Syy juomiseen...

Minä en ainakaan ole järkevää syytä löytänyt, miksi juopottelen. Tällä hetkelläkin, haluttanut niin helvetisti viinaa. Mutta tiedän kokemuksesta, että jossain vaiheessa viinan himo lähtee. Viime vuosituhannella, kun oli pitempi raittius jakso, niin kymmenen vuoden jälkeen, ei enään haluttanut yhtään. Silloin kun viina piru iskee, ajattelen että ennän vain kahdeksisen vuotta haluttaa. Tänään ei tarvi, kun päivä kerrallaan olla raittiin, kyllä mies sen kestää.

...oli juominen itsessään, koska en osannut käsitellä elämää selvin päin kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Join itselleni vaikeuksia vuosikaudet, unohdin morkkikset yleensä parin viikon kuluessa ja join taas. Join iloon, suruun, siihen kun on niin tasaista, siihen kun elämä oli parin viikon juomattomuuden jälkeen edelleen samanlaista. Näin vielä senkin jälkeen, kun pääsin hoidosta juoppohulluuden jälkeen.

Lopulta join itseni umpikujaan, havahduin elämäni sietämättömyyteen ja hain apua. Vähän sen jälkeen tajusin juoneeni kuten join siksi, että olen alkoholisti. Mielenkiinto juomista kohtaan meni sen jälkeen, kun tajusin että päihtymys ei muuta maailmaa paremmaksi kuin oman pääni sisällä, hetkellisesti.