sikaa

mikä mahtaa olla se syy miksi sikainfl. kuolee?
siis joku jälkitauti varmaankin, mutta mikä?
ihmisiä pelotellaan, monet vanhukset on ihan paniikissa kun luulevat että kaikki kuolee nyt just.
ei muistakaan infl. näin paljon toitoteta, kuitenkin niihinkin aina joku kuolee.
9220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

keuhkokuume, siihen sairastuu yleensä ne jotka eivät malta sängyssä pysyä ja alkavat touhuamaan liikaa toipilaana, ja kuolee ne jotka eivät ole ns. hyvässä kunnossa eli sohvaperunat, vanhukset ja pitkäaikaissairaat. Toinen on tietenkin sydänlihastulehdus, tappaa samat kuin tuo keuhkokuumekin ja ne jotka eivät lääkäriin osaa lähteä ajoissa. Eli ensin sairastetaan ja sitten toivutaan rauhassa, niin ei näitä epämiellyttäviä jälkitauteja tule.

Äänestä
  • Miten niin ihmisiä pelotellaan? Jos tosiasioiden kertominen on pelottelua niin olisi syytä katsoa peiliin. Ennemminkin tässä asiassa on pelkoja ja vaarallisuutta yritetty hyssytellä.

    Sydänlihastulehdus muuten esimerkiksi tappaa aivan yhtä hyvin täysin perusterveitä kuin perussairaitakin. Ja tämä influenssa jälkitauteineen tappaa myös ihan niitä perusterveitäkin, kuten on jo maailmalla nähty.

    Toisaalta miksi hössötetään että tauti tappaa vain valmiiksi jotain sairautta sairastavia? Onko diabetestä tai sydänviasta kärsivän ihmisen henki jotenkin vähäarvoisempi kuin "taysin terveen". Ihmisen joka ilman tällaista tautia eläisi helposti 30-40 vuotta pidempään. Toivottavasti kukaan ei oikeasti näin ajattele ja jos ajattelee niin todella surullista mihin on tässäkin maassa menty!

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    Miten niin ihmisiä pelotellaan? Jos tosiasioiden kertominen on pelottelua niin olisi syytä katsoa peiliin. Ennemminkin tässä asiassa on pelkoja ja vaarallisuutta yritetty hyssytellä.

    Sydänlihastulehdus muuten esimerkiksi tappaa aivan yhtä hyvin täysin perusterveitä kuin perussairaitakin. Ja tämä influenssa jälkitauteineen tappaa myös ihan niitä perusterveitäkin, kuten on jo maailmalla nähty.

    Toisaalta miksi hössötetään että tauti tappaa vain valmiiksi jotain sairautta sairastavia? Onko diabetestä tai sydänviasta kärsivän ihmisen henki jotenkin vähäarvoisempi kuin "taysin terveen". Ihmisen joka ilman tällaista tautia eläisi helposti 30-40 vuotta pidempään. Toivottavasti kukaan ei oikeasti näin ajattele ja jos ajattelee niin todella surullista mihin on tässäkin maassa menty!

    Yksikään ihminen ei elä eikä olisi elänyt yhtään pidempään, se asia on ihan varma. Jos vaikka 20-vuotias jää auton alle ja kuolee, ihan perusterve, niin ei muuten olisi elänyt päivääkään pidempään, vaan olisi kuollut joka tapauksessa vaikka olisi kotiansa jäänyt. Ajatteletko samallalailla tavallisen kausi-influenssa aikana, että voi kun ihmisiä kuolee, et ajattele, koska niistä kuolemista ei uutisoida.

    Äänestä

  • saivartelijoita kirjoitti:

    Totta kai ajattelen samoin kausi-influenssan tilanteessa. Miten se ja uutisoinnin puute muka tilanteen muuttaa? Aivan samoin turhia ennenaikaisia kuolemia sekin aiheuttaa, kun siinäkin kaiken maailman idiootit kiertelevät sairaana niin kauan kuin vain pystyssä pysyvät muita tartuttamassa ja kroonisesti sairaita suurempaan vaaraan asettamassa!

    Ei olisi elänyt pidempään? Sieltä taas kaiken tietävä perus koti-immunologi lataa faktoja pöytään :D
    Väität siis että kroonisesti sairas, tautiin kuollut ihminen, olisi kuollut muutenkin samana päivänä? Väitämpä että esimerkiksi diabeteksen kanssa olisi voinut elää normaalia elämää vielä vuosikausia. Eli todellakin olisi elänyt pidempään!

    Olisi varmasti kuollut tuo liikenneonnettomuudenkin uhri aikanaan vaikka olisi kotiinsa jäänyt. Mutta tuskin juuri sinä päivänä liikenteen uhrina vaan vuosia, jopa kymeniä vuosia myöhemmin, eli olisi todellakin elänyt pidempään.

    Tuo vasta sitä saivartelua on miettiä mihin muuhun ihmisiä kuolee! Tottakai ihmisiä kuolee, mutta kaikki tällaiseen mistään mitään välittämättömien ihmisten levittämän pandemian seurauksena kuolleet ihmiset ovat täysin turha lisä kuolematilastoihin!

    Äänestä

  • saivartelijoita kirjoitti:

    Yksikään ihminen ei elä eikä olisi elänyt yhtään pidempään, se asia on ihan varma. Jos vaikka 20-vuotias jää auton alle ja kuolee, ihan perusterve, niin ei muuten olisi elänyt päivääkään pidempään, vaan olisi kuollut joka tapauksessa vaikka olisi kotiansa jäänyt. Ajatteletko samallalailla tavallisen kausi-influenssa aikana, että voi kun ihmisiä kuolee, et ajattele, koska niistä kuolemista ei uutisoida.

    Kuulutko niihin ihmisiin jotka ovat täysin median vallassa? Oletko kuullut että asioita voi ajatella ilman että ne ovat iltapäivälehtien lööpeissä? No kaipa näitä mediaa ja niissä kerrottua kuin uskontoa seuraavia ihmisiä on yhä enemmän. Oma ajattelu on täysin vieras käsite.

    ps. Tiedoksi että asioita voi tosiaan ajatella ilman että ne ensin mediassa joku nostaa esille.

    Äänestä

  • armoilla? kirjoitti:

    Tosiasia on se, että mediassa annetaan kovin erikoinen kuva taudista. Erityisen huvittavaa on juuri nämä toisen keskustelijan esiin nostamat "valmiiksi sairaat", jotka meksikolainen on korjannut. Miten sairas on ihminen, joka ilman tätä influenssapandemiaa olisi elännyt sen 40 vuotta pidempään ja sairastanut normaalit kausi-influenssat siinä missä muutkin? Niinpä. Mutta ei huolta. Jos vielä tappavampi muunnos viruksesta tulee, aletaan "valmiiksi sairaat" kirjata kymmenissä tuhansissa. "Hän poltti tupakkaa." "Hän kävi kaljalla perjantaisin." "Hän istui liikaa sohvalla." "Hän urheili liikaa eikä ymmärtänyt lopettaa ajoissa." "Uskon, että se johtui siitä, että hän valvoi myöhään, pelasi tietokonepelejä ja kuunteli saatanallista rock-musiikkia." ;-)

    Äänestä

  • armoilla? kirjoitti:

    Kuulutko niihin ihmisiin jotka ovat täysin median vallassa? Oletko kuullut että asioita voi ajatella ilman että ne ovat iltapäivälehtien lööpeissä? No kaipa näitä mediaa ja niissä kerrottua kuin uskontoa seuraavia ihmisiä on yhä enemmän. Oma ajattelu on täysin vieras käsite.

    ps. Tiedoksi että asioita voi tosiaan ajatella ilman että ne ensin mediassa joku nostaa esille.

    äkäinen.
    miksi??
    äitini on vanha ja sairas.
    kuitenkin juuri ja juuri pystyy lukemaan päivän lehdet suurennuslasin avulla.
    hän on hyvin järkyttynyt ja uskoo että suomessa kuolee suurin osa ihmisistä.
    varmasti on asiallisiakin lehtiä, mutta on myös niitä jotka kirjoittaessan suurentelevat asiaa.
    kuten sanottu, ei tavallisesta kausi-infl näin tarkkaan kuolonuhreista kerrota.

    Äänestä

  • armoilla? kirjoitti:

    Kuulutko niihin ihmisiin jotka ovat täysin median vallassa? Oletko kuullut että asioita voi ajatella ilman että ne ovat iltapäivälehtien lööpeissä? No kaipa näitä mediaa ja niissä kerrottua kuin uskontoa seuraavia ihmisiä on yhä enemmän. Oma ajattelu on täysin vieras käsite.

    ps. Tiedoksi että asioita voi tosiaan ajatella ilman että ne ensin mediassa joku nostaa esille.

    oletko median edustaja?
    joko se tai kovin nuori rassukka koska et osaa asiallisesti keskustella.
    sinulla ei ole kokemusta aiemmista isoista influenssa-aalloista joihin kuoli todella paljon ihmisiä ja jotka nämä vanhukset muistavat.
    säälin sinua koska olet asiaton ja huonosti käyttäytyvä.

    Äänestä

  • kiitos vastauksestasi, olit kovin ystävällinen, toisin kuin uo muut... =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kihokki kirjoitti:

mikä mahtaa olla se syy miksi sikainfl. kuolee?
siis joku jälkitauti varmaankin, mutta mikä?
ihmisiä pelotellaan, monet vanhukset on ihan paniikissa kun luulevat että kaikki kuolee nyt just.
ei muistakaan infl. näin paljon toitoteta, kuitenkin niihinkin aina joku kuolee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu