Tänä kesänä sain karvaasti kokea, että pionit pitää tukea kunnolla ennen kukkien aukeamista. Omat risuviritelmäni eivät estäneet kukkavarsien katkeamista. Ensimmäisessä ukkoskuurossa yksi oksa rapsahti aivan juuresta irti. Toisessa kovassa sateessa molemmat auenneet kukat painoivat varret puolestavälistä katki, juuri tukikepin yläpuolelta. Uskoisin, että puutteita oli nimenomaan tukirakennelmissani, pionin varret olivat kyllä normaalisti paksuja ja kovia.
Kertokaapa siis te, joilla pioneissa on vielä kukat tallella, minkälaisia naru-, risu-, keppi- tms. viritelmiä teette pionienne (ja miksei myös muiden kukkien) tukemiseksi.
tukivinkkejä
3
4843
Vastaukset 3
Olen hitsauttanut pojalla ohuehkosta betoniraudasta renkaat, ja niille sopivan korkuiset jalat. Laitan renkaat paikoilleen kun pionit alkavat kasvaa, painan jalat multaan, että pysyvät tukevasti maassa. Tukia on kaksitoista, juuri saman verran kuin pioneja. Tuki peittyy melkein heti kasvustoon, ja mitään ei näy. Kasvi kasvaa vapaasti, eikä kukat roiku maassa. Syksyllä tuet kerätään pois, ja säilytetään sisäkkäin kasassa, eivät vie tilaa.Ovat aina valmiina, ja kestävät varmaan niinkauan kuin minäkin. Samanlaiset, mutta suuret ja paksummasta raudasta on kolmen röyhytatar puskan ympärillä, muuten nekin ensimmäinen ukkos sade hakkaisi maahan.
- marjapuskalle
Myydäänhän niitä vihreitä muovisia marjapensaan tukeja, se on hyvä myös pionille.
- 20
kiitos tuosta vinkistä, taidanpa pyytää veljeäni hitsailemaan minunkin pioneilleni kunnon tuet.
toistaiseksi olen laittanut puskien ympärille 4 - 5 lasikuituista aitatolppaa ja kietonut paksua, pehmeää narua - sekin toimii, mutta ajankohta on tarkoin valittava. mamimummi 20
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644