Miten suhtautuisit jos olisit aiemmin ollut kiinnostunut ja ihastunut, mutta et olisi saanut sitä ihastuksenkohdettasi silloin, mutta myöhemmin hän osoittaisi mielenkiintoa?
Itselläni on pitkään jatkunut tilanne erään miehen kanssa, jossa kumpikin on ollut kiinnostunut ja ihastunut, mutta sitten ollaan menty ristiin aina niin että kun toinen olisi ollut halukas olemaan yhdessä niin toisella on aina ollut jotain esteitä. Kummallakin on ollut myös muita, mutta tällä hetkellä ollaan sinkkuja. Mulla itselläni on ollut muita sen takia, kun olen yrittänyt päästä yli tästä miehestä, mutta silti hän aina tuntuu vain pyörivän mielessäni, mutta en tiedä voiko tällaisesta enää tulla mitään. :( Hänelläkin saattaa ylpeys tehdä sen, ettei enää haluaisi mitään kanssani.
Olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä. Olisitko itse valmis vielä yrittämään, jos et heti olisi saanut sitä ihastuksenkohdettasi? Ja jos olisit, niin mitä toivoisit siltä toiselta?
Itselläni on pitkään jatkunut tilanne erään miehen kanssa, jossa kumpikin on ollut kiinnostunut ja ihastunut, mutta sitten ollaan menty ristiin aina niin että kun toinen olisi ollut halukas olemaan yhdessä niin toisella on aina ollut jotain esteitä. Kummallakin on ollut myös muita, mutta tällä hetkellä ollaan sinkkuja. Mulla itselläni on ollut muita sen takia, kun olen yrittänyt päästä yli tästä miehestä, mutta silti hän aina tuntuu vain pyörivän mielessäni, mutta en tiedä voiko tällaisesta enää tulla mitään. :( Hänelläkin saattaa ylpeys tehdä sen, ettei enää haluaisi mitään kanssani.
Olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä. Olisitko itse valmis vielä yrittämään, jos et heti olisi saanut sitä ihastuksenkohdettasi? Ja jos olisit, niin mitä toivoisit siltä toiselta?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei vissiin rakkauden kanssa mitään tekemistä? Joillekin mies/nainen on käyttöesine, otetaan kun tarve vaatii, eikä mielekkäämpää ole näkösällä.
"Oota vähän, mä tsekkaan vielä pari mielenkiintoista hemmoa"
noin. Mulla oli muita vasta sen jälkeen, kun ajattelin ettei meistä voi tulla enää mitään. Yritin kiinnostua muista, mutta ei niistä tullut mitään, kun tämä yksi mies oli kuitenkin ajatuksissa koko ajan.
Ihastuminen ja kiinnostuminen ei paljon elämää haittaa. Rakastuminen taas on siitä vittumaista, ettei pysty olemaan kenenkään muun kanssa.
Siksi mä just tätä mietinkin. Kun en ole pystynyt oleen muiden kanssa, vaikka yritin. Mutta ehkä täytyy sitten antaa vaan ajan kulua. Ehkä tulee vielä joku toinen. En mä siihenkään usko, että olisi vain se yksi oikea. En tietenkään halua pettää ketään, enkä itseäni, vaan olen sinkkuna sitten jos en sitä miestä saa. Melko nuori olen kuitenkin, joten ehkäpä joskus vielä tapaan jonkun toisen oikealta tuntuvan.
kerta sellainen että olette molemmat juuri nyt sinkkuja ,
Rohkeasti vaan tekemään tuttavuutta ,koska tilannehan voi taas muuttua hetkellä millä hyvänsä...??
omalle kohdalleni tota. Ja tuli kyllä hieman vastenmielinen olo. Olen aivan lopen kyllästynyt siihen huopaamiseen ja soutamiseen, hippaan ja kaikenlaisiin leikkeihin. Ei ole yhtään ikävä niitä, ja jos totta puhutaan niin elämä ilman niitä tuntuu oikein mainiolta. En ottaisi niitä takaisin elämääni vaikka maksettaisiin.
Tunne hänestä on hieman samanlainen. Tosin eri syistä ehkä.
Kyllästynyt hänen käyttäytymiseen, eikä kiinnostaa enää pätkääkään sellainen. Käyttäytyy tietyllä tavalla itsekkäästi eikä ole kykenevä tekemään mitään itselleen vaikealta tuntuvaa. En luota häneen tippaakaan. En antaisi hänelle puukkoa selkäni lähellä. Tai menisi selkäni kanssa ollenkaan lähelle, saattaisi repäistä edelliset puukkonsa pois ja iskeä takaisin. Että noin "ihanalta" hän tuntuu. Mutta jostain helvetin syystä joistain ihmisistä irti pääseminen on hankalaa. Varmaan samanlainen hankaluus teidän tilanteessakin. Tiedän, että jos hän tosissaan ja kunnolla yrittäisi en pystyisi räpiköimään pois. Magneetti. Siksi rukoilen Jumalalta ettei sellaista tilannetta tule, en tahdo enää häntä. Oikeasti en tahdo sellaista loukkaavaa kusipäätä. Kunpa sydänkin jo tajuaisi lopullisesti.
Riippuu varmasti pitkälti tunteista ja siitä kuinka pahasti olet loukannut. Ja ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että toisella on varmaan jäljellä hyvin hyvin vähän uskoa siihen, että mikään olisi nyt erilaista. Ja välttämättä ei tahdo mennä enää takaisin menneeseen. Minua ainakin vain ärsyttäisi kiertely ja kaartelu ja kaikki mahdolliset pelaamiset. Ei tuo sun tilanne nyt ihan toivottomalta kuulosta, sanot kuitenkin suoraankin asioita tuossa jne. Kannattaa varmaan sanoa niin hänellekin. Suoruus on aika ehdoton juttu tuollaisessa, jos on saattanut hieman kyllästyä tilanteeseen. Ja toivottavasti et ole loukannut pahasti.
No mutta turha minun oli tätä näin paljon pohtia, olen jo 55 vuotta ja eipä tässä enää paljoa kerkeä tapahtumaan. Olen muutenkin päättänyt tehdä sellaisia ratkaisuja elämässä, että en häntä enää tule kohtaamaan. Ennen tapasimme töissä. Onneksi muutimme kauas toisistamme. Sain juuri lapsenlapsen, keskityn sellaisiin elämän onniin. Onneksi asuvat lähellä.
vaikea tietää kuinka paljon olen loukannut. En ainakaan tarkoituksella ikinä. Olen mäkin hänelle ollut välillä loukkaantunut, mutta sitten se on mennyt ohi. En oikein tiedä mitä tekisin. Ehkä se olisi helpointa, jos voisi jotenkin ystäväpohjalta olla tekemisissä, mutta en tiedä haluaako hän sitäkään. Yritin sitä jo kertaalleen, että ystävänä yritin pitää yhteyttä ja se taisi olla virhe. Hän taisi ymmärtää sen väärin niin että torjuin hänet ja haluankin olla vain kaveri. Ehkä hän tosiaan on vain kyllästynyt. Siksi se yhteydenottaminen arveluttaakin.
pitäisi aina miettiä hieman ennen kuin sanoo "en ole tarkoituksella loukannut ikinä".
Kannattaa kyllä miettiä mitä on tehnyt, koska loukata voi senkin verran, että sitä ei enää saa anteeksi. Ja muutenkin, suosittelisin kyllä miettimään kunnolla että pidätkö siitä miehestä todella. Minä ainakin toivoin, että minut jätetään rauhaan jos on pienintäkään epäilystä, saisi jatkaa elämää rauhassa ja onnellisesti.
Se on vaan ilkeää ja kiusaamista jos ei ole tunteistaan varma ja menee magneettina lähelle.
Tuonkaltaisten asioiden takia juuri sanoin siitä suoruudesta. Ihan hyvä idea varmaan se ystävinä tekemisissä oleminen, mutta en voi kuvitella miten kuvailemassasi tilanteessa sitä pystyisi ottamaan muuten kuin jotenkin niin, että taas se sama huopaamis- ja soutamisleikki alkaa, missä lopulta sattuu. Pitäisi sanoa ääneen omat tarkoitusperänsä, että välttyisi tuolta kuvitelmalta, jos se ei sinun tarkoituksesi ole se leikkiminen. Suoruutta.
Mutta jos haluat vain pitää häntä otteessasi etkä ole varma, niin jätä leikkisi kesken. Ei kukaan kaipaa elämäänsä sellaista ihmistä, kun ihan oikeita asioita tahtoviakin on olemassa. Kiitos niistä.
tilanteet ja suhteet on omanlaisiaan. Ihan asiaa kirjoitat, mutta en vaan jotenkin tunnista kaikkia noita mitä kirjoitat loukkaamisesta ja leikkimisestä ym. Kiva silti kuulla miten muut tällaisen tilanteen kokisi tai on kokenut. Kiitos kun kirjoitit.
Kyllä mä tekemisiäni aina mietinkin, enkä yleensä ihmisiä vahingossakaan loukkaa. Nämä suhdeasiat on vaan siinä mielessä poikkeus, että aina ei voi tietää toisen tunteista ja jos niitä tunteita on paljon, saattaa juuri tarkoittamattaan loukata. Ja jos toista ei tunne riittävän hyvin, ei osaa ottaa aina huomioon toisen mahdollista herkkyyttä tai aiempia kokemuksia tms. Ja sellaisista asioista on vaikea kysyä tai puhua, joten saattaa jäädä juuri ajattelemaan näin kuten minä, etten tiedä olenko loukannut ja kuinka paljon.
Kyllä mä hänestä pidän. Ei mulla siitä ole missään vaiheessa ollut epäilystä. Siksi mä yritänkin toisaalta elää elämääni ilman häntä, kun olen ajatellut, etten halua ripustautua häneen jos hän ei sitä halua. Siksi se yhteydenottokin arveluttaa kun ei haluaisi aiheuttaa hänelle kiusaantuneisuuden tunteita, jos hän ei haluaisikaan kuulla musta mitään. Joskus suurinta välittämistä ja kunnioittamista voi olla juuri se etäällä pysytteleminen, jos on ajatellut, että toinen niin toivoisi. Mutta joo, kyllä varmasti pitäisi pyrkiä suoruuteen ja niin mä yleensä teenkin. Ei tuollainen leikkiminen ja otteessa pitäminen muutenkaan ole oikein mua. En tunnista tuosta itseäni, onneksi.
Me ei nähdä toisiamme missään mitenkään säännöllisesti. Pitää miettiä sitä, jos vielä ottaisin häneen jotenkin yhteyttä.
niin paljon halveksu ja katso alaspäin, kuin juuri tuollaista marttyrismia. Läpinäkyvää ja feikkiä, ei kerro ihmisestä kovin paljoa. Se on vaan tapa peittää se ettei uskalla. Ettei uskalla laittaa itseään altiiksi, pelkää kolausta ylpeyteensä, pelkää sattumista jne. Juuri sitä, mikä ei ole mitään suurinta rakkautta, vaan enemmänkin vähän itsekkyyttä. Ja sitten se on pakko sokerikuorruttaa tuolla tavalla. Liika kuorrute äklöttää, hyi. Ja se, että tekee niin on ainakin itsekästä, pitää esittää jotain. Kunnioittaisin miljoona kertaa enemmän ihmistä, joka sanoo ihan suoraan, että pelottaa. Se on kunnioitettavaa, marttyrismi ei ole.
Ihan vaan vihjeenä, että tuskin muutkaan sitä kunnioittaa sen enemmän.
Tietenkin jossain tilanteessa, jossa tunteet ovat yksipuolisia, mikä ei ymmärtämäni mukaan kuitenkaan ollut sun tilanteessa, pitää olla ripustautumatta toiseen, mutta se nyt on ihan normaalisti odotettava ratkaisu.
"En halua aiheuttaa hänelle kiusaantuneisuuden tunteita"= En halua aiheuttaa itselleni kiusaantuneisuuden tunteita, jos häntä ei kiinnosta.
Noiden asioiden perusteella sanoisin sittenkin, että tuskin kannattaa ottaa yhteyttä yhtään kehenkään, jos ei vaan voi olla suora tai rehellinen edes siinä mitä kirjoittaa itselleen jossain palstalla. Ihmiset pääsääntöisesti kunnioittavat kyllä sitä, että sanoo rehellisesti. Ei kiertele, kaartele ja vääntele. Enkä aivan usko, että et tekisi niin, jo vaikka sen takia, että olet tuollaisessa tilanteessa ollut ja olet. Tuskin vika pelkästään hänessäkään on.
Ja uskon, että ei kukaan aivan pimennossa voi olla siitä minkä verran on loukannut. Ja kuulostaa melkein siltä, että pakenet sellaisistakin asioista vastuuta. Syy loukkaantumisissa on siis toisen tunteet ja toisen herkkyys :) Ei se, että sinä olisit tehnyt mitään väärin.
No, onneksi ei tarvitse olla sinun kanssasi tekemisissä, ja onneksi minun hän, joka on vielä pahempi, ei ole koskaan omistanut tietokonetta. Ainakaan silloin vuosia sitten kun viimeksi nähtiin.
joskus joutunut miettimään tuota. Ensin haaveillut ja ihannoinut asioita, mutta lopulta joutunut ja saanut myöntää itselleen, ettei siitä tulisi mitään. Että se on rikki ja ne tunteet on liattu. Että se oli kaunista ehkä ajatuksen tasolla joskus, mutta oikeasti jotain ihan muuta, mutta pilalle meni, ja sitä ei enää pysty muuttamaan.
Että tosiasiat ja se toisen tyyli huomioida tai jättää huomiotta ne on se, mitä se olis ja mitä se on ollut ja se miksi ei ole ennenkään kelvannut, ei se syy ole siitä sikseen muuttunut, eikä tule muuttumaan. Ja jokainen pettymys, mihin en yltäisi, nostaisi hänelle mieleen sen, että olin se huonompi ja olen se huonompi. Jos ei hänelle, niin ainakin minulle. Aluksi voisi mennä hyvin, mutta tietäisin katkeroituvani, olen niin heikko. Vertailisin itseäni toisiin kuitenkin, menettäisin itsekunnioituksen ja itsearvostuksen, todennäköisesti itseluottamuksenikin.
Sen lisäksi vaikka olen vahva, en ole niin vahva, että loppujen lopuksi haluaisin tai kestäisin tilannetta, missä olen joku vaihtoehto vasta sitten toisten jälkeen, kun ne eivät ole ottaneet tulta alleen. En luottaisi, en pystyisi luottamaan koskaan. Tai voisin ehkä hetken ajan luottaa, mutta en lopulta olisi kuitenkaan niin vahva, että jonkun tiukan paikan tullen luottaisin, epäilisin sitä ja varmaan aiheuttaisin sillä sellaisia kohtauksia, ettei sitä kestäisi mikään suhde. En petä itseäsni sen suhteen, että tekisin itsestäni sellaisen sankarin, että nousisin jotenkin sen asian yläpuolelle. Olen heikko sen asian suhteen ja voin ja saan ollakin. Se että sitä mahdollisuutta ei minun kanssani ole voitu nähdä ennenkään, on muuttanut minun ajatuksiani enkä enää itsekään haluaisi.
Jos ihmisen perusluonne on ollut se vatkaaminen ja temppuilu ja testailu ja toisten hakeminen, se ei ole sitä mitä minä ihmisestä haen. Ja jos ne toiset jutut on olleet sitä, että on pitänyt katsoa, niin minä kunnioitan sitä, kuvittelematta niitä yhtään sen vähemmäksi.
Käytännöllisesti katsoen ei koskaan voi sanoa ei koskaan, mutta hyvin todennäköistä olis, etten pääsis asiasta yli. Tai en kykenis olemaan mikään lelu, joka otetaan esiin sitten kun muut on rikki.
En usko, että kellään mikään ylpeys voi estää, vaan se että ei kukaan halua olla mikään paremman puutteessa vaihtoehto. Ja se, että jos sulla on ollut se mahdollisuus ja sä olet nähnyt jotain muuta tärkeämmäksi, se on sitten ollut niin ja sillon nitiä tärkeämpiä asioita voi sinun elämässäsi tulla muitakin. Jokainen joka alkaa suhteeseen alkakoon oikeasti aidosta kiinnostuksesta ja rakastumisesta, ja oletan, että jos on ollut jo muita, ne on ollut sitten aitoa kiinnostusta.
Joskus on parempi jättää taakseen asioita, muistona ne on kauniimpia kuin sen raadollisen todellisuuden kanssa, ettei ikinä olisi toiselle aidosti tärkeä. Ja vaikka olisikin, se oma luottamus kun siihen asiaan menee, se voi olla mahdotonta saada koskaan takaisin.
pakko kommentoida, että vaikutat mukavalta ja sympaattiselta. Ymmärrän ajatukset, ehkä siksikin tuli sellainen olo, että halusin sanoa jotain.
Minusta on todella positiivista ja kunnioitettavaa, että noin rehellisellä tavalla kertoo. On vahvaa kirjoittaa rehellisesti niistä asioista, jotka ovat itselle vaikeita. Koska se ei ole ollenkaan helppoa, on helppo muunnella totuutta ja peittää todelliset tuntemukset.
No jokatapauksessa tuli tuosta tekstistä sellainen olo, että sen kirjoittaja on rakastettava ja varmasti jollekkin elämässään todella tärkeä.
ihan ymmärrettävää, mutta tuo ei vaan ole se, mitä meidän välillä tapahtui. Mä tosiaankin yritin kiinnostua muista vasta sen jälkeen, kun en uskonut että voisin tätä miestä saada. Olin hänelle täysin suora ja rehellinen ja kerroin halustani olla hänen kanssaan, mutta sain suoraan kysymykseeni sellaisen vastauksen, että tuntui siltä, että minun täytyy yrittää mennä eteenpäin, en saa jäädä häneen ja siihen toiveeseen roikkumaan. Vaikka yhtä aikaa tunsin että se mitä hän sanoi ei ollut totta. Mutta sanat on kuitenkin aina sanoja ja niitä pyrin kunnioittamaan. Niin sitten tapailin joitain muita miehiä, mutta lopetin ne lyhyeen juuri siksi, ettei luonteeseeni kuulu epärehellisyys ja olisi ollut sekä näiden muiden miesten, että itseni pettämistä jatkaa. Jos todella olis niin että mä olisin halunnut jonkun muun, niin miksi ihmeessä mä en olis jonkun muun kanssa? Mä nimittäin itse lopetin ne jutut. Mutta yksin mä olen ja tulen olemaankin niin kauan kunnes voin taas rehellisesti olla jonkun kanssa. Enkä mä edes yritä nyt tapailla ketään, kun ei tunnu siltä. Mulla on ystäviä ja ihmisiä elämässäni ja se riittää toistaiseksi, ja sitten jos joskus tuntuu taas oikealta olla jonkun kanssa niin sitten mä olen.
Kyllä mä sen tiedän, että ihmiset peilaa täällä omia juttujaan, enkä siksi loukkaannu, vaikka tuostakaan en yhtään tunnistanut itseäni. Tuollainen testailu ja pelleily tai toisten etsiminen ei vaan ole mua. Ehkä mä yritin olla sellainen, kun luulin, että sitä se mies haluaa, mutta nyt sitä suuremmalla varmuudella tiedän, etten todellakaan ole sellainen.
ei me sitä sulle perustella, että miks sä olet tai et ole jonkun kanssa. Sä itse sen teet ja itsellesi. Sillä vaan on merkitystä oletko sä itsellesi rehellinen vai ei. Eikä sillä kukaan muu tee elämässään mitään muuta kuin sinä.
Ei ihminen lähde mihinkään suhteeseen kuin omasta halustaan. Kukaan ei pakota, eikä vaadi. Sellasta ei ole olemassakaan. Jos olet mennyt, olet mennyt siksi, että sinä olet halunnut. Muuta syytä ei ole, eikä tule olemaan.
ei sillä mitään voita, et kuvittelee olevansa joku yli-ihminen, johon ei satu ja joka ei tuntis myös niitä huonoja tunteita. Sehän se onkin, että monesti ihannoi ja haaveilee ja kuvittelee monta asiaa, mut tietää myös sen oman raadollisuuden, ja sen, että itselle saattaa tulla ne huonot tunteet pintaan, ei välttämättä heti, mutta ehkä joskus tai tosi tiukassa paikassa. Ja sitä pelkää, että jos ei osais mennä siitä yli, niin silllä vois itse pilata kaiken. Ja tavallaan lopulta jopa pelkää itseään ja omia niitä huonoja tunteitaan ja sitä, mitä niillä voi aiheuttaa.
Jotenkin haluis, että sellanen välittäminen olis jotenkin sellasta puhtaampaa ja vapaa kaikista tollasista taakoista ja luottamuspulasta ja muusta hankalasta. Ja on hirveen vaikee kuvitella tai ei haluis myöntää, että on oma itsensä ihan noissa huonoissakin asioissa ja miettiä suhdetta johon tois omat taakkansa, vaikka ne omat huonouden tunteet tai epäluottamuksen ja jotenkin haluaisi idealisoida myös itsensä niin, että voisi ihan puhtaalta pöydältä olla jonkun ihmisen kanssa, eikä tuoda sitä omaa taakkaa tai ikäviä juttuja siihen kaiken lisäksi. Vaikka toisaalta tajuaa, et sehän olis aivan ideaalista ja ehkä pitkässä elämässä lähes mahdotontakin, että kaikki olis niin yksinkertaista. Toisaalta on myös helpottava myöntää, että jos katkeruus pukkaa pintaan, niin ehkä sitä voi joskus käsitellä.
Tuli mieleen asioita, mitä halusin vastata tuohon aiheeseen, mutta ne sanat takertuivat aika pahasti kurkkuun.
Pitää aina muistaa se, että ihmiset eivät tule yhdenlaisista muoteista. Jokaisella on erilaiset tuntemukset asioista. Niin kuin minä esimerkiksi ajattelen, että tunteet, vaikka huonotkin, ei voi ikinä rikkoa mitään. Ei ainakaan siten, etten jatkuvasti kasaisi takaisin. Minulle tunteettomuus on se, missä luovutan ja menen pois enkä näe tulevaisuutta. Tuo tilanne, mitä kuvailit tuntuisi varmasti sinusta kamalalta, voin samaistua. Mutta ei se välttämättä toisesta tuntuisi hajottavalta. Ei pidä ajatella niin, jos ei tiedä varmaksi.
Ja luulen, että jos toisella on paha olo jostain ja sen vuoksi tulee kohtauksia, niin eihän ne aiheuta kuin suuria huolentunteita. Ei kukaan, joka rakastaa toista, suutu siitä tai muutu välinpitämättömäksi koska toisella on paha olla. Tai voin kuvitella, että hieman saattaa niiden huolentunteiden lisäksi suutahtaa, mutta välittävällä sävyllä, sellaisella että mikset sinä helvetin ääliö suostu ikinä uskomaan mitään mitä tunnen, ja yrittää lyödä tajuttomaksi kun toinen on juoksemassa ulos ja jättämässä, jotta saa sen raahattua takaisin.
Mutta siis oikeasti, toinen voi ymmärtää ne tunteet. Olla ihan samanlainen. Tuntea ihan yhtä suurta itsearvostuksen menettämistä itsensä kanssa. Ja ehkäpä mahdollisesti sinun kauttasi tajuta, ettei pidä hävetä niitä tunteita niin paljon. Koska se rakaskaan ihminen ei menetä yhtään mitään samanlaisen käyttäytymisen vuoksi. Kunnioittaa ja arvostaa ihan yhtälailla.
Ne asiat ei ole mitään omituisia. Jotkut vaan osaa pitää ne tunteet paremmin sisällään, mikä ei ehkä ole mikään hieno asia.
Ei pidäkään kestää tilannetta, jossa on vasta vaihtoehto toisten jälkeen, kun ne eivät onnistuneet.
Ei pidä olla lähelläkään sellaisia tilanteita, olen samaa mieltä.
Niin kai sitä jokainen toivoo, että voisi olla ihan puhdas pöytä eikä tarvisi tuntea epäluottamusta jne. Mutta ei se ole mahdollista. Ehkä joskus olisi ollut enemmän niin. Minä ainakin olen jo katsonut, että ne omat tunteet ja kaikki on jo liian pilalla. Ei voisi luottaa toiseen koskaan. En ehkä niinkään pelkää sitä, että hajottaisin käyttäytymiselläni kaiken, vaan sitä, että olisin hiljaa. Että kaikki raivostumiset ja huonot tunteet jäisi rakkauden jalkoihin. Että avaisi suunsa huutaakseen ja kiljuakseen toiselle, mutta sieltä ei tulisikaan mitään ulos. Muistaisi vaikka jotain niin pientä, että miltä toinen näyttää surullisena eikä tahtoisi raivota sille. Menisi vaan pois, peiton alle. Ja se kaikki paha olo vaan velloisi päässä ja jäisi sinne jumiin.
Toisaalta pelkään kyllä myös sitä hajottamista. Että hajottaisin ihan kaiken. Kaikkea mitä se paha olo voisi saada aikaan. Pelkäisin, että hyppäisin katolta jossain hetken loukkaantumisessa ja suuttuneisuudessa.
Ne on liian rikki jo, on liian paha olla toisen lähellä. Ja sekin, että en enää tahtoisi tehdä toisen kanssa asioita, mitä joskus tahdoin. Ei se ole ketään kohtaan oikein, että suuttumuksesta tuntee niin. Jokainen ansaitsee jotain kokonaista. Ei rikkinäisiä tunteita.
Kaikki mitä kirjoitit, et mielestäni ole ollenkaan heikko. En nähnyt mitään heikkoa siinä mitä sanoit. Paljon rehellisiä ajatuksia, ajattelevuutta ja ehkä vähän rikkinäisyyttä itsensä kanssa, tai toisen kanssa. Tiedän, että tunteet voivat mennä rikki. Olen pahoillani, että sinun ovat menneet. En usko että voi olla mitään järjellistä syytä miksi kukaan tahtoisi rikkoa sinun tunteesi. Järjettömiä.
"Mulla itselläni on ollut muita sen takia, kun olen yrittänyt päästä yli tästä miehestä.."
Rakkaus? Kiinnostus? Aito välittäminen? Ketä kohtaan ja missä mielessä?
Olet loukannut näitä kaikkia petollisuudella. Jos pystyt olemaan yhdelle petollinen, pystyt olemaan sitä kaikille. Jos olet halunnut tehdä sen ratkaisun se on sinusta lähtöisin. Kertoo mikä sulle on tärkeää ja miksi.
ollut epärehellinen niille muille miehille ketä tapailin. Sanoin täysin rehellisesti ne syyt, miksi en pysty tapailua jatkamaan. Ja niistä on jo aikaa ja nyt pitkään olen ollut ihan täysin sinkkuna ja näin aion jatkaa. Juuri niin. Olen tehnyt sen ratkaisun. Olen ollut rehellinen ja se juuri on sitä mitä minä olen ja mikä mulle on tärkeää.
joopa joo. väität olevasti rehellisesti lopettanut, mutta olet aloittanut niin kierolla ja petollisella tavalla ja toisten hyväksikäyttötarkoituksessa. Sinun motiivisi on siis se ensimmäinen ihminen, eikä se, jonka kanssa aloitit. Se on hyvin inhottavaa. siis hyväkskäyttänyt muita, että pääsisit yhdestä yli, johon oli tunteita, sehän tarkottaa, et niihin toisiin ei ole tunteita, tai sit kuvittelet tuntevasi moneen ihmiseen muka jotakin, mikä sekin tuntuu aika petolliselta..
Koko ajan hirveästi vakuuttelet tuota rehellisyyttä, mutta tuntuu, että olet aika hukassa sen kanssa.
Mulla on koko ajan sellanen tunne, että sä luulet mua joksikin, jonka tunnet. Mutta en mä ole. Harhauduin yrittämään selittää tätä, mutta aika turhaahan se taitaa olla.