Lista on pitkä. Aikaa on mennyt sen kymmenen vuotta..
Sitoutumiskammoinen jahkailija, patologinen valehtelija, teini 30vuotias, itseään täynnä oleva paneskelija, yli-innokas perheenperustaja, rikollinen...
Miksi? Ei oikein jaksa enää uskoa olla tallella..
Sitoutumiskammoinen jahkailija, patologinen valehtelija, teini 30vuotias, itseään täynnä oleva paneskelija, yli-innokas perheenperustaja, rikollinen...
Miksi? Ei oikein jaksa enää uskoa olla tallella..
Vastaukset 45
Vanhimmat
sais nauraa mut en voi muutakaan kun luin tuon sinun kirjoituksen... ;D
no hei, en mäkään enää jaksa kun nauraa...
seuraava odotellessa!
Mut hei elämäni kirjo on laaja, joskus taisin nuorena tyttönä todeta, että haluan saada sen oman satukirjan josta kertoa tarinoita, enkä ottaa kirjaa käteen...
Ei siis Olipa kerran, vaan olinpa kerran... :D
Minä onnistuin löytämään noi kaikki luettelemasi piirteet samasta paketista. Saa onnitella!
eiks oo helpompaa et toi tapahtuu vain kerran?
mä sain reilun annoksen jokaisen kanssa.. :)
minut. Kokematon olen, mutta rehellinen, kiltti ja tottelevainen:)
et sä mua kestäis... en mä vois olla sellaisen kanssa jota voin mielin määrin pompottaa. :)
Sopivasti omapäinen, aito ja rehti, iloinen... se se sopis tähän rinnalle.. :)
minulta omakin pää löytyy, että ei siinä mitään:) Mikäs sinussa sitten on etten kestäis?
levottomuuttani, vaihtelunhalua, läheisyydenkaipuutani, keskustelunhalua...?
kiltti tippuu kyydistä, tottelevainen käy palloksi..
en ees ole paha, tarviin vain vahvan vastakappaleen etten rusenna... :)
hyväntahtoinen olen, kaikesta vaikeasta huolimatta.. :)
nuo levottomuus ja vaihtelunhalu sitten mahtavatkaan pitää sisällään? Läheisyyttä minäkin kaipaan ja keskustelukin käy. Jos jään sanattomaksi välillä, niin korvat toimii kyllä, eli kuuntelen:) En ole varma sitten kuinka vahvan vastakappaleen tarvit:/ mutta kestän minä vähän rusentamistakin:)
levottomuus on kaukokaipuuta... vaihtelunhalu, et jos taas ottais ja lähtis maailman ääriin, opettelemaan tääl kertaa surffaamaan ja asumaan bambumajaan, elettäen itsensä baarimikkona... vaiks tota.. :)
mulle seikkailut ei ole ihmisiä ts. sängystä sänkyyn...noup.
siinä mielessä vahvan vastakappaleen tarvin että hän kokee että koti on siellä minne päänsä tyynyyn painaa, olet kotona itsesi luona, vahva että tiedät elämän kantavan teetpä mitä vaan, missä vaan... :)
en ketään henkiseti nujerra, ellei sitä pyydetä...
voipi olla, että minäkään en ole sopiva:) Tahdon pysyä kutakuinkin aloillani... ainakaan suomen rajojen ulkopuolelle en muuta, se on vissi:) Toisaalta sieltä bambumajastahan sinä voisit sitten harrastaa sitä kaukokaipuuta minuun:D
uskallatko rikkoa rajoja??
niin... en mäkään loppuelämäksi muuttais, tänne sitä kotosuomeen palaa reissuiltaan, täällä on kaikki niin hyvin ja organisoitua..
no mä en harrasta kaukokaipailua, enää, ne kaukosuhteetkin on koettu. mä haluun sut mukaan ja kokemaan... olen liikkuvaista sorttia, olen aloillani omalla tavallani, jatkuvassa liikkeessä, se on tasaista... perhekin menis siinä mukana..
se on jännä juttu miten ihmiset hakee turvallisuutta, rakentamalla ulkoisia asioita sen merkiksi, tuttuja rutiineja, omat talot, asunnot, omaisuus... vaikka se on kuitenkin mielentila eikä mikään muu.
heikompaa en voi ottaa, ei mitään perässä vedettävää mulle... tarviin miehen joka pitää vähän jöötä... :)
jäädä rajat rikkomatta minulta. Kiva olisi joskus käydä jossain ulkomailla, mutta en sinne asumaan jäisi, edes vähäksi aikaa. Tähän mennessä en ole jalallani astunut vieraan valtion maaperälle, ainoastaan naapureiden aluevesillä:)
voi voi...
kannattaa mennä, matkailu avartaa:)
musta on jotenkin outoa että ihmiset asuu samalla paikkakunnalla koko elämän, muuttaa lapsuudenkodista kivenheiton päähän, tekee samaa työtä tai lähes samaa mitä vanhempansa....
Kenelle sopii mikäkin elämäntyyli. Eihän siinä mitään, kun vaan itse tykkää, mutta jos alkaa ahdistaa, niin sitten on syytä tehdä jotain muutoksia. Ehkä vielä jonain päivänä matkustelenkin... jos vaan joskus löytäisin itselleni kumppanin. Ei minusta yksin matkustelijaksi ole ainakaan.
toki jokaine tyylillään.
noh, olen kokenut molemmat reissannut yksin ja kaksin ja isossa porukassa... jokaisessa on puolensa..
suosittelen kokeilemaan.
yksinkin on kiva matkustaa koska ei tarvitse tehdä kompromissejä sen suhteen mitä haluaa tehdä, ja suunnitelmaa voi muuttaa joka viides minuutti ilman mitään neuvotteluja...
kyl mäkin kumppanin kanssa reissaisin mielellään, mutta sen tarttis olla vähä samanhenkinen löytöretkeilijä... kotia muistuttavaan täyshoitolaan meneminen ei ole mun kuvitelma lomasta... ihan hyvin voi sitten istua kotonakin... vähän saa olla ekstremeä.. :)
minussa voisi jotain löytöretkeilijä tyyppistäkin olla, mutta vasta ajatustasolla. Joskus on kuitenkin tullut haaveiltua sellaisesta, että jättäisi tämän kaiken nykyisen ja lähtisi vaan pois... johonkin... viettäisi vähän toisenlaista elämää, mutta ne on kuitenkin olleet vain sellaisia haaveita... On meillä suvussa kuitenkin sellaista löytöretkeilijäverta, että saa nähdä:)
olet sentään kunnollinen, ihana ja rakastettava
yritän olla :)
Ei pahalla, mutta väkisin herää kysymys; Onko tuon listan jälkeen vika enää miehissä...?
ketjua loppuun asti, mutta toi vois ehkä vaikuttaa mun kirjoittamalta, niin sanon nyt, että mä olen ainakin tavannut paljon hyviä miehiä elämässäni. Voihan se olla siitäkin kiinni, että oon pysynyt aina ihan hemmetin kaukana kaikenmuunlaisista. Ettei mitään pahaa sanottavaa miehistä mun puolesta. Sellaisia positiivisia muistoja huolehtivaisuudesta, jollekkin oli tärkeää saada mut aina hymyilemään, joku otti joskus kopin kun meinasin keikahtaa kumoon ja oli aina kauhean valppaan oloisena lähellä kyseli voinnista, joku halaa joka kerran kun törmätään. Ja sellaista. Ja eikö se riipu siitäkin mistä suunnasta katsoo? Voisin mäkin sanoa, että jostain joka kuljetti mua aina pyöräntarakalla pienenä kasvoi rikollinen, mutta mä mielummin muistan sen, kun luulin ettei oltu oikein väleissä ja se kirjoitti mulle johonkin lappuun, että kiitos kun olit aina niin ymmärtäväinen. Ja katsoi sillä tavalla, että luitko sen. Hymyilin, eikä olla nähty sen jälkeen.
Ja ehkä hienoimpana asiana se, että vaikka juoksin karkuun ja katkaisin aina kaikki yhteydet, ne tulee juttelemaan kun satunnaisesti törmätään jossain. Luulin olleeni epäkohtelias aina, muttei kukaan muistuta siitä.
On niitä olemassa paljon hyviä miehiä, tiedän monta.
kyllä on ihania mieheiä olemassa, niitä joihin voi luottaa, niitä jotka välittää, niitä jotka aidosti haluaa toiselle hyvää...
tiedän, että niitä on..
omalle kohdalle ei vaan ole sattunut, pohjimmiltaan en tiedä mistä se johtuu..
en anna kohdella itseäni miten sattuu, välitän itsestäni, välitän muista..
joku päivä kaikki kirkastuu, tiedän vain ettei ole aika millekään vakaalle suhteelle, kun ne eivät vain toimi..
ehkä kyse on itsetutkiskelusta..koska kaikki mitä ihmiselle tapahtuu on hänen itsensä valitsemaa.
niistä sitä ensimmäistä hyvää miestä?
olisko niin, että sinun jäljiltäsi on nyt paljon uusia pettyneitä pelimiehiä muiden naisten harmina??
sanoin ettei ole kohdalleni sattunut..
tiedän silti, että niitä hyviä miehiä on olemassa.. en ole menettänyt uskoa miehiin, ehkä omaan mahdollisuuteen tavata se sopiva..
jotenkin hölmösti sydämessä sitoutunut johonkin toiseen. Ei niistä mitään pelimiehiä ole tullut, kilttejä edelleen.
otinhan mä yhden, mut en ensimmäistä siis.
hups ei mun tota pitänyt myöntää, mutta oon vähän kännissä. Mun poikaystävä juotti mulle punaviiniä koska oli lukenut lehdestä, että se lisää naisten seksihaluja ja sitä kautta tietokoneen sulkemishaluja. Vai olinkse minä joka vaati olla kännissä.
enää taida tulla juttelemaan.
tän kommentin. Sori. Mulle tuli tosi paha olo tuosta sun viestistä, mutta en pysty sitä täällä selittämään, niin ei pitäs sanoo mitään.
paha olo? En mä sellaista halua aiheuttaa. Ei ne täällä liiku, ketkä aina tulee juttelemaan ja moikkaa. Oon ihan varma, ainaki melkein. Jos ajattelit, että oot ollu kiva jollekkin tytölle ja sillä olikin muut mielessä niin ei se ihan varmasti ollut niin, ei nuo keiden kiltteydestä kirjoitin täällä liiku. Ihan turhaan paha olo, jos se sellaisesta tuli?
"muut mielessä" että muut ihmiset mielessä? Jos, niin ei mulla siitä tullut paha olo.
Iski vain sellanen yhtäkkinen väsymys siihen että kun yrittää olla hyvä ja kohtelias eikä saa mitään takaisin. Noihin aloitusviestin tyyppisiin juttuihin mä olen niin tottunut, ettei se tunnu miltään, ne on tavallaan se mitä mä oletankin, mutta siksi toi sun kiva viesti osuikin. Siitä tuli paha olo. Yritin miettiä miten tän selittäisin, mutta vaikeaa. Ehkä tajuut?
tajuan. Uskon, että kyllä hyvät asiat aina muistetaan vaikkei ääneen sanottaisikaan. Ei ne mene ohi, jää ainakin sydämeen. Se voi joskus olla aika tärkeää. Ehkä tajuut.
siinä on sellainenkin puoli, että kun/jos toinen on jotenkin kylmä ja kova, niin se ei herätä tunteita samalla tavoin ja voi itsekin suhtautua viileästi eikä se kosketa, koska siihen ei voi samastua. Se jää ikään kuin itsen ulkopuolelle. Mutta sitten kiltteys ja inhimillisyyden näyttäminen koskettaa. Tämäkin on osa syytä miksi tuosta viestistä tuli paha olo.
kauniista sanoistasi. Onhan se kiva ajatella, ettei siinä mitään pahaa ole, että itse on yrittänyt olla hyvä. Vaikka surulliseksi se toisinaan saa mielen. Hyvää yötä sulle.
Ja mä oon vähän juovuksissa aina paljon kivempi. Ainakin asiat lisääntyy, tai se mitä pääsee sisältä ulos. lintu kala. Samoin se on muillakin, se tunteiden herättävyys. Ja mitä jää mieleen kauniina. Ei se mitenkään voi jäädä mieleen pahana, jos joku on yrittänyt olla hyvä. Mutta ehkä se tosiaan tekee surulliseksi. Ehkä se voi jsokus olla vain syy juoda keskellä päivää itsensä toivottavasrti tiedorttomaksi. Hyvää yötä.
kyllähän se itse kullakin tunteet vaihtelee. Se kuuluu elämään. Eilen mä jostain syystä olin aivan tolkuttoman surullinen. En tiedä miksi. Jotenkin toi sun viesti laukaisi sen, vaikka kai se suru oli ollut mun sisällä jo aiemmin. Mä oon huomannut itsessäni tuon reaktion ennenkin, että nimenomaan kiltteys ja hyvyys saa mut joskus surulliseksi. Ehkä mä olen tottunut pitämään sellaista kuorta päälläni, johon ei ilkeys pysty, mutta hyvyys ja kiltteys pystyy.
Omalla kohdallanikin olen miettinyt että vaikutankohan mä jotenkin kovalta tai kylmältä muiden mielestä. Joskus olen kuullut sellaista kommenttia itsestäni ja olen ollut aika yllättynyt, koska mä olen todella kiltti ja herkkä. Mutta ehkä mulla tosiaan on joku suojakuori, joka joskus tulkitaan kovuudeksi tai kylmyydeksi. En mä haluais kyllä yhtään olla kova tai kylmä, enkä vaikuttaa siltä.
Eikä se haittaa vaikka tulin sun viestistä surulliseksi. Hyvä se vain on. Saa paremmin kosketusta omiin tunteisiin ja oppii ymmärtämään itseään ja omia tunteitaan paremmin, kun välillä tulee tuollaisia tunnevyöryjä.
Hyvää yötä sullekin. Mulla nukkumaanmeno on vielä kaukana, mutta tottakai nukkuminen kannattaa aina. :)
jotenkin tietynlainen päivä. Kun oon alkanut vältellä kaikkea tunteita herättävää. En oo pitkään aikaan kuunnellut ollenkaan musiikkia tai katsonut elokuvia. Viimeksi, kun kävin elokuvissa itkin ensimmäisestä 10 minuutista elokuvan loppuun, eikä ne kyyneleet loppuneet millään, aina vaan purskahti uudelleen kun hetkeksi vähän helpotti. Ja se oli aika ahdistava kokemus. Niin eilen pitkästä aikaa kuuntelin monta tuntia musiikkia. Kaikkea sellaistakin, mitä kuuntelin vuosia tai vuosikausia sitten. En osaa kuvailla millainen olo siitä tuli, mutta jonkinlainen kuitenkin. Varmaan sitä on kauheasti vältellyt kosketusta omiin tunteisiinsa siksi, että jos tuleekin niin surulliseksi. Tai siis kun tulee. Tai tulee tunne, että minä olen valinnut olla nyt heikko, tai heikompi mitä pystyn. Sitä tunnetta pelkään enkä tahtoisi kokea sitä enää. Ja muitakin. Ei niitä omia tunteita ole kauhean kiva aina tuntea.
Ehkä herkkyys joutuu aina säilyäkseen tekemään kuoren. Tai jotta ihminen säilyy.
Kyllä ne kuoret voi luoda aika kovan ja kylmän vaikutelman. En tiedä onko mullakin sellainen, mutta kaikki kylmät eleet on niin vaistomaisia, että se tuntuu irralliselta osalta itseä. Jotain minkä sisällä on, mihin ei pysty vaikuttamaan kunnolla. Monta kertaa olen miettinyt, että miksen osaa pysäyttää sitä. Ja näyttää oikeita eleitä. On vaan ne opetellut tunteettomat ja välinpitämättömät eleet.
Mä en tiedä aina onko toisillakin kuori vai onko ne vaan sellaisia. Se tuntuu kauhean vaikealta ajatella. Äh, tulee huono(mpi) olo kun ajatukset jatkaa jotain raiteita kauas pois. Mä en oikein osaa käsitellä tunteitani enää.
vaikea se on tietää toisista mikä on sitä kuorta ja mikä oikeaa toista. Jotenkin se pitää vain ratkaista. Mä itse tiedostan kyllä sen kuoreni ja sen, että torjun ja vetäydyn sen suojiin hyvin vaistomaisesti. Mutta sitten oon yrittänyt opetella sellaista, että kun huomaan olleeni torjuva korjaankin sen asian. Siis sanon toiselle, että anteeksi kun tein/sanoin noin tms. En mä tiedä auttaako se mitään, mutta tuleepa ainakin ilmaistua myös niitä oikeita ajatuksiani.
Jännä että meillä oli molemmilla sitten eilen tunteikas päivä. Tuo musiikin kuuntelu kuulostaa hyvältä. Mä ainakin uskon siihen, että ne tunteet pitää purkaa sisältä pois, jotta olo paranisi.
Hyvää yötä sulle jo nyt. Väsymys painaa, pitää mennä tänään aikaisemmin nukkumaan.
tuntuu se tuntemattomuus niin paljon paremmalta. Tunteiden kokeminen, vaikka sitten purkaminen, tuntuu siihen verrattuna todella pahalta. Tulee surulliseksi.
Ei tunnu, että niiden tuntemisesta olisi mitään hyvää. Mielummin olen ihan hyvässä olossa ilman niitä. Luulen, että tämäkin oli vaan joku hetki. Mä olen päättänyt jo senkin, että en enää edes muuta cd-levyjä mukanani. Painavia laatikoita kantaa ja vievät aina liikaa tilaa. Ei oikein tunnu siltä, että haluaisin edesauttaa tunnemyräköitä. Kun se tapahtuu niin helposti, ei tarvi kuin sataa tietyllä tavalla, niin se on jo luonut oman tunnemaailman sisälle, tai omille tunteille maailman itsensä ympärille. Ja kun luulen etten enää haluaisi tuntea.
Musta tuntuu nyt liian vaikealta ajatella ketään tai muistoja, että voisi tietää ihmisten kuorista oliko ne sitä vai ei.
Tuo on kilttiä yrittää tehdä noin. Mulla vaan nykyään enää taitaa se kuori olla niin paljon päällä, että en pysty samaan. Se olo on koko ajan, että vetäytyy sen taakse. Vaikka itse ajatuksissa tietäisin että sanoin pahasti eikä sellaista ansaitse kukaan enkä oikeasti ehkä halua pahoittaa kenenkään mieltä, en vaan pysty tekemään muuta. Kaikki tunteet on menneet niin kauas ja sellaisten muurejen taakse, etten vaan pysty. En mä osaa selittää sitä. Mutta ihan kuin se hetki kun vaikka pelästyy ja torjuu olisi koko ajan ja jatkuvasti, jatkuvana ja tasaisena, se suurin pelon hetki.
Vaikka mielessä pystyis käsittelemään asiat kuntoon, keho muistaa ikävät tilanteet ja se olo voi jäädä kehoon elämään, jos ei osaa rentouttaa ja vapauttaa kehoaan, jonkun ahdistavan tilanteen luomalta tunteelta.
Joskus jokin alitajuinen voi laukaista kehossa saman ikävän tunteen, kun johonkin menneisyyden ikävään tilanteeseen liittyi..
Kun tätä jatkuu pitkään voi masentua. Keho väsyy, kun on koko ajan jännitystilassa vaikka mieli onkin kunnossa.
Ikään kuin olisit koko ajan kehollisesti pakotilanteessa. Se vie voimia arkipäivän jaksamisesta.
Älä muuraa tunteita, ne näkyvät vuosien saatossa sinussa jotenkin. Käsittele tunteesi, vaikka se tekee kipeää mutta selviät siitä!
Ihmiset söisivät paljon vähemmän rauhoittavia lääkkeitä jos uskaltaisivat purkaa tunteitaan ja elää ne läpi, jatkaa elämää eteenpäin..
Harmi kun olet noin surullinen. Halusin vastata sulle vielä, vaikken ehkä mitään kovin ihmeellistä osaa tuohon sanoakaan. Tuo eilinen sun viestiin tullut vastaus ei ole multa, vaikkeipa siinäkään mitään vikaa ole. Sanoinpa vain. En ole tänään muutenkaan ehtinyt näitä palstoja paljoa lueskella. En tiedä onko se hyvä vai huono. Ja nytkin olen väsynyt.
Mä itse olen halunnut päästä siitä että torjuisin ihmisiä ihan itseni takia. Koska on hyvin yksinäistä elää sellaisen kuoren takana. Ja olen kyllä onnistunutkin jonkin verran murtamaan sitä vuosien varrella ja päästämään ihmisiä paremmin lähelleni. Mulle on joskus joku ystävä sanonutkin, että silloin kun tutustuttiin hän koki olonsa jotenkin epävarmaksi ja hermostuneeksi mun seurassa. Luulen, että se johtui juuri siitä, etten itse oikein osannut olla oma itseni hänen seurassaan ja se minun epävarmuuteni ikään kuin siirtyi häneen. Myöhemmin ystävystyttiin paremmin ja luulen, että sen teki mahdolliseksi juuri se, että olin alkanut vapautua, enkä itse enää niin paljon pitänyt sitä kuorta päällä. Ei se siis oikeastaan johdu kiltteydestäni, että yritän ilmaista sitä aitoa itseäni ihmisille, vaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etten halua tuntea itseäni yksinäiseksi, niinkuin ennen pitkään koin ja toisinaan vieläkin. Mutta aikansa kaikella. Ehkä sä sitten et vielä ole valmis siihen, että päästäisit ihmisiä lähemmäs itseäsi. Ehkä sen aika tulee myöhemmin, kun saat itseäsi ensin vahvistettua sen kuoren sisällä.
vcastataakseni.
ikinä ollut mitään sokeaa ystävää. Kaikki ovat aina tajunneet, että olen vaan ujo tai jotain sellaista. Ainakin siis ne, jotka olen lähelleni päästänyt. Ja ne on omalla olemisellaan sitten parantaneet sitä. Sellaista kiltteyttä ja lähellä pysymistä, huomioimista sillä tavalla ettei pelota seurassakaan. Ja osasyy ettei ole pelottanut on varmaan se, että mun ystävällä on leposyke 58 epäterveellisilläkin elintavoilla. Mulle on aina käynyt sen kanssa sama mitä oraville ja kaikille pienille eläimille käy. Ei pelkää sitä, kokee rauhallisuutta. Ja siis jos vielä kokee asiat itsensä läpi, niin mulla on ihan liian nopea sydämensyke. Mikä on muuten ironisin lääketieteellinen asia. Muistaakseni se meni jotenkin niin, että jos sydän lyö tiheästi, se kasvaa niin kuin mikä muukin lihas. Ja kun se tulee suureksi, niin se on ihmiselle haitallista, koska jotkin paine tms. asiat kärsii. Eli suuri sydän tappaa. En nyt muista oliko se noin, vai olenko itse päätellyt asian. Ei vaan siis, että onko lähde eli äiti luotettava lähde. Ei varmaan.
Plop,plop...
läheisyys/kosketuskammoinen, patologinen valehtelija/pettäjä, omistushaluinen/väkivaltainen, itsekäs huomionkalastelija. En itsekään ole mikään pyhimys, mutta sen voin sanoa, että semmoinen romanttinen rakkauskäsitys on kyllä lentänyt ikkunasta ulos.