Tarvitsisin kipeästi jotain neuvoja tilanteeseeni, kun omat ei enää riitä.. Tässä ensin vähän taustaa:
Olen 34-vuotias 4 lapsen yh-äiti, vanhin lapsi 16-vuotias tytär ja loput alle 8-vuotiaita (3 poikaa). Tyttärellä eri isä kuin pojilla, hänen kanssaan erosin vain pari kuukautta tytön syntymän jälkeen (sain tyttäreni 18-vuotiaana). Poikien isän kanssa erottiin noin vuosi sitten. Jäin siis yksinhuoltajaksi, ja välillä tekee tiukkaa toimeentulemisen kanssa. Pienin lapsi 2-vuotias, jonka laitoin päivähoitoon puolisen vuotta sitten.
Ongelma:
16-vuotias tytär, juuri saanut peruskoulun päätökseen, pääsi jatko-opiskelemaan lukioon, seurustelee 20-vuotiaan miehen kanssa. Tästä viikko taakse päin tytär pudottaa pommin kun kertoo olevansa raskaana.
Olin kyllä itsekin vain 17-vuotias kun tytärtä aloin odottamaan, joten nyt tuntuu ihan siltä, että olen huono esimerkki tytölle, kun itsekin sain hänet teininä, ja että nyt hän seuraa minun jalanjälkiäni. Masentaa, koska ajattelen olevani huono äiti, ja että tytär on saanut minusta joitain huonoja vaikutteita (vaikka näin ei oikeasti ole), mutta kuitenkin jostain syystä ajattelen niin.
Tyttären kertoessa raskaudestaan, menin kuin aikamatkustuksella takaisin siihen päivään kun itse sain teininä tietää olevani raskaana. Muistin kaiken sen järkytyksen ja epätoivontunteen, mitä silloin tunsin. Kuitenkin, kokosin ensin vähän itseäni, ja kysyin rauhallisesti tytöltä, että mitä hän raskaudesta ajattelee, mikä on hänen mielentila. Tyttö alkoi itkemään ja kertoi miten paljon häntä tilanne pelottaa. Kertoi käyneensä lääkärillä perustarkastuksissa (raskaudenkesto ym.) ja raskaus on edennyt jo niinkin pitkälle kuin 16 viikkoa.
Kerroin tyttärelle, että tiedän miltä hänestä tuntuu, ja kerroin omasta kokemuksestani silloin teininä kun tulin raskaaksi ja elämästä synnytyksen jälkeen.
Pelkään tytön puolesta sitä että miten hän tulee pärjäämään. (Hän ei siis ole tekemässä aborttia) Hän kertoi, että poikaystävä ei haluasi lasta, mutta on kuulema lupautunut tukemaan tytärtäni. Tyttö sanoi, että pelkää myös, että poikaystävä jättää viimeistään lapsen synnyttyä. Muistan niin hyvin miten raskasta ja vaikeaa mulla oli nuorena 18-vuotiaana yksinhuoltajana, ei ollut vielä koulutusta suoritettu loppuun, ei työpaikkaa. Oli se järkyttävää yhtäkkiä joutua kasvamaan henkisesti, hoitaa lapsi, itsensä, raha-asiat, eläminen, pärjääminen, talous, kaikki niin nuorena. Se, että joutuu niin suuren vastuun ottamaan omille niskoilleen niin nuorella iällä, kun ei ole vielä tippaakaan elämänkokemusta, on todella pelottavaa. Samaa en olisi omalle lapselle halunnut.
Olen sanonut tytölle, että autan ja tuen häntä kaikin mahdollisin keinoin, paitsi rahallisesti minusta ei paljoa ole auttamaan. Kuitenkin pelkään, ettei minun apuni riitä, jos poikaystävä jättää, tyttö jää yksin lapsen kanssa, tai vaikka masentuu. Kaveritkin ne kaikkoaa hyvin helposti tollasessa tilanteessa kun toisella elämätilanne muuttuu noin radikaalisti. Niin kävi osittain minullekin.
Pahinta ahdistusta minulle aiheuttaa se, kun tiedän mitä se lapsen saaminen teininä on, ja miten paljon huolta ja masennustakin siitä voi seurata. Muista kuin eilisen päivän vielä ne monet kun vaan itkin ja itkin, kun en vaan jaksanut ja uskonut pärjääväni enää yhtäkään päivää pidemmälle yksin lapsen kanssa.
Hirveä tilanne, osaako kukaan sanoa, miten nyt olisi järkevintä toimia ja ajatella? Tuntuu siltä, että pojilla suurin osa äidin kanssa vietetystä ajasta on vaan hiljaa olemista, kun olen kokoajan niin ajatuksissani.
Olen 34-vuotias 4 lapsen yh-äiti, vanhin lapsi 16-vuotias tytär ja loput alle 8-vuotiaita (3 poikaa). Tyttärellä eri isä kuin pojilla, hänen kanssaan erosin vain pari kuukautta tytön syntymän jälkeen (sain tyttäreni 18-vuotiaana). Poikien isän kanssa erottiin noin vuosi sitten. Jäin siis yksinhuoltajaksi, ja välillä tekee tiukkaa toimeentulemisen kanssa. Pienin lapsi 2-vuotias, jonka laitoin päivähoitoon puolisen vuotta sitten.
Ongelma:
16-vuotias tytär, juuri saanut peruskoulun päätökseen, pääsi jatko-opiskelemaan lukioon, seurustelee 20-vuotiaan miehen kanssa. Tästä viikko taakse päin tytär pudottaa pommin kun kertoo olevansa raskaana.
Olin kyllä itsekin vain 17-vuotias kun tytärtä aloin odottamaan, joten nyt tuntuu ihan siltä, että olen huono esimerkki tytölle, kun itsekin sain hänet teininä, ja että nyt hän seuraa minun jalanjälkiäni. Masentaa, koska ajattelen olevani huono äiti, ja että tytär on saanut minusta joitain huonoja vaikutteita (vaikka näin ei oikeasti ole), mutta kuitenkin jostain syystä ajattelen niin.
Tyttären kertoessa raskaudestaan, menin kuin aikamatkustuksella takaisin siihen päivään kun itse sain teininä tietää olevani raskaana. Muistin kaiken sen järkytyksen ja epätoivontunteen, mitä silloin tunsin. Kuitenkin, kokosin ensin vähän itseäni, ja kysyin rauhallisesti tytöltä, että mitä hän raskaudesta ajattelee, mikä on hänen mielentila. Tyttö alkoi itkemään ja kertoi miten paljon häntä tilanne pelottaa. Kertoi käyneensä lääkärillä perustarkastuksissa (raskaudenkesto ym.) ja raskaus on edennyt jo niinkin pitkälle kuin 16 viikkoa.
Kerroin tyttärelle, että tiedän miltä hänestä tuntuu, ja kerroin omasta kokemuksestani silloin teininä kun tulin raskaaksi ja elämästä synnytyksen jälkeen.
Pelkään tytön puolesta sitä että miten hän tulee pärjäämään. (Hän ei siis ole tekemässä aborttia) Hän kertoi, että poikaystävä ei haluasi lasta, mutta on kuulema lupautunut tukemaan tytärtäni. Tyttö sanoi, että pelkää myös, että poikaystävä jättää viimeistään lapsen synnyttyä. Muistan niin hyvin miten raskasta ja vaikeaa mulla oli nuorena 18-vuotiaana yksinhuoltajana, ei ollut vielä koulutusta suoritettu loppuun, ei työpaikkaa. Oli se järkyttävää yhtäkkiä joutua kasvamaan henkisesti, hoitaa lapsi, itsensä, raha-asiat, eläminen, pärjääminen, talous, kaikki niin nuorena. Se, että joutuu niin suuren vastuun ottamaan omille niskoilleen niin nuorella iällä, kun ei ole vielä tippaakaan elämänkokemusta, on todella pelottavaa. Samaa en olisi omalle lapselle halunnut.
Olen sanonut tytölle, että autan ja tuen häntä kaikin mahdollisin keinoin, paitsi rahallisesti minusta ei paljoa ole auttamaan. Kuitenkin pelkään, ettei minun apuni riitä, jos poikaystävä jättää, tyttö jää yksin lapsen kanssa, tai vaikka masentuu. Kaveritkin ne kaikkoaa hyvin helposti tollasessa tilanteessa kun toisella elämätilanne muuttuu noin radikaalisti. Niin kävi osittain minullekin.
Pahinta ahdistusta minulle aiheuttaa se, kun tiedän mitä se lapsen saaminen teininä on, ja miten paljon huolta ja masennustakin siitä voi seurata. Muista kuin eilisen päivän vielä ne monet kun vaan itkin ja itkin, kun en vaan jaksanut ja uskonut pärjääväni enää yhtäkään päivää pidemmälle yksin lapsen kanssa.
Hirveä tilanne, osaako kukaan sanoa, miten nyt olisi järkevintä toimia ja ajatella? Tuntuu siltä, että pojilla suurin osa äidin kanssa vietetystä ajasta on vaan hiljaa olemista, kun olen kokoajan niin ajatuksissani.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niistä neuvoista en tiedä, kun itselläni ei ole lapsia ensimmäistäkään. Haluan vaan sanoa, että ajatelkaa asiaa toiselta kantilta - kuinka pahalta tuntuisi jos ei voisi saada lasta ollenkaan..? Toki nuoren ihmisen elämän suuntaviivat nyt määritellään ja lapsen myötä tyttäresi oma lapsuus ja nuoruus loppuu ja hänellä on edessä nopea aikuistuminen. Vaikea sanoa mikä on oikein ja mikä väärin.. Ainahan adoptio on vaihtoehto - adoptiolapsista on huutava pula ja adoptoitu lapsi on aina todella haluttu ja toivottu ja todennäköisesti saa hyvän kodin itselleen.
Minä ja vaimoni odotamme pääsyä adoptioneuvontaan, mutta meille on kerrottu prosessin olevan pitkä ja vaativa. Mahdollisesti 5 v kuluttua meillä on mahdollisuus saada nyytti kotiin ja siinä vaiheessa alkaa ikä tulla jo vastaan niin, että ihan pientä nyyttiä emme luultavasti saa.
Edessä on iso päätös, johon kenenkään on vaikea tulla väliin neuvomaan. Sen osaan vain omalta kantilta katsottuna sanoa, että mikäli tyttärestäsi tuntuu liian raskaalta lapsesta huolehtia, niin se lapsi voi tehdä minun ja vaimonikaltaisesta pariskunnasta maailman onnellisimman ja tyttäresi saa elää vähän huolettomamman nuoruuden. Jos tyttäresi sitävastoin päättää pitää lapsen, niin ei kai sitäkään tarvitse katua, vaikka se on varmasti raskasta. Siitähän minä en tiedä kuitenkaan mitään, joten parempi olla neuvomatta.
Tästä on luultavasti hyvin vähän jos ollenkaan apua, mutta toivotan joka tapauksessa onnea ja jaksamista!
Tyttäreni parhaimman ystävän serkkutyttö sai pienokaisen toukokuun lopussa, viikkoa ennen yhdeksännen luokan päättymistä kuusi vuotta sitten. Seurustelusuhde päättyi tuolloin raskauteen, vaikka nykyään nuori isä on lapsen elämässä kivasti mukana.
Tunnustan, että mutisin pahansuopia itsekseni, kun äiti ei patistanut tyttöä aborttiin, mutta nyt jälkeenpäin olen hyvilläni että joudun myöntämään olleeni väärässä ja vain ennakkoluuloinen. Itsepäinen ja omaehtoinen tyttö, jonka koulu meni hiukan niin ja näin, jolla oli teiniagsti pahimmillaan kasvoi silmissä vastuuntuntoiseksi äidiksi vauvan myötä ja äitiysloman jälkeen hän suoritti peruskoulun loppuun iltakoulussa ja jatkoi opiskeluja päivälukiossa ja ammattikorkeassa.
Heidän tilanteensa oli hiukan erilainen kuin sinulla ja tytölläsi, koska he asuivat kahdestaan. Isoäiti otti vastuun lapsen ja lapsenlapsen elämästä ja pärjäämisestä, muttei ollut vauvalle äiti vaan isoäiti.
Jos jaksat, pyydä tyttöä asumaan vauvansa kanssa kotona, kunnes hän on valmis muuttamaan yksin. Ensikoti ei ole maailman paras paikka nuorelle tytölle, jos vaihtoehtona on oma tuttu koti ja tukihenkilönä oma äiti. Toinen vaihtoehto on yrittää saada oma asunto hänelle naapuristasi. Olet oikeassa siinä, että tyttösi kaverit kaikkoavat ensikiinnostuksen jälkeen ja silloin yksinäisyys iskee katuun, ja silloin sinä olet tärkein apu ja ystävä.
Hyvä, että pienet miehesi ovat päivisin hoidossa, niin saat aikaa olla tyttäresi tukena. Nyt sinulla ei ole varaa vetää itseäsi piippuun, koska lapsesi tarvitsee sinua ja pojat viihtyvät ihan varmasti päivähoidossa. Ja Ttedäthän sinä, ettei elämä koskaan suju suunnitelmien mukaan, mutta ei yksi pieni vauva ole "onnettomuuksista" ollenkaan pahimmasta päästä. Kyllä te jaksatte, molemmat. Aika kuluu nopeasti, ja parin vuoden jälkeen tyttösi on jo kypsä olemaan omillaan. Kukaan ei yritäkään kieltää sinulta pettymyksen ja epätoivon tuntemuksia, mutta kun olet tarpeeksi pähkäillyt asiaa, myönnä tosiasiat ja jatka eteenpäin ihan normaalilla rutiinilla. Ihan niin kuin tähänkin saakka. Lapsi tuo leivän tullessaan sanoo vanhat ihmiset. Toivottavasti olet säästänyt poikiesi vauvantarvikkeita ja -vaatteita, nyt niillä olisi käyttöä.
Jaksamista sinulle ja tytöllesi.
että periytyy- Varsinkin tyttärille se osoittaa, ettei tarvitse lapsen takia uhrata itseään "ikuisen rakkauden alttarille". Lapsen voi tehdä aikanaa ja miessuhteet hoitaa kun kunnollinen mies osuu kohdalleen.
Yksinhuoltajien itsenäisyys pelottaa tietenkin heikkoja miehiä, mutta se pitääkin luuserit poissa kuvioista.
Ei nuorena lapsen saatnti ole elämän loppu. Se on elämänvaihe, joka kehittyy ja muuttuu. Rankkaa se on, mutta nykyakana ei enä tarvitse mennä pakkonaimisiin. Lapsen saanti ei siis enää pilaa koko elämää. Nuori nainen saa lapsen ja järjestää elämänsä sen mukaan ja voi myöhemmin luoda toimivan parisuhteen ja perustaa hyvän perheen.
Enne asia oli paljon hankalampi kun piti naida se onneton isäehdokas ja joutua pakkonaimisiin epäkelvon miehen kanssa.
Onneksi eletään 2000-lukua ja nämäkin asiat ovat vapautuneet niin, että elämä voi edetä parhaalla mahdollisella tavalla.
mitä olet tehnyt nuorena, vaan siitä mitä et ole tehnyt sen jälkeen. olit 18v eli aikuinen kun synnytit tyttäresi? tyttäresi taasen 16v eli lapsi vielä, tyttäresi poikaystävä 20v eli lapseen sekaantuja eli pedofiili. siitä kun lasket yks plus yks niin pitäis tietää mitä teet. jos et niin joku matikan maikka kertoo paljon toi yhteen lasku on, nyt viet tyttös aborttiin, ja haastat sen pedofiilin oikeuteen PISTE
vai haluatko tytölles samanlaisen elämän mitä itselläs on ollu? etkö haluaisi että tyttös opiskelis kunnolla ja hankkis ammatin ym ym? en miettis hetkeäkään mitä pitäis tehdä jos osuisi omalle kohdalle.
". Lapsen voi tehdä aikanaa ja miessuhteet hoitaa kun kunnollinen mies osuu kohdalleen.
Yksinhuoltajien itsenäisyys pelottaa tietenkin heikkoja miehiä, mutta se pitääkin luuserit poissa kuvioista"
USKOMATONTA: lapsenteko on siis vain oman edun takia tehty juttu..lapselle ei tarvitse taata isää..ja että oikein oikea mies osuu kohdalle..eihän se ole lapsen oikea isä se yhreppanalle oleva "oikea" mies...hyi miten kieroa ja laskelmoitua toimintaa..aika tunnevammaista touhua ja ajattelua..
Hei sinä äiti!olen 2 lapsen yh-äiti.nuorin,poikani on 11.tyttäreni vielä hetken 17,tammikuun lopussa 18.tunnen pahaa epä-onnistumista tyttäreni kanssa.....tietää miten raskaaksi tullaan ja seuraukset...sai juuri opiskelu paikan....ja se menee puihin...en tiedä mitä tekisin...tukena koitan olla,mutta tyttäreni pisti välit poikki,ensiksi kertoi,ja sen jälkeen poikki,kun en heittänyt kotia ulos.luuli että tapan tai heitän ulos....en kumpaakaan,halasin ja sanoin että tästä selvitään,no ei kait selvitä.....itse ole sydän vikainen,ja kauheesti en jaksa yksin enään pitää tätä pientä perhettä yksin.mutta toivon siulle kaikkea hyvää jatkoa!.t.matukka
Kun olin 15-vuotias aloin seurustelemaan 20-vuotiaan miehen kanssa. Tulin raskaaksi ja menin vanhempieni luokse ja pyysin heiltä lupaa, voisiko lapsen isä asu meillä. Isä oli raivostunut ja äiti shokissa. Isä pyysi aikaa aamun asti ajatellakseen asiaa. Aamulla hän ojensi minulle kirjeen mikä sisälsi seuraavan:
”Rakas tyttäremme. Me äitisi kanssa rakastamme sinua hyvin paljon, mutta sinä teit rikoksen Jumalan, itsesi, meidän ja pienen ihmisen edessä, joka asuu nyt sinussa. Sinun vastuuttomalla käyttäytymiselläsi on tietynlaiset seuraukset, jotka eivät saa mennä sinulta huomaamatta. Avoliittoa talossamme emme voi sallia sinulle. Avioliittoa ihmisen kanssa, joka on käyttäytynyt kuin vastuuton kakara eikä niin kuin aikuinen mies, emme myöskään voi siunata. Tällä hetkellä meitä eniten huolestuttaa pienen ihmisen kohtalo. Olet meidän rakastettu tyttäremme. Toivoimme, että saisit korkean koulutuksen ja hyvän työpaikan, mutta nyt ei ole sopiva aika ajatella sellaista. Sinä teit valinnan kohti syntiä, mutta me äitisi kanssa teemme valintamme kohti uutta pientä ihmistä. Me otamme sinut vastaan, mutta vain sinut yksistään sillä ehdolla, että voisimme olla adoptiovanhempia tälle pienelle ihmiselle. Jos päätät ottaa tämän vaihtoehdon, annat meidän ymmärtää ettet ole valmis tulemaan äidiksi ja ottamaan vastaan tätä pyhää vastuuta. Eli meistä tulee vauvan vanhempia. Muussa tapauksessa, pakkaa tavarasi ja mene lapsesi isän tykö. Ette saa ajatella enään koulua ja seksiä vaan sitä, miten teistä tulisi perhe, miten teistä tulisi mies ja nainen, eikä eläimet vaistoineen voidaksenne ottaa vastuun tullaksenne mieheksi ja vaimoksi, isäksi ja äidiksi. Vain silloin minä kunnioitan valintaasi ja vain silloin minä siunaan sinut. Tee valintasi rakas tyttäremme, annan sinulle kaksi päivää. Sinun isäsi.”
Olin ihan toivoton, mutta ymmärsin, että isän asenne oli ainut oikea. Hän kasvatti meidät, minut ja veljeni vastaamaan omista teoistamme. Ja jopa silloin, kun hänen oli tosi vaikea olla ankara minulle, hänen ainoalle rakkaalle tyttärelleen, hän oli uskollinen omille vakaumuksille .Mutta olen hänelle kiitollinen, sillä hän ravisti minua ja minun aviomiestäni. Isäni kovuus on auttanut meitä kasvamaan aikuisiksi. Hän ei alkanut säälimään meitä eikä antanut äitini ottaa meidän ongelmiamme niskoilleensa. Olemme olleet naimisissa jo viisi vuotta ja meillä on ihmeellinen tytär. Olemme molemmat töissä ja suoritamme korkeakouluopintoja. Isäni siunasi meitä vuoden päästä kirjeen kirjoittamisesta. Kiitos sinulle isäni!
Miksi yleesä joku purkaa asioitaan tämmöiselle palstalle jossa rapa roiskuu ja haukkujat on vakio, kirjoitit mistä vaan....
Yleensähän teiniäitiys tutkimusten mukaan periytyy!
Periytyykö se että saa lapsen vanhana:) Minä olin 43 kun sain ainokaiseni joka on jo teini......