Kirjoitan veljestäni. En suoraan sanottuna tiedä miten suhtautuisin häneen ja toisaalta epäilen, ettei hän välttämättä tule tulevaisuudessa toimeen omillaan. Mietin vain onko se minun tehtäväni, sillä hänelle on annettu kaikki mahdollisuudet hyvään elämään. Ongelma on siinä etteivät vanhempani ole uskaltaneet vaatia häneltä mitään eikä tuottaa pettymyksiä.
Sain itse lähteä kodista 19-vuotiaana ja nyt olen 38-vuotias. Olen eronnut miehestäni ja minulla on kaksi alaikäistä lasta. Välillä on tiukkaa, mutta selvinnyt olen. Äiti oli suoraan sanottuna valmis ajamaan minut nuorena kodista, vaikka tilaa olisi ollut. Äitini suojeli myös aina pikkuveljeäni, olihan tämä hieman lapsellinenkin, mutta hän on selvinnyt armeijastakin, joten kyllä hän selviäisi työelämästäkin- hänen ei vain tarvitse tehdä mitään itsensä eteen vielä 33-vuotiaanakaan.
Ongelma on kai siinä, että vanhempani eivät ole koskaan uskaltaneet vaatia veljeltäni mitään. Koska isälläni on suhteellisen hyvä eläke, hän on elänyt vuosia ilmaiseksi kotona. Häneltä ei ole vaadittu työnetsimistä, jo vuosia hän on saanut valvoa ympäri yöt ja herätä keskellä päivää miten huvittaa eikä hän auta vanhempiani missään kodin asioissa. Vanhempani eivät ole myöskään vaatineet häneltä vuokraa eivätkä mitään osallisuutta perheen ruokakustannuksiin. Aina hän myös väittää, ettei työtä tule, mutta tiedän, ettei hän ole koskaan työpaikkaa itselleen hakenutkaan. Sanoipa hän minulle humalapäissään että miksi hakisi töitä tai muuttaisi kotoa pois kun isäni maksaa hänelle kaikki. Ja kun nyt lopulta häneltä alettiin vaatia aivan mitättömän pientä korvausta kotona asumisesta, joka ei millään kata normaalivuokra-asumisen kustannuksia, nekin rahat isäni kuulemma pistää hänelle säästöön.
Veljeni ei ole paha ihminen, mutta itsekkyyttä hänessä on paljon.Lisäksi hänen on mahdottoman vaikea sietää pettymyksiä: kun jokin asia ei mene miten hän haluaa hän kostaa sen aina tavalla tai toisella, esim. tulematta yhdessä sovittuun paikkaan. Enkä edes ymmärrä kuinka veljeni kehtaa asua vanhempieni luona vuosia ilmaiseksi, tekemättä edes kodin eteen yhtään mitään.
Äitini kuoli kuutisen vuotta sitten ja se vain lisäsi veljeni haluja jäädä kotiin asumaan. Ja isänikin alkaa olla sen verran vanha, ettei koskaan tiedä milloin on viimeinen päivä. Pelkään, että omai-suudestakin suurin osa annetaan veljelleni, vaikkei hän ole kodin eteen yli kymmenen vuoden aikana tehnyt yhtään mitään, ja minä saan siskoni kanssa vain ” tähteet ”- sitäkään ei varmasti jaeta tasapuolisesti ” kolmeen pekkaan ”. Ajatellaan taas varmasti, että minullahan on jo siskoni kanssa oma asunto, joten kai isä järjestää hänelle meidän osuudesta asunnonkin. Mutta minä ja siskoni olemme vuosia tehneet töitä ja ottaneet lainaa, kun pikkuveljeni on vain velttoillut kotona.
Olkaa ystävällisiä ja sanokaa, miten minun pitäisi pikkuveljeeni suhtautua isäni kuoleman jälkeen ? Pelkään, ettei hän tule selviämään elämästä, koska hän ei varmastikaan kestä vastoinkäymisiä. Meidän siskojen tehtävä on isän kuoleman jälkeen ja pitääkö meidän hyväksyä, että hän saa enemmän omaisuudesta kuin me.
Katson vain, että veljeni kasvatuksessa on epäonnistuttu ja minua hän ei jääräpäänä usko, vaikka olen hänelle asiasta puhunutkin. Onko minun tehtäväni olla enää veljeni vartija, mitkä ovat minun oikeudet ?
Lämmin kiitos vastauksista !
Sain itse lähteä kodista 19-vuotiaana ja nyt olen 38-vuotias. Olen eronnut miehestäni ja minulla on kaksi alaikäistä lasta. Välillä on tiukkaa, mutta selvinnyt olen. Äiti oli suoraan sanottuna valmis ajamaan minut nuorena kodista, vaikka tilaa olisi ollut. Äitini suojeli myös aina pikkuveljeäni, olihan tämä hieman lapsellinenkin, mutta hän on selvinnyt armeijastakin, joten kyllä hän selviäisi työelämästäkin- hänen ei vain tarvitse tehdä mitään itsensä eteen vielä 33-vuotiaanakaan.
Ongelma on kai siinä, että vanhempani eivät ole koskaan uskaltaneet vaatia veljeltäni mitään. Koska isälläni on suhteellisen hyvä eläke, hän on elänyt vuosia ilmaiseksi kotona. Häneltä ei ole vaadittu työnetsimistä, jo vuosia hän on saanut valvoa ympäri yöt ja herätä keskellä päivää miten huvittaa eikä hän auta vanhempiani missään kodin asioissa. Vanhempani eivät ole myöskään vaatineet häneltä vuokraa eivätkä mitään osallisuutta perheen ruokakustannuksiin. Aina hän myös väittää, ettei työtä tule, mutta tiedän, ettei hän ole koskaan työpaikkaa itselleen hakenutkaan. Sanoipa hän minulle humalapäissään että miksi hakisi töitä tai muuttaisi kotoa pois kun isäni maksaa hänelle kaikki. Ja kun nyt lopulta häneltä alettiin vaatia aivan mitättömän pientä korvausta kotona asumisesta, joka ei millään kata normaalivuokra-asumisen kustannuksia, nekin rahat isäni kuulemma pistää hänelle säästöön.
Veljeni ei ole paha ihminen, mutta itsekkyyttä hänessä on paljon.Lisäksi hänen on mahdottoman vaikea sietää pettymyksiä: kun jokin asia ei mene miten hän haluaa hän kostaa sen aina tavalla tai toisella, esim. tulematta yhdessä sovittuun paikkaan. Enkä edes ymmärrä kuinka veljeni kehtaa asua vanhempieni luona vuosia ilmaiseksi, tekemättä edes kodin eteen yhtään mitään.
Äitini kuoli kuutisen vuotta sitten ja se vain lisäsi veljeni haluja jäädä kotiin asumaan. Ja isänikin alkaa olla sen verran vanha, ettei koskaan tiedä milloin on viimeinen päivä. Pelkään, että omai-suudestakin suurin osa annetaan veljelleni, vaikkei hän ole kodin eteen yli kymmenen vuoden aikana tehnyt yhtään mitään, ja minä saan siskoni kanssa vain ” tähteet ”- sitäkään ei varmasti jaeta tasapuolisesti ” kolmeen pekkaan ”. Ajatellaan taas varmasti, että minullahan on jo siskoni kanssa oma asunto, joten kai isä järjestää hänelle meidän osuudesta asunnonkin. Mutta minä ja siskoni olemme vuosia tehneet töitä ja ottaneet lainaa, kun pikkuveljeni on vain velttoillut kotona.
Olkaa ystävällisiä ja sanokaa, miten minun pitäisi pikkuveljeeni suhtautua isäni kuoleman jälkeen ? Pelkään, ettei hän tule selviämään elämästä, koska hän ei varmastikaan kestä vastoinkäymisiä. Meidän siskojen tehtävä on isän kuoleman jälkeen ja pitääkö meidän hyväksyä, että hän saa enemmän omaisuudesta kuin me.
Katson vain, että veljeni kasvatuksessa on epäonnistuttu ja minua hän ei jääräpäänä usko, vaikka olen hänelle asiasta puhunutkin. Onko minun tehtäväni olla enää veljeni vartija, mitkä ovat minun oikeudet ?
Lämmin kiitos vastauksista !
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei sinun, eikä siskosikaan, tarvitse tehdä yhtään veljenne eteen, ei nyt eikä isänne kuoltua. Veljenne on täysi-ikäinen, aikuinen ihminen, jota ei kenekään tarvitse holhota. Äläkä missäään nimessä alakaan hänen huolehtijakseen. Jo on nimittäin aika hänenkin opetella seisomaan omilla jaloillaan. Jos temppuilee, niin anna temppuilla, mutta älä suostu hänen vaatimuksiinsa. Sinä ja siskosi ette ole velvollisia jatkamaan vanhempienne tekemisä virheitä veljenne suhteen. Käskekää vaan häne sosiaaliin ja työkkäriin, jos rahat loppuu.
Perinnönjako on osittain täysin teidän vanhempienne käsissä. Siihen heillä on täysi oikeus, ja se on vain hyväksyttyä. Kaikilla on kuitenkin ns. lakiosa perintöön, jota ei voi testamentata muille. Lakiosa on puolet varsinaisesta perintöosasta. Jos teitä on kolme perimässä, niin lakiosa on puolet kolmannesta osasta eli yksi kuudesosa perinnöstä. Tuo sinulla on oikeus vaatia itsellesi, samoin siskollasi.
Muistakaa pitää puolenne.
Painostaa jo kymmenen vuotta sitten maailmalle.
Noh asialle ei voi enää mitään .
Olette jo perinneet äidin osan jaettuna kolmella,
ja lakiosan saatte isän puoliskosta vaikka isä testamenttaisikin oman puoliskonsa veljelle.
Tsemppiä;=)
Et taida sinäkään viis veisata veljestäsi, vaan suret etukäteen jo perintöäsi, vaikkei isäsi ole vielä kuollut!