Kusen väri

Pitkän putken jälkeen kusi on todella tummaa ja haisee aivan karmealle. Putken aikana taas kusi on kuin vettä. Mistä tämä mahtaa johtua?
178866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Pitkän juopottelun jälkeen tumma virtsan väri johtuu siitä, että alkoholin vaikutuksen alaisena kuolleiden satojen tuhansien aivosolujen jäämät poistuvat elimistöstä.

Äänestä

elimistön kuivumisesta ja kuonan poistumisesta munuaisten kautta. Mulla on ollut tummaa ja sameaa, haju ei tosiaan ole mieltä ylentävä.

Paska ainakin kaljaputken jälkeen on kellertävää soiroa ja haisee ihan pilaantuneelta ruualta. Putken aikana haisee myös mutta tulee hirveällä paineella ja poltteella!

Äänestä

...ollut juoppo, sanoi minulle että kusi on kuin tervaa. No haimasyöpään kuoli muutaman kuukauden jälkeen. Eli voi se alkoholin liikakäyttö/haiman toiminta tietysti olla yksi mahdollisuus.

Äänestä

Ihan tavanomaista putken jälkeen, elimistö alkaa puhdistautumaan. Juo vettä mahdollisimman paljon, huuhtominen nopeuttaa. Luullakseni dokaillessa vaikkapa kaljaa, läpivirtaus on kylläkin nopeaa, liiankin, kaikki töhnä jää sisään ja vesi menee läpi.

Jos ei hellitä muutamaan päivään, painu lekurille.

Äänestä

Virtsan voimakas väri ja haju on aina merkki epätasapainosta elimistössä. Jos virtsa haisee hieman äitelälle, makealle, saattaa sokeritasapaino olla pahasti pielessä. Kroonisena tietysti merkki diabeteksesta.

Rajun putken jälkeen on yleistä, että virtsa on todella "väkevää". Juopot varmaan tietää, että pitkän putken jälkeen myös hiki haisee melko samalle kuin se virtsa.

Siksi juopot haisee aina kuselle vaikka jostain ihme syystä se kusi ei olisikaan tullut housuun.

Edellä jo mainittiin, että elimistö puskee niitä kuona-aineita ulos joka rööristä. Itse etanolihan ei ole se aine, vaan kaljassa, vinkussa yms. olevat lisäaineet.

Äänestä
  • Pystyykö nuo elimistön fysiologiset muutokset tunnistamaan virtsan mausta?

    Äänestä

Muutaman päivän dokaamisen jälkeen kusta ei tahdo tulla ollenkaan. Oon juonu varmaan 3 litraa vettä ja limua tänään ja kerran käynyt tiristämässä pienet tummankeltaiset. Jonnekin se neste katoaa.

Äänestä
  • Nyt on jotain vakavaa. Virtsa ei häivy yhtään mihinkään. Sulla on joko jokin paikka tukossa tai sitten munuaiset paskana. SOITA HETI TERKKARIIN !!!

    Äänestä

  • HETI!!!!! kirjoitti:

    Nyt on jotain vakavaa. Virtsa ei häivy yhtään mihinkään. Sulla on joko jokin paikka tukossa tai sitten munuaiset paskana. SOITA HETI TERKKARIIN !!!

    vielä lisää vettä muutaman lasillisen. Meni siinä kyllä ihan hyvä tovi että rupesin jo huolestumaan. Tais päästä kroppa kuivahtamaan aika pahasti...

    Äänestä

  • kun join kirjoitti:

    vielä lisää vettä muutaman lasillisen. Meni siinä kyllä ihan hyvä tovi että rupesin jo huolestumaan. Tais päästä kroppa kuivahtamaan aika pahasti...

    juo vaan vettä tai laimennettuja mehuja reilusti ja syö myös. Kyllä se kusi alkaa taas virrata ja laimeneekin vähitellen entiselleen.

    Äänestä

  • ja pahasti kirjoitti:

    juo vaan vettä tai laimennettuja mehuja reilusti ja syö myös. Kyllä se kusi alkaa taas virrata ja laimeneekin vähitellen entiselleen.

    Kyseessä on virtsan väkevöityminen. Ihmiselle se ei ole luonnollista, mutta eläinkunnassa aivan normaalia. Mm ihan tavikset kotikissat osaa tuon tempun jos alkaa tulla nestehukkaa.

    Äänestä

  • ja pahasti kirjoitti:

    juo vaan vettä tai laimennettuja mehuja reilusti ja syö myös. Kyllä se kusi alkaa taas virrata ja laimeneekin vähitellen entiselleen.

    Pelkkää vettä ei kannata juoda vaan kivennäisvettä tai rasvatonta maitoa.

    Mieluummin maitoa koska juopotellessa pönttöön lorotettu kalium aiheuttaa puutostilana sydärin ja siinä on sitä enemmän.

    Äänestä

Minulla samat oireet kuin ihmettelijällä. Lisäksi putken aikana tulee vielä kipuja oikeaan kylkeen lievästi selkäpuolelle,, paskakin joskus lentää,,

Äänestä

Kusen tumma väri johtuu siitä, että juopottelusta kuolleet aivosolut poistuvat elimistöstä.

Äänestä

Onko verta spermassa?

Äänestä

Pissin tulisi olla kirkasta ja..,- raikasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ihmettelen. kirjoitti:

Pitkän putken jälkeen kusi on todella tummaa ja haisee aivan karmealle. Putken aikana taas kusi on kuin vettä. Mistä tämä mahtaa johtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu