Itse olen kuukauden päästä 17-vuotias kasvava nuori vielä ja kärsin kauheasta masennuksesta. Tämä kaikki alkoi kun kävin koulun terveydenhoitajalla ammattikoulun alettua ja hän sanoi, että en pääse A-ryhmään ku armeija minun kohdallani alkaa jos en laihduta/pudota painoa. No onneksi minulla sitten oli kaveri joka oli juuri aloittanut salilla käymisen ja niinpä itekkin aloitin urheilemaan oikeen kunnolla.
Laihduin 3kk 100kg:sta 74kg:aan, eli 26kg, jos se ei ole tarpeeksi koulun terveydenhoitajalle niin saa haistaa pitkät paskat. Kolmen kuukauden aikana, erouduin melkein kaikista kavereista sen takia, koska aikaa ei oikein ollut muulle kun urheilulle ja koska painoa oli lähtenyt niin paljon oli kehokin kovassa shokissa ja itse kärsin kauhesta väsymyksestä.
Nyt sitten on kauhean yksinäistä ja en jaksa mihinkään lähteä, koska ei kiinnosta mikään. Kun katson peiliin näytän aivan kauhelta, kaikki pienikin vaivaa ulkonäköäni. En ennen ollut tällainen, olin hauska ja nauratin kaikkia, ja se kuului osaksi persoonaani, nykyään olen kauhen tylsä, mikään ei kiinnosta, olen kauhen hiljainen, kaikki fyysiset kontaktit muiden ihmisten kanssa ovat pelottavia minulle, pelkään nykyään tuollaisia asioista kauhesta mm. sosiaalista kanssakäymistä. Muistan aikaa ennen kuin rupesin painoani pudottamaan, oli aina hauskaa kavereiden kanssa ja naurettiin yhdessä, nykyään ei ole mitään muuta kuin muisto siittä, yksin olen kotona melkeen koko ajan, tai koiran kanssa lenkillä.
Välillä on parempia päiviä, jolloin olen ihan normaali. Olen tuudittautunut siihen ja yritän sitä päähän ajaa että "tämä on vain sitä aikuistumista", nojoo välillä se siltä tuntuuki, mutta ei se voi näin tylsää kumminkaan olla. Kadun oikeen sitä että painoa piti lähteä pudottamaan, jos vain pääsisin takaisin siihen aikaan jolloin se terveydenhoitaja sanoi minulle että et pääse a-luokkaan, haistattaisin sille pitkät paskat ja eläisin elämää! :(
Ei kenelläkään olisi mitään vinkkejä tai jotain mikä tähän kauheen masennukseen voisi auttaa? Olen vasta 16v nuori mies, täynnä halua elää, mutta ku ei voi elää sillä tavalla kuin haluaa, niin ei se elämä mitään olekkaan.
Kiitos.
Laihduin 3kk 100kg:sta 74kg:aan, eli 26kg, jos se ei ole tarpeeksi koulun terveydenhoitajalle niin saa haistaa pitkät paskat. Kolmen kuukauden aikana, erouduin melkein kaikista kavereista sen takia, koska aikaa ei oikein ollut muulle kun urheilulle ja koska painoa oli lähtenyt niin paljon oli kehokin kovassa shokissa ja itse kärsin kauhesta väsymyksestä.
Nyt sitten on kauhean yksinäistä ja en jaksa mihinkään lähteä, koska ei kiinnosta mikään. Kun katson peiliin näytän aivan kauhelta, kaikki pienikin vaivaa ulkonäköäni. En ennen ollut tällainen, olin hauska ja nauratin kaikkia, ja se kuului osaksi persoonaani, nykyään olen kauhen tylsä, mikään ei kiinnosta, olen kauhen hiljainen, kaikki fyysiset kontaktit muiden ihmisten kanssa ovat pelottavia minulle, pelkään nykyään tuollaisia asioista kauhesta mm. sosiaalista kanssakäymistä. Muistan aikaa ennen kuin rupesin painoani pudottamaan, oli aina hauskaa kavereiden kanssa ja naurettiin yhdessä, nykyään ei ole mitään muuta kuin muisto siittä, yksin olen kotona melkeen koko ajan, tai koiran kanssa lenkillä.
Välillä on parempia päiviä, jolloin olen ihan normaali. Olen tuudittautunut siihen ja yritän sitä päähän ajaa että "tämä on vain sitä aikuistumista", nojoo välillä se siltä tuntuuki, mutta ei se voi näin tylsää kumminkaan olla. Kadun oikeen sitä että painoa piti lähteä pudottamaan, jos vain pääsisin takaisin siihen aikaan jolloin se terveydenhoitaja sanoi minulle että et pääse a-luokkaan, haistattaisin sille pitkät paskat ja eläisin elämää! :(
Ei kenelläkään olisi mitään vinkkejä tai jotain mikä tähän kauheen masennukseen voisi auttaa? Olen vasta 16v nuori mies, täynnä halua elää, mutta ku ei voi elää sillä tavalla kuin haluaa, niin ei se elämä mitään olekkaan.
Kiitos.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hanki parempaa tekemistä. Sulje viheliäinen tietokoneesi.
Jospa sinulle on tullut vitamiinien tai hivenaineiden tms. puutos kun olet laihtunut lyhyessä ajassa noin paljon? Sellainenkin tietääkseni voi aiheuttaa masennusta.
Hei!
Toi laihdutusvauhti oli ehkä liian kova ja stressaava. Masennus saattaa liittyä ainakin osittain siihen, että ehkä olet kärsinyt jopa aliravitsemuksesta. Sehän vaikuttaa aivotoimintaankin. Oletko nähnyt kuvia nälkää näkevistä lapsista, kuinka apaattisia he ovat?
Oletko käynyt lääkärissä? Pitäisikö tutkia yleistilanne, ottaa verikokeet yms.
Ehkä elimistön asettuminen tasapainoon vie aikansa, on eräänlainen prosessi, joka ottaa aikansa.
Toivottavasti sulla olisi aikuinen jonka kanssa puhua, kun olet vielä niin nuorikin.
Hyvää kesää sulle! Yritä löytää ilon lähteitä, älä erakoidu.
Aloin lähes vegaanimaisesti välttää lihaa ja eläinkunnan tuotteita, laihdutin ja masennuin, aluksi oireena oli valtavaa ärtyneisyyttä jatkuvasti. Olo kuin painekattila. Sitten pikku hiljaa haluttomuutta, vetämättömyyttä, masentuneisuutta kunnes päällä keskivaikeaksi määritelty depressio. En pidä mitenkään mahdottomana etteikö puutostiloilla ja aliravitsemuksella voisi olla psyykkisiä seuraamuksia. Itselläni kai lähinnä B-ryhmän vitamiinien ja proteiinien puutetta. (Proteiineilla, serotoniiniainenvaihdunnalla ja masennuksella on lekurin mukaan jokin yhteys, jota en tarkemmin ymmärrä enkä osaa selittää.)
Olen mies, jos sillä on asian kannalta merkitystä.
Mullakin vähän sama tilanne, ikää vaan vähän enempi. Ennen olin iloinen, hauska, en suuttunut mistään, aina oli kavereita ja kaikki oli niin hauskaa. No sitten muutin poikaystävän kanssa yhteen, en pitänyt asumisesta kerrostalossa. Vihaan meidän piha-aluetta niin paljon et mielummin istun päivät pitkät sisällä. Täällä sais ajella ainaki kolme kilsaa et pääsis edes jonnekin vähän rauhallisempaan paikkaan missä ei olis ihmisiä ympärillä.
Laitoin välit poikki melkeen ainoaan kaveriin ku siitä ei kuulunu mitään. Jäin työttömäksi, ei ollut rahaa mihinkään. Aikaa kului, mitään ei tapahtunut, ukko alkoi temppuilemaan ja käymään kokoajan kavereidensa luona mut minä en saanut tulla koskaan mukaan. Nykyäänkin se kyläilee joka päivä isänsä ja kavereidensa luona monta tuntia, me ei tehdä mitään yhdessä, oon ihan yksin ja masentunut. Onneks sain töitä, mutta vapaa-ajalla en tee mitään eikä mulla ole enää kavereita. Oon yrittäny miehelle ehdottaa saisinko tulla hänen mukaan jonnekin kylään, en saa, ku ei siel muittenkaan akkoja kuulemma käy. Oon alkanu lihomaan ku syön suruuni ja oon masentunut koko ajan. En tee edes mieheni kanssa mitään. Jos jossain käyn, ni kaupassa ja yksin ja äkkiä, ei ole mitään kivaa paikkaa minne mennä ja tuntuu et huumorintajukin kadonnu kokonaan tässä parin vuoden aikana. Oon tosi surullinen ja kaikki tuntuu paskalle!
Ei huvita edes lähteä ulos käveleen ku mitä mä siellä yksin tekisin...
Toivottavasti sä löydät jostain kavereita. Mä oon nyt alkanu pitään vähän yhteyksiä 10 vuoden takaisiin koulukavereihin, toivon että heistä tulis mulle ystäviä, mut saa nähdä miten tästä ylös pääsee kun poikaystäväkin on niin huonoa seuraa ja menee niin huonosti.
juu, olen itekkin pohtinut samaa että voi olla siittä että kehon tasapaino ei vielä ole kohallaan, ja sen ajan kun laihdutin söin päivässä 1 leivän korkeintaan eli todellakin vaarallista, toista kertaa en tällaista temppua tee :D kiitos kaikille vielä kerran