Nuorisoko

5315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se onkin sun äitis ollu asial....käys vilkasee onks se koton vai pidätetty....

Äänestä

tämäki juttu...

Melkoisen komiasti ovat katon irroittaneet kun oli paikalleen taas kokonaisena saatu...???

Äänestä
  • ..oli sattumoisin minä. Kerrankin olin otollisessa tilanteessa raportoimassa tapahtuneesta ensimmäisenä. Koska olin juovuksissa jouduin aikamoisen kuulustelun kohteeksi. Mutta onneksi on tikka-tuttuja poliisissakin sekä palokunnassa. Pääsin jatkamaan matkaani ja väistin valokuvaajia, vaikka olisihan tuo hienoa ollut päästä ihan lehteen. Mutta olen kyllä aiemminkin sattunut tulipalon ensihavainnoijaksi. Turussa vuonna 1998, kun Mustain Veljesten kujalla sytytetty lehtikeräyslaatikko roihusi. Silloin kuvani oli Turun Sanomissa.

    Äänestä

  • Lounli-Raideri.. kirjoitti:

    ..oli sattumoisin minä. Kerrankin olin otollisessa tilanteessa raportoimassa tapahtuneesta ensimmäisenä. Koska olin juovuksissa jouduin aikamoisen kuulustelun kohteeksi. Mutta onneksi on tikka-tuttuja poliisissakin sekä palokunnassa. Pääsin jatkamaan matkaani ja väistin valokuvaajia, vaikka olisihan tuo hienoa ollut päästä ihan lehteen. Mutta olen kyllä aiemminkin sattunut tulipalon ensihavainnoijaksi. Turussa vuonna 1998, kun Mustain Veljesten kujalla sytytetty lehtikeräyslaatikko roihusi. Silloin kuvani oli Turun Sanomissa.

    ON JA MITÄ KIELTÄ MAHTAA PUHUA HÄN..

    Äänestä

  • HäNhÄn kirjoitti:

    ON JA MITÄ KIELTÄ MAHTAA PUHUA HÄN..

    ..äläkä puutu kaikkeen täällä lukemaasi. Kebab on jalo ruokalaji, joten jatka samaan malliin. Ja miedonna hyvä mies sitä kastiketta! Vatsahaava ei ole kiva seuralainen. Muutoin olen tyytyväinen ollut laittamiisi annoksiin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas.. kirjoitti:

lorvinut? http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1713725

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu