Herkuttelusta

Käyttekö raskausaikana pizzalla ja hampurilaisella silloin tällöin, vai oletteko luopuneet kaikista herkuista? Itse kävin vähän aikaa sitten hampurilaisella ja pohtisin mitä kaikkia bakteereja yms sellainen voi sisältää...?
4224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

normaalisti hampurilaisella tai pizzalla 0-3 kertaa kuussa. En ole sen kummempaa miettinyt, muuta kuin tietysti olen ollut ilman suositeltavia aineita (ei sakariinia, sukraloosia, syklamaattia, tuorejuustoja, kraavisuolattua tai savustettua kalaa yms yms). Olen myös huolehtinut käsien pesun ennen syömistä, kuten aina ennen raskauttakin. Tuskin on pahaksi jos ei joka päivä syö, kyllä oma keho rajansa tietää.

Äänestä
  • Minä käyn hampurilaisella kerran viikossa, viikonloppuna. Ihan niinkuin normaalsiti ennen raskauttakin. Onhan noissa kaikki ainekset sellaisia, minkä syömistiä ei tarvi rajoittaa, vaikkeivät muuten niin terveellisiä olekaan... Neuvolassa ns roskaruuasta sanottiin, että suolaisia ja rasvaisia ruokia vältellään jos korkeat paineet, tai jos alkaa paino nousta runsaasti. Mulla on neuvolan mukaan noussut paino vain 2kg (vko 31 käynnillä), ennen kun menin ekalle käynnille, oli aineenvaihdunta aika seis, ja siis ihan alussa tuli varmaan myös 2kg. Liian raskas syöminen voi kuulemma aiheuttaa myös närästystä, mutta itse en ole siitäkään kärsinyt. Herkuttele vaan, kehosi kertoo jos ei ole hyvä.

    Äänestä

  • sassuli85 kirjoitti:

    Minä käyn hampurilaisella kerran viikossa, viikonloppuna. Ihan niinkuin normaalsiti ennen raskauttakin. Onhan noissa kaikki ainekset sellaisia, minkä syömistiä ei tarvi rajoittaa, vaikkeivät muuten niin terveellisiä olekaan... Neuvolassa ns roskaruuasta sanottiin, että suolaisia ja rasvaisia ruokia vältellään jos korkeat paineet, tai jos alkaa paino nousta runsaasti. Mulla on neuvolan mukaan noussut paino vain 2kg (vko 31 käynnillä), ennen kun menin ekalle käynnille, oli aineenvaihdunta aika seis, ja siis ihan alussa tuli varmaan myös 2kg. Liian raskas syöminen voi kuulemma aiheuttaa myös närästystä, mutta itse en ole siitäkään kärsinyt. Herkuttele vaan, kehosi kertoo jos ei ole hyvä.

    Täysin samalaa kannalla olen sassuli85 kanssa:) Kyllä ihminen saa syödä "roskaruokaa" vaikka olis raskaana:) Ei herkuttelua tarvii raskauden takia lopettaa jos muuten raskaus etenee normaalisti.. Eri asia on jos ilmenee jotain raskausajan diabetestä tai verenpaineissa ogelmaa... ja käsihygienia on tärkeeää söitpä sitten pizzaa tai kotiruokaa;)

    Äänestä

Kyllä käyn ihan samalla tavalla kuin ennen raskauttakin. Itselläni on nyt neljättä viikkoa ollut pahoinvointia (heikko olo, voimat pois) joten olen pitänyt tärkeämpänä sitä että yleensäkin syön kuin sitä kuinka terveellistä ruoka on. Sitten kun pahoinvointi (toivottavasti!!) vähenee voi yrittää syödä vähän terveellisemmin kuin tällä hetkellä kun voimia tuohon kokkaamiseen ei ole, kaikki voimat olen yrittänyt säästää siihen, että saisi käytyä töissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lyyli, kirjoitti:

Käyttekö raskausaikana pizzalla ja hampurilaisella silloin tällöin, vai oletteko luopuneet kaikista herkuista? Itse kävin vähän aikaa sitten hampurilaisella ja pohtisin mitä kaikkia bakteereja yms sellainen voi sisältää...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu