Suurperhekulttuureista vyöryy ihmisiä Suomeen

kiihtyvällä tahdilla

Turvapaikanhakijoiden määrä saattaa nousta tänä vuonna Suomessa korkeammaksi kuin koskaan.

Tammi-kesäkuussa hakemuksia tuli 2 679, kertoo Helsingin Sanomat. Viime vuonna vastaavana aikana hakemuksia jätettiin 1 031. Viime vuonna hakijamäärä kääntyi kasvuun kesäkuun jälkeen ja turvapaikkaa haki ennätykselliset 4 035 henkeä.

Eniten hakijoita saapuu edelleen Irakista ja Somaliasta. Somalinainen synnyttää elämänsä aikana keskimäärin 6,6 lasta ja irakilaisnainen keskimäärin neljä lasta.

http://www.indexmundi.com/

4

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riesoiksi asti

      Tulevia pirttifarmareita työntyy uussuomalaisten joukosta vanhoillislestadiolaisten ja sosiaalihuollon elättämien alkoholistiäitien rinnalle:

      Opetushallituksen mukaan maahanmuuttajanuorista jopa joka neljäs jää peruskoulusta päästyään ilman aloituspaikkaa ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa. Maahanmuuttajapojat aloittavat peruskoulun jälkeiset opinnot jonkin verran tyttöjä useammin. Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mukaan ongelmana on myös se, että kaikissa kulttuureissa ei välttämättä kannusteta opiskeluun samalla tavalla kuin Suomessa.

      http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/08/useat_maahanmuuttajanuoret_putoavat_koulutusputkesta_varhain_910163.html

      Ja lisää tulee vaikka väkisin rajan yli tyypilliseen monilapsitapaan ongelmallisista monilapsikulttuureista:

      Rikoskomisario Jukka Martikainen arvioi Keskisuomalaisen haastattelussa, että laittomasta maassa oleskelusta jää Suomessa tänä vuonna kiinni jopa 6 000 - 8 000 henkilöä. Poliisin mukaan suurin osa laittomasti maahan tulleista henkilöistä on somalialaisia, afganistanilaisia ja irakilaisia. Useimmat heistä ilmoittautuvat poliisille itse ja hakevat sitten Suomesta turvapaikkaa.

      http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/08/laittomasti_suomeen_tulevien_maara_kasvanut_rajahdysmaisesti_909784.html

      Afgaaninainen työntää kersaa maailmaan somalinaisen tavoin keskimäärin 6,6 kertaa elämänsä aikana. Keskivertoirakittaren saalis jää neljään.

      http://www.indexmundi.com/

      • suurperheitä syntyy

        nykyään näistä "uusioperheistä", kun on entisiä lapsia ja puolison lapsia ja yhteisiä lapsia.

        Mutta tämähän ei niin ärsytä, ku saman perheen useat lapset. Mikä teitä ihmiset vaivaa? Tiedättekö todellisesta elämästä mitään, kun pitää jappasta toisten lapsilukua?


      • kovaa vauhtia
        suurperheitä syntyy kirjoitti:

        nykyään näistä "uusioperheistä", kun on entisiä lapsia ja puolison lapsia ja yhteisiä lapsia.

        Mutta tämähän ei niin ärsytä, ku saman perheen useat lapset. Mikä teitä ihmiset vaivaa? Tiedättekö todellisesta elämästä mitään, kun pitää jappasta toisten lapsilukua?

        Uusia suomalaisia saisimme vaikka millä mitalla ulkomailta, jos hyväksyisimme Euroopan Unionin ulkopuoliset tulijat. Tällä hetkellä ihmisiä Suomeen salakuljettavat rikollisliigat kynivät vailla virallista lupaa Suomeen tulijoilta henkeä kohden vähintään 5 000 - 10 000 euroa. Jopa 50 000 euron maksuja on henkeä kohden makseltu.

        http://www.ts.fi/online/kotimaa/67605.html


      • koordinoidusti
        kovaa vauhtia kirjoitti:

        Uusia suomalaisia saisimme vaikka millä mitalla ulkomailta, jos hyväksyisimme Euroopan Unionin ulkopuoliset tulijat. Tällä hetkellä ihmisiä Suomeen salakuljettavat rikollisliigat kynivät vailla virallista lupaa Suomeen tulijoilta henkeä kohden vähintään 5 000 - 10 000 euroa. Jopa 50 000 euron maksuja on henkeä kohden makseltu.

        http://www.ts.fi/online/kotimaa/67605.html

        Filippiineiltä tulee Tampereen kaupungin Hatanpään kantasairaalaan sekä mies- että naispuolisia sairaanhoitajia paikkaamaan pitkään jatkunutta sairaanhoitajapulaa. Tulijoille opetetaan suomenkieltä koordinoidusti jo ennakkoon.

        http://www.tampere.fi/tampereinfo/tiedotus/tiedotteet/2009/5jAC2T4LE.html


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe