Eli taloon tuli reilu puolivuotias isokokoinen koiranpentu. Pentu ei vielä hallitse nätisti kulkemista, vaan pyrkii kiskomaan. Pahempi ongelma kuitenkin on se, että se haukkuu kaikki havaitsemansa koirat, olivat ne sitten edessä tai takana tai läheisessä metsässä, näköetäisyydellä. Ongelma on tietenkin suurin, kun toinen koira tulee lenkillä kohdalle.
Pentu ei ole vihainen muille koirille eikä yritä suojella minua niiltä, vaan se haluaisi epätoivoisesti tutustua toiseen koiraan. Kun pentu kuitenkin on iso ja sillä on ison koiran ääni ja voimat (ja se on vallaton) ei sitä todellakaan voi päästää tutustelemaan toisiin koiriin kesken lenkin (eikä etenkään pikkukoiriin). Tähän mennessä olen saanut käyttää kaikki voimani koiran paikallaan pitämiseen ohitustilanteissa, ja vielä pitkään toisen koiran kadottua horisonttiin, se jaksaa vikistä perään kuin pikkulintu.
Koulutuksessahan yleensä kehotetaan käyttämään jotain, mikä vetäisi koiran huomion puoleensa. Mutta mitä tehdä, kun se toinen koira on pennulle sillä hetkellä ainoa asia maailmassa, jolla on hiukkaakaan merkitystä? Ihan turha kuvitellakaan, että minun väritön persoonani tai mikään herkkumakupala saisi sen mielenkiinnon siirtymään toisaalle...
koiranpentu haukkuu muille koirille
9
6143
Vastaukset
- ......
Alat oikein erikseen treenata tätä. Pyydät apua joltakulta jolla on koira (sukulainen, kaveri tms). Menette sitten yhdessä johonkin vaikka keskelle peltoa niin että se toinen koira on ensin tosi kaukana. Leikit koirasi kanssa ja palkkaat AINA kun se katsoo sinua eikä sitä kaukaisuudessa siintävää koiraa.
Vähitellen voitte tuoda toista koiraa lähemmäksi. Voit myös olla aika jämäkkä ja vaatia koirasi huomion, palkaten sitten aina kun se katsoo sinua. En siis tarkoita mitään huutamista ja suuttumista ja kovaa kieltämistä, vaan jämptiä johtajuutta "katso minua".
Aluksihan tuo on tottakai ihan mahdotonta ja tuntuu ettei suju millään, mutta kyllä se koira todellakin oppii, koska se haluaa AINA tehdä sitä mikä on sille kannattavaa. Sellainen koira vaan on :) Joten teet sille kannattavaksi sen, että se katsoo sinua toisen koiran läsnäollessa, ota vaikka apusana "ohitus" tms käyttöön. Jos tulee takapakkia, ottakaa taas enemmän välimatkaa apukoiraan.
Hirveän suuri ongelma tuosta tuskin ei tule, koska kuulostaa siltä että koirasi on vaan tosi iloinen ja innoissaan ja haluaa ihan hirveästi päästä leikkimään. Meillä on aina ollut vahvana sääntö, että hihnassa ei moikkailla ketään koskaan, hihnassa kävellään. Toisaalta me myös vastapainoksi leikitään tosi paljon tuttujen koirien kanssa, käydään läheisessä koirapuistossa vakiporukalla jne...
Koetappa samaa, anna koiralle mahdollisuus sosiaalistua ja leikkiä paljon, mutta pysy vahvana siinä että hihnassa ei pelleilyä suvaita.
Ja älä huoli!!! Varmasti tulee vaikeita päiviä ja kirosanoja, mutta se hurtta vielä yllättää sut ja oppii ihan varmasti :) Hyviä loppuelämän lenkkejä.- AlisaS
Kiitokset asiallisesta ja hyvästä vastauksesta. Tuo olisi tosi rohkaisevaa, jos vaan tuntisin ainoankaan koiranomistajan. :-( Tähän mennessä olen vain yrittänyt tehdä lähestymisharjoituksia koirapuistoon, jotka eivät ole ainakaan vielä kantaneet hedelmää. Päinvastoin, koira on, jos mahdollista, alkanut haukkua entistäkin pidemmän matkan päästä, ikäänkuin varmistaakseen että muut edes kuulevat hänet, jos eivät näe...
Tänään yritin yli tunnin päästä koirapuistolle asti, kunnes väsyin voimakkaan koiran riuhtomiseen ja nälkäkin tuli, ja oli pakko palata kotiin viimeisen haukkusession jälkeen.
Eläkeläis-isäni on ainoa tuntemani koiranomistaja, mutta hänen "koulutusmetodinsa" eivät oikein vastaa omaa käsitystäni koiran kohtelusta. Hän sitäpaitsi pitää koirastani niinkin paljon, että tänään erittäin lyhyesti vieraillessaan käski minua heittämään "haukkuvan rakin" parvekkeelta. 8-O (Koira on vahtivaa laatua, ja koska meillä ei melkein koskaan käy ketään, en ole saanut riittävästi tilaisuuksia harjoitella vieraiden äänetöntä vastaanottamista. Sentään petraantumista alkuun nähden on tapahtunut, koira ei enää yritä syödä vieraita elävältä eikä tule hulluksi ovikellon soidessa.)
- ja kovin on nuori
vielä eli paljon, paljon harjoitusta. Ja harjoituksethan jatkuvat sitten muutenkin läpi elämän koko ajan.
- ...
Voi olla vaikea harjoitella tota koirapuiston läheisyydessä, koska koirasi tietää, että siellä on niitä muita hauvoja aina ja se on se superihana paikka jossa saa ravata ja leikkiä ja haluan sinne nyt nyt nyt nyt heti!!!
Moni ihan hyvin hihnassa muuten käyttäytyvä koira alkaa vetää vimmatusti parisataa metriä ennen koirapuistoa, koska se vaan on niin huippupaikka. Esimerkiksi oma hauvani, johon muuten saan kyllä kontaktin, menee ihan hurmioon varsinkin jos kuulee haukuntaa puistosta...
Eli jos treenaat siinä läheisyydessä, sinulle voi tulla vielä epätoivoisempi olo..
Onhan sinun katsomisesi ja vierellä kulkeminen ihanaa ja mahtavaa myös silloin, kun muita koiria ei ole näkösällä?
Jos muuten kävely on perustassuttelua ja vain silloin kun tulee muita koiria yrität saada kontaktia, se ei varmasti toimi hirveän tehokkaasti. Lenkki on teidän yhteistä ihanaa aikaa, puuhailette yhdessä ja koira saa huomiota kun käyttäytyy hyvin..
Saat varmasti koiran aisoihin ajan kanssa, nyt se vaan tuntuu hankalalta. Ja jos jouduttekin ikuisesti vaihtamaan kadun puolta kun joku tulee vastaan, se ei ole kovin kamala homma, kunhan yhteiselo muuten on ihanaa. - AlisaS
... kirjoitti:
Voi olla vaikea harjoitella tota koirapuiston läheisyydessä, koska koirasi tietää, että siellä on niitä muita hauvoja aina ja se on se superihana paikka jossa saa ravata ja leikkiä ja haluan sinne nyt nyt nyt nyt heti!!!
Moni ihan hyvin hihnassa muuten käyttäytyvä koira alkaa vetää vimmatusti parisataa metriä ennen koirapuistoa, koska se vaan on niin huippupaikka. Esimerkiksi oma hauvani, johon muuten saan kyllä kontaktin, menee ihan hurmioon varsinkin jos kuulee haukuntaa puistosta...
Eli jos treenaat siinä läheisyydessä, sinulle voi tulla vielä epätoivoisempi olo..
Onhan sinun katsomisesi ja vierellä kulkeminen ihanaa ja mahtavaa myös silloin, kun muita koiria ei ole näkösällä?
Jos muuten kävely on perustassuttelua ja vain silloin kun tulee muita koiria yrität saada kontaktia, se ei varmasti toimi hirveän tehokkaasti. Lenkki on teidän yhteistä ihanaa aikaa, puuhailette yhdessä ja koira saa huomiota kun käyttäytyy hyvin..
Saat varmasti koiran aisoihin ajan kanssa, nyt se vaan tuntuu hankalalta. Ja jos jouduttekin ikuisesti vaihtamaan kadun puolta kun joku tulee vastaan, se ei ole kovin kamala homma, kunhan yhteiselo muuten on ihanaa.Olen siis yrittänyt harjoitella sitä koirapuistoon menemistä ilman, että lennän koiran perässä jalat puoli metriä ilmassa kun koira vauhkona kuohkaa kohti puistoa. :-D (No ei se todellisuus sentään ihan noin hurjaa ole, ja koira on jo huomannut ettei sinne puistoon nuin vaan juosta ellen minä anna lupaa)
Jos koira olisi yhtään heiveröisempää laatua, kadun puolen vaihtaminen olisi varmaan OK, mutta koska koiralla on jo nyt painoa enemmän kuin puolet minun painostani, ja se saattaa vielä kasvaakin... :-o Niin on ihan ehdotonta että se oppisi käyttäytymään mahdollisimman nopeasti ennen kuin se on repinyt käsivarteni sijoiltaan kiskomisellaan.
Koiran kontaktiharjoituksia olen pyrkinyt tekemään pitkin päivää kotosalla (ei siis koko päivän, vaan silloin tällöin päivän mittaan) ja lenkillä aika lyhyin välein. Kotonahan tässä ei ole mitään ongelmaa, lenkillä voisin ihan yhtä hyvin olla ilmaa, koiraa kun kiinnostaa kaikki muu paitsi minä. Nyt se tosin on oppinut, ettei kiskomalla pääse eteenpän, ellei ensin istu ja katso minua, mutta tämä ei ole opettanut koiraa olemaan edes vetämättä. Ensin se kiskaisee, istuu, katsoo minua, nousee kun lähden liikkeelle, kiskaisee uudestaan, istuu... ;-) Olen tehnyt jonkun perustavanlaatuisen virheen.
Koirapuistoon ei tänään päästy, katsotaan pääsisikö sinne myöhemmin. Yleensä olen onnistunut pääsemään perille näin aamuisin, kun siellä silloin ei välttämättä ole muita koiria. Illemmalla kun siellä on muita, on kai turha vielä yrittääkään.
Mutta-mutta... se haukkumattomuus on kamala haaste näin lähiössä asuttaessa, koiria kun tulee joka lenkillä vastaan vähän väliä. :-( Miten siinä opetat mitään, jos et pääse "karkuunkaan" mihinkään, eli kiertämään toista kautta, saatika kontrolloimaan toisen koiran lähestymistä. Ja useimmathan vielä haukkuvat takaisin. En siis ainakaan ole yksin tämän ongelman kanssa...
Koirassa on kahta rotua, vahtivaa ja metsästävää, joten haukkuminen on sille aika luontainen ominaisuus ja ehkä se vaikein kitkettävä. - ......
AlisaS kirjoitti:
Olen siis yrittänyt harjoitella sitä koirapuistoon menemistä ilman, että lennän koiran perässä jalat puoli metriä ilmassa kun koira vauhkona kuohkaa kohti puistoa. :-D (No ei se todellisuus sentään ihan noin hurjaa ole, ja koira on jo huomannut ettei sinne puistoon nuin vaan juosta ellen minä anna lupaa)
Jos koira olisi yhtään heiveröisempää laatua, kadun puolen vaihtaminen olisi varmaan OK, mutta koska koiralla on jo nyt painoa enemmän kuin puolet minun painostani, ja se saattaa vielä kasvaakin... :-o Niin on ihan ehdotonta että se oppisi käyttäytymään mahdollisimman nopeasti ennen kuin se on repinyt käsivarteni sijoiltaan kiskomisellaan.
Koiran kontaktiharjoituksia olen pyrkinyt tekemään pitkin päivää kotosalla (ei siis koko päivän, vaan silloin tällöin päivän mittaan) ja lenkillä aika lyhyin välein. Kotonahan tässä ei ole mitään ongelmaa, lenkillä voisin ihan yhtä hyvin olla ilmaa, koiraa kun kiinnostaa kaikki muu paitsi minä. Nyt se tosin on oppinut, ettei kiskomalla pääse eteenpän, ellei ensin istu ja katso minua, mutta tämä ei ole opettanut koiraa olemaan edes vetämättä. Ensin se kiskaisee, istuu, katsoo minua, nousee kun lähden liikkeelle, kiskaisee uudestaan, istuu... ;-) Olen tehnyt jonkun perustavanlaatuisen virheen.
Koirapuistoon ei tänään päästy, katsotaan pääsisikö sinne myöhemmin. Yleensä olen onnistunut pääsemään perille näin aamuisin, kun siellä silloin ei välttämättä ole muita koiria. Illemmalla kun siellä on muita, on kai turha vielä yrittääkään.
Mutta-mutta... se haukkumattomuus on kamala haaste näin lähiössä asuttaessa, koiria kun tulee joka lenkillä vastaan vähän väliä. :-( Miten siinä opetat mitään, jos et pääse "karkuunkaan" mihinkään, eli kiertämään toista kautta, saatika kontrolloimaan toisen koiran lähestymistä. Ja useimmathan vielä haukkuvat takaisin. En siis ainakaan ole yksin tämän ongelman kanssa...
Koirassa on kahta rotua, vahtivaa ja metsästävää, joten haukkuminen on sille aika luontainen ominaisuus ja ehkä se vaikein kitkettävä.jos menisit koiran kanssa jonkin ammattilaisen puheille. Siis ihan asiantuntevan koirakouluttajan, joka on erikoistunut ongelmakäytökseen. Useasti olen kuullut täysin "mahdottomista" tapauksista jotka saavat omistajansa kyyneliin, mutta jotka ovat kouluttajan avulla muuttuneet mukaviksi koirakamuiksi.
Voihan se hinta aluksi tuntua suolaiselta, mutta eipä ole kovin iso raha joku muutama satanen (tuskin edes on niin kallis) jos sillä saa hyvin käyttäytyvän koiran ja itselleen mielenrauhaa.
Ja jos kerran tuntuu, ettei asiat edisty ja on umpikujassa, kannattaahan sitä apua oikeasti pyytää ammattilaiselta. Täällä netissäkin on niin vaikea neuvoa, kun ei näe sitä koiraa. Ja jos itse hermostuu ja koettaa joka päivä vähän erilailla kouluttaa tai ei jaksa jatkuvasti ja joka päivä olla johdonmukainen, niin johan se koira siitäkin hämmentyy.
Vähintään kannattaa soittaa kouluttajalle ja kysyä mitä hänellä olisi tarjota, millä hinnalla ja millä aikataululla, siinä ei ainakaan menetä mitään! - AlisaS
...... kirjoitti:
jos menisit koiran kanssa jonkin ammattilaisen puheille. Siis ihan asiantuntevan koirakouluttajan, joka on erikoistunut ongelmakäytökseen. Useasti olen kuullut täysin "mahdottomista" tapauksista jotka saavat omistajansa kyyneliin, mutta jotka ovat kouluttajan avulla muuttuneet mukaviksi koirakamuiksi.
Voihan se hinta aluksi tuntua suolaiselta, mutta eipä ole kovin iso raha joku muutama satanen (tuskin edes on niin kallis) jos sillä saa hyvin käyttäytyvän koiran ja itselleen mielenrauhaa.
Ja jos kerran tuntuu, ettei asiat edisty ja on umpikujassa, kannattaahan sitä apua oikeasti pyytää ammattilaiselta. Täällä netissäkin on niin vaikea neuvoa, kun ei näe sitä koiraa. Ja jos itse hermostuu ja koettaa joka päivä vähän erilailla kouluttaa tai ei jaksa jatkuvasti ja joka päivä olla johdonmukainen, niin johan se koira siitäkin hämmentyy.
Vähintään kannattaa soittaa kouluttajalle ja kysyä mitä hänellä olisi tarjota, millä hinnalla ja millä aikataululla, siinä ei ainakaan menetä mitään!Eli koira on ollut vasta pari viikkoa minulla ja edistystä on tapahtunut tietyissä asioissa, toisissa taas näyttää tulleen ennemminkin harha-askelia. En nyt kuitenkaan ihan epätoivon partaalla ole, mutta näyttää siltä että koiralle on pakko hankkia vedonestovaljaat siihen saakka, että onnistun saamaan sen käyttäytymään hihnassa siten kuin se kaupunkialueella olisi suotavaa... :-/ Eli olemaan kiskomatta ja osoittamatta huomiota muita koiria (tai mitä tahansa muuta) kohtaan.
Tokihan niitä vedonestovaljaita olisi "helppoa" käyttää koko koiran loppuelämä, mutta en ole kamalan innostunut tämmöisistä pakotteista. Ja haluan koiran olevan hallittavissa myös siinä tilanteessa, että sattuisi vaikkapa epämieluisa vahinko ja koira karkaisi. Maaseudun rauhassa koira jo kerran karkasi ovesta (joku muu kuin minä avasi sen oven) ja tuli kyllä luokseni hiukan ympäristöä tutkittuaan, mutta kaupungissa voipi hukka periä aika lyhyellä matkalla.
- tuutupappa
"Pentu ei ole vihainen muille koirille eikä yritä suojella minua niiltä, vaan se haluaisi epätoivoisesti tutustua toiseen koiraan."
Missä asennossa häntä korvat ovat?
Onko koira ennen päässyt tutustumaan ohikulkeviin koiriin/ihmisiin?
Pennulla mennyt nyt jo luottamus sinuun. Sen pitää tsekata jokainen vastaantulija, onko se okei, että se ei tee pahaa sinulle tai sille itselleen.
Ihannetilannehan olisi se, että et joutuisi kiinnittämään koirasi huomiota mihinkään vaan se lungisti tallustaisi toisista koirista ohi.
Itselläni on nyt 9kk vanha koira ja juuri siinä 6kk iässä sillä alkoi ilmetä tuollaista. Vieläkään en ole sitä luottamusta saanut kehitettyä täydelliseksi meidän välillemme, mutta töitä on tehty ja paljon, ja paljon ollaan edistytty. Vielä on silti töitä.
"Ihan turha kuvitellakaan, että minun väritön persoonani tai mikään herkkumakupala saisi sen mielenkiinnon siirtymään toisaalle..."
Juuri SINUN pitäisi riittää siihen, että se ei edes kiinnitä huomiota vastaantuleviin, vaan antaa sinun hoitaa tilanteen jos tarvitsee. - Cladirelle
Et ole päästänyt koiraasi tutustumaan muihin koiriin? Ymmärsinkö asian oikein.
Mieti tilanne omalle kohdallesi; tuolla on ihana kaveri mutta sinä et saa mennä sen luokse juttelemaan ja tutustumaan vaan sinut vedetään pois.
Tietysti ison koiran kanssa(ja varsinkin pennun!:D) se on vaikeaa,kun pennut ovat niin sähikäisiä ja tallaavat vielä pienemmät alleen.
Kannattaisiko harkita jonkinlaista erilaista talutinta jos teillä on panta ja remmi vain käytössä. Valjaat tai kuonopanta,mikä helpottaa sitä vetämistä ja sinunkin helpompi hallita koiraa :)
Jos koirasi on kennelistä otettu tai muulta kasvattajalta jolla olisi kokemusta rodusta,kysäise sieltä apua. Kasvattajat usein tietävät kaikenlaisia keinoja esim vetämisen lopettamiseen.
Meillä yksinkertaisesti vaihdettiin panta valjaisiin ja aina kun koira veti,vedettiin pikkuisen taaksepäin,pysähdyttiin ja kun koira otti kontaktin,palkittiin. Aikaa se vei melkein puolisen vuotta,mutta kyllä se sitten palkitsi.
Pennulla on kovasti energiaa ja halua tutustua kaikkeen. Totesin itse,että paras aika kouluttaa on lenkin alussa vähäsen ja loppua kohden enempi,kun pentu väsyy niin ei jaksa tutkia niin paljoa. Mutta jokainen koira on yksilö!:)
Mutta ota kasvattajaan tai muuhun "ammattilaiseen" yhteyttä,varmasti auttavat eteenpäin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401440Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981365Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2971280- 1091115
- 191061
- 651048
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161029- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841