te ketkä täällä kerrotte ettette jaksa enää, haluatte kuolla! voin omasta kokemuksestani kertoa että tuo tunne ei luultavasti seuraa sinua koko elämän läpi!
itse olin samanlainen, kun monet jotka tänne kirjoittavat, viiltelin itseäni, olin tosi masentunut, minua yritettiin laittaa pakkohoitoon, suunnittelin jopa itsemurhaa!pidin itseäni täysin turhana ja ettei ketään kiinnosta vaikka kuolisin tänään. mulla ei ollut kavereita, pidin itseäni aina ulkopuolisenaolin koulukiusattu, jossain vaiheessa kyllä muutuin kiusattavasta kiusaajaksi! ihan sairasta nyt kun jälkeenpäin ajattelee...
luulin silloin että loppu elämä on tällasta paskaa, ei mitään tarkotusta elää, mutta tässä sitä edelleenkin ollaan! pahin vaihe asian kanssa oli siinä 14-16-vuotiaana, käsittäkseni se on aika yleistäkin siinä iässä, kun on muutenkin niin hukassa itsensä kanssa, eikä tiedä mitä elämältä haluaa.
vihdoin tuntuu että olen päässyt kaiken tuon yli, olen nyt 18-vuotias. elämä tuntuisi olevan vihdoin kondiksessa! olen muuttamassa pois kotoa, aloittamassa omaa elämää, seurustelen ihanan tyypin kanssa, myös kavereita huomattavasti enemmän kun ennen! haluan kokea uusia asioita, matkustella ja tehdä kaikkea mitä ei ole vielä tullut kokeiltua. viikonloput vietetään kavereiden kanssa baarissa, tai muuten vaan pidetään hauskaa.
älkää siis ihmiset luovuttako, tai tehkö mitään typerää! ottakaa vaan kaikista tilaisuuksista vaari, älkää jääkö rannalle ruikuttamaan! ajan kanssa löydätte kyllä elämällenne tarkoitusen. :)
itse olin samanlainen, kun monet jotka tänne kirjoittavat, viiltelin itseäni, olin tosi masentunut, minua yritettiin laittaa pakkohoitoon, suunnittelin jopa itsemurhaa!pidin itseäni täysin turhana ja ettei ketään kiinnosta vaikka kuolisin tänään. mulla ei ollut kavereita, pidin itseäni aina ulkopuolisenaolin koulukiusattu, jossain vaiheessa kyllä muutuin kiusattavasta kiusaajaksi! ihan sairasta nyt kun jälkeenpäin ajattelee...
luulin silloin että loppu elämä on tällasta paskaa, ei mitään tarkotusta elää, mutta tässä sitä edelleenkin ollaan! pahin vaihe asian kanssa oli siinä 14-16-vuotiaana, käsittäkseni se on aika yleistäkin siinä iässä, kun on muutenkin niin hukassa itsensä kanssa, eikä tiedä mitä elämältä haluaa.
vihdoin tuntuu että olen päässyt kaiken tuon yli, olen nyt 18-vuotias. elämä tuntuisi olevan vihdoin kondiksessa! olen muuttamassa pois kotoa, aloittamassa omaa elämää, seurustelen ihanan tyypin kanssa, myös kavereita huomattavasti enemmän kun ennen! haluan kokea uusia asioita, matkustella ja tehdä kaikkea mitä ei ole vielä tullut kokeiltua. viikonloput vietetään kavereiden kanssa baarissa, tai muuten vaan pidetään hauskaa.
älkää siis ihmiset luovuttako, tai tehkö mitään typerää! ottakaa vaan kaikista tilaisuuksista vaari, älkää jääkö rannalle ruikuttamaan! ajan kanssa löydätte kyllä elämällenne tarkoitusen. :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hienoa puhetta. Olen samaa mieltä : )
No sanopa taikatemppuja vitun rumalle, 10lk käyneelle, lukiota aloittelevalle
92 -vm pojalle, että miten vatussa pääsit noin hyvin tutustumaan porukoihin?
Itselläni muutamia kavereita joiden kanssa harrastan tiettyä urheilulajia ja kaikki ovat vasta 16 vuotiaita, että juttujen taso on sen mukainen. Vituttaa olisi edes jokin samalla aaltopituudella oleva ja samanikäinen kaveri, mutta ei! Mennään yksin sitten vuoden päästä baariin! Mahtavaa