toinen pysyy kaikesta huonosta kohtelusta kuitenkin lähellä?
Ilkeistä sanoista,pois työnnöistä ja haukkumisesta?
En ole päästänyt ihmistä lähelleni,jota kuitenkin rakastan yli kaiken. Nyt kun olen alkanut miettimään tekosiani,tajusin että kaikesta huolimatta hän on siinä. Ei ole kadonnut minnekään. On yhtä ihana aina,vaikka olen ollut äärimmäisen ilkeä hänelle.
Onko se rakkautta häneltä?
Ilkeistä sanoista,pois työnnöistä ja haukkumisesta?
En ole päästänyt ihmistä lähelleni,jota kuitenkin rakastan yli kaiken. Nyt kun olen alkanut miettimään tekosiani,tajusin että kaikesta huolimatta hän on siinä. Ei ole kadonnut minnekään. On yhtä ihana aina,vaikka olen ollut äärimmäisen ilkeä hänelle.
Onko se rakkautta häneltä?
Vastaukset 41
Vanhimmat
minua kohdeltiin huonosti, mutta kuitenkin rakastan. Hän sanoo tämän olevan riippuvuutta..., mutta ei, tämä on Rakkautta!
jo enempi kuin rakkautta,se on sitä aitoa ja oikeaa suurta rakkautta
se selvittää itsesi kanssa.
Kenties sinussa on jotain sellaista piilossa, mitä et ole halunnut toiselle näyttää sisimmästäsi. Välähdys herkkyydestä ja haavoittuvaisuudesta kaiken näennäisen kovuuden sisällä on ehkä pitänyt tämän ihmisen lähelläsi. Jospa puheesi ja eleesi eivät ole olleet sopusoinnussa keskenään. Rakastunut ihminen varmaan tunnistaa saamansa rakkauden, vaikka olet toista pois työntänytkin, rakkautta kun on aika vaikeata salata. Vain villejä arvauksia nämä. :)
ole olleet sopusoinnussa keskenään. Jossain sisimmässä tiesin että rakastan vain tätä ihmistä ja saatoin jollain tapaa osoittaa pitäväni hänestä. En rakastavani vaan pitäväni.
Mutta hänen tullessa liian lähellä, ärähdin pahasti ja työnsin häntä pois. Saatoin jopa haukkua ja olla todella ilkeä häntä kohtaan. Ei siksi että en välittäisi vaan jotenkin pelkäsin.
Ehkä hän on kuitenkin tunnistanut minun rakkauden,sillä hän on edelleen elämässäni ja sanoo ja tekee ihania asioita minulle. Olen nyt opetellut itse näitä rakkauden elkeitä :o). Ihania sanoja toiselle ja hellyyttä. Näiden johdosta hän on vaan muuttunut vielä ihanammaksi minua kohtaan.
Ehkä olen pelännyt ettei hän tunne samoin minua kohtaan. Mutta näiden johdosta en jotenkaan usko etteikö hän rakastaisi minua myös.
Kun ajattelen että jos joku olisi minua kohdellut niin kuin minä häntä ja jollen välittäisi ihmisestä,olisin häippäissyt ja jättänyt ihmisen omaan arvoonsa.
että olet löytänyt rakastavan ihmisen ja opettelet itsekin näyttämään, että rakastat häntä. Monia meistä pelottaahan päästää toista ihmistä lähelle, kun on riski että sattuu, mutta mitään ei taida saada, jos ei itsestään mitään annakaan. Eiköhän rakkaus ole kuitenkin riskin väärti, joten onnea sinulle ja hänelle.:)
kirjoitit. Minä luulin näkeväni tuollaista herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta kovuuden läpi ihmisessä, jota rakastan. Ajattelin, että hänelläkin oli tunteita, mutta nyt kuitenkin luulen, että kuvittelin vain kaiken. Toisaalta tilanne oli mahdoton, joten vaikka hänellä olisikin ollut tunteita, niin emme olisi voineet toisiamme koskaan saada:(
tunteen.. mutta nimenomaan, tiedän ja tunnen. :) Ristiriitoja... kun kuuntelee sydämensä ääntä ja uskoo ihmeisiin. Mikään ei ole mahdotonta tässä universumissa.
http://www.youtube.com/watch?v=hylpdiKOtiA
pois jotain ikävää puolta hänestä. Hän katsoi hyvää sinussa ja sinä hänen huonoa osaansa, pahaa hänessä. Mutta jos hän tiukasti jaksoi pitää kiinni siitä, että katsoo sitä hyvää sinussa niin ehkä sinäkin opit katsomaan sitä hyvää hänessä. Jollain tavalla.
miettimään miksi olin niin äärettömän tyly ja inhottava häntä kohtaan. Ja miksi hän vaan on silti elämässäni.
Kunnes hokasin että minähän rakastan. Ihan oikeasti ja täydestä sydämestä. Häntä juuri sellaisena kuin hän on. Häntä vain. Ja tajusin että onhan hänelläkin tunteita kun on kestänyt minun pyörremyrskyäni. Monta,monta vuotta. Ei yhtä,ei kahtakaan vuotta. Vaan enemmän.
Ehkä nyt uskallan avata sydämeni,etten pelkää satuttamista. Toivon vaan ettei enää olisi liian myöhäistä.
että elämää on yhä jäljellä :) silloin ei ole liian myöhäistä.
Eniten satuttaa se jos kaikki jää vain... sanoiksi tai haaveiksi... kun on niin paljon suuria asioita tässä elämässä, tekoja toteutuvia unelmia. Rakkautta.
ryhdistäydyn ja alan elää haavettani enkä jätä sitä sanoiksi pelkästään.
Rakkauteni vain kasvaa kun tajuan mitä kaikkea hän on taholtani joutunut kestämään. Haukut,ilkeydet... silti hän ei ole näinä vuosina kertaakaan haukkunut,huutanut tai mitenkään muuten käyttäytynyt ilkeästi minua kohtaan. Vaikka hänellä siihen olis ollut todellakin aihetta. Ja olisin kaikki ansainnut.
Tuntui kuin suuri taakka olisi hävinnyt harteilta ja elämä tuntuu niin paljon kirkkaammalta.
elämästä hänen kanssaan :)
huolimatta ansaitset hänen mielestään rakkautta? Mutta ehkä hänkin ansaitsee sitä?
Jos nyt rakkautta ylipäänsä ansaitaan.. se vain taitaa olla ja sillä hyvä :)
Kuuntelin sydämen ääntä ja kerroin tunteistani...mahdotonta, taisin uskoa ihmeisiin, mutta en enää, vaikka edelleen häntä rakastankin. Säilytän hänet sydämessäni lopun elämääni kuitenkin:)
ei ole mahdotonta... :)
~ rakkautta, rakkautta; vaan ~
http://www.youtube.com/watch?v=_WLMMnDfw4Q&feature=related
paha mennä sanomaan toisesta mitään. voi olla rakkautta mutta voi olla läheisriippuvuutta, huonoa itsetuntoa..
Mites sitten ne jotka eivät ota vastaan tuota kohtelua? eikö ne sitten rakastaneet sinua? Eikä se ole rakkautta kun ei ota vastaan huonoa kohtelua ja pitää puolensa ja oman arvonsa..?
Miksi kuvitellaan, että rakkaus on rakkautta vasta työn ja tuskan jälkeen... että kun olen tehnyt ja näyttänyt kaikki temppuni, ja jos hän vielä on tuossa vierelläni, ni täytyyhän sen rakastaa????
Miksi pitää ajatella näin?
Miksi ei vaan voi rakastaa toista jos kerran rakastaa? ilman temppuja? olla haavoittuva ihminen, näyttää sisimpänsä, todellinen itsensä, antaa toisen rakastaa jos rakastaa?? eikö se ole ihmisenä oloa..?
miksi väsyttävät ja satuttavat taistelut ennen kuin laskee suojamuurit ja päästää toisen lähelle? onko vain se rakkautta..?
minusta se on vain ihmisenä kasvamista..
ajatella... mutta monet ajattelee...
totean, siis että monet ovat tyhmiä...
oppimista olis, pienellä ajattelulla ja itsetutkiskelulla voisi monta porua olla syntymättä..monta ihmistä satuttamatta...
enpäs ui itse valtavirrassa, mutta ei se elämä helppoa ole...
tän biisin sanojen mukaan..
haloo helsinki: jos elämä ois helppoo...
ihan muualle kun helsinkiin :D
Ilkeät sanasi loukkaavat välillä minua ja olen suruissani, välillä raivoissani ja usein epätietoinen siitä missä mennään. Kaikesta huolimatta ilahdun kuitenkin kuin koira aina kun lähestyt minua ja kun humioit minut.
Sinun.
että asia voisi olla noin. Olin kiltti eräälle miehelle, vaikka hän mitätöi ja haukkui minua. En koskaan sanonut mitään ilkeää- enkä koskaan tule sanomaankaan, koska en halua loukata rakastamaani ihmistä, vaikka rakkaus pelotti minuakin. Ja jossain välissä mietin, että niinhän sen miehenkin pitäisi ajatella. Ei omaa rakastaan halua tylyttää tai jos haluaa, niin silloin kannattaa pohtia oikeasti miksi. Onko elämässä ollut jotain traumoja tai vastaavia. Ja jos on niin ne kannattaa selvittää ensin pois.
Vuosia jaksoin odottaa, mutta kun kohtelu oli aina tylyä tai välinpitämätöntä, kun hän haukkui minua ja valintojani, niin ei kiitos enää. Viimeinen kerta oli pahin. Silloin hän mitätöi minut totaalisesti ihan kuin minua ei olisi koskaan ollut hänen elämässään. Siitä ei ole paluuta, vaikka joskus pohdinkin muuta. Voin uppoutua romanttisiin kuvitelmiin ja ajatella, että jospa hän vain pelkää rakkauttani, mutta mitä minä siitä saan? Menneisyyttä se ei koskaan poista, ei tylyjä sanoja, ei mitätöintiä. Tuskinpa tästä ehjää saisi tekemälläkään.
Rakkaus voi kestää paljon, mutta jossakin vaiheessa se sinunkin rakkaasi ottaa järjen käteen ja ymmärtää. Olen pahoillani jos kirjoitukseni on suora, mutta kun on itse vuosia ollut vastapuolen tilanteessa ja tietää, miten ikävää on toivoa ja saada vain kylmää vettä niskaan. Ei kiitos enää, ei koskaan. Nyt alan keräämän identiteettini roippeet kasaan, jotka hän sanoillaan mursi.
että miksi roikkua sellaisen perässä, jolta saa vain huonoa kohtelua jos maailmassa on ihmisiä, jotka jaksavat rakastaa minua vioistani huolimatta, tukea ja helliä. Jotka eivät ikimaailmassa loukkaisi minua..?
Rakastuminen valloitti elämääni yllättäen ja pyytämättä sekoittaen pääni, eikä päiviini ja öihini mahtunut enää muuta kuin vain hän ja hänen sanojensa kaipaaminen.
Onhan se........................varmaan sivusta katsottuna typerää.
Sinä, jolle vastaan, taidat olla minulle toiselta foorumilta tuttu. Oletko?
kritisoitu miksi ihmiset roikkuvat sellaisessa ihmisessä joka on ilkeä ja paha toiselle.
Minä halusin tämän kyseisen ihmisen elämääni ja halusin että hän on elämässäni. Mutta minä pelkäsin. Olen niin monta kertaa saanut siivilleni,että sellaista en enää halua ikinä. Kun tuntee jotain niin suurta kuin rakkaus,se saa minut pelkäämään satuttamista. Kiitos menneiden vuosien. Sekä kaipa tuolta kotipuolesta on tullut oppia että tunteita ei näytetä ja pärjätään omillaan.
Kunnes aloin miettimään asioita,miksi minulle ei ole ketään ja miksi muut rakentaa elämää toisen kanssa. Miksi minulla on vaan jatkuvasti yksi ihminen elämässäni,kaikesta kohtelusta huolimatta.
Kunnes tajusin että tätä ihmistä minä rakastan. En ole tyly ollut siksi että en pitäisi ihmisestä vaan siksi että pelkään rakkautta niin paljon. Kiitos edelleen menneiden vuosien ansiosta.
Mutta niinhän se on että jos ei mitään anna,ei mitään saakaan. Ja onneksi minä-tylyihminen, olen alkanut miettimään asioita ja ymmärtänyt että rakastan toista. Enkä halua enää olla tyly tai työntää toista pois. Vaan haluan antaa rakkauteni hänelle ja olla kiltti hänelle.
Olen opetellet anteeksipyytämistä. Ja saanut onneksi anteeksiantoa.
Kaikilla asioilla on aina kaksi puolta. Minun tylyydelläni oli rakkaus.
ja inhimillistähän se on. Itselläni on myös huonoja kokemuksia ihmisistä ja sitten tuli tämä eräs mies elämääni, joka kohteli minua huonosti, josta edellä kerroin. Hänen tylyys sai ne aikaisemmat huonot kokemukset vahvasti pintaan ja olen ollut jo vuosia aika allapäin, kokenut että olen huono ihminen, koska hän haukkui minua ja olin tyly. Koulukiusaamismuistot yms. hylätyksi tulemisen muistot nousivat pintaan. Nykyään maailmankuvani on aika harmaa. Tuntuu, etten osaa mitään, enkä ansaitsekaan mitään, koska rakas ihminen ei välittänyt minusta sen vertaa, että olisi kohdellut minua hyvin. Kauan jaksoin odottaa anteeksipyyntöä tai kauniita sanoja, mutta ei niitä tullut.
Kuten itse totesit, että asioilla on aina kaksi puolta. Kannattaa muistaa, että ehkä sillä sinunkin rakkaallasi on menneisyys ja vaikka sinä et sitä näe (toiset piilottavat negatiiviset tunteensa ja kipunsa hyvin) niin häntä voi todella sattua. Toisaalta voi olla, että hän on niitä onnekkaita, joilla ei traumaattisia kokemuksia elämässä ole ollut. Jos on, haukkuminen ja tyly kohtelu todennäköisesti tuovat ne pintaan. Ihmismieli on herkkä.
Tärkeintä on kuitenkin osata pyytää anteeksi ja onneksi sinä ymmärrät sen. Toivottavasti kaikki käy parhain päin kohdallasi.
korjaus: oli tyly
että kaikki kävisi parhain päin kohdallani. Töitä joudun sen eteen nyt tekemään,mutta olen siihen valmis. Jos toinenkin on kestänyt kaiken tämän minulta niin minä kestän ja jaksan kyllä odottaa. Pienillä asioilla,ajan kanssa.
Tiedän etten saa häntä luottamaan itseeni hetkessä. Mutta yritän kohdella häntä parhaani mukaan oikein ja hyvin. Näyttää että olen jättänyt tylyyteni ja muurini taakse. Se ei käy hetkessä,mutta minulla ei ole kiire enkä halua ketään toista.
Onneksi minulla on ystäviä joilta olen saanut hyviä neuvoja ja joiden kanssa olen voinut tästä keskustella. Heidän neuvonsa on vieneet minua ja meitä eteenpäin.
Kuitenkin vielä jostain sopukasta minä ajattelen että mahtaako hän välittää minusta? Ja kun se tulee hetkittäin mieleen,pelkään näyttää niitä tunteitani.
Mutta siitä olen ylpeä että olen oppinut pyytämään anteeksi. Jota hän arvostaa ja sanoikin,että juuri tämän johdosta olen niin rakas hänelle.
Jotain hyvää on siis tapahtunut.
Sanasi lohduttivat minua pelastaen päiväni suven lämpöiseksi.
Olen halunnut nähdä tylyytesi taakse ja löytää sieltä Sinut selaisena kuin olet.
Tunnen ehkä luonteesi jo paremmin kuin sinä itse.
Älä pelkää minua. Minä jaksan sinua. Odotan, että Sinäkin jaksat minua ja minun kipakoita sanoja foorumilla.
Sinun.
olla tuttu sinulle toiselta foorumilta.
luin tämän ketjun. Olen löytänyt ihan samaa. Toinen on ollut niin hyvä, vaikka olen ollut kamala. Tiedän että se on harvinaista. Olen huomannut, että muilla on suhteita, missä niitä ei ihan huomioida. Sellaista, että ei pysytä sovitussa, on hämäriä ystävyyssyhteita, viivytään ties missä. Mä olen löytänyt jonkun, joka ei ikinä ole tehnyt mitään sellaista. Kunnioittaa mua ja kohtelee hyvin. Tiedän ettei se ikinä jäisi mihinkään yöksi, jos on edes vähän myöhässä se aina ilmoittaa. En ole nähnyt sellaista ennen, se on niin arvokasta. Ja se on niin fiksu ja älykäs että ymmärtää aina rivien välistä. Ei tarvi selittää sille, se tajuaa helposti mua. On kauheen kärsivällinen ja tukeva. Oon tosi onnellinen sen kanssa. Onneksi luin tämän ketjun, palautui oikein syöksyen mieleen ne asiat elämässä mitä todella arvostaa ja kuinka erikoista ja arvokasta on saanut. Aitoa välittämistä.
arvostan häntä niin paljon kaiken tämän oman käyttäytymiseni jälkeen. Hän ei ole ikinä korottanut ääntä,ei ikinä haukkunut eikä ikinä loukannut minua. Milläänlailla. Vaikka siihen olisi ollut kyllä aihetta ja olisin ansainnut ne. Mutta ei.
Sen sijaan hän kehuu minua,kertoo kuinka rakas olen ja vain minut hän haluaa lähelleen.
Olen onnellinen että heräsin vihdoin ja tajusin mitä minulla oikein on.
Nyt en aio hänestä ikinä päästää irti ja kohtelen häntä niin kuin häntä kuuluu kohdella.
on kirjoittanut nuo ajatuksensa ylös, meinasin itse unohdella jo hetkeksi :) Sama täällä, itse olen korotellut ääntä niinkin paljon että olen saanut kurkkuni nytkin kipeäksi :) Mutta toinen vaan jaksaa ymmärtää ja sanoo pupuseksi ja kullannupuksi. En ole varma kuuleeko se edes kun huudan, pussailee vaan jalkoja ja suunnittelee juttuja. Ihan hölmöä, mutta lepyn aika nopeasti :) Ehkä se on se, että oltiin kavereita ensin ja tunsin sen jo aikaisemmin, joskus juteltiinkin jokapäivä. Taisi jo siis tietää mihin ryhtyi, mutta tiesi haluavansa. Se pitkä kaveruus on kyllä tärkeää ollut. On saanut jo silloin todistaa miten on kaikista ihmisistä se, joka on aina tukemassa eikä jätä yksin.
no ei välttämättä varsinaista rakkautta. Jos ihminen on sellainen luonteeltaan, voi olla, että olet odottanut jotakin muuta ja kun sitä ei tule, kuvittelet tonkin rakkaudeksi. Voihan hän olla sellainen jokaista ihmistä kohtaan ja eihän se oma käytös voi olla rakkautta kaikkia kohtaan. Voi olla myös, että olet ehkä satuttanut hänet niin lukkoon, ettei hän enää osaa eikä pysty sanomaan siitä mitään. Tai hänen tunteensa ovat sattuneet ja hän ei ikimaailmassa pysty näyttämään sinulle, että olet loukannut, ettet loukkaisi vielä lisää. Anteeksiantokaan ei ole vielä rakkautta, ja sekin vaatii vähintään sen, että pyydät anteeksi. Ja sekin voi olla hyvin vaikeaa. Ja vaikka pystyisi antamaan anteeksi, sekin on eri asia kuin se, että luottamusta sillä saisi ehjäksi. Luottamus pitäisi rakentaa uudestaan, vaikka olisi annettu anteeksi ja se ei käy noin vain ja joskus ei ole enää tavoittelemisen arvoistakaan.
Minusta rakkautta on se, ettei anna edes itseään kohdella niin pahoin, ei itseään eikä muita. Jos ei aidosti välitä itsestään, ei pysty aidosti välittämään muistakaan.
Ihminen voi olla tyly kaikille, mutta eihän se ole koko totuus ihmisestä. Jossain syvemmällä on varmaan se toinenkin puoli, joka on alunperin vaikuttanut suhteen syntymiseen.
Ihminen toimii varmaankin senhetkisen elämäntilanteensa mukaisesti. Yhdellä ehkä ole voimia puolustautua ja toisenkin elämäntilannekin voi olla raskas. Eihän se tarkoita, etteikö kumpikin voisi siltikin toisistaan välittää. Elämäntilanteet vaihtelee, raskaita asioita tapahtuu, joskus ei ole voimia seistä ja taistella oikeuksistaan. Kun tarpeeksi asioita tapahtuu, ihmisestä tulee ikäänkuin asioiden ulkopuolinen tarkkailija, suojautuu jotta ei romahtaisi kokonaan..
Anteeksiantaminen ja pyytäminen voi olla vaikeata, tai hyvin helppoa. Jos ihmiset ovat sitoutuneet huolehtimaan suhteestaan anteeksipyyntö kuuluu vakiosanastoon. Anteeksipyynnön syy pitää tietenkin olla selvillä, jotta voi pyytää anteeksi. Reilu keskustelu on varmaan ainoa keino selvittää miksi toinen sitä odottaa.
tekstisi ei oikein kuvaa sitä mitä minä olen tässä kirjoitellut ja kertonut.
Ensiksi: en ole odottanut häneltä yhtään mitään. Sehän se tässä on ollut se "juju". Kun olen alkanut miettiä omia tekosiani ja sitä miten olen kohdellut toisTA. Olen pelännyt rakkautta,joten enhän silleoin ole ovinut odottaa mitään kun en ole halunnutkaan mitään.
Toiseksi: Olen pyytänyt anteeksi häneltä kohteluani. En tiedä pitääkö ihmistä uskoa jos hän sanoo asian olevan ok ja antavansa anteeksi. Kertoo kuinka rakas olen kun pyydän anteeksi. Miksi epäillä? Jossain vaiheessa on pakko uskoa mitä ihminen sanoo. Miksi epäillä ettei toinen anna anteeksi jos tämän jälkeen kertoo kuinkka rakas hänelle olen?
Kolmanneksi: Kirjoitinkin että toivon ettei kaikesta huolimatta ole liian myöhäistä. yritän näyttää hänelle että olen muuttunut. Luottamusta ei saa takaisin noin vain, Tiedän sen.
Tässä mietteitäni sinun kirjoituksesta
on selvä, kun sanot häntä rakastavasi. Kyllä hän sinusta selvästi pitää ja välittää. Hänen rakkaudestaan varmaan tietää ainoastaan hän itse.
Sinänsä tuossa ei edes ole ongelmana se, että rakastaako hän sinua, vaan se, että voiko tuollainen suhde toimia. Tuo on vähän niin kuin terapiasuhde, jossa se toinen on sinun terapeuttinasi. Sen kaltaisessa suhteessa on pidemmän päälle se ongelma, että jos tilanne muuttuu, niin suhde voi päättyä.
Traumatisoituneelle ihmiselle tuollainen terapeutin rooli on turvallinen. Kun sinä täytät ongelmillasi koko suhteen, niin hän voi olla siinä rauhassa, ilman että se tulee liian lähelle häntä. Ajan mittaan siinä voi vaan käydä niin, että jompikumpi ei olekaan enää tyytyväinen rooliinsa ja silloin sen toisen pitäisi myös kyetä muuttumaan ja joustamaan. Eihän siinä mitään, ei suhteen kestostä koskaan mitään takeita ole. Joten tietenkin te voitte onnistua siinä missä kuka tahansa. Sä voisit tehdä tuosta kestävämmän niin, että yrität päästä myös lähelle sitä toista.
niin että olimme hetken yhdessä. Suhde kaatui siihen kun epäilin jatkuvasti suhteen kestävyyttä. Hän ei kestänyt tätä.
Sen jälken hän on lähestynyt minua ja minä olen torjunut hänet. Ollut ehkä hetken hänen lähellään,mutta työntänyt silloin pois. Mielessäni ollut vaan se,että hän jätti enkä kelvannut hänelle.
Nyt olen alkanut näyttää että välitän hänestä todella. Sanon tunteitani ja mitä ajattelen. Olen saanut häntä lähemmäksi,mutta huomaan että hän vielä epäröi.
Haluan että onnistumme,mutta siihen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä
se ihan ymmärrettävää, että se loukkaa jos toinen torjuu. Te molemmat olette torjuneet sitten toisianne. Tavallaan tuo laittaa sen sinunkin torjumisen ihan uuteen valoon. Vaikka ilmeisesti hän jätti sut juuri siksi kun koki että sä torjuit hänet? Ei se syy siis tainnut ollakaan, ettet sä olis kelvannut hänelle, vaan se, että hän koki, ettei kelpaa sulle?
Mutta kyllä tuo ihan hyvältä kuulostaa, miten olet pohtinut asioita. Minäkin toivon, että onnistutte.
tai pelkäsin etten riitä tai kelpaa hänelle. Ja koska sanoin ettei tästä taida mitään tulla,annoin hänelle helpon tien lähteä jos hänkin tuntisi niin.
Mutta hän ilmoitti ettei kestä sitä että hoen meidän suhteesta niin.
Hän ei vielä tänä päivänä tiedä miksi näin hoin. Kerron sen hänelle kun siihen tulee sopiva hetki. Tällä hetkellä hän tuntuu olevan kovin epäileväinen tunteisiini