Apua!

Olemme harkinneet toista lasta.Ongelmana on,että ensimmäinen lapsi on kastettu ortodoksiksi ja haluamme tietenkin toisenkin lapsen ortodoksiksi kastaa,mutta seurakunta vaatii,että ainakin yhden kummin on oltava ortodoksi.Mutta eipä ole ketään ketä kysyä,enkä haluaisi lapselle kummiksi pyytää ihan ketä vain siksi,että on ortodoksi.Tuttava piirissä on muutamia ortodokseja,mutta ei olla juuri tekemisissä.Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa?
2559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ortodoksinen kirko vaatii ortodoksisen kummin, sillä kummin tehtävä on yhdessä vanhempien kanssa kasvattaa lasta seurakunnan jäsenyyteen.

Jos tuttavista tai sukulaisista ei löydy sopivaa, voisikohan ensimmäisen lapsenne ortodoksikummi ryhtyä kummiksi toisellekin? Vaikka kummeiksi valitaan nykyisin lähinnä vanhempien sukulaisia ja ystäviä, mikään ei estä pyytämästä ei niin läheistä, ehkä vanhempaakin ihmistä kummiksi. Onhan siinä sitten mahdollisuus pyytää tutumpia muiksi kummeiksi. Seurakunnan tapahtumissa voisi tutustua muihin lapsiperheisiin ja samalla löytää kummiehokkaan. Ja jos muuta ratkaisua ei löydy, kannattaa ottaa paikalliseen pappiin yhteyttä ja kysyä neuvoa.

Minulla ei ollut vaikeuksi löytää lapselleni ortodoksikummia, sillä sukulaisista ja ystävistä piisaisi kummeja vaikka minkälaiselle lapsikatraalle. Muutaman kerran minua on pyydetty kummiksi, kun muitakaan ei ole ollut. Kerran vanhemmat jo miettivät lapsensa isoisän pyytämistä kummiksi ennen kuin keksivät minut!

Kun toinen lapsenne on kerran vielä harkinnassa, ei asiaa varmaan kannata murehtia. Pitkää silmänne auki, niin kyllä se kummi löytyy!

Äänestä
  • Kiitos sinulle,tästä sainkin uutta näkökulmaa asiaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä kummi? kirjoitti:

Olemme harkinneet toista lasta.Ongelmana on,että ensimmäinen lapsi on kastettu ortodoksiksi ja haluamme tietenkin toisenkin lapsen ortodoksiksi kastaa,mutta seurakunta vaatii,että ainakin yhden kummin on oltava ortodoksi.Mutta eipä ole ketään ketä kysyä,enkä haluaisi lapselle kummiksi pyytää ihan ketä vain siksi,että on ortodoksi.Tuttava piirissä on muutamia ortodokseja,mutta ei olla juuri tekemisissä.Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu