Terapeuttini kertoi kerran, kun häneltä kysyin mikä psyykkinen häiriö minulla on, että minulla on piirteitä rajatilapersoonallisuushäiriöstä (ei täytä diagnoosia kokonaan). Muun muassa paniikkihäiriö on yksi oire, jota tässä häiriössä saattaa esiintyä.
Olen huomannut terapiassa, että omalla kohdallani itsensä häpeämisellä on vankka rooli paniikkihäiriössä. Enkä tarkoita itsensä häpeämisellä sitä, että tuo häpeä olisi yleensä sidoksissa tekoihin. Pikemminkin se on krooninen ominaisuus, jossa koen minuuteni ja joskus ulkoisen olemuksenikin hävettävänä riippumatta teoista tai tekemättä jättämisistä. Toki häpeä voi iskeä, jos tulee tehtyä jotain, mitä itsekin pitää pahana tai hävettävänä tai muuten virheenä. Mutta ilmeisesti tekoon liittyvästä häpeästä käytetään pikemminkin sanaa syyllisyys.
Terapeutti on puhunut häpeäaggressiosta. Se on sitä, kun hävettää, mutta ei halua tai kestä tuntea häpeää. Tällöin iskee suuri viha. Viha ikäänkuin suojelee jatkuvalta tai usein toistuvalta itsensä häpeämiseltä tai kokemukselta siitä, että on tehnyt vähänkin väärin ("munannut itsensä"). Tämä liittyy varsinkin huonoon itsetuntoon, joka itselläni on. Toki huonoa itsetuntoa on yleensä (ellei aina) muissakin psyykkisissä häiriöissä ja sairauksissa. Kun sitten tulee häpeän kautta tämä viha esimerkiksi linja-autossa, on se ongelma sille, joka kestää omia tunteitaan huonosti. Tähän on eri syitä.
Minulla on ongelmana ollut ja jossain määrin yhä, että omia vihantunteita on vaikea sietää samoin kuin muitakin tunteita. Kun sietää huonosti esimerkiksi itsensä häpeämisestä syntyvää vihaa tai itsensä munaamisesta syntyvää vihaa tai kokee vihantunteen kiellettynä ja alhaisena tunteena itsessään, tukahduttaa vihan niin, ettei myöhemmin edes tiedä olevansa vihainen. Silloin olen huomannut helposti saavani paniikkikohtauksia. Viha siis koetaan alhaisena tai lapsellisena tai pelottavana, ja kun sitä ei haluta tuntea, mutta alitajunta yrittää pukata pelottavana ja paheksuttavana koettua vihaa takaisin tietoisuuteen, syntyy paniikkihäiriökohtaus. On keinoton siinä tilanteessa, puun ja kuoren välissä.
Kerran, kun vanhempi ja pönäkkä laitapuolen kulkija työnsi linja-auton takaovesta sisään maksamatta maksua ja istahti muina miehinä viereeni niin, että puserruin osittain linja-auton ikkunaa vasten, koin hetken suurta vihaa, jota seurasi paniikkikohtaus. En päässyt lähtemään paikalta, koska mies oli niin iso, etten mahtunut poistua. Paniikki helpotti, kun lähellä ollut matkustaja huusi kuskille, joka ajoi miehen tiehensä. Toki olen kokenut paniikkia muulloinkin ja eri tilanteissa, tässä yksi esimerkki.
Se, ettei vanhemmat tai lähipiiri ole sietäneet vihaa ja ajoittaista riitelyä, voi aiheuttaa paniikkihäiriöitä. Ihmisestä tulee ylikiltti eikä uskalla pitää puoliaan silloin, kun kokee että puoliensa pitämiselle olisi oikeasti tarvetta. Vanhempani esimerkiksi olivat puhumatta minulle joskus enemmänkin kuin viikon, kun olin ollut vihainen ja osoittanut sitä. Joskus vanhempi oli puhumatta maksimissaan muistaakseni kolme viikkoa. Lapsi kokee tällöin, että viha on pahaa, alhaista ja pelottavaa eikä siedä sitä itsekkään itsessään. Mutta toki vanhemmatkin olivat tämän jostain omaksuneet, kotoaan, joten periaatteessa tämä ei viimekädessä ollut varsinaisesti kenenkään vika: se vain tapahtui. Puhutaan sukupolvien ketjuista, joissa häiriöt siirtyvät aikuiselta lapselle ja myöhemmin tältä lapselta omille lapsille. On kyse jonkinlaisesta tiedostamattomasta sukupolvien kyykyttämisestä. Muttei vanhempien syyttäminen ja heitä vastaan osoitettu kauna heitä tai tilannetta kuitenkaan paranna, apua löytyy terapiasta ja lääkityksestä.
Arvelen, että myös surulla saattaa olla osuutta paniikkihäiriöön. Mutta tästä en ole niin varma kuin vihasta.
Myös vauvana ja pienenä lapsena koetut pitkät erokokemukset ovat mielestäni yksi syy paniikkihäiriöön. Kun murrosiässä oli yksin linja-autossa tai kaupungilla ihmisten joukossa, tunsi paniikkikohtauksissa suunnatonta kauhua yksinolosta ja keinottomuudesta paeta hetkessä paikalta. Kun on kotiin 10 km ja kokee kovan paniikkikohtauksen, tietää, että joutuu minuuttikaupalla kokemaan sietämätöntä kauhua ennen kuin helpottaa kohtaus tai pääsee kotiin (ellei kohtaus ole mennyt kotiin pääsyä ennen ohi). Tuntuu, että tavallaan katoaa tai ympäristö katoaa tai kumpikin näistä.
Olen huomannut myös saman, jonka muutkin täällä, että kofeiini altistaa paniikkihäiriöille.
Olen huomannut terapiassa, että omalla kohdallani itsensä häpeämisellä on vankka rooli paniikkihäiriössä. Enkä tarkoita itsensä häpeämisellä sitä, että tuo häpeä olisi yleensä sidoksissa tekoihin. Pikemminkin se on krooninen ominaisuus, jossa koen minuuteni ja joskus ulkoisen olemuksenikin hävettävänä riippumatta teoista tai tekemättä jättämisistä. Toki häpeä voi iskeä, jos tulee tehtyä jotain, mitä itsekin pitää pahana tai hävettävänä tai muuten virheenä. Mutta ilmeisesti tekoon liittyvästä häpeästä käytetään pikemminkin sanaa syyllisyys.
Terapeutti on puhunut häpeäaggressiosta. Se on sitä, kun hävettää, mutta ei halua tai kestä tuntea häpeää. Tällöin iskee suuri viha. Viha ikäänkuin suojelee jatkuvalta tai usein toistuvalta itsensä häpeämiseltä tai kokemukselta siitä, että on tehnyt vähänkin väärin ("munannut itsensä"). Tämä liittyy varsinkin huonoon itsetuntoon, joka itselläni on. Toki huonoa itsetuntoa on yleensä (ellei aina) muissakin psyykkisissä häiriöissä ja sairauksissa. Kun sitten tulee häpeän kautta tämä viha esimerkiksi linja-autossa, on se ongelma sille, joka kestää omia tunteitaan huonosti. Tähän on eri syitä.
Minulla on ongelmana ollut ja jossain määrin yhä, että omia vihantunteita on vaikea sietää samoin kuin muitakin tunteita. Kun sietää huonosti esimerkiksi itsensä häpeämisestä syntyvää vihaa tai itsensä munaamisesta syntyvää vihaa tai kokee vihantunteen kiellettynä ja alhaisena tunteena itsessään, tukahduttaa vihan niin, ettei myöhemmin edes tiedä olevansa vihainen. Silloin olen huomannut helposti saavani paniikkikohtauksia. Viha siis koetaan alhaisena tai lapsellisena tai pelottavana, ja kun sitä ei haluta tuntea, mutta alitajunta yrittää pukata pelottavana ja paheksuttavana koettua vihaa takaisin tietoisuuteen, syntyy paniikkihäiriökohtaus. On keinoton siinä tilanteessa, puun ja kuoren välissä.
Kerran, kun vanhempi ja pönäkkä laitapuolen kulkija työnsi linja-auton takaovesta sisään maksamatta maksua ja istahti muina miehinä viereeni niin, että puserruin osittain linja-auton ikkunaa vasten, koin hetken suurta vihaa, jota seurasi paniikkikohtaus. En päässyt lähtemään paikalta, koska mies oli niin iso, etten mahtunut poistua. Paniikki helpotti, kun lähellä ollut matkustaja huusi kuskille, joka ajoi miehen tiehensä. Toki olen kokenut paniikkia muulloinkin ja eri tilanteissa, tässä yksi esimerkki.
Se, ettei vanhemmat tai lähipiiri ole sietäneet vihaa ja ajoittaista riitelyä, voi aiheuttaa paniikkihäiriöitä. Ihmisestä tulee ylikiltti eikä uskalla pitää puoliaan silloin, kun kokee että puoliensa pitämiselle olisi oikeasti tarvetta. Vanhempani esimerkiksi olivat puhumatta minulle joskus enemmänkin kuin viikon, kun olin ollut vihainen ja osoittanut sitä. Joskus vanhempi oli puhumatta maksimissaan muistaakseni kolme viikkoa. Lapsi kokee tällöin, että viha on pahaa, alhaista ja pelottavaa eikä siedä sitä itsekkään itsessään. Mutta toki vanhemmatkin olivat tämän jostain omaksuneet, kotoaan, joten periaatteessa tämä ei viimekädessä ollut varsinaisesti kenenkään vika: se vain tapahtui. Puhutaan sukupolvien ketjuista, joissa häiriöt siirtyvät aikuiselta lapselle ja myöhemmin tältä lapselta omille lapsille. On kyse jonkinlaisesta tiedostamattomasta sukupolvien kyykyttämisestä. Muttei vanhempien syyttäminen ja heitä vastaan osoitettu kauna heitä tai tilannetta kuitenkaan paranna, apua löytyy terapiasta ja lääkityksestä.
Arvelen, että myös surulla saattaa olla osuutta paniikkihäiriöön. Mutta tästä en ole niin varma kuin vihasta.
Myös vauvana ja pienenä lapsena koetut pitkät erokokemukset ovat mielestäni yksi syy paniikkihäiriöön. Kun murrosiässä oli yksin linja-autossa tai kaupungilla ihmisten joukossa, tunsi paniikkikohtauksissa suunnatonta kauhua yksinolosta ja keinottomuudesta paeta hetkessä paikalta. Kun on kotiin 10 km ja kokee kovan paniikkikohtauksen, tietää, että joutuu minuuttikaupalla kokemaan sietämätöntä kauhua ennen kuin helpottaa kohtaus tai pääsee kotiin (ellei kohtaus ole mennyt kotiin pääsyä ennen ohi). Tuntuu, että tavallaan katoaa tai ympäristö katoaa tai kumpikin näistä.
Olen huomannut myös saman, jonka muutkin täällä, että kofeiini altistaa paniikkihäiriöille.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.