törkeä

Kolmekymppistä,ulkomaalaistaustaista miestä epäillään törkeästä tuhotyöstä, koskien entisen Osmarin tahallisesta sytyttämisestä. Arpoikohan hesalainen jätkä, minkä kämpän tuikkasi tuleen, vai oliko kohde etukäteen tiedossa? Torilla liikkuvien huhupuheiden mukaan, jotka aika usein ovat ajan tasalla, puhutaan kuitenkin, että asialla olisi jotain tekemistä Salon pikaruokapaikkojen kanssa, mene ja tiedä. Toivottavasti tästä ei ala Rosengårdin kaltaiset polttokarkelot. Toivottavasti palokunta saa meillä sentään hoitaa tehtäviään ilman poliisi saattueita.
3766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taisi palokunta jättää sammutuksen vähän kesken, jos kolme viikkoa palo kytee. Onhan myös mahdollista, että salama iski toisen kerran samaan paikkaan. Ei ainakaan julkisuudessa ole näkynyt missä tutkimuksissa tällä hetkellä mennään.

Äänestä
  • Salkkarissa melko pieni kirjoitus asiasta. Jos samassa paikassa syttyy kolmen viikon välein aamuyöstä tulipalo, on mielestäni melko todennäköistä, että sattumalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Onhan myöskin mahdollista, että ensimmäisestä palosta epäilty, kolmikymppinen ulkomaalaistaustainen mies on taas käsitellyt tikkuja varomattomasti, sattumalta taas samassa paikassa.

    Äänestä

  • epäiltyjä SSS:mat kirjoitti:

    Salkkarissa melko pieni kirjoitus asiasta. Jos samassa paikassa syttyy kolmen viikon välein aamuyöstä tulipalo, on mielestäni melko todennäköistä, että sattumalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Onhan myöskin mahdollista, että ensimmäisestä palosta epäilty, kolmikymppinen ulkomaalaistaustainen mies on taas käsitellyt tikkuja varomattomasti, sattumalta taas samassa paikassa.

    Joskus vaan tikut ja sytytysneste riistäytyy viattoman ohikulkijan repusta..:o)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tuhotyö kirjoitti:

Kolmekymppistä,ulkomaalaistaustaista miestä epäillään törkeästä tuhotyöstä, koskien entisen Osmarin tahallisesta sytyttämisestä. Arpoikohan hesalainen jätkä, minkä kämpän tuikkasi tuleen, vai oliko kohde etukäteen tiedossa? Torilla liikkuvien huhupuheiden mukaan, jotka aika usein ovat ajan tasalla, puhutaan kuitenkin, että asialla olisi jotain tekemistä Salon pikaruokapaikkojen kanssa, mene ja tiedä. Toivottavasti tästä ei ala Rosengårdin kaltaiset polttokarkelot. Toivottavasti palokunta saa meillä sentään hoitaa tehtäviään ilman poliisi saattueita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu