saabilaiset

Mitä ovat ne Koraanissa mainitut saabilaiset? Jossain sanotaan, että ovat zarathustralaisia, jossain sanotaan, että mandealaisia.

Että onko tarkempaa tietoa?
201750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

....zarathustralaisiksi, pikemminkin zarathustralaisuuden yhdeksi "suuntaukseksi", siis siksi joka on pysynyt oikealla tiellä eikä mennyt harhaan kuten suurin osa zarathustralaisia (ottivat yhden Jumalan Azura Mazdan palvonnan lisäksi uskontoonsa tulen palvonnan). Arvelen tätä siksi sisäiseksi suuntaukseksi/lahkoksi, koska tässä sanotaan heidän keskittyneen lähinnä E-Irakiin (zarathustralaisuus oli levinnyt parhaimmillaan jo 600 eKr. Egyptistä Indukselle). Heidän kerrotaan sanoneen Lä iläha illalläh (kenelläkään ei ole oikeutta tulla palvotuksi kuin Jumalalla) ja heidän kirjoituksensa nimi oli Az-Zabur (the Psalms of the Sabians). Nykyisin zarathustralaisia on maailmassa n. 100 000, lähinnä Iranissa ja Intiassa.

Tämä on hyvin saman tyylinen tapaus aivan kuten kr.uskonkin tapauksessa jossa L-Idässä ja P-Afrikassa oli vielä Islamin syntymisen aikaan hyvin paljon kristittyjä, jotka eivät olleet menneet harhaan (eivät hyväksyneet kolminaisuusoppia eivätkä Jeesuksen jumaluutta), ja joita tämän vuoksi Bysantti ortodoksisen valtiokirkon (ja 325 jKr. Niceassa nuijittujen kr.uskon opillisten päätösten) valtuuttamana vainosi hyvin verisesti monta vuosisataa sen jälkeen kun roomalaisten kristittyjen vainoaminen oli päättynyt.

Kun muslimit tulivat, kyseiset kristityt ja samantyylisessä asemassa olleet "saabialaiset" ottivat muslimit vastaan vapauttajina. Muslimeiden alaisuudessa he todellakin saivat pienemmät verot, uskonvapauden ja yleensäkin laajemmat oikeudet (varsinkin naisten asema parani) sekä turvan ja suojeluksen muslimeilta.

Kun mietit miksi Jeesus ei antanut kristityille uutta lakia VT:n lakien tilalle (vaikka opettikin niiden olevan korruptoituneita eli muuttuneita, Jeesus ei missään käskenyt olemaan noudattamatta lakia, vaan käski selkeästi NOUDATTAA SITÄ OIKEIN!), tai antanut MINKÄÄNLAISTA ohjetta yhteiskuntaa ja sen pyörittämistä varten tai neuvoa rangaistuksista, tajuaa miksi hän niin teki.

Mahdollisuuksia on kolme: Joko Jeesus antoi kaikkien kristittyjen yhteiskunnat "mäihän" eli siis saatanan käsiin ja niiden vapaasti muokattavaksi (minkä toisaalta kyllä huomaa nykyäänkin maallistumisesta ym.), tai sitten hän halusi että kristityt pitävät VT:n OUDON lain ja esim. tappavat jokaisen tytön kivittämällä vanhempien talon eteen jos hän ei osoittaudukkaan avioyönä neitsyeksi. Siinä oli ekat kaksi mahdollisuutta.

Eikö ole selvempää että Jeesus tiesi että oikeaa tietä kulkevat kristityt, jotka palvelee vain YHTÄ Jumalaa ja seuraa täten Jeesuksen TIETÄ (mm. Mark.12:29 "..Herra, Jumalanne, on YKSI", Jeesus jopa rukoilee otsa maassa Raamatussa), eivät tule ikinä pääsemään valtaan, vaan ovat koko 600-vuotiaan historiansa ajan ennen Islamia vähemmistönä ja jatkuvan vainon alaisena, jopa toisten kristittyjen toimesta. Tietenkin suurin osa heistä sitten hyväksyi Islamin loogisena ja selkeästi Jeesuksen ja Raamatun ennustamana uskontona, osana profeettojen jatkumoa (kun lukee Raamattua muuten kuin Paavalin ja muiden kirkonmiesten selitysten kautta, näkee selvästi miten selkeästi Jeesus ennusti juutalaisuuden "viikunapuun" leikkaamisen [kr.usko juutalaisuuden lahko] ja profetian siirron toiselle kansalle, eli arabeille).

Lisäksi VT:ssäkin on paljon ennustuksia Muhammedista, niitä on kristityt yrittäneet jopa vääntää tarkoittamaan Jeesusta vaikka hänelle on omatkin ennustukset Raamatussa (5.Moos.18:15-22 miten ihmeessä netseestä-syntynyt-jumala-Jeesus olisi PROFEETTA KUIN valtiopäämies-profeetta Mooses, jonka kansa ensin hylkäsi ja sitten hyväksyi kokonaan kuten Muhammedinkin?)!!!

Äänestä
  • ..sillä muslimeilla oli hyvin suurena motiivina valloituksissaan vapauttaa kärsivät Kirjankansojen edustajat samaan uskoon kuuluneiden mutta harhaan menneiden vainosta. Niinpä syy sotaan Bysantin ja Persian kautta löytyi jo pelkästään tuosta, vaikka tietenkin muitakin syitä oli. Ja lopputulos on tunnettu, Islam valloitti alueet Espanjasta Kiinaan alle 70 vuodessa, ja levisi nopeasti tällä alueella ja kaupan mukana kaikkialle sen ulkopuolelle.

    Äänestä

  • Zarahustra oli eräs Jumalan salaisista agenteista, ja teologialtaan huomattavasti lähempänä judeokristillisyyttä, kuin weary copycat islam.

    Se osoittaa että ismaelin pojat tiesivät paljon, ja siksi Saatana halusi islamin kautta tuon valitun kansan serkut eksyttää.
    Zarahustralaiset uskoivat pelastajan tulevan Abrahamista, ja olivat ensimmäisinä Jeesusta tapaamassa (itämaan tietäjät).

    Hänen käytti nimiä Jumala ja Herra.
    Ahura= yksi Jumala.
    Mazda= Viisaus.
    AhuraMazda oli hänen mukaansa tuon yhden ja ainoa jumalan nimi.
    Sinä tiedät että Jumalan esikoisluomus on viisaus, eli kristus.
    "The Supreme Being was called Ahuramazda. Zarathrustra's conception of him
    was identical with the Jewish notion of Jehovah. He is referred to as "the
    Creator of the Earthly and spiritual life, the Lord of the whole universe,
    at whose hands are all the creatures." He is wisdom and intellect; the light
    itself, and the source of light; the rewarder of the virtuous and the punisher
    of the wicked."
    Kun taas pahan ruumiillistumaa edusti paholainen nimeltä ahriman.
    Myöskin juutalaisen mystiikan jekut olivat Zoroasterille tuttuja.
    Toisin kuin useat pakanat, hänkin tunnusti (sinun mieliksi) saturnuksen
    voimalliseksi planeetaksi.
    Ei voisi sanoa etteikö tietyt ei-valittuun kansaan kuuluvat, mutta valitut
    ja kuuliaiset olisi olleet Jumalan pr-miehiä ennen evankeliumin julistusta,
    vai mitä?
    Vieläpä kun muistaa että Zarahustralaiset olivat ensimmäisten joukossa Kristusta
    vastaanottamassa. (itämaan tietäjät.)

    Tarkasta tämä:
    "The doctrine of sacred names, so familiar to the Hebrews, was also taught
    by Zarathrustra. In one of the Yashts, a portion of the Zendavesta, Ahuramazda
    tells Zarathrustra that the utterance of one of his sacred names, of which
    he enumerates twenty, is the best protection from evil. Of these names,
    one is Ahmi, meaning I am, and another, ahmi yat amhi - I am who I am. The
    Holy Name in Exodus is Ehyeh asher Ehyeh, or I am that I am."

    "Kun mietit miksi Jeesus ei antanut kristityille uutta lakia VT:n lakien tilalle (vaikka opettikin niiden olevan korruptoituneita eli muuttuneita, Jeesus ei missään käskenyt olemaan noudattamatta lakia, vaan käski selkeästi NOUDATTAA SITÄ OIKEIN!), tai antanut MINKÄÄNLAISTA ohjetta yhteiskuntaa ja sen pyörittämistä varten tai neuvoa rangaistuksista, tajuaa miksi hän niin teki."


    Jeesus ei missään sanonut lain olevan muuttunut, tai korruptoitunut.
    Itse asiassa, laki oli tarkoin vaalittu.
    Mutta oikein Hän käski sitä noudattaa. Laki on symbolinen, mikä ei vie sen kirjaimellista arvoa, vaan syventää sen arvoa. Mm. pelastushistorian suhteen.
    Farisealaiset, kuten muslimitkin ovat sen, sekä lain hengen eli rakkauden unohtaneet. He ovat vain kurimoralisteja, ja legaisteja. Mikä on aidosti henkistyneille jo farssin omaista.
    Laki ei ole sitä mitä tehdään, vaan että miksi tehdään.

    Sinulle on laki kyllä selitetty, mutta et ole sitä ottanut huomioon, mikä johtunee siitä että olet Saatananpalvoja?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002351170

    Lisäksi Muhamed olisi kuollut, jos olisi pyrkinyt profeettatestin kautta profeetaksi. Hänelle riitti vain typerät ihmiset jotka uskoivat epäkristilliseen tapaan kaiken tunteen, eikä suinkaan viisauden kautta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000856614

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    Zarahustra oli eräs Jumalan salaisista agenteista, ja teologialtaan huomattavasti lähempänä judeokristillisyyttä, kuin weary copycat islam.

    Se osoittaa että ismaelin pojat tiesivät paljon, ja siksi Saatana halusi islamin kautta tuon valitun kansan serkut eksyttää.
    Zarahustralaiset uskoivat pelastajan tulevan Abrahamista, ja olivat ensimmäisinä Jeesusta tapaamassa (itämaan tietäjät).

    Hänen käytti nimiä Jumala ja Herra.
    Ahura= yksi Jumala.
    Mazda= Viisaus.
    AhuraMazda oli hänen mukaansa tuon yhden ja ainoa jumalan nimi.
    Sinä tiedät että Jumalan esikoisluomus on viisaus, eli kristus.
    "The Supreme Being was called Ahuramazda. Zarathrustra's conception of him
    was identical with the Jewish notion of Jehovah. He is referred to as "the
    Creator of the Earthly and spiritual life, the Lord of the whole universe,
    at whose hands are all the creatures." He is wisdom and intellect; the light
    itself, and the source of light; the rewarder of the virtuous and the punisher
    of the wicked."
    Kun taas pahan ruumiillistumaa edusti paholainen nimeltä ahriman.
    Myöskin juutalaisen mystiikan jekut olivat Zoroasterille tuttuja.
    Toisin kuin useat pakanat, hänkin tunnusti (sinun mieliksi) saturnuksen
    voimalliseksi planeetaksi.
    Ei voisi sanoa etteikö tietyt ei-valittuun kansaan kuuluvat, mutta valitut
    ja kuuliaiset olisi olleet Jumalan pr-miehiä ennen evankeliumin julistusta,
    vai mitä?
    Vieläpä kun muistaa että Zarahustralaiset olivat ensimmäisten joukossa Kristusta
    vastaanottamassa. (itämaan tietäjät.)

    Tarkasta tämä:
    "The doctrine of sacred names, so familiar to the Hebrews, was also taught
    by Zarathrustra. In one of the Yashts, a portion of the Zendavesta, Ahuramazda
    tells Zarathrustra that the utterance of one of his sacred names, of which
    he enumerates twenty, is the best protection from evil. Of these names,
    one is Ahmi, meaning I am, and another, ahmi yat amhi - I am who I am. The
    Holy Name in Exodus is Ehyeh asher Ehyeh, or I am that I am."

    "Kun mietit miksi Jeesus ei antanut kristityille uutta lakia VT:n lakien tilalle (vaikka opettikin niiden olevan korruptoituneita eli muuttuneita, Jeesus ei missään käskenyt olemaan noudattamatta lakia, vaan käski selkeästi NOUDATTAA SITÄ OIKEIN!), tai antanut MINKÄÄNLAISTA ohjetta yhteiskuntaa ja sen pyörittämistä varten tai neuvoa rangaistuksista, tajuaa miksi hän niin teki."


    Jeesus ei missään sanonut lain olevan muuttunut, tai korruptoitunut.
    Itse asiassa, laki oli tarkoin vaalittu.
    Mutta oikein Hän käski sitä noudattaa. Laki on symbolinen, mikä ei vie sen kirjaimellista arvoa, vaan syventää sen arvoa. Mm. pelastushistorian suhteen.
    Farisealaiset, kuten muslimitkin ovat sen, sekä lain hengen eli rakkauden unohtaneet. He ovat vain kurimoralisteja, ja legaisteja. Mikä on aidosti henkistyneille jo farssin omaista.
    Laki ei ole sitä mitä tehdään, vaan että miksi tehdään.

    Sinulle on laki kyllä selitetty, mutta et ole sitä ottanut huomioon, mikä johtunee siitä että olet Saatananpalvoja?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002351170

    Lisäksi Muhamed olisi kuollut, jos olisi pyrkinyt profeettatestin kautta profeetaksi. Hänelle riitti vain typerät ihmiset jotka uskoivat epäkristilliseen tapaan kaiken tunteen, eikä suinkaan viisauden kautta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000000856614

    ...laita James Blondi vielä seikkaileen Jeesuksen nimissä johonkin Intiaan, niin hyvin menee ja Jumalalla riittää "agentteja"! Ne on PROFEETTOJA (eri nimi ei tee niistä eri asiaa), mikä puolestaan kumoaa väitteenne että vain juutalaiset olisivat saaneet profeettoja!!!

    Kirjoituksesi oli taas kauttaaltaan lähes täysin käsittämätöntä New-Age potaskaa, josta kr.uskokin on kaukana. En jaksa alkaa jauhamaan paskaa, näytän vain kirjoituksesi yleisen tason parilla esimerkillä:

    >>>Ei voisi sanoa etteikö tietyt ei-valittuun kansaan kuuluvat, mutta valitut
    ja kuuliaiset olisi olleet Jumalan pr-miehiä ennen evankeliumin julistusta,
    vai mitä?>Laki on symbolinen, mikä ei vie sen kirjaimellista arvoa, vaan syventää sen arvoa. Mm. pelastushistorian suhteen.
    Farisealaiset, kuten muslimitkin ovat sen, sekä lain hengen eli rakkauden unohtaneet. He ovat vain kurimoralisteja, ja legaisteja. Mikä on aidosti henkistyneille jo farssin omaista.
    Laki ei ole sitä mitä tehdään, vaan että miksi tehdään.>Lisäksi Muhamed olisi kuollut, jos olisi pyrkinyt profeettatestin kautta profeetaksi.>Hänelle riitti vain typerät ihmiset jotka uskoivat epäkristilliseen tapaan kaiken tunteen, eikä suinkaan viisauden kautta.

    Äänestä

Jeesus ennustaa Koraanin mainitsemat Kirjanuskonnot (mm. 2:62) hyvin selvästi evankeliumeissa, antaa jopa selvän aikataulun niiden ilmestymiselle. Näitä Kirjanuskontoja on siis neljä, juutalaisuus, zarathustralaisuus (Koraanin Saabialaisiksi tulkitut), kristinusko ja Islam. Olen jakanut Jeesuksen vertauksen viinitarhan työmiehistä (Matt.20:1-16) osiin selittääkseni tarkkaan sen eri kohdat.

1.Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa.

Eli isäntä on tietenkin Jumala, viinitarha maapallo ja työmiehet monoteististen uskontojen kannattajia. ”Lähti palkkaamaan” on sama kuin alkoi tekemään heistä työmiehiä (uskovia), siis lähettää profeetoita, jos kristityt eivät sitten usko jo että Jumala on käynyt vierailulla maapallolla muinakin aikoina.

2.Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan.

Nämä ensimmäisenä tulleet työntekijät ovat juutalaisia, joille annettiin tiedoksi Jumalan palvelemisesta saatava palkka, denaari = paratiisi. Heidät siis palkattiin kellotaulun mukaan n. kello 5.00 (silloisen juutalaisten päivän alku), mikä tarkoittaa että juutalaisuuden syntymiseksi tarkoitettu ajankohta tässä vertauksessa sijoittunee jonnekin välille n. 1800 eKr. (Raamatun mukaan Aabraham syntyi)- 900 eKr. (Daavid, Saul ja Salomon sekä Israelin jakautuminen juuri takana).

3.Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. 4.”Menkää tekin viinitarhaan” hän sanoi heille, ”minä maksan teille sen mitä kuuluu maksaa”.

”Päivän kolmas tunti” on aika klo 8-9, päivä ja yö jaettiin molemmat 12 tuntiin. Tämä aika viittaisi edelliseen nähden (jos yksi tunti 200 vuotta) siihen että kyseinen tapaus olisi oli ollut maailmanhistoriassa kyseisen uskonnon synnyinhetki, n.1200-1100 eKr., jolloin tunneilla mitattuna yksi ”tunti” vertauksessa olisi 200 vuotta, ja juutalaisuus syntymä hetkeksi otettu 1800-1700 eKr. Jouten torilla seisovat miehet symbolisoivat niitä joiden keskuuteen ensimmäinen uskonto (juutalaisuus) ei ollut vielä levinnyt (juutalaiset omivat Jumalan ja pelastuksen itselleen), jotka täten olivat jumalattomina ”toimettomina”. Nykyään zarathustralaisuudella on maailmassa n.100 000 seuraajaa lähinnä Iranissa ja Intiassa. Kun profeetta Muhammed syntyi, zarathustralaisten palvontamenoihin mukaan ottama ”ikuinen tuli” sammui. Zarathustralaisuus yletti laajimmillaan Egyptistä Indukselle ja oli mm. valtiouskontona 600 eKr.

5.Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin.

Tässä vaihtoehtona on mitä ilmeisemmin kr.usko, joka ALKOI syntymään oppeineen ja pyhine kirjoituksineen jo 700-500 eKr., jolloin Jesaja, Jeremia ja muut uudet profeetat alkoivat antamaan profetioita Messiaasta (6 tunti), jonka syntymä, tehtävä ja uskonnon muodostuminen olisi siis ollut vasta yhdeksännellä tunnilla.
6.Kun hän sitten meni ulos vielä yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ”Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?” 7.”Kukaan ei ole palkannut meitä”, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ”Menkää tekin viinitarhaani.”

Tässä kohtaa huomio kiinnittyy sanaan ”VIELÄKIN joutilaita..”, mikä ilmiselvästi viittaa siihen että kr.usko ei ehtinyt ennen Islamin syntyä juurikaan levitä Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän alueita kauemmaksi, ainakaan mitenkään merkittävissä määrin. Siellä ei siis ollut vielä Jumalan palvelijoita (työntekijöitä). Islam sen sijaan levisi HYVIN NOPEASTI Saharan etelän puoleiseen Afrikkaan, Itä-Afrikkaan ja kaikkialle Aasiaan kauppiaiden mukana hyvin pian syntynsä jälkeen. ”Kukaan ei ole palkannut meitä” viittaa hyvin selkeästi arabien asemaan maana, jota Persialaiset ja Bysantti eivät edes halunneet valloittaa, niin paljon he sitä halveksivat. Se ehkä myös viittaa siihen että arabit eivät olleet saaneet vielä aiemmin yksijumalaista uskontoa, eikä esim. kr.usko ollut vielä levinnyt kunnolla Arabiaan.

8.Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ”kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeiseksi tulleille ensin ja muille vasta sitten.”

Tässä ilmoitetaan selvästi marssijärjestys tuomiopäivänä. Muhammed sanoi että vaikka hän oli viimeinen profeetoista, hän on tuomiopäivänä ensimmäinen joka astuu paratiisiin. Muslimit ovat uskovista ensimmäisiä jotka pääsevät paratiisiin, vaikka he tulivat viimeisinä. (Matt.20:16 ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”)

9.Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. 10.Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. 11.Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: 12.”Nämä viimeiseksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.”

Tässä Jeesus kuvaa täsmällisesti juutalaisten mentaliteetin ”valittuna kansana” jonka Jumala on VAIN heidän Jumala (minkä aatteen kristitytkin ovat jostain syystä valitettavasti apinoineet ja tukevat Israelia). Lisäksi tässä Jeesus myös ilmeisesti viittaa juutalaisten ahneuteen joka saa heidät vielä paratiisin portillakin valittamaan että pitäisi saada enemmän kuin muut, mikä on ollut hallitseva yleistys heistä kautta historian Euroopassa ja Amerikassa, sillä omistivathan juutalaiset pienestä määrästään huolimatta Euroopan ennen Hitleriä ja omistavat nyt USA:n (n.80% sen varallisuudesta). Juutalaisille on kiellettyä ottaa korkoa juutalaiselta, mutta he saavat ottaa korkoa muilta. Jeesus myös selvästi ilmoittaa vainot ja hankaluudet joita juutalaiset tulevat kohtaamaan kohdassa ”..olemme KANTANEET päivän KUORMAN ja HELTEEN.”, Myös Koraani ilmoittaa että juutalaiset ovat uskontona ja kansana (ei yksilöinä) kirottuja (jotka tietävät totuuden mutta eivät toimi sen mukaan), kristityt vain harhaan menneitä (jotka eivät tajua totuutta), ja että Allah on asettanut vihaa, kaunaa ja kateutta kristittyjen keskuuteen (mistä juutalaisetkin ovat saaneet osansa).

13.Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ”Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? 14.Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, 15. ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?”

Tässä Jumala laittaa valittavat juutalaiset järjestykseen, ja osoittaa selvästi että Hän on ollut se armollinen ja hyvä kun on sallinut juutalaistenkin tulla osalliseksi pelastuksesta, mutta että pelastus ei ole ollut rajoittunut vain tiettyyn uskontoon tai kansaan, vaan että kaikki muutkin ihmiset ovat Jumalan luomia ja rakastamia! Hän on antanut upean monoteististen Kirjanuskontojen sarjan, jotka ovat olleet kaikki tavallaan oikeassa aikanaan ja keinoja pelastuksen saavuttamiseen, kunnes tuli kaiken täsmentävä Islam!

16.”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi, ja ensimmäiset viimeisiksi.”

Äänestä
  • Jeesus ennustaa uuden uskonnon:

    Jeesus selvästi ilmoittaa uuden uskonnon tulosta useammassakin paikkaa, joista paria kohtaa on jo aiemmin käsitelty, ja tässä onkin uusia todisteita jotka käsittävät käytännössä KAKSI Jeesuksen vertausta:

    Jeesus aloittaa todistamalla että uusi uskonto on erotettava selkeästi vanhasta taustastaan ja sen vaikutuksesta laskemalla se ”eri leileihin”, eli siis perustamalla uuden seurakunnan. Jeesus todistaa käyttämällä kr.uskoa esimerkkinä miten muuten käy (”leili rikkoutuu”). Kr.usko syntyi juutalaisuuden lahkona, mutta ei pysynyt leileissään kauaakaan vaan meni pilalle, rikkoi leilit ja valui ympäri Eurooppaa "väärässä muodossa". Protestanttisuuskaan ei onnistunut yrityksessään muuttaa katolista kirkkoa sisältä, joten piti perustaa uusi seurakunta. Sama homma oli myös Jeesuksen ja Muhammedin seuraajilla, joiden profeetat tulivat molemmat korjaamaan edellisten uskovien lakiin ja uskontoon tekemiä muutoksia ja virheitä (Jeesus sanoo ettei tullut kumoamaan lakia vaan TOTEUTTAMAAN sitä ja ettei laki muutu ennen tuomiopäivää Matt.5:17-20, ja käski juutalaisten noudattaa sitä mm. Luuk.10:26-29, toi esille juutalaisen lain vääristyneisyyden, jonka vääristyneet kohdat huomaa muslimina, mm. kohdissa Luuk.11:38-52) .

    Luuk.5:36-39

    36. Jeesus esitti heille vielä vertauksen: ”Ei kukaan leikkaa uudesta viitasta paikkaa ja ompele sitä vanhaan viittaan. Silloinhan uusi viitta menee pilalle eikä myöskään uudesta kankaasta otettu paikka sovi vanhaan. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan uusi viini rikkoo leilit, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”

    Tässä Jeesus selkeästi tuo esille miten hänen sanomansa ja korjauksensa juutalaisten uskontoon ja lakiin ovat mahdotonta toteuttaa ilman että pitää synnyttää uutta seurakuntaa (ei tarkoita Paavalin seurakuntaa vaan niitä muita, joita säilyi Islamin tuloon asti), samaten kuten Muhammedin oli mahdotonta korjata kr.uskon ja Raamatun virheitä ja lisäyksiä ilman uutta uskontoa ja Kirjaa. Jeesus myös tuo selkeästi esille ("vanha viini on hyvää") että AINA on niitä jotka ”jäävät jälkeen” profeetoissa, siis pysyvät vanhassa uskossa vaikka uusi on jo annettu, ja varsinkin Jeesuksen jumaluuteen ja kolminaisuusoppiin uskoneet kristityt ovat olleet HYVIN jääräpäisiä Islamin suhteen, Islamin aluksi hyväksyivät vain lähinnä ne kristityt jotka uskoivat Jeesukseen profeettana, eivät jumalana:

    39. ”Ei kukaan, joka on juonut vanhaa viiniä, halua uutta. Hänen mielestään vanha on hyvää.”

    Mistäkö päättelin että Jeesus tässä puhui uusista uskonnoista? Koska Jeesus tavallaan jatkaa kyseistä vertausta:

    Luuk.13:6-9, vertaus hedelmättömästä viikunapuusta

    6. Jeesus esitti vielä vertauksen: ”Eräällä miehellä (Jumalalla) oli viinitarhassaan (maapallo) kasvamassa viikunapuu (uskonto, juutalaisuus). Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille (profeetta, Jeesus): `Jo KOLMENA vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.` Mutta puutarhuri vastasi: `Herra, anna sen olla VIELÄ YKSI VUOSI. Minä muokkaan ja lannoitan maan SEN YMPÄRILTÄ. 9. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää, Jollei niin käy, käske SITTEN kaataa se.”

    Mielenkiintoinen tässä vertauksessa on siinä annetut viitteet ajasta: Jumala totesi ettei juutalaisuus ole kantanut hedelmää ”3 vuoden” aikana (juutalaisuus syntyi n.1800 eKr., eli 1800 vuotta vertauksen antamista aiemmin, 1800 jaettuna kolmeen osaan ”vuosiksi” tarkoittaa silloin että ”1 vuosi”= 600 vuotta), ja Jeesus pyysi sille armonaikaa lisää vielä ”yhden vuoden” (= siis n. 600 vuotta Jeesuksen seuraajien muodossa, kunnes tuli Islam ja teki siitä tarpeettoman 600-luvulla), ja tämän "yhden vuoden" juutalaisuutta eli viikunapuuta yritti elvyyttää Jeesuksen tuoma viimeinen sanoma juutalaisille. Valitettavasti sekin meni harhaan ja kristityt alkoivat palvoa Jeesusta, ja oikeat kolminaisuuden ja Jeesuksen jumaluuden kieltäneet ja YHTÄ Jumalaa palvoneet kristityt pysyivät vainottuna vähemmistönä L-Idässä ja P-Afrikassa Islamiin tuloon asti, eli tämä "yksi lisä vuosi" jonka Jeesus anoi Jumalalta ei tuottanut tulosta, vaan oli aika kaataa juutalaisuuden viikunapuu (eli kr.usko samalla) oikeiden uskojen listalta, jolloin oli aika että "ympärillä oleva maa hedelmöittyi lannoittamisesta" ja juutalaisuuden ja kr.uskon pohjalta nousi uusi uskonto perustuen niihein, eli Islam.

    Tälläinen ajoitus täsmää Jeesuksen toisen vertauksen kanssa (Matt.20:1-16), jossa Jeesus ennustaa neljän Koraanissa mainitun Kirjanuskonnon tulon ajat antaen selviä vinkkejä mistä tietää että puhutaan kyseisestä uskosta:

    ”Ensimmäisellä tunnilla” on juutalaisen kellotaulun (jossa yö ja päivä on jaettu 12 tuntiin) mukaan kello 5 aamulla, koska päivä alkaa kello 5.00. Tämä on aika jolloin Jumala lähetti ensimmäiset (profeettojen ”palkkaamat” juutalaiset) työntekijät (uskovaiset) viinitarhaan (maapallolle), ja on laskettuna aikana n. 1800 eKr. suhteutettuna muihin ennustusten aikoihin, ennustuksen ”1 tunti” = n. 200 vuotta, ja 1800 eKr. on suurin piirtein jolloin Aabraham syntyi ja juutalaisuus siis sai alkunsa.

    ”Päivän kolmannella tunnilla” on siis tällöin n. 1200 eKr., jolloin zarathustralaisuus sai syntynsä. Heidän yhden Jumalan (Azura Mazda) palvonta sai tosin paljon uusia asioita, mm. tulen palvonnan. Kyseinen uskonto yletti laajimmillaan Egyptistä Indukselle.

    ”Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan” (= 600 eKr.- 33 jKr.) ulos lähtenyt ”Isäntä” (Jumala) teki siis kr.uskon, niin että se alkoi syntymään jo 700-500 eKr. kun Jesaja ja monet muut profeetat alkoivat yllättäen profetoimaan tulevasta Messiaasta.

    ”Yhdennellätoista tunnilla” ( = 600jKr. ->) tarkoittaa siis aikaa yhdennentoista ja kahdennentoista tunnin välissä, jolloin Islam syntyy. Vertauksessa näillä ”viimeisillä” tarkoitetaan muslimeita koska kuten ilmenee, ”kukaan ei ole palkannut meitä” kuvaa hyvin sitä miten Bysantti ja Persia halveksivat arabeja niin paljon etteivät edes halunneet vallata tai käännyttää heitä. Lisäksi ennusteissa kuvaillaan etteivät kolme edellistä uskontoa ylettäneet vielä kaikkialle, koska ”työmiehiä oli toimettomina” (kr.usko ei levinnyt syvälle Aasiaan ja Afrikkaan). Lisäksi kuvaus miten ”viimeiset tulevat ensimmäisiksi” täsmää siihen mitä profeetta sanoi marssijärjestyksestä tuomiopäivänä vaikka hän ja muslimit olivat viimeisiä. Ja erittäin hyvin kuvaa juutalaisten halua omia Jumala ja pelastus vain itselleen, kun ”ensimmäiset” alkavat valittamaan Jumalalle siitä että he saivat vain saman palkan (denaari=paratiisi) , vaikka kokivat paljon vainoa.

    Kun Jeesus puhuu ”perheestä” tai talosta” Raamatussa, hän tarkoittaa Aabrahamin uskontoja, mm. hän sanoo Luuk.12:51 ”Luuletteko että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta…”, ja voisiko samalla tätä paremmin kuvailla uskonnollisten oppien aiheuttamia raastavia riitoja perheissä? Tietenkin on loogista että kun Jeesus sanoo ”vihollinen tulee OMAN talon sisältä” hän viittaa Paavaliin, kristitythän eivät tunnusta Islamia edes Aabrahamin Jumalan uskonnoksi vaikka molemmilla on täsmälleen samat sukujuuret perustajissa.

    Äänestä

  • korjaus :kiva satu mutta juutalaisuuden mukaan "pelastus" kuuluu kaikille. Ei tarvitse edes olla juutalainen ts lähetystyö tarpeetonta. Ikuista kadotusta ei ole eikä siis "väärää" uskoa (tai puuttuvaa oikeaa uskoa uskoa) josta islam ja kristinusko opeissaan langettavat melko kohtuuttoman peräti ikuisuuden mittaisen rangaistuksen.

    Äänestä


  • ateisti45 kirjoitti:

    korjaus :kiva satu mutta juutalaisuuden mukaan "pelastus" kuuluu kaikille. Ei tarvitse edes olla juutalainen ts lähetystyö tarpeetonta. Ikuista kadotusta ei ole eikä siis "väärää" uskoa (tai puuttuvaa oikeaa uskoa uskoa) josta islam ja kristinusko opeissaan langettavat melko kohtuuttoman peräti ikuisuuden mittaisen rangaistuksen.

    Ainakaan ei ollut oikea juutalainen, pikemminkin katsottiin puolikkaaksi juutalaiseksi. Lähetystyötähän ei tehty, koska vain oman kansan katsottiin olevan se valittu. Ja tutustu VT:n kirjoituksiin, lue miten Jumala suhtautuu siellä monijumalaisiin ja pakanoihin, ja minkälainen kohtalo heille siellä ilmoitetaan, taitaa olla liekkejä mukana...

    Äänestä


  • Karim kirjoitti:

    ..eli miten ja missä muka "mässäilen valheilla"?

    väärä ennuste, ja väärä vastaus.

    "Viinitarhaennusteen" jossa puhuttiin taivasten valtakunnan luonteesta, olet aika lahjakkaasti kääntänyt päin reisiä.
    Tuolla tavalla saat vaikkapa aku ankasta islamin myönteisiä ennusteita, jos unohdat alkuperäisenn kontekstin, ja annat sanoille uuden merkityksen. VOit jopa väittää että oikeastaan punainen onkin vihreä.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    Ainakaan ei ollut oikea juutalainen, pikemminkin katsottiin puolikkaaksi juutalaiseksi. Lähetystyötähän ei tehty, koska vain oman kansan katsottiin olevan se valittu. Ja tutustu VT:n kirjoituksiin, lue miten Jumala suhtautuu siellä monijumalaisiin ja pakanoihin, ja minkälainen kohtalo heille siellä ilmoitetaan, taitaa olla liekkejä mukana...

    iankaikkista rangaistusta juutalaisuudessa ei ole ,kenellekään ei kylmässä eikä kuumassa.

    Lähetystyötä aikoinaan tehtiin, jopa paljon ja innolla. Homma väheni kristinuskon synnyttyä koska katsottiin että kristinusko on monoteistinen usko joka tavallaan tekee saman työn johon juutalaisuus omalla lähetystyöllään pyrki.Käännytystyö loppui kokonaan useiksi vuosisadoiksi kun juutalaisuuteen kääntyminen määrättiin rangaistavaksi teoksi.
    UT:ssä jopa irvaillaan fariseuksia jotka matkustavat merien taakse saadakseen yhdenkin käännynnäisen . Kääntyviä ajanlaskun alkuaikoina oli monentasoisia, osa piti vain osan juutalaisuuden säännöksistä ja he siis eivät olleet "täysiä" juutalaisia, ne jotka todella kääntyivät olivat "täysiä" juutalaisia.
    Osa tuon ajan merkittävimmistä juutalaisista oppineistakin oli joko itse kääntyneitä tai kääntyneiden jälkeläisiä.
    Tällä hetkellä juutalaisuus ottaa vastaan ne jotka haluavat siihen liittyä, mutta ei tee aktiivista lähetystyötä koskei näe siihen syytä. Ne jotka nyt juutalaisuuteen kääntyvät ovat juutalaisia siinä kuin muutkin.
    Totta on että juutalaisuus alunperin oli yhden kansan kultti: siinä palveltiin yhden heimon jumalaa ja haettiin häneltä turvaa muita kansoja ja näiden jumalia vastaan. Kultin keskus oli temppeli ja sen uhritoimitukset, mutta Juudan kuninkaiden poliittiset virheet pakottivat juutalaisten yläluokan muuttamaan silloisen maailman suurvallan keskukseen. Näkemään ja kokemaan maailmaa kultin ulkopuolelta, tästä alkoi muutos joka johti siihen juutalaisuuteen joka vielä elää ja vaikuttaa.

    Äänestä

Jeesuksen aikan Profeetta Johnkin oli työssä(häenkin surmattiiin).. Saabilaiset voi olla hänen opetuksen mukaan uskolliset(olen luennut sen jossakin)..

Äänestä
  • ..ne Johanneksen seuraajat?

    Äänestä

  • Jorma kirjoitti:

    ..ne Johanneksen seuraajat?

    Koska, Johanneskin oli Juutalaiselle profeetta!

    Jeesus ja Johannes ovat tulleet juutalaiselle profeettaksi! Mutta juutalaiset ovat yrittäneet suromata molemmmat!

    Äänestä

  • hahahahahahaaa!

    Äänestä

  • En aivan ymmärtänyt mikä tuossa auto-palstassa oli niin hauskaa..

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    En aivan ymmärtänyt mikä tuossa auto-palstassa oli niin hauskaa..

    Se oli hauska.


    Jos puhuttaisiin 'saabalaisista' niin ei voisi sekoittaa autoiluun... :D

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    En aivan ymmärtänyt mikä tuossa auto-palstassa oli niin hauskaa..

    Saab-auto, ja saabilaiset?
    Eräs luokkakaverini on muuten kova saabilainen, ja ihan mukava kaveri muutenkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


epätietoinen kirjoitti:

Mitä ovat ne Koraanissa mainitut saabilaiset? Jossain sanotaan, että ovat zarathustralaisia, jossain sanotaan, että mandealaisia.

Että onko tarkempaa tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu