Sharia ja islam

Länsimaissa käytetään yleisesti termin "sharia" käännöksenä "islamilainen laki"". Tämä on yksiselitteisesti virhe. "Laki" on arabiaksi "kanuun". "Sharia" on suomeksi "perinne", "peritty tapa" jne, yms. Kyseessä on tapaoikeus, se aivan sama järjestelmä, joka on voimassa mm. USA:ssa ja Isossa-Britanniassa. Sharia on monin osin ristiriidassa Koraanin kanssa, eikä se siis mitenkään ole "islamia".

Hyvä esimerkki: Aviorikoksesta tuomitaan sahria-tuomioistuimissa usein nainen kivitettäväksi. Koraanin "kanuun", se "islamilainen laki" määrää toisin. Ensiksikin aviorikossyytöksessä pitää Koraanin mukaan olla vähintään 4 todistajaa, jotka ovat itse nähneet varsinaisen teon. Toiseksi, Koraanin määräämä rangaistus on raipparangaistus MOLEMMILLE. Rangaistuksen jälkeen osapuolet tulee jättää rauhaan.

Koraanista ei myöskään löydy määräystä lasten sukuelinten silpomiselle.

On ilmeistä, että sharian ja lain, kanuunin, sekoittaminen on jonkun edun mukaista, mutta kenen? Mullahien? Jos islamilaisissa maissa siirryttäisiin normaaliin, kirjoitettuun lakiin perustuvaan oikeudenkäyttöön, mullahit, imaamit jne. "uskonsoturit" menettäisivät valtansa ja työpaikkansa.
49586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

eli sharialla ei juurikaan ole tekemistä Islamin kanssa...

Äänestä
  • nyt voimme soluttautua helpomin alkuasukkaiden joukoon! Niille ei tarvitse antaa muutakuin tilapaisesti tyydyttava vastaus.
    Silla aikaa lisaantykaa ja tayttakaa perhesidonaisia!

    -maa on meidan pian!

    Äänestä

ja sinun mielestäsi eurooppalainen kulttuuri ja oikeudenkäyntiprosessi on parempi?

Äänestä
  • Jos oikein muistan, Iso-Britannia, jonka tuossa mainitsen esimerkkinä sharia-valtiosta, on Euroopassa ja eurooppalainen. Jos olen väärässä, kerro ihmeessä, missä tuo saarivaltio oikein on.

    Äänestä

  • JAJH kirjoitti:

    Jos oikein muistan, Iso-Britannia, jonka tuossa mainitsen esimerkkinä sharia-valtiosta, on Euroopassa ja eurooppalainen. Jos olen väärässä, kerro ihmeessä, missä tuo saarivaltio oikein on.

    sharia-laki on asianmukainen. onko se ok, että nainen pettää miestään tai päinvastoin? olen niin monta sellaista tapausta nähnyt suomessa, jossa mies ja nainen riitelevät ja kännipäissään panevat kuin pupujussit muita miehiä/naisia. onko se sinun mielestäsi ok?

    just luin hesarista, kuinka arabiprinsessa oli paennut maastaan ja britannia oli antanut tälle oleskeluvan maassaan. Miksi? Koska arabiprinsessa oli käynyt briteissä, tavannut miehen, harrastunut yhden yön suhteen ja tullut raskaaksi (nainen olisi pitänyt kivittää maassaan, siksi pakeni). mikä ihmisiä oikein vaivaa??

    Äänestä

  • heheaaa kirjoitti:

    jospas kävisit katsomassa ensimmäisestä viestistä, mikä olikaan ketjun keskustelun aihe. Jatketaan sitten, jos jatkettavaa on.

    Äänestä

  • heheaaa kirjoitti:

    just luin hesarista, kuinka arabiprinsessa oli paennut maastaan ja britannia oli antanut tälle oleskeluvan maassaan. Miksi? Koska arabiprinsessa oli käynyt briteissä, tavannut miehen, harrastunut yhden yön suhteen ja tullut raskaaksi (nainen olisi pitänyt kivittää maassaan, siksi pakeni). mikä ihmisiä oikein vaivaa??

    http://www.patmos.fi/fin/patmospostit/vuosi_2009/heinakuu_2009/kuvittele_maailmaa_jossa_iranilaismallinen_sharia_hallitsisi/?id=587

    Äänestä

  • a paav kirjoitti:

    ihmettä muut ihmiset sekaantuvat toisten aviorikokseen tai muuhunkaan seksin harrastamiseen??!!Se on täysin jokaisen oma asia,eikä kuulu muille ihmisille.Jos minun ovelleni joku tulisi syyttämään aviorikoksesta,antaisin hänelle raippoja niin että ei ikinä takaisin ovelleni tulisi.Elämäni on täysin omani,eikä siihen muilla ihmisillä ole mitään asiaa sekaantua.

    Äänestä

  • että mitä kirjoitti:

    eurooppalainen kulttuuri, eurooppalaiset tavat. taidat elää vailla moraalia ja arvoja.

    Äänestä

  • hehaaahh kirjoitti:

    ei olisikaan,toisten ihmisten asia ei ole toimia minun moraalin-ja arvojenvartijana.En itsekään tee sitä,enkä puutu toisten elämään millään lailla.Vaadin samaa itselleni.Minulle on täysin yhdentekevää,harrastavatko naapurini seksiä ilman avioliittoa vai ei.Mitä ihmettä se minulle kuuluu?Vaikka saisin ison rahamäärän,en suostuisi alkamaan vartioimaan muita ihmisiä,enkä ymmärrä,miksi jotkut sellaista tekevät.Onko heillä kenties tyhjiö elämässään,että on aikaa sekaantua toisten asioihin?Se,että olen eurooppalainen ja vapaa,on mahtava asia.Nautin elämästäni suuresti.Jos muut alkavat pistää nenänsä asioihini,saa minut kiehumaan raivosta.Sitä on yritetty tehdä ja tehtykin,ja tunnen vuosienkin päästä kaunaa niitä ihmisiä kohtaan,ja kartan heitä.Muutin jopa pois asuinalueeltani,jossa sekaannuttiin asioihini.Uudessa paikassa vain tervehdin ihmisiä,mutta missään muussa tekemisissä en naapureiden kanssa enää halua olla.Olen kokemuksesta viisastunut.

    Äänestä

  • hehaaahh kirjoitti:

    eurooppalainen kulttuuri, eurooppalaiset tavat. taidat elää vailla moraalia ja arvoja.

    ole mitään vikaa.Jos olisi,et sinäkään tänne olisi tullut.Se,että tänne tullaan laumoittain muslimimaista junilla ja lentokoneilla ja laivoilla,osoittaa,että Eurooppa tapoineen ja kulttuuriltaan on vetävämpi paikka kuin muslimimaat.Muutenhan he pysyisivät omissa maissaan.Mutta veto tänne on kova.Et voi mennä toiselle sanomaan,miten hänen kuuluisi sinun mielestäsi elää ja olla.Jokainen viihtyy itse valitsemallaan tiellä.Teillä muslimeilla tuntuu olevan sellainen käsitys,että jos ei ole muslimi,niin on onneton ihminen.Sanon suoraan,että ei pidä paikkaansa.Olen itse ollut muslimaissa sen aikaa,että tiedän teidän kulttuurinne ja elämäntapanne.En koskaan vaihtaisi eurooppalaisia ja länsimaisia arvoja teidän arvomaailmaanne.Olen todella ylpeä suomalainen ja eurooppalainen.Sitä ihmettelen myös suuresti,kun te tänne tulette ihan väkisin ja alatte heti valittamaan kaikesta täällä,vaikka itse tulette tänne vapaaehtoisesti.Mielestäni muslimien muutto Eurooppaan on ollut täysi epäonnistuminen,ja mielestäni heidän pitäisi palata omiin maihinsa takaisin heti kun mahdollista.Muslimit valittavat jatkuvasti meidän arvomaailmastamme,ja se jo on osoitus,että he eivät tänne sovi.Varmasti tähän tilanteeseen tuleekin muutos aikaa myöten,kun nähdään muslimien sopeutumattomuus länsimaihin.

    moraalia ja arvoja,jos ei anna toisten ihmisten sekaantua asioihinsa?Mitä niillä on yhteyttä toisiinsa?Sitäkö muslimina oleminen on,että avaa toisille oven ja antaa muiden sekaantua asioihinsa,kenties vielä tullaan kivittämään?Kuka sellallaista uskontoa haluaa itselleen?Sanopa mitä sinulta on pois,jos toinen ihminen harrastaa seksiä ilman avioliittoa?Missä se on sinulta on pois?Sitäkö muslimius on myös,että juostaan isoissa laumoissa ja ryntäillään kovaäänisesti paikasta toiseen ja sekaannutaan toisten yksityisasioihin?Eikö tule mieleen,että monet ihmiset rakastavat rauhaa ja yksinoloa?Kaikki eivät halua isoa sakkia heilumaan kotiinsa.

    Äänestä

  • kulttuurissa kirjoitti:

    ole mitään vikaa.Jos olisi,et sinäkään tänne olisi tullut.Se,että tänne tullaan laumoittain muslimimaista junilla ja lentokoneilla ja laivoilla,osoittaa,että Eurooppa tapoineen ja kulttuuriltaan on vetävämpi paikka kuin muslimimaat.Muutenhan he pysyisivät omissa maissaan.Mutta veto tänne on kova.Et voi mennä toiselle sanomaan,miten hänen kuuluisi sinun mielestäsi elää ja olla.Jokainen viihtyy itse valitsemallaan tiellä.Teillä muslimeilla tuntuu olevan sellainen käsitys,että jos ei ole muslimi,niin on onneton ihminen.Sanon suoraan,että ei pidä paikkaansa.Olen itse ollut muslimaissa sen aikaa,että tiedän teidän kulttuurinne ja elämäntapanne.En koskaan vaihtaisi eurooppalaisia ja länsimaisia arvoja teidän arvomaailmaanne.Olen todella ylpeä suomalainen ja eurooppalainen.Sitä ihmettelen myös suuresti,kun te tänne tulette ihan väkisin ja alatte heti valittamaan kaikesta täällä,vaikka itse tulette tänne vapaaehtoisesti.Mielestäni muslimien muutto Eurooppaan on ollut täysi epäonnistuminen,ja mielestäni heidän pitäisi palata omiin maihinsa takaisin heti kun mahdollista.Muslimit valittavat jatkuvasti meidän arvomaailmastamme,ja se jo on osoitus,että he eivät tänne sovi.Varmasti tähän tilanteeseen tuleekin muutos aikaa myöten,kun nähdään muslimien sopeutumattomuus länsimaihin.

    myös arvostaa muslimimaiden oikeutta olla hyväksymättä teidän tuomaanne "demokratiaa" pommien muodossa. Sen mukana kun tuppaa tulemaan kaikki negatiivisetkin asiat muslimimaihin kuten aviorikokset, alkoholi ja muu paska.

    Äänestä

  • sitten.. kirjoitti:

    Puutuitpa asiaan! Ei, ei todellakaan voi arvostaa muslimien oikeutta olla hyväksymättä lännen enemmän tai vähemmän pakottamaa demokratiaa ja länsimaisia arvoja, koskapa muslimimaista tulleet pakolaiset ovat nimen omaan lähteneet pakoon demokratian ja länsimaisten arvojen puutetta. Jos muslimi haluaa elää islmailaisten arvojen mukaan, hän voi toki jäädä asumaan kotiinsa ja pysyä pois täältä "paskaisesta lännestä". Ei mikään estä.

    Alkoholin tislaus muuten on ainoa muslimien "tieteen" koskaan luoma suuri keksintö (jo pelkkä sanakin on arabiaa), joten...

    Äänestä

  • sitten.. kirjoitti:

    myös arvostaa muslimimaiden oikeutta olla hyväksymättä teidän tuomaanne "demokratiaa" pommien muodossa. Sen mukana kun tuppaa tulemaan kaikki negatiivisetkin asiat muslimimaihin kuten aviorikokset, alkoholi ja muu paska.

    muslimien tekemiset.On turhaa esittää tekopyhää.Suuri määrä muslimeja viettää moraalitonta elämää ja tekee aviorikoksia oikein liukuhihnalta tehtaillen.Kaikenlisäksi monet heistä juovat alkoholia ja polttavat tupakkaa,joka tuhoaa ihmisen terveyden ja osoittavat sillä arvostuksen puutetta kehoa ja elämää kohtaan,jonka Jumala on meille antanut.Olen ollut aitiopaikalta seuraamassa muslimien elämää,joten turha tekopyhyys ei vetoa minuun.Ehkä olet nainen,ja siksi sinulla ei olekaan todellista tietoa,mitä miehenne hääräävät selkänne takana.Asioistahan ei missään nimessä saanut kertoa vaimoille.Se,joka teki sen erehdyksen,sai muiden muslimien vihat niskaansa.Siksi kaksoiselämästä kertominen pysyi ja pysyy salassa heidän vaimoiltaan.

    Äänestä

  • sitten.. kirjoitti:

    myös arvostaa muslimimaiden oikeutta olla hyväksymättä teidän tuomaanne "demokratiaa" pommien muodossa. Sen mukana kun tuppaa tulemaan kaikki negatiivisetkin asiat muslimimaihin kuten aviorikokset, alkoholi ja muu paska.

    diktatuuria,kuten esimerkiksi Saddam Husseinia,ja tulette mielellänne tänne Länteen nauttimaan demokratian hedelmistä,mm.sossu on yksi niistä.Ilman sossua te ette täällä olisi,ja sitten vielä soitellaan perään muille sukulaisille,että tulkaa tekin tänne nauttimaan,täällä saa ilmaiseksi ilman työtä rahaa.Ja sukulaiset ja ystävät lentävät kieli pitkällä perässä tänne.Ihmiset ovat äänestäneet sossua,ja hyvin se kelpaa teillekin diktatuurin kannattajille.Ja jos tänne joku uskonnollinen laki otettaisiin,niin se olisi Raamattu,josta ne lait otettaisiin.Eurooppa on kristitty maanosa,ja sellaisena se tulee aina pysymäänkin.Nytkin länsimaissa on Raamatusta otettuja lakeja.Te joudutte väkisinkin noudattamaan Israelin Jumalan lakeja,pidättepä siitä tai ette.

    Äänestä

Asian todistelu menee inhojen hadithien kautta, mutta menköön.

Oliko Koraanissa ns. Rajam- eli kivitys-jae ennen Uthmanin versiota?

Toinen kalifi Umar epäilemättä tunsi Koraaninsa. Jäähyväispuheessaan Umar pelkäsi muslimien "unohtavan" Rajam-jakeen Koraanista.

Volume 8, Book 82, Number 816:

Narrated Ibn 'Abbas:

'Umar said, "I am afraid that after a long time has passed, people may say, "We do not find the Verses of the Rajam (stoning to death) in the Holy Book," and consequently they may go astray by leaving an obligation that Allah has revealed. Lo! I confirm that the penalty of Rajam be inflicted on him who commits illegal sexual intercourse, if he is already married and the crime is proved by witnesses or pregnancy or confession." Sufyan added, "I have memorized this narration in this way." 'Umar added, "Surely Allah's Apostle carried out the penalty of Rajam, and so did we after him."
http://www.usc.edu/schools/college/crcc/engagement/resources/texts/muslim/hadith/bukhari/082.sbt.html#008.082.816

Umarin pelko osoittautui aiheelliseksi. Seuraava eli kolmas kalifi Uthman kokosi nykyisen Koraanin version papyruksista, kivistä ja sun muista nahanpalasista ja tuhosi kilpailevat Koraanin versiot. Ja totta tosiaan, Uthmanin eli nykyisessä Koraanissa ei ole enää Rajam-jaetta.

Toki kivitysrangaistuksen kannatus elää yhä voimakkaana ja kivitys palailee aina silloin tällöin islamilaiseen rangaistuskäytäntöön.
http://www.renaissance.com.pk/aprq320.htm

Tämä, jos mikä osoittaa, että Koraania on korjailtu ja väärennetty.

Äänestä
  • osoittaa yksinkertaisesti sen, että Hadith on väärennetty....

    Äänestä

  • gjkhhklj kirjoitti:

    osoittaa yksinkertaisesti sen, että Hadith on väärennetty....

    sinä todista muutaälä puhu asiasta jota et tiedä!

    Äänestä

  • ljsdklj kirjoitti:

    sinä todista muutaälä puhu asiasta jota et tiedä!

    ettei bukhaari ollut väärennös?

    Äänestä

  • jbnhkf kirjoitti:

    ettei bukhaari ollut väärennös?

    Mikä todistaa....ettei Koraani ollut väärennös?

    Äänestä

  • bfhkl kirjoitti:

    minun kysymykseeni, niin minä vastaan sinun. Eli mikä todistaa, ettei bukhaari ollut väärennös?

    Äänestä

  • gjhkjlkh kirjoitti:

    väärennös? mistäs sitä tietää? :D

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    väärennös? mistäs sitä tietää? :D

    Ensiksikin on melkoisen yhdentekevää, ovatko jotkin noista teoksista tai ne kaikki "väärennöksiä". Jos, niin pitäisi olla joku, mistä ne on väärennetty ja lisäksi jotain merkitystä itse asialla. Olkoon Koraani (kirjoitetaan muuten isolla, koska on erisnimi) tai Raamattu (kirjoitetaan muuten isolla, koska on erisnimi) väärennös tai ei, nykymuodossaan se Koraani, joka on saatavilla, on nykyisen islamin perusta. Samoin Raamattu vanhoine ja uusine testamentteineen on kristillisen uskon perusta, ja nimen omaan siinä muodossa, missä se on nyt. VT:stä, UT:stä ja Koraanista on huomattava, että nykymuotoisista VT on uusin, UT vanhin.

    Äänestä

  • gjhkjlkh kirjoitti:

    minun kysymykseeni, niin minä vastaan sinun. Eli mikä todistaa, ettei bukhaari ollut väärennös?

    Ei mikään todista Bukharin kokoelmaa sen paremmin oikeaksi kuin vääräksi.

    Mikä todistaa, ettei Koraani ollut väärennös?

    Äänestä

  • bfhkl kirjoitti:

    Ei mikään todista Bukharin kokoelmaa sen paremmin oikeaksi kuin vääräksi.

    Mikä todistaa, ettei Koraani ollut väärennös?

    bukhari, jonka sinä juuri totesit ei-luotettavaksi....: )

    Ja koska ainoa lähde, joka kyseenalaistaa Koraanin luotettavuuden on peräisin ei-luotettavasta lähteestä, on meidän tehtävä se yksinkertainen mutta rehellinen johtopäätös, ettei mikään todista, että Koraani olisi väärennös. Näin ollen kysymys Koraanin mahdollisesti "väärentämisestä" on absurdi ja epälooginen ja asian näin ollen, on siitä, onko Koraani väärennös vai ei, täysin turhaa esittää arvailuja.

    Toivottavasti tämä vastaus tyydytti sinua...

    Äänestä

  • gjhgkhlj kirjoitti:

    Totesin, ettei "mikään todista Bukharin kokoelmaa sen paremmin oikeaksi kuin vääräksi.". Ensinhän pitäisi osoittaa, että on olemassa oikea Bukhari, josta on tehty väärennös.

    "yksinkertainen mutta rehellinen johtopäätös, ettei mikään todista, että Koraani olisi väärennös."

    Miten todistat, että Koraani on täsmällinen kopio siitä Koraanista, joka on taivaassa?

    Minun mielestäni sekä Koraani että Hadithit ovat jo sisältönsä puolesta sellaista paskaa, ettei niillä ole totuuden kanssa mitään tekemistä.

    Onko Bukhari mielestäsi ainoa lähde, joka on ristiriidassa Koraanin kanssa?

    että ei:

    "Miten todistat, että Koraani on täsmällinen kopio siitä Koraanista, joka on taivaassa?"

    "Minun mielestäni sekä Koraani että Hadithit ovat jo sisältönsä puolesta sellaista paskaa, ettei niillä ole totuuden kanssa mitään tekemistä."

    Eli jauhat paskaa paskasta? Mitä se kertoo sinusta?

    "Onko Bukhari mielestäsi ainoa lähde, joka on ristiriidassa Koraanin kanssa?"

    Ei toki.

    Äänestä

  • gjhkgljhf kirjoitti:

    samaa mieltä. jotkut o niin saatanan tyhmii ett jauhaa paskaa paskasta..huoh..

    Äänestä

  • gjhkgljhf kirjoitti:

    että ei:

    "Miten todistat, että Koraani on täsmällinen kopio siitä Koraanista, joka on taivaassa?"

    "Minun mielestäni sekä Koraani että Hadithit ovat jo sisältönsä puolesta sellaista paskaa, ettei niillä ole totuuden kanssa mitään tekemistä."

    Eli jauhat paskaa paskasta? Mitä se kertoo sinusta?

    "Onko Bukhari mielestäsi ainoa lähde, joka on ristiriidassa Koraanin kanssa?"

    Ei toki.

    Ensin väitit, ettei Koraanilla ole kuin yksi Koraanin luotettavuuden kyseenalaistava lähde, ja sitten edellisessä viestissäsi menit tunnustamaan, että on olemassa muitakin Koraanin kanssa ristiriidassa olevia lähteitä.

    Alla oleva tuotoksesi on siis absuriduudessaan ja epäloogisuudessaan omaa luokkaansa eli täyttä paskaa.

    "Ja koska ainoa lähde, joka kyseenalaistaa Koraanin luotettavuuden on peräisin ei-luotettavasta lähteestä, on meidän tehtävä se yksinkertainen mutta rehellinen johtopäätös, ettei mikään todista, että Koraani olisi väärennös. Näin ollen kysymys Koraanin mahdollisesti "väärentämisestä" on absurdi ja epälooginen ja asian näin ollen, on siitä, onko Koraani väärennös vai ei, täysin turhaa esittää arvailuja.

    Toivottavasti tämä vastaus tyydytti sinua..."
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8326876/39002105

    Äänestä

  • JAJH kirjoitti:

    Ensiksikin on melkoisen yhdentekevää, ovatko jotkin noista teoksista tai ne kaikki "väärennöksiä". Jos, niin pitäisi olla joku, mistä ne on väärennetty ja lisäksi jotain merkitystä itse asialla. Olkoon Koraani (kirjoitetaan muuten isolla, koska on erisnimi) tai Raamattu (kirjoitetaan muuten isolla, koska on erisnimi) väärennös tai ei, nykymuodossaan se Koraani, joka on saatavilla, on nykyisen islamin perusta. Samoin Raamattu vanhoine ja uusine testamentteineen on kristillisen uskon perusta, ja nimen omaan siinä muodossa, missä se on nyt. VT:stä, UT:stä ja Koraanista on huomattava, että nykymuotoisista VT on uusin, UT vanhin.

    löytyy tuosta edellä antamastani Bukharin hadithista, jossa kalifi Umar esittää pelkonsa, että Rajam-jae tullaan poistamaan Koraanista.

    On siis ollut olemassa Koraani, jossa on ollut tuo Rajam-jae. Nykyisessä sitä ei ole, joten se on väärennös.

    Äänestä

  • bfhkl kirjoitti:

    Ensin väitit, ettei Koraanilla ole kuin yksi Koraanin luotettavuuden kyseenalaistava lähde, ja sitten edellisessä viestissäsi menit tunnustamaan, että on olemassa muitakin Koraanin kanssa ristiriidassa olevia lähteitä.

    Alla oleva tuotoksesi on siis absuriduudessaan ja epäloogisuudessaan omaa luokkaansa eli täyttä paskaa.

    "Ja koska ainoa lähde, joka kyseenalaistaa Koraanin luotettavuuden on peräisin ei-luotettavasta lähteestä, on meidän tehtävä se yksinkertainen mutta rehellinen johtopäätös, ettei mikään todista, että Koraani olisi väärennös. Näin ollen kysymys Koraanin mahdollisesti "väärentämisestä" on absurdi ja epälooginen ja asian näin ollen, on siitä, onko Koraani väärennös vai ei, täysin turhaa esittää arvailuja.

    Toivottavasti tämä vastaus tyydytti sinua..."
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8326876/39002105

    sanotaanko näin:

    ainoa VARTEENOTETTAVA lähde....

    Äänestä

  • Jake-Kafir-Waits kirjoitti:

    löytyy tuosta edellä antamastani Bukharin hadithista, jossa kalifi Umar esittää pelkonsa, että Rajam-jae tullaan poistamaan Koraanista.

    On siis ollut olemassa Koraani, jossa on ollut tuo Rajam-jae. Nykyisessä sitä ei ole, joten se on väärennös.

    ettei kyseinen hadith ole väärennetty, kts. keskustelua alempana?

    Äänestä

  • bfhkl kirjoitti:

    Ensin väitit, ettei Koraanilla ole kuin yksi Koraanin luotettavuuden kyseenalaistava lähde, ja sitten edellisessä viestissäsi menit tunnustamaan, että on olemassa muitakin Koraanin kanssa ristiriidassa olevia lähteitä.

    Alla oleva tuotoksesi on siis absuriduudessaan ja epäloogisuudessaan omaa luokkaansa eli täyttä paskaa.

    "Ja koska ainoa lähde, joka kyseenalaistaa Koraanin luotettavuuden on peräisin ei-luotettavasta lähteestä, on meidän tehtävä se yksinkertainen mutta rehellinen johtopäätös, ettei mikään todista, että Koraani olisi väärennös. Näin ollen kysymys Koraanin mahdollisesti "väärentämisestä" on absurdi ja epälooginen ja asian näin ollen, on siitä, onko Koraani väärennös vai ei, täysin turhaa esittää arvailuja.

    Toivottavasti tämä vastaus tyydytti sinua..."
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8326876/39002105

    voin saNOA ETtA EI OLE!

    se on aitoa taqiyaa!
    (nain se menee)

    Äänestä

  • gjhkkdld kirjoitti:

    sanotaanko näin:

    ainoa VARTEENOTETTAVA lähde....

    Olet siis kännissä.

    Äänestä

  • bfhlk kirjoitti:

    Olet siis kännissä.

    ...: )

    Äänestä

  • jfghhkjjkf kirjoitti:

    ettei kyseinen hadith ole väärennetty, kts. keskustelua alempana?

    Mistä se olisi väärennös? Väitätkö, että on olemassa jokin toinen Bukhari? Jos tarkoitat sen olevan valheellista sepitystä, todista se.

    Äänestä

  • asdfjlk kirjoitti:

    Mistä se olisi väärennös? Väitätkö, että on olemassa jokin toinen Bukhari? Jos tarkoitat sen olevan valheellista sepitystä, todista se.

    Koska on olemassa kaksi ristiriitaista lähdettä, Koraani ja Bukhari, on toisen oltava väärässä ja toisen oikeassa ja koska Bukhari on myöhempää ja Koraani varhaisempaa, on loogista päätellä, että Koraani on oikeassa ja Bukhari on väärässä. Ja stäpaitsi, koska Koraania pidetään Bukhariakin autenttisempana lähteenä, joten sekin todistaa sen, että Koraani on oikeassa ja Bukhari väärässä.

    Näin yksinkertaista se on, kun sen osaa....

    Äänestä

  • jhghjhkfk kirjoitti:

    Muslimioppineiden mielestä mitään ristiriitaa ei ole.
    Eiköhän se islam luonnistuu heiltä paremmin kuin sinulta, vai mitä?

    "Koska on olemassa kaksi ristiriitaista lähdettä, Koraani ja Bukhari, on toisen oltava väärässä ja toisen oikeassa ja koska Bukhari on myöhempää ja Koraani varhaisempaa, on loogista päätellä, että Koraani on oikeassa ja Bukhari on väärässä."

    Historiallisesti hyväksytty tosiasia on, että Koraanista oli olemassa monia eri versioita, ennen kuin kalifi Utman hyväksyi yhden version ja tuhosi muut.

    "In about 650, as Islam expanded beyond the Arabian peninsula into Persia, the Levant and North Africa, the third caliph Uthman ibn Affan ordered the preparation of an official, standardized version, in order to preserve the sanctity of the text (and perhaps to keep the Rashidun Empire united, see Uthman Qur'an). Five reciters from amongst the companions produced a unique text from the first volume which had been prepared on the orders of Abu Bakr and which was kept with Hafsa bint Umar. The other copies already in the hands of Muslims in other areas were collected and sent to Medina where, on orders of the Caliph, they were destroyed by burning or boiling. This remains the authoritative text of the Qur’an to this day.[52][58][59]"

    http://en.wikipedia.org/wiki/Qur'an

    Nykyinen Koraani on siis tosiasiassa vain yksi versio monista.

    Koska on ollut muita Koraanin versioita ja ne on tuhottu, niiden on täytynyt olla toisistaan poikkeavia. Ne ovat siis sisältäneet erilaisia asioita kuin nykyinen standardoitu Koraani. Tämä mahdollistaa sen, että kivitysjae on voinut olla mukana tuhotuissa Koraaneissa. Bukhari antaa asialle lisävahvistusta.

    "Allah sent Muhammad with the Truth and revealed the Holy Book to him, and among what Allah revealed, was the Verse of the Rajam (the stoning of married person (male & female) who commits illegal sexual intercourse, and we did recite this Verse and understood and memorized it. Allah's Apostle did carry out the punishment of stoning and so did we after him."
    http://www.usc.edu/schools/college/crcc/engagement/resources/texts/muslim/hadith/bukhari/082.sbt.html#008.082.817

    Nykyinen Koraani on koottu kauan Muhammadin kuoleman jälkeen, joten hän ei ole voinut vahvistaa sen olevan juuri sellainen kuin sen pitäisi olla. Muhammad ei voi vahvistaa, että nykyinen Koraani sisältää juuri ne oikeat Allahin antamat tuomiot. Kauheaa ajatellakin, että muslimit saattavat tuomita vastoin Allahin käskyjä ja ovat siten menossa helvettiiin...

    "And if any do fail to judge by (the light of) what Allah hath revealed, they are (no better than) those who rebel."
    http://www.usc.edu/schools/college/crcc/engagement/resources/texts/muslim/hadith/abudawud/038.sat.html#038.4433

    Äänestä

  • sdlkföj kirjoitti:

    Muslimioppineiden mielestä mitään ristiriitaa ei ole.
    Eiköhän se islam luonnistuu heiltä paremmin kuin sinulta, vai mitä?

    joka on luonut oman islaminsa jota sitten mainostelee oikeana islamina, jota ei kuitenkaan 99, 99999999...% muslimeista hyväksy.

    Äänestä

mitä nimityksiä käyttävät, muslimit on vaan höynäytetty soveltamaan noita "lakiensa" mukaisia hirveyksiä "tuomioistuimissaan". Onneksi valtava enemmistö kärsimään joutuvista ihmisistä on muslimeja.

Koko islamilainen uskonrakennelma on epäsopiva ihmisen käyttöön.

Äänestä
  • mielessä ettei lakia ole pakko rikkoa ? Kun elää siivosti , ei tarvitse murehtia rangaistuksistakaan..

    Äänestä

  • käynyt kirjoitti:

    mielessä ettei lakia ole pakko rikkoa ? Kun elää siivosti , ei tarvitse murehtia rangaistuksistakaan..

    lakien rikkominen on ihmisen oma vapaaehtoinen valinta, ainakin usein miten.

    Äänestä

  • käynyt kirjoitti:

    mielessä ettei lakia ole pakko rikkoa ? Kun elää siivosti , ei tarvitse murehtia rangaistuksistakaan..

    ihan samaa mieltä teikäläisen kanssa. ihminen voi valita itse rikkooko lakia vai ei. rangaistus on sitä varten olemassa, jotta ihmiset käyttäytyisivät kunnolla! sharian avulla se varmistetaan. esim täällä kauniissa pohjoismaan suomessa ihminen voi tappaa toisen ihmisen ja saa siitä hyvällä tuurilla sen 8 vuotta vankeutta, jonka jälkeen tämä päästetään ulos tappamaan toinen ihminen. Aika hienoa! Vielä parempi on se, että murhaaja päästetään aikaisemmin ulos "hyvän käytöksen" vuoksi. huoh..

    Äänestä

  • että olen kirjoitti:

    Mikä olisi sinun mielestäsi oikeudenmukainen rangaistus murhasta? Entä varkaudesta? Perustele.

    Äänestä

  • että olen kirjoitti:

    ihan samaa mieltä teikäläisen kanssa. ihminen voi valita itse rikkooko lakia vai ei. rangaistus on sitä varten olemassa, jotta ihmiset käyttäytyisivät kunnolla! sharian avulla se varmistetaan. esim täällä kauniissa pohjoismaan suomessa ihminen voi tappaa toisen ihmisen ja saa siitä hyvällä tuurilla sen 8 vuotta vankeutta, jonka jälkeen tämä päästetään ulos tappamaan toinen ihminen. Aika hienoa! Vielä parempi on se, että murhaaja päästetään aikaisemmin ulos "hyvän käytöksen" vuoksi. huoh..

    jos pysytään nyt faktoissa ja fiktioissa, joita voit aivan huoletta lähteä kiistämään ja mieti itse oletko oikeassa vai et.

    mun mielestä faktaa on ainakin se, että Islam aiheuttaa hyvin paljon ongelmia itselleen ja maille jossa sitä yleisesti kunnioitetaan enemmän kuin henkilökohtaisena arvona. esimerkiksi se, että nainen ei saa käydä töissä on monissa muslimimaissa hyvinkin konkreettinen asia, lännessä ja euroopassa jossa olemme, kaikki käyvät töissä. ymmärrätkö, että pelkästään jo tämä asia, tekee sen että euroopassa ja lännessä on 50% enemmän työntekiöitä? enemmänkin.

    maassa jossa 50% ihmisistä on miehiä, osa heistä on vanhuksia ja lapsia. työllisyys saattaa olla huimat 30%. Suomessa esim. työllisyys on 80-90%.

    se vielä, että radikaaleimmissa paikoissa rikoksesta saatetaan katkaista käsi, (älä väitä tätä propagandaksi, tätä on tapahtunut ja tapahtuu vieläkin radikaaleissa muslimimaissa). onpa hienoa että rikoksesta rangaistaan, mutta jos nuori mies joka tekee työtä, ja häneltä katkaistaan käsi, millä helvetillä hän tekee enää työtä? ja taas on vähemmän työkykyisiä.. ja vielä vailla demokratiaa ja sossuja. Ja, täälläkin saatetaan tuomita ihmisiä syyttä.

    Islam aiheuttaa suurta ongelmaa itselleen, ja siinä onkin syy, miksi täälläpäin ollaan huomattavasti kehittyneempiä.

    Nigeria, tällä päivämäärällä:

    Afrikan maa, joka on vihdoin alkanut kehittyä, sinne on saatu kouluja ja osaamista, tieteellistä opetusta, tiedettä ja taitoa JOLLA VIHDOIN VOIMME HYÖDYNTÄÄ AFRIKAN LUONNONVAROJA. No ei, eikö kouluttamattomat muslimit rupeakkin heti riehumaan oikein urakalla ja tappamaan ihmisiä ihan sotatilaan asti, senvuoksi että "länsimainen koulutus sotii islamia vastaan" .. ja taas ollaan ihan yhtä keskellä paskaa kuin vuoskymmen takaperin, miksi?

    on todellinen harmi ja ongelma, että Islam on levinnyt afrikkaan, kouluttamattomien ihmisten keskuuteen. kehitys hidastuu taas vuosikymmenillä kunnes se paska saadaan sieltä pois. Etelä-Afrikka on kuitenkin osin pelastunut tältä paskalta, ja siksi se onkin afrikan kehittynein valtio.

    muslimimaissa ei myöskään saa kirjaimellisesti edes näyttää naamaansa, JOS OLET tiettyyn sukupuoleen syntynyt tai kuulut tiettyyn ryhmään. hieno juttu, voithan perustella tätäkin moraalikysymyksillä ja kertoa miten moraalittomia olemme.

    Äänestä

  • afghanhah kirjoitti:

    henk.koht v*tuttaa, varsinkin nykyisen nuorison ja vastarinta-ajattelioiden mielestä länsimaalainen/eurooppalainen kulttuuri ja kehitys on jotenkin kammoksuttavaa ja kauheaa. Länsimaisella kulttuurilla, tiedeyhteisöllä, jne. on hienot juuret, jotka ovat saaneet alkunsa kreikasta, kun viisaat filosofit istuivat ringissä ja pohtivat asioita, ja tabuja joita harva uskalsi tai ymmärsi lähteä kyseenalaistamaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe

    tässä on joitain, näiden viisaiden kreikkalaisten filosofien synnyttämää matskua, suosittelen lämpimästi lukemaan läpi, siitä saattaa olla hyvinkin paljon hyötyä tulevaisuudessasi, varsinkin kun vaikutat erittäin jääräpäiseltä ja ehkä vähän kunnianhimoiseltakin.

    Thänks

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

JAJH kirjoitti:

Länsimaissa käytetään yleisesti termin "sharia" käännöksenä "islamilainen laki"". Tämä on yksiselitteisesti virhe. "Laki" on arabiaksi "kanuun". "Sharia" on suomeksi "perinne", "peritty tapa" jne, yms. Kyseessä on tapaoikeus, se aivan sama järjestelmä, joka on voimassa mm. USA:ssa ja Isossa-Britanniassa. Sharia on monin osin ristiriidassa Koraanin kanssa, eikä se siis mitenkään ole "islamia".

Hyvä esimerkki: Aviorikoksesta tuomitaan sahria-tuomioistuimissa usein nainen kivitettäväksi. Koraanin "kanuun", se "islamilainen laki" määrää toisin. Ensiksikin aviorikossyytöksessä pitää Koraanin mukaan olla vähintään 4 todistajaa, jotka ovat itse nähneet varsinaisen teon. Toiseksi, Koraanin määräämä rangaistus on raipparangaistus MOLEMMILLE. Rangaistuksen jälkeen osapuolet tulee jättää rauhaan.

Koraanista ei myöskään löydy määräystä lasten sukuelinten silpomiselle.

On ilmeistä, että sharian ja lain, kanuunin, sekoittaminen on jonkun edun mukaista, mutta kenen? Mullahien? Jos islamilaisissa maissa siirryttäisiin normaaliin, kirjoitettuun lakiin perustuvaan oikeudenkäyttöön, mullahit, imaamit jne. "uskonsoturit" menettäisivät valtansa ja työpaikkansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu