Sosiaalityö/väylä

Hei,

Olen yrittänyt selailla täällä tekstejä läpi, mutten ole löytänyt tietoa seuraavista jutuista. Eli, kuinka paljon vaadittavat opintopistemäärät vaihtelevat yliopistoittain jos ajatellaan väylän kautta sisään pyrkimistä? Sosiaalityöstähän nyt siis kyse. Toivoisin myöskin jonkinlaisia vinkkejä jo sisällä olevilta väylän kautta menneiltä. Kauanko teillä meni ns. kerätä tarvittava määrä pisteitä?

Ja seuraavaan aiheeseen.. Hakuprosessista. Ikää alkaa olla sen verran paljon, että tekisi jo mieli tositoimiin. Eli sisään yliopistoon. Sosiaalityötähän voi opiskella monessa eri yliopistossa, mutta mitkä erot niillä on, ja onko esim pääsykoekirjat samat? En ole vuosiin hakenut mihinkään, ja käytännöt ovat muuttuneet, eli voinko edelleen hakea jokaiseen yliopistoon erikseen, vai miten homma toimii? Helsinki olisi kyllä ehdottomasti ykkösvaihtoehto, sivuaineeksi kun haluaisin kehitysmaatutkimuksen.

Voisiko olla oletettavissa että Raunion kirja olisi ensi vuonnakin, ainakin Helsinkiin, pääsykoekirjana?

Kaikki muutkin aiheeseen liittyvät vinkit otetaan vastaan.

Kiitos!
1663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tarkoitat väylällä ilmeisesti avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella hakemista?

Tänä vuonna Helsinkiin otetaan 2 opiskelijaa avoimen yliopiston suoritusten perusteella ja kriteerinä on opintomenestys. Vähimmäisvaatimuksena on, että perus-ja aineopinnot tulee olla suoritettuna vähintään hyvin tiedoin (3/5). Kannattaa huomioida, että ainakin Helsingissä (en tiedä muista yliopistoista) saat opinto-oikeuden ainostaan kandidaatintutkinnon suorittamiseen eli maisterivaiheen opintoihin tulee erikseen hakea tutkinnon suorittaneiden hakumenettelyssä. Sosiaalityöntekijän pätevyyden saat ainoastaan suorittamalla maisteritutkinnon.

Tarkempaa tietoa: http://www.helsinki.fi/valtiotieteellinen/opiskelu/opiskelijaksi/erillisvalinnat/opsuor.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liuta kysymyksiä kirjoitti:

Hei,

Olen yrittänyt selailla täällä tekstejä läpi, mutten ole löytänyt tietoa seuraavista jutuista. Eli, kuinka paljon vaadittavat opintopistemäärät vaihtelevat yliopistoittain jos ajatellaan väylän kautta sisään pyrkimistä? Sosiaalityöstähän nyt siis kyse. Toivoisin myöskin jonkinlaisia vinkkejä jo sisällä olevilta väylän kautta menneiltä. Kauanko teillä meni ns. kerätä tarvittava määrä pisteitä?

Ja seuraavaan aiheeseen.. Hakuprosessista. Ikää alkaa olla sen verran paljon, että tekisi jo mieli tositoimiin. Eli sisään yliopistoon. Sosiaalityötähän voi opiskella monessa eri yliopistossa, mutta mitkä erot niillä on, ja onko esim pääsykoekirjat samat? En ole vuosiin hakenut mihinkään, ja käytännöt ovat muuttuneet, eli voinko edelleen hakea jokaiseen yliopistoon erikseen, vai miten homma toimii? Helsinki olisi kyllä ehdottomasti ykkösvaihtoehto, sivuaineeksi kun haluaisin kehitysmaatutkimuksen.

Voisiko olla oletettavissa että Raunion kirja olisi ensi vuonnakin, ainakin Helsinkiin, pääsykoekirjana?

Kaikki muutkin aiheeseen liittyvät vinkit otetaan vastaan.

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu