Moi , Olen mies naimisissa ja lapsia on ja menee hyvin mutta kun 50 on täynnä mietittekö te muut koskaan 80-lukua haikeudella. Tarkoitan vanhoja diskoiltoja sun muuta . Se on vain niin että vanhetutaan koko ajan ja sille ei voi mitään. Jotkut vanhat ystävät on jo kuolleet ja jotkut sairaita. Oma naama alkaa muistuttaa vanhaa persettä, vaikka tukka on ihme kyllä pysynut päässä. Rokkaillaan.
Muisteletko 80-lukua
Jarax
18282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
mitä sitä muistelemaan...seitkytlukua me muistellaan, silloin oltiin nuoria!
Näin on...seitkytluvulla elämä oli hehkua ja nuoruus kauneimmassa kukassa. Muistan eläneeni silloin elämäni ymmärrettävintä aikaa ja tietoisuus siitä sai ajan riittämättömäksi ehtiä ja tokea kaiken sen mitä nuoruus tarjosi.
Kahdeksankymmentä luku oli siirtymistä seesteisyyteen ja yhteiselämään joka velvoitti eikä vapauttanut ja joka muistoissa kaikkoaa savunharmaana.
silloin vaikutettiin yhteiskunnassa ja oltiin aina menossa. Johonkin seminaariin; viikonloppuisin aina tai muuta järeämpää toimintaa. Tai ihan puhdasta kokoustoimintaa. Eipä juuri discoiltu;)) Merihotellissa väliin isolla porukalla tanssimassa käytiin. Joskus Paasiravintolassa;) siellä harvemmin;) Ei ollut meidän mesta. Eipä joutanut juuri himassa olemaan.;)) Sama täällä "vanhat" ystävät ja toverit. Ikävä kyllä joko sairastuvat tai poistuvat täältä yksi toisensa jälkeen...Rauhaa heille vain toivon. 90-luvun alan laman henkilökohtaisesti kokeena. Enpä pahemmin muistele. Siitä eteenpäin aika kuului sitten kundille ja pihamme lapsille sekä yhteisille koirille sekä rakkailleni;)) Nyt miehelleni ja taas mennään kahdestaan fisuun. Ilta merellä on niin kaunis. Täällä kaunis ilma nyt. Ei malta mieli poissa sieltä pysyä. Kundikin nyt omalla lomallaan. Joten ihanaa romantiikkaa myös meille....tuo meri suo;)).
tsau: Pimu.
kun taivallamme muutaman vuoden eteenpäin, huomaamme että vanhoja ei ole enää olemassa kun olemme itse niitä.
80-luvulla enää diskoissa aikaa vietetty, vaan tenavia hoidettiin kotona. Kyllä sitäkin aikaa muistelee usein, ja miettii, miten aika on mennyt niin nopeesti.
70-luvulla diskoiltiin ja hulluteltiin kaikenlaista ja kivaa oli. En minä sitä mitenkään haikeudella muistele. Se oli sitä aikaa, ja nyt eletään tätä.
No eihän meidän naamat nyt vielä noin pahalta näytä tässäkään iässä. Kampaas tukkas, hymyile ja katso uudestaan sinne peiliin :=)))
juhannushäät lapsi pehe elämää kymmenen vuotta aamulla ylös lapsi hoitoon töihin kotiin ruokaa telkan katselua nukkumaan kesäsin viikonloput ja lomat mökillä jossain vaiheessa alkoi ala aste samaa rumbaa edelleen joskus käytiin jossain kylässä joka nurkka täynnä kiukuttelevia kakaroita samalle vuosikymmenelle mahtui vielä erokin mitäs tota muisteleen en päivääkän vaihtaisi pois mutta yhdeksänkyt luku ja kakstuhatta luku on ollu mukavampaa ja vaihtelevampaa.
olivat jo kaukana takanapäin 80-luvulla, jos niitä nyt paljon oli ollutkaan.
80-luvulla synnytin ja hoitelin lapsia, kolme lasta neljässä vuodessa.
Siinä mielessä haikeudella voi muistella, että olihan se omanlaistaan
ja hyvää aikaa.
80-luvulla elin kiireistä ja työntäyteistä elämää kahden lapsen , kumpikin 80-luvulla syntyneitä, ja työelämän paineiden kanssa. Oli siinä paljon kaikenlaista yhteensovittelemista. Nyt en enää jaksaisi, mutta eipä enää tartte jaksaakaan.
Nyt elän oikeastaan ihan omilla ehdoillani ja omien mieltymysteni parissa.
Silloin 70-luvulla vietin sitä varhaisaikuisuutta ja 60-luvun puolivälissä vielä nuoruutta. Aloin nuo lapsentekopuuhat suht. iäkkäänä. Hyvin olen kuitenkin ehtinyt:)).
olleet koskaan tuttuja.
80-luvulla elettiin jo kovaa vauhtia naineen elämää.
Naama on vanhentunut, sielu ei.
Rokki on rajaton riemu.
80-luvulla olin jo aikuinen, ja vaikka tuo vuosikymmen olikin minulle aktiivista järjestötoiminnan aikaa, en mitenkään erityisesti haikaile sinne. En esimerkiksi tunne sen ajan kevyttä musiikkia juuri ollenkaan, kun harrastin silloin ihan muita asioita kuin diskoissa riekkumista. Queeninkin löysin vasta pari vuotta sitten.
Omaa nostalgia-aikaani on 60-luku, jolloin olin koulussa. Se oli sitä huoletonta nuoruutta, jota voi haikailla, jos on sellaiseen taipumusta. Itse olen tosin mieluummin yli 50-vuotias kuin teini, koska ei enää tarvitse niin hysteerisesti miettiä, että "mitähän toikin musta ajattelee, jos sanon noin/pukeudun näin/harrastan tuota/syön tätä....". Ymmärtää, että kaikkia ei tarvitse yrittää miellyttää, koska kaikkia ei koskaan voi miellyttää ja ymmärtää myös, että kaikkia asioita voi perustellusti katsoa vähintään kahdesta näkökulmasta. Nuorena on niin helppo olla ehdoton, kun ei mistään mitään tiedä.
Parasta tietysti olisi, jos olisi nykyinen kokemus ja tietämys, mutta ikää puolet vähemmän... Silloin monet mukavat asiat olisivat vielä edessä, ja voisi ehkä tehdä joissakin asioissa viisaampia ratkaisuja.
että, asioilla ainakin vähintään sata eripuolta. Ellei enemmän. Mistä tarkastella. Mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän ehdottimia totuuksia löytyy elämästä. Kuolema ja syntymä ainut asia jotka eivät muutu. Ihmisen elämässä. Eikä tämä kapitalismin maailman perusjutut miksikään muutu. Vaikka kuinka tekniikka eteenpäin menisikin, perusjuttua kaikki.... Riippuu aina kuka katsoo, ja tulkitsee ja kenellä on siinä sitten suurin etu kysymyksessä, mitä puolustaa;)) Fyysisesti toivoisin minäkin tuota ikää että, ikää saisi olla vähemmän;) henkisesti taas....ei jaksaisi enää samoja yksityiskohtia todistella kaiken maailman Lyyleille ja Topeille;)), eikä niitä jankuttaa, mitkä itselle tärkeitä asioita. Ei edes toisissan...olen se mikä olen ja onnellinen siitä ettei omana kotikasvatuksena skidinä ollut mikään tiukkapipoinen kurikasvatus. Vaan vapaa ja itsenäisyyten mahdollisemman varhain pyrkivä kotikasvatus. Kirkostakin erosin 15v, koska minusta oli tosi tyhmäjuttu kuulua luterialaiseen kirkkoon. Kastettu olen. Mutta, en koskaan rippikoulu suostunut käymään. Minusta vain laumasielut menivät jollekin tylsälle riparileireille, koska äiti ja isä niin määräsivät;)) Ihmettelin että, missä heidän oma tahtonsa oli? Omilleni lähdin heti, kun kykenin. Ei siinä tarvinut naimisiin mennä jonku finninaaman ja idioottimaisen kaverin kanssa;) Eikä opiskelemaan mihinkään. Riitti kun hankki naisena itselleen kämpän ja vakituinen duunimesta kun oli. Niin, mikäs siinä sitten esti? Ei mikään.. Niin lähdin. 17 vuotiaana, maailmalle. Ja napanuora poikki. Himaan. Omat jutut piti hoitaa itse. Itse aina nykyisin vaan kundille sanon; että typeryyttä ja tyhmyyttä ja nipoja tyyppejä vastaan on turha taistella, pidä kundi pintasi. Hyvä ja Rakas Jäbä olet. Kyllä Stadilaiset maailmalla aina yhden himan saavat perustettua vaikka mihin. Ei niiden tarvitse koskaan kadulla asua. Fyrkkaa pitää aina sen verran olla jemmassa;)että tarvittaessa itselleen voi himan vuokrata tai myöhemmin vaikka ostaa.
t.Pimu
70-luku oli opiskelija elämää ja sen sorttista diskoilua. 80-luku oli aikuisen sinkkuelämän matalaa lentoa. Kaipaan niitä aikoja kovastikin. En vain jaksaisi elää niitä uudelleen.
80-luvulla oli valmistunut ammattiin, hyvä työpaikka, rahaa oli ja tuli, matkusteltiin ja bailattiin.
Olisipa eläkkeellä myös rahaa sen verran, että voisi matkustella, kahvitella ja bailata!
Naama voi näyttää norsun siltä, mutta eikös muidenkin naama näytä samalta.
kaikkien ikäsiskojen naamat näytä norsun "siltä" :D
On mielenkiintoista katsella kadulla vastaantulevien ihmisten kasvoja.
Niistä näkee paljon enemmän kuin niiden omistaja välttämättä haluaisi kertoa.
Kyllä luonne, elämäntyyli ja vallitsevat ajatukset lyövät leimansa väistämättä kasvoihin. MOT!!
kirjoittajan tahallista vaatimattomuutta ulkonäöstään? ;)
Harva meistä täällä kehuu itse ulkonäköään, vaikka niin kauniita olemmekin.
ollut mitään muisteltavaa. Töitä, töitä ja ylitöitä, velanmaksua, kakaroita, musakin oli niin huonoa etten muista siitä mitään. Rokkia oli joskus 50-luvulla, rockia 60-luvulla ja sen jälkeen on ollut mitä milloinkin mössöä.
kyllä on haikeutta ja purskahdan ihan itkuunkin. :)
Että osasi mennä 20v. ihan hukkaan.
Menin minäkin 70-luvulla naimisiin ja vielä uudemman kerran 80-luvulla. Sen jälkeen en enääole mennyt, tein vain lapsen 15 vuotisesta avoliitosta. Ja taas olen sinkkuna, eikä itketä yhtään. Ei menneet eivätkä olevat saati tulevat.
...päässä, että sen puoleen asiat kunnos. Diskoissa en ole koskaan piitannut käydä.
80-luku oli täyttä perhe-elämän viettoa. Vanhin lapsista meni kouluun -82 ja nuorin syntyi -81. Kahden tanskandogin kanssa kuljettiin koiranäyttelyissä ympäri Suomea ja suoritin tutkinnon pianonsoitossa.
Tosi hyvää aikaa oli, kuten 70-lukukin ja 90-luku. Ehkä kiireisintä aikaa oli juuri tuo 80-luku, kun lapset olivat pieniä ja touhua riitti jos jonkinmoista.
Nyt on perin hiljasta, ainakin täälä kotona. Tämäkin on ihan kivaa. Jos kaipaan vilskettä menen pojan luo, siellä on nyt menos semmonen vaihe, kuin minulla oli 80-luvulla.
Aikansa kutakin.