J.Eerolan vääristelyt

Kotkassa

J.Eerola vääristelee Kysassa
Kirjoittanut: KySa / 9.6.09 / klo 10:00

Kysan yleisön sanomissa valtuutettu vääristelee tietoisesti maan myyntiä vieraille.
Eerolan mukaan Perussuomalaiset oli ensimmäinen ja ainoa puolue joka vastusti ja kritisoi isänmaan myyntiä.Eerola tietää itsekin että ruokolahtelainen demari valtuutettu on ottanut asian esille valtakunnan tasolla 2007.
Suna Kymäläinen avasi adressin(28.06.-07) johon kertyi 3403 allekirjoitusta, luovutti adressin 20.09-07 eduskunta ryhmien edustajille.
Heli Järvinen kertoi oikeusministeri Braxin luvanneen neljän vuoden aikana toimia Venäjän ja Suomen maakaupan vastavuoroisuuden puolesta ja luvanneen toimittaa kaupankäynnin opuksen kirjallisena tuotoksena.

http://www.adressit.com/suna
http://www.sunakymalainen.fi/?page_id=3

Samoin on reagoinut asiaan Markku Laukkanen
Eduskunnalle kirjallinen kysymys venäläisten kiinteistökaupoista
31.7.2007 10:38

VALKEALALAINEN kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk.) on jättänyt tänään eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen EU:n ja ETA-alueiden ulkopuolisten kansalaisten kiinteistöjen hankinnasta Suomessa.

http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=4&news_id=200713840604&rss=1

Perussuomalaiset ulostulot valakunnan tasolla puuttuvat, mutta kääntäähän J.Kierola tämänkin avauksen uusiin sfääreihin. Me teimme sen taas, eivät muut.

Eerola pakoilee vastuuta
Kirjoittanut: Kotka Foorumilla / 11.7.09 / klo 11:19

Laajakoski aiheen ollessa kuumimmillaan , valtuutettu tykitti aiheesta useaan otteeseen. Syyttäen päättäjiä ja virkamiehiä myynnistä, sekä myöhemmin kaupan ollessa vielä voimassa, kertomalla tyrmänneensä kaupan henkilökohtaisella toiminnallaan.
Ostaja kanditaatin etsijäksi on nyttemmin selvinnyt luotettavana pidettävä taho, Cursor ja Finpro.
Ei tuo Eerola enää kantaansa esiin edes uusien ostaja ehdokkaiden luotettavuudesta, saati käyvästä hinnasta.
Tällaista se sitten on poliittinen populismi parhaimmillaan.

Hyödyllinen idiootti?
Kirjoittanut: Suna Kymäläinen / Eilen / klo 20:29

Arvoisa Juho Eerola,
Aloitan kirjoitukseni suoralla lainauksella kirjoituksestasi:

" Puolueet tykkäävät tehdä tämmöistä, että annetaan yhdelle tai kahdelle "hyödylliselle idiootille" lupa kalastella muillakin vesillä. Ikään kuin käydään heittämässä silloin tällöin koepallo johonkin suuntaan, jotta voidaan sitten myöhemmin näyttää, että kyllähän mekin olemme asiaan kantaa ottaneet."

Kun kesällä 2007 läksin haastamaan ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökauppoihin liittyvien kysymysten nousemista yleiseen keskusteluun, tein sen ihan itse, ihan vain ja ainoastaan omaan pitkään pohdintaani perustaen. En toiminut kunnallispoliitikkona, enkä puoluepoliitikkona, vaan alusta alkaen painotin, että haastan asian nousemista yleiseen keskusteluun yksityishenkilönä, pienenä ihmisenä, yhtenä meistä suomalaisista, joilla ei ole monenlaisia mahdollisuuksia keskustelua synnyttää. Miksi halusin sen tehdä niin?
Syy on yksinkertainen. Halusin, että asiaan paneudutaan mahdollisimman laa-alaisesti, ilman että siihen huomion kiinnittämisen esteenä olisi puoluepoliittista rasitetta. Aivan samasta syystä kutsuin kaikista eduskuntaryhmistä (kokoon katsomatta) edustajan vastaanottamaan adressiani eduskunnassa 20.9.2007.
Tarkoitus ei ollut tehdä asiaa kenenkään nimiin, vaan tarkoituksena oli nimenomaisesti, että kullekin puolueelle ja eduskuntaryhmälle muodostuu yhtäläiset mahdollisuudet pohtia näkemyksiään ja käsityksiään kyseisen asian suhteen. Toivoin laaja-alaista kannanottoa. Tässä yhteydessä voinen todeta, ettei perussuomalaisesta eduskuntaryhmästä ollut paikalla vastaanottajaa, ei tullut edes ilmoitusta ettei sellaista ole tulossa. Tässä yhteydessä voinen myös kertoa, ettei perussuomalaisista ottanut yksikään edustaja minuun adressin jättämisen jälkeen yhteyttä. Myöskään yksikään edustaja ei toiminut adressin aiha-aluetta huomioiden. Myöskään puolueenne puheenjohtaja arvoisa Soini, ei vastannut sähköposteihini tai kyselyihini. Myöhemmin kylläkin vuoden 2008 alkupuolella, toimi aiheen mukaisesti kysymyksellään eduskunnalle, jollaisen jo aiemmin olivat tehneet sekä Markku Laukkanen, että Markku Pakkanen. Soini tosin ilmoitti omalla tyypillisellä tavallaan tuolloin olevansa se joka nostaa keskustelun ulkomaalaisten maa- ja kiinteistökaupoista ja edellyttää viiden vuoden asumisvelvoitetta. Soini totesi, että asiasta ei ole keskusteltu aikaisemmin, mutta nyt keskustellaan, sillä hän on keskustelun nyt aloittanut. Tämän Soini totesi tv:ssä. Minä ja moni muu olemme pyrkineet toimimaan nimenomaisesti asian puolesta. Juuri kertomani pohjalta minä ja moni muu osaamme tehdä omat päätelmämme tarkoitus peristä, joilla eräät muut ovat toimineet. Minä en ole tärkeä, mutta asia jota vaadin keskusteluun oli ja on tärkeä. Asiani tärkeydestä johtuen en sorru arvostelemaan tai nimittelemään eri puolueita tai niiden edustajia.

6

487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juho Eerola

      Tiedän oikein hyvin, että SDP:n Kymen piirin nokkanainen, Suna Kymäläinen, on pari vuotta sitten adressia kerännyt. Samoin Kepun Markut Kymestä. Molempien puolueiden johto on kuitenkin ollut asiasta verrattoman hiljaa.
      Kotkassa sen sijaan demarit ei tehnyt elettäkään sen puolesta, että Laajakosken maita ei olisi myyty. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa, johon kuulun, oli meillä käsittelyssä Roope Mänttärin alulle panema kansalaisadressi, jossa pyydettiin Kotkaa pidättäytymään kunnan maiden myynnistä EU:n ulkopuolisille tahoille. Minä kannatin adressia. Samoin Kokoomuksen Antti Heiskanen ja Kepun Riitta Klemola. SDP tuomitsi, Leena Riitta Salmisen johdolla, tuollaisiin adresseihin nimiään laittavat henkilöt rasisteiksi ja myös Vihreä Tero Muuri piti moista adressia törkeänä.
      Myöskin valtuustossa, kun Laajakosken myynti oli kyselytunnilla esillä, eivät demarit pistäneet rikkaa ristiin sen puolesta, että olisi kyseenalaistettu noita kauppoja. Perussuomalaisten lisäksi suutansa sai auki Vasemmistoliitto.
      Suna Kymäläiselle pisteet hyvästä toiminnasta, mutta mieti nyt jo tosissasi puolueen vaihtoa. Niin on jo tehnyt moni muukin demari.

      • tässä nyt

        on aivan totta.

      • Paras_Fiilari

        Onhan se niinkin kuten entisellä suutarilla, joka kyllä osasi tehdä kengät muille, mutta omat lapset saivat kulkea avojaloin.

        Riittävän hyvin toteutetulla adressin keruulla hyvästä aiheesta saa kyllä nuo reilut 3000 nimeä. Hyvä niin! Mutta sitten ne teot tässäkin asiassa. Tosiasia on se, että Laajakosken kaupan neuvottelijoina venäläisten kanssa olivat Kotkan demarivirkamiehet kaupunginjohtaja Lindelöf ja palvelujohtaja Telaranta.

        Mainituilla herroilla ei ollut edes toimivaltaa neuvotella asiassa venäläisten kanssa. Lisäski menettely törkeällä tavalla loukkasi kuntalaisten oikeuksia tulla asiassa kuulluksi.

        Jospa sinä Suna hyvä todellakin harkitsisit puolueen vaihtoa, niin teoillasi voisi olla hiukan enemmän uskottavuutta!

      • Silmään Fiilaaja
        Paras_Fiilari kirjoitti:

        Laajakosken kauppojen peruuntumisen
        Kirjoittanut: Faktat tiedot / 21.8.09 / klo 09:55

        Perussuomalaisten torppamana kyseiset kaupat eivät peruuntuneet.
        Kunta yhtymällä oli tarve päästä eroon Laajakosken kiinteistöstä, jäsenkuntia ovat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Ruotsinpyhtää ja Virolahti.

        Ostaja ehdokkaan etsimisessä ja löytäjänä toimi asiantuntija tahona pidetyt Cursor ja Finpro, eivät kaupan valmistelijoina toimineet Lindelöf ja Telaranta.
        Ostaja ehdokkaan osoittautuessa kuplaksi, vastuun epäonnistumisesta kantavat asiantuntemattomiksi osoittautuneet Cursor ja Finpro.

        Mustaa väännät taas valkoiseksi populismin nimissä, tyyliin Me teimme sen taas.
        Kanna vastuusi poliitikkona ja pysy totuuden tiellä sanomisissasi.

      • valkoiseksi
        Silmään Fiilaaja kirjoitti:

        Samasta aiheesta

        Plaah..
        Kirjoittanut: Juho Eerola / 21.8.09 / klo 09:20
        Cursor ja Finpro saavat puolestani ehdottaa ihan mitä tahansa. Samoin Paras_Fiilari.

      • Finpro/ Cursor
        Silmään Fiilaaja kirjoitti:

        Laajakosken kauppojen peruuntumisen
        Kirjoittanut: Faktat tiedot / 21.8.09 / klo 09:55

        Perussuomalaisten torppamana kyseiset kaupat eivät peruuntuneet.
        Kunta yhtymällä oli tarve päästä eroon Laajakosken kiinteistöstä, jäsenkuntia ovat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää, Ruotsinpyhtää ja Virolahti.

        Ostaja ehdokkaan etsimisessä ja löytäjänä toimi asiantuntija tahona pidetyt Cursor ja Finpro, eivät kaupan valmistelijoina toimineet Lindelöf ja Telaranta.
        Ostaja ehdokkaan osoittautuessa kuplaksi, vastuun epäonnistumisesta kantavat asiantuntemattomiksi osoittautuneet Cursor ja Finpro.

        Mustaa väännät taas valkoiseksi populismin nimissä, tyyliin Me teimme sen taas.
        Kanna vastuusi poliitikkona ja pysy totuuden tiellä sanomisissasi.

        Lindelöf maksoi projekti rahastostaan Finpron Virpi Herraselle 7238 € Laajakosken ostajan etsimisestä Cursor laskutti.

        Lehtitietojen mukaan Virpi oli taannut Venäläisten rehellisyyden ja taustat.
        Virpi on myös takuuhenkilönä Ruotsinpyhtään Leijunta keskuksessa.

        Apuna toimi Cursorin Pietarin asiantuntija Vera Ilomäki vienyt mm. Kotkalaisen akkaryhmän Pietarin Abbasadour hotelliin vuonna 2007.
        Nyt 2 vuotta myöhemmin hotellin omistajat haluavat ostaa maata 10 ha Tutka-aseman vierestä.

        Tässä pieni totuus sinisilmäisille Suomalaisille Faktoja löytyy tarvittaessa lisää?

        Kysymys kuuluu ? ovatko edellä mainitut henkilöt Venäjän vai Suomen puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4460
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      87
      2293
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      561
      1758
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1481
    5. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      7
      1171
    6. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1167
    7. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1108
    8. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      219
      980
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      61
      918
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      908
    Aihe