Masennustako?
Mikään ei huvita. Aiemmin olin innoissani ulkomaanmatkoista ja nyt keväällä halusin sieltä pois heti kun kone laskeutui. Kavereita mulla on, mutta enää ei huvita lähteä harrastuksiin tai illanviettoon. Ulospäin se ei näy. Osaan olla tekopirteä jonkin aikaa.
Duunia/opiskelua ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Sama pätee seurusteluun. Uutta kumppania en ole hakemassa.
Perheelle näistä asioista ei voi puhua sillä he eivät osaa pitää mitään luottamuksellisena tietona. En halua että ongelmistani juorutaan ympäri maan.
Oloni on ajoittaista. Välillä helpottaa ja välillä en välitä mistään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.