minulla on nyt reilu kolme viikkoa ollut kaikenlaista oiretta:
- vatsaa vihloo, välillä kuin pieniä supistuksia, perhosia jne.
- pahoinvointia, varsinkin alussa oli muutaman päivän ihan tolkutonta pahoinvointia, nyt on vähän hellittänyt niin että tulee vain ajoittain sellainen vähän ällö olo.
- hajut hyökkää nenään terävempinä kuin koskaan, ja joskus aiheuttaa pahaa oloa sekin.
- kaikkea tekisi mieli syödä (tämä oire on aina menkkojen alkaessa).
- kylmä kokoajan ja nenä tukossa aamuisin, ei kuitenkaan flunssaa.
- aika herkässä on tunteetkin, eilen katsoin lääkärit -sarjaa vai mikä se nyt oli, ja ihan itkun partaalla olin kun siinä sellaista pientä poikaa oli kiusattu. noin ei yleensä käy.
- nänneistä tulee maitoa, puristamalla vain tosin.
menkkoja minulla ei ole ollut kahteen kuukauteen, mutta jos olisin raskaana, tämä olisi nyt noin 4 viikkoa sitten tapahtunut. tein kaksi raskaustestiä, toisen viikko sitten ja toisen tänään, ja molemmat negoja.
voisiko kyseessä olla maitohormonin liikatuotantoa, kun tuota maitoakin nänneistä saa tulemaan? muuten rinnat ei ole herkät eikä kipeät, vähän pingottuneilta tuntuu välillä mutta liekö ihan turvotuksella osuutta asiaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oireet kyl viittaa raskauteen, mutta toi maidoneritys hämää koska maitoa ei kuuluisi tulla näin aikaisessa vaiheessa. Jollet syö lääkkeitä, eräät lääkkeet voivat tehdä sen. ja jos rinnat eivät ole ollut kipeät ja niin edelleen en uskoisi sitä niinkään raskaudeksi. varma en ole.
joten taitaa olla sen maitohormonin erityksessä ongelmaa. korjaantuukohan itsestään vai mitenköhän hoidetaan?
tuosta oirelistasta puuttui muuten kuumottavat jalat muutamana päivänä, ja virtsaamisen tihentyminen. yhtenä yönäkin heräsin vessaan.
voisikohan se maitohormonin liikatuotanto, mikä lie, aiheuttaa muutakin kuin menkkojen poisjäämistä ja maidon eritystä.
tänään ei ole liiemmin ollut mitään vaivaa, ei kuvotusta eikä mitään. maitoakaan ei tullut kun yritin vähän puristaa, joten olisiko ollut vain joku muutaman viikon ihmeellinen vaihe.... näitäkin kun meillä naisilla joskus tuppaa olemaan :)