Britannian tuleva
hallituspuolue
9149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
niilta jotka haluaa shariaa, eli muslimeilta..asia saattaisi olla niin innostava etta
kaikki muslimit haluaisivat katensa poikki. Siiita tuntisi rehellisen muslimin.
Muslimeihin kohdistetun vainon ainoa syy on tietämättömyys. Jos uskonto vain on osoitettu absoluuttisesti HYVÄKSI (mm. almukäytäntö toimii indikaattorina), on mielestäni perusteltua kuulla, mitä tämän uskonnon Pyhä Kirja sanoo lakiasioista. Jos Pyhä Kirja esimerkiksi kieltää murhan ja haureuden, on täysin aiheellista syyttää tällaisiin rikoksiin syyllistyneitä oikeusistuimissa. Aiotteko lakkauttaa koko oikeusjärjestelmän, oletteko anarkisteja, joiden mielestä mikään rikos ei ole niin raskas, että siitä tulisi rankaista?
Vai riittävätkö mielestänne maalliset tuomioistuimet? Minusta ei. Jumalan vihollisen mielestä kaikki on sattumaa eikä millään ole väliä. Miksi siis esimerkiksi murhaaja pitäisi tuomita oikeudessa? Ei ole olemassa mitään pysyviä arvoja, joiden pohjalta maalliset tuomioistuimet toimisivat.
Jos Yhdistynyt kuningaskunta kieltää sharian kokonaan, voidaan katsoa maan siirtyneen laittomuuteen ja palanneen ajassa kauas muinaisuuteen, jolloin mikään ei ollut kiellettyä.
Maalliset oikeusistuimet ovat yhtä tyhjän kanssa, eivätkä niiden päätökset ole Jumalan silmissä päteviä.
>>Maalliset oikeusistuimet ovat yhtä tyhjän kanssa, eivätkä niiden päätökset ole Jumalan silmissä päteviä.
Maalliset tuomioistuimet ovat ainoita mitä on olemassa. Niin se vain on. Jumalan tuomioistuimesta puhuminen on tyhjän puhumista.
>>Muslimeihin kohdistetun vainon ainoa syy on tietämättömyys.
Mikä vaino muslimeihin on kohdistettu?
>>Jos uskonto vain on osoitettu absoluuttisesti HYVÄKSI (mm. almukäytäntö toimii indikaattorina),
Islam ei ole edes uskonto. Se on enemmän politiikkaa. Etkö ole tätä huomannut?
"Muslimeihin kohdistetun vainon ainoa syy on tietämättömyys."
- Mitä vainoa se on, että muslimien tulee noudattaa isäntäyhteiskuntansa lakia? Jos ei isäntäyhteiskunnassa voi elää ilman, että se pitääisi muuttaa islamilaiseksi, niin sitten muuttaa pois. Sharia ei tule koskaan juurtumaan Eurooppaan. Olemme jo kerran pysäyttäneet islamin etenemisen, Wienin porteille. Ja jos alatte hyppimään silmille, teemme sen toiseen kertaan. ;)
"Jos uskonto vain on osoitettu absoluuttisesti HYVÄKSI (mm. almukäytäntö toimii indikaattorina), on mielestäni perusteltua kuulla, mitä tämän uskonnon Pyhä Kirja sanoo lakiasioista."
- Islamia ei ole osoitettu hyväksi (mm. terrorismi, toisinuskovien sortaminen, naisten oikeuksien polkeminen, pedofilia).
"Jos Pyhä Kirja esimerkiksi kieltää murhan ja haureuden, on täysin aiheellista syyttää tällaisiin rikoksiin syyllistyneitä oikeusistuimissa."
- Länsimainen laki on jo iät ja ajat kieltänyt murhan. Ei siihen mitään keskiaikaista shariaa tarvita. Ota myös huomioon, että islam tuomitsee VAIN muslimin murhan. Ja mitä tarkoitat haureudella?
"Aiotteko lakkauttaa koko oikeusjärjestelmän, oletteko anarkisteja, joiden mielestä mikään rikos ei ole niin raskas, että siitä tulisi rankaista?"
- What?! Ei, emme me länsimaisen kulttuurin puolustajat aio lakkauttaa oikeusjärjestelmää. Me nimenomaan suojelemme sitä kaltaisiasi islamisteilta.
"Vai riittävätkö mielestänne maalliset tuomioistuimet?"
- Kyllä. Miksi eivät riittäisi? Perustele (perusteluksi ei riitä "Koska Allah...").
"Minusta ei."
- Sinulla on oikeus olla mitä mieltä haluat. Mutta parasta vain sopeutua, tai sitten lähteä pois.
"Jumalan vihollisen mielestä kaikki on sattumaa eikä millään ole väliä. Miksi siis esimerkiksi murhaaja pitäisi tuomita oikeudessa?"
- Siis mitä oikein höpötät?! Etkö tiedä, että länsimaissa rangaistaan murhasta sekä muista rikoksista? Missä tynnyrissä elät?
"Jos Yhdistynyt kuningaskunta kieltää sharian kokonaan, voidaan katsoa maan siirtyneen laittomuuteen ja palanneen ajassa kauas muinaisuuteen, jolloin mikään ei ollut kiellettyä."
- Nyt on tainnut mennä puurot ja vellit ihan sekaisin. Shariaan siirtyminen tarkoittaa paluuta muinaisuuteen mm. ihmisoikeuksien osalta. Länsimainen laki on nykyaikaista. Ja jos muslimeita ei "hotsita" länsimaiden lait, niin muuttaa pois. Ei täällä tarvitse asua!
"Maalliset oikeusistuimet ovat yhtä tyhjän kanssa, eivätkä niiden päätökset ole Jumalan silmissä päteviä."
- Muuta sitten sellaiseen maahan, jonka laki on jumalasi silmissä pätevä.
on paljon Raamatusta otettuja lakeja.Kun nyt olemme kristityssä maanosassa,täällä tietysti seurataan Raamattua eikä Koraania.Kun tulit tänne Länsimaihin ja Suomeen,niin varmasti tiesit,että täällä on enemmistö kristittyjä ja täällä ei ole sharia lakia,joka perustuu Koraaniin,eikä pidä koskaan tullakaan. Meilläkin täytyy olla oma maamme ja maanosamme,jossa noudatamme omia lakejamme ja perinteitämme,jotka eivät ole yhtään huonompia kuin teidän uskontonne,monasti paljon parempiakin.Jota ei miellytä meidän tapamme elää,voi lähteä pois täältä.Täällä ei ole pakko olla.Mitä te muuten pitäisitte siitä,jos kristityt vyöryisivät sankoin joukoin teidän maihinne,ja alkaisivat vaatimaan omaa Raamattun perustuvaa lakia teidän maissanne?Taitaisi mennä kaula katki tai tulla vähintään kuula kalloon,vai mitä?
nyt korva tarkkana!
Tunge se pedofiiliuskontosi syvälle - tiedät kyllä minne, senkin trolli! ;D
Subi ei kirjoita noin räväköitä kirjoituksia koska tietää, että islam on Suomessa vielä kohtalaisen heikko, eikä noin kovat vaatimukset shariasta ole vielä järkeviä. Järkevää tässä vaiheessa on antaa islamista vääristelty kuva Rauhan ja Rakkauden Uskontona™ ja vakuuttaa toiset islamin "hyvyydestä" ja siitä, että muslimit ovat rauhan asialla.
Sitten myöhemmin, jotain 10-15 vuoden päästä, kun islam on Suomessakin vahvistunut maahanmuuton sekä käännynnäisten ansiosta, muuttuu äänensävy vaativammaksi ja uhkaavammaksi.
islamin liberaaleista versioista, kun islam on vahvistunut tarpeeksi. Puheet "rauhan uskonnosta" sun muusta kivasta, joita on käytetty harhautuksena islamin ollessa heikko, loppuvat. Tilalle tulee yhä kovemmat vaatimukset shariasta sekä uhkaukset niitä kohtaan, jotka vastustavat islamin etenemistä.