksyä voi koska polut menee minne sattuu eli kartta ja gps mukaan.

    Äänestä

  • Siltoja vai kahlaten kirjoitti:

    Tarkoituksena olisi tehdä pieni lenkki reittiä Aittäjärvi-Maantiekuru- Sotavaaranoja-Suomujoen varsi- Aittajärvi. Onko kokemuksia Sotavaaranojan maastosta? Meneekö jonkinmoinen polku koko matkan Sotavaaranojan vartta Suomujoelle? Onko hankalia puron ylityksiä tms. runsasta kivikkoa ajatellen ei-niin-hyväkuntoista ja tottumattomampaa patikoitsijaa?

    joku muu lenkki on parempi kuin tuo mitä kuvaat. Tuossa jää kaikki parhaat paikat näkemättä ja kuljet vain huonoja tai olemattomia polkuja pitkin metsässä ja suossa ja risukossa.

    Käy vaikka Paratiisikurussa kääntymässä ja tule toista reittiä takaisin.

    Äänestä

  • joku muu kirjoitti:

    Luttojentie on hyvä hiekkatie ensimmäiset 30 km. Kun tulee kyltti "Aittajärvi 3 km" on tie täynnä kuoppia ja isoja kiviä joita joutuu väistelemään. Mutta kyllä sinne henkilöautolla pääsee.

    Suomujoen varsi on erittäin kaunista kulkea. 2 km alajuoksulle päin on kolttakenttä ja 12 km päässä hieno Luttoköngäs jossa Suomu yhtyy Luttojokeen. Jos olette menossa pelkästään maantiekuruun ja sotavaaranojalle, jää tuntuylänkö näkemättä. Reitti kulkee alhaalla ja on metsäistä. Voittehan käydä kiipeämässä Kiilopäälle josta on näkymiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maastoutuja kirjoitti:

Tervehdys.

Tarkoituksena olisi lähteä kaveriporukalla vaeltamaan Saariselälle elokuun vaihteessa. Ajattelimme lähestyä maastoa pohjoisesta päin, jolloin maastoutuisimme Suomujoen Aittajärven kohdalla. Olen aiemmin lukenut eri keskusteluista, että kyseisellä paikalla olisi hyväkin ylityspaikka.

Missähän kunnossa Aittajärvelle johtava tie on tällä hetkellä, ja onnistuuko joen ylitys vaikka vedet olisi tavallista korkeammalla? Uimahommat ei välttämättä innosta, ainakaan heti reissun alussa. Kaikenlaista on tullut luettua, kehottipa joku ottamaan lapionkin takakonttiin mukaan, jos sattuu tie olemaan huonossa kunnossa. Entä mitä muuta pitäisi huomioida tälle alueelle saapuessa?

Vinkkejä odotellessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu