Olen tavannut mukavan miehen, mutta hän ei paljoa paijaa / pussaile, pidemmälle menimisestä puhumattakaan. Saunassa ollaan kyllä käyty yhdessä, ja eikä näytä ainakaan ala-päässä olevan vikaa, pientä erektionalku näyttää olevan. Onkohan hän vain arka / joskus satutettu pahasti? Itsekin olen hyvin arka aloittamaan, jotenkin mielestäni aloite kuitenkin kuuluu miehelle.
arka mies
itsekin arka
5589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko hän muutenkin ujo? Jos ette ole kovin kauan tunteneet niin varmaan täytyy vain antaa aikaa ja odottaa. Itse olen myös todella ujo (olen nainen) ja ihan yleisesti lämpenen hitaasti uusille ihmisille, saattaa mennä kauan aikaa ennen kuin pystyn todella olemaan täysin oma itseni jonkun seurassa. Minun täytyy rauhassa saada totutella toiseen.
taitaa olla muutenkin ujo, ei oikein mitään kysele. Kylään kyllä uskaltaa pyytää, ja saunomaan, ja pari kertaa yöksi (jolloin tietty olen jäänyt, ja nukkunut tosi huonosti kun tekisi mieli mutta en itse osaa mitään aloitetta tehdä). Joskus huvittaa, että ollaan kuin vanha, leppoisa, solmussa nukkuva aviopari, joka ei vielä sekstaile. vaikka mehän ei edes alkuun olla päästy.
Kuinka vanha hän on? Jospa hän onkin neitsyt ja siksikin arkailee. :)
Eikö tuota nyt kannata ensin hoitaa kekustelu yhteys kuntoon ennen sänkyhommia. Kysy siltä ukolta itseltään mikä sitä oikein vaivaa. Voihan olla että sen mielestä seksi kuuluu vasta avioliittoon. Ehkä miens haluaa ensin kokea olevansa sinulle muuten tärkeä ei vaan joku seksilelu. Mistä sitä tietää mitä toisen päässä liikkuu. Onhan sitä ihmisiä jotka ei ole itse saaneet hellyyttä lapsena niin eivät he osaa sitä osoittaakaan. Miehiä pitää muutenkin kouluttaa ja opettaa ihan puhumalla miten naisen kanssa käyttäydytään, ei ne opi itsestään jos ei kukaan niille opeta. Naisen elämä ja energia meneekin usein siinä hukkaan että se vaan miettii mitä se mies oikein meinaa, mitä sille sanoisi ja miks se ei puhu mitään.
Kokeileppas viedä mies tanssimaan, vaikka aikuistendiscoon. Siihen pari paukkua ja mukavan hidasta musiikkia. Se voi rentouttaa.
Voi olla, että mieskaverisi tykkää kaikesta mainitsemastasi, muttei uskalla ottaa aloitetta.
Ei ole mitenkään rangaistavaa, jos otat aloitteen käsiisi.
Seuraa ensin onko mieskaverillasi tavallaan kehä, joka toimii rajana, mitä hän ei suo ylitettävän.
Jos on, niin silloin otat aloitteen käsiisi ja menet syliin vaikka takaperin.
Kaikki eivät halua katsoa toista silmiin läheltä ja tämä ei aina ole toisen välttelemistä, vaan voi johtua jostain, mikä aiheuttaa sosiaalisten tilanteitten arkuutta.
Esimerkiksi ADHD tyyppi voi olla asuinkumppanina ihan kiva.