Iisalmen poliisi on säälittävä.
Tälle ei voi mitään. Onneton se on. Iisalmen Kangaslammin vangainkodista katosi vanhus tässä kesän alussa. Eikös tämä tapahtunut jo keväällä? Tapahtuneesta ei ole tiedotettu katoamisen jälkeen? Ei tietääkseni, oli vain pieniä uutisia. Asia painaa mieltäni. Miksi tämä omaisille Todella kipeä asia on unohdettu?
Eikö Iisalmen poliisi välitä???
Pieniä tiedotuksia oli, kun vapaaehtoiset (varusmiehet) oli etsimässä, ei muuta.
Iisalmen polliisi ei ole tehnyt viime aikoina mitään kadonneen vanhuksen etsimiseen. Asiasta ei ole tiedotettu, Uskon, ettei kadonnutta ole aktiivisesti edes etsitty. Alkuun lehdessä mainittiin, että kadonnutta etsitään vapaaehtoisvoimin. Ei löytynyt. Poliisi ei laita asian hyväksi omia resusrseja. Tutkinta on käytännössä lopetettu. Tutkijoita ei asialle laiteta, koirapoliisit on lomalla tai kiinni muilla tehtävillä, asialle ei laiteta ketään. Ei yhtikäs ketään.
Odotetaan vain, että joku kansalainen löytää kadonneen "yllättäen".
Tavallisen marjassa olevan kansalaisen löydettyä tämän kadonneen "yllättäen" poliisi ottaa kunnian. Varsinkin tämä huippututkija jonka nimi on jutun tutkijan paikalla. Tämä äärimmäisen "hyvä" tutkija antaa sitten asiantuntevaa lausuntoa tapahtuneesta. Se on niin pätevä, että se antaa jopa syyn tapahtuneeseen vaikka sitä ei todellisuudessa tiedä muut kuin vain kadonnut. Tämä on perinteistä poliisihallinnossa. Tutkija jonka nimi on tutkijan paikalla ottaa kaiken kunnian vaikka ei ole laittanut tikkuaristiin kadonneen löytämiseksi. Annetaan tiedotetta lehdistöön miten kadonut löytyi poliiisin aktiivisten tutkimusten seurauksellla. Todellisuus kuitenkin on, että joku onneton kansalainen löytää lopulta kadonneen.
Kuka tämä huippututkija on?
Sen on oltava sitten aivan viimesen päälle paras. Aivan ykkönen. Paras koko poliisihallinnosta. Sen on oltava viimesenpäälle huippu, poliisihallinnon johtajaainesta. Tätä parempaa ei voi Iisalmessa olla.
Saamatonta sanon minä!
Eikö tässä huippututkijalla ja sen huippututkinnanjohtajalla ole ollut koko kesä etsiä kadonnutta. Miksi etsiminen pitää jättää tavalliselle kansalaiselle? Miksi tavallisen kansalaisen pitää löytää tämä kadonnut jostain...? Miksi tämä huippututkija ei tee mitään? Miksi asiasta tiedottaminenkin on lopetettu?
Iisalmenpoliisi vastaa..?
Tälle ei voi mitään. Onneton se on. Iisalmen Kangaslammin vangainkodista katosi vanhus tässä kesän alussa. Eikös tämä tapahtunut jo keväällä? Tapahtuneesta ei ole tiedotettu katoamisen jälkeen? Ei tietääkseni, oli vain pieniä uutisia. Asia painaa mieltäni. Miksi tämä omaisille Todella kipeä asia on unohdettu?
Eikö Iisalmen poliisi välitä???
Pieniä tiedotuksia oli, kun vapaaehtoiset (varusmiehet) oli etsimässä, ei muuta.
Iisalmen polliisi ei ole tehnyt viime aikoina mitään kadonneen vanhuksen etsimiseen. Asiasta ei ole tiedotettu, Uskon, ettei kadonnutta ole aktiivisesti edes etsitty. Alkuun lehdessä mainittiin, että kadonnutta etsitään vapaaehtoisvoimin. Ei löytynyt. Poliisi ei laita asian hyväksi omia resusrseja. Tutkinta on käytännössä lopetettu. Tutkijoita ei asialle laiteta, koirapoliisit on lomalla tai kiinni muilla tehtävillä, asialle ei laiteta ketään. Ei yhtikäs ketään.
Odotetaan vain, että joku kansalainen löytää kadonneen "yllättäen".
Tavallisen marjassa olevan kansalaisen löydettyä tämän kadonneen "yllättäen" poliisi ottaa kunnian. Varsinkin tämä huippututkija jonka nimi on jutun tutkijan paikalla. Tämä äärimmäisen "hyvä" tutkija antaa sitten asiantuntevaa lausuntoa tapahtuneesta. Se on niin pätevä, että se antaa jopa syyn tapahtuneeseen vaikka sitä ei todellisuudessa tiedä muut kuin vain kadonnut. Tämä on perinteistä poliisihallinnossa. Tutkija jonka nimi on tutkijan paikalla ottaa kaiken kunnian vaikka ei ole laittanut tikkuaristiin kadonneen löytämiseksi. Annetaan tiedotetta lehdistöön miten kadonut löytyi poliiisin aktiivisten tutkimusten seurauksellla. Todellisuus kuitenkin on, että joku onneton kansalainen löytää lopulta kadonneen.
Kuka tämä huippututkija on?
Sen on oltava sitten aivan viimesen päälle paras. Aivan ykkönen. Paras koko poliisihallinnosta. Sen on oltava viimesenpäälle huippu, poliisihallinnon johtajaainesta. Tätä parempaa ei voi Iisalmessa olla.
Saamatonta sanon minä!
Eikö tässä huippututkijalla ja sen huippututkinnanjohtajalla ole ollut koko kesä etsiä kadonnutta. Miksi etsiminen pitää jättää tavalliselle kansalaiselle? Miksi tavallisen kansalaisen pitää löytää tämä kadonnut jostain...? Miksi tämä huippututkija ei tee mitään? Miksi asiasta tiedottaminenkin on lopetettu?
Iisalmenpoliisi vastaa..?
Vastaukset 51
Vanhimmat
Kyllä puhut asiasta niinkuin asia on.
Mm kaahareiden kiinniotto jää suurimmaksi osaksi "katseella seuraamiseksi" kuten Helsingin huoramarkkinat menneinä vuosina.
Eihän kaahareista saa edes keskustella, kun se jo heti poistetaan,
MIKSI, KYSYY VERONMAKSAJA ??????????????????????????
koska kaaharit ovat suurimmaksi osaksi maalta tulevia kepupoikia,tukijaisrahoilla kaahailevat yöt ja päivät nukkuvat.
No huh huh, voiko tämä tosiaan olla totta?
Miten näin tärkeästä asiasta ei tosiaankaan ole tiedotettu/varoitettu metsässä liikkujia? Kylläpä olisi karmea tilanne vaikka lasten kanssa marjametsästä löytää tämä kadonnut.
Mahtaisikohan tilanne olla sama, jos kadonnut olisikin tutkijan omainen?
juu.En tiedä miten tämä asia nyt on poliisin piikkiin laitettu ja millä motiivilla.Alkukesällä tosiaan vanhus lähti harhailemaan hoitokodista ja on varmasti nyt jo, valitettavasti, menehtynyt.Mielestäni etsinnät olivat mittavat (tosin armeijan pojat tuskin lukeutuu vapaaehtoisiin..) mutta aina tulosta vain ei valitettavasti tule.Monesti tuntuu että suurin asiantuntemus on siellä missä asioista tiedetään vähiten.Voin tosin olla väärässäkin..Olen pahoillani omaisten ja hoitokodin puolesta.
Laittaa kaikki äijät kävelemään haravaketjussa koko kesäksi/syksyksi pitkin metsiä??
Jos noin tekisivät niin sitten alkaisi itku että missä kaikki poliisit ovat kun eivät ole kadulla partioimassa tms.
Eli miten mielestäsi kadonnutta pitäisi etsiä ja miten pitkään?
Koiriakin, jotka osaavat etsiä kadonneita. Onko sellaista paikalla käytetty?
Eipä noita poliiseja ole juurikaan kuule ainakaan Iisalmen kaduilla näkynyt partioimassa. Kun siellä olisivatkin jatkuvasti katukuvassa näkymässä niin hyvä olisi!
tuonne korpeen, niin kyllä oes ukkoo kun pippoo ehtimässä syyllistä. Tulis karhukoploo ja kaekki armeejan helikopterit. Lähiseovun immeeset oesivat köötettyinä ja käsj`raavouessa aena sylj`vaavasta alakaen. Tuija Räks tulis ite Helssingistä johtamaa kuulusteluja.
Vieremällä tapettiin tänä vuonna ilves tai joku muu elukka ja tuosta asiasta tiedotettiin kuin viimeistä päivää.joka päivä oli asiasta jotain mullikassa. onhan se tietysti mediaseksikästä, kun poliisi on jotain selvittänyt. ihan rikoksen siis. tästä kadonneesta ei ole ollut tiedotuksia käytännössä yhtään.
haluaisit omaisena etsittävästä kerrottavan?
Ja ilmeisesti haluaisit joka päivä lukea lehdestä että "Lyyli 99v on edelleen kateissa ja 150 poliisia etsii Lyyliä viidettä kuukautta putkeen..."?
kysyn vaan kuinka moni teistä on vapaaehtoisena ollut etsimässä kadonnutta vanhusta? Ilmeisesti haluutte vaan lukea netistä kaikkea tapahtunutta ja itte ette laita tikkuakaan ristiin minkään asian eteen. Kaikki pitäis tapahtua teidän tavallanne. vaikka ette asiasta mitään tiedäkään. On se niin viisasta esiintyä asiantuntijana nenä netissä kiinni. Menkää ulos etsimään tosielämää ja toimintaa.
täällä on ainakin 2 jotka ovat etsineet kadonutta henkilöä.
Onko vapaaehtoisia koskaan pyydetty tähän etsintäoperaatioon ja jos on, mitä kautta, koska itse kuulin koko tarinan vasta nyt täältä keskustelusta!
Miten voisin olla avuksi, jos asioista ei tiedoteta eikä apua pyydetä?
Olen ollut vapaaehtoisena ketjunjatkeena etsimässä kadonnutta.Löytyi muuten elossa silläkertaa.
Haluaisin tietää, että poliisi tekisi edes työtään. Mutta eihän nämä meidän omat miehet sitä tee. Istuvat laitoksella ja juovat kahvia. Iisalmen hienoimpia varmaan pelottaa oikeasti jos joutuisivat ottamaan miehestä mittaa jonkun muun kanssa kuin putkan vakiasukkaan.
Kun Iisalmen iskuryhmä käy esim Kiuruvedellä käynnin tarkoitus on vain ja ainoastaan saada vaihtelua ruokailurutiineihin. Milloin Kiuruvedeltä on saatu sakoille ensimmäistäkään korttelirallikaahaajaa? Ilta illan jälkeen 40 km/h rajoitusalueella kaahataan 6 tunnin ajan jopa kolminkertaisia nopeuksia sallittuun nähden ja ainut minkä poliisi saa aikaiseksi on kytätä pieniä ylinopeuksia tyhjillä 80 km/ ja 100 km/h rajoitetuilla maanteillä. Konstaapelit istua läsöttävät transportterissa ja rallaajat siirtyvät kahville. Tunnuksettomien partiautojen, kamerautojen ja maoottooripyöräpoliisien käyntejä on pyydetty miehissä ja naisissa mutta mitään ei vain tapahdu.
näköjään saa kaahata vuodesta toiseen, mutta muualla "väljemmillä"
teillä voi joutua kiinni.
Asuma-aluella on vaara jäädä allekkin, mutta kiinnijäämisen vaara on pieni.
Katseella seuraavat, kuin hai laivaa.
Kaaharit ja muut onnelliset nauraa, joo nuin se männöö.
On kai nyky politiikan tulosta suurelta osin ?
Arvoisa makefromthemoon, voisitko kertoa mistä poliisin pitäisi etsiä? Tunnissa kunnossa oleva henkilö etenee kohtuullisessa maastossa 4-5 km, kun tästä laskee alan, joka on etsittävä jos tiedossa on lähtöpiste, mutta ei muuta, niin etsittävä alue on 78,5 neliökilometriä...aika mukavan kokoinen alue tunnin etumatkalla laskettuna, kun etumatkaa on useampi tunti niin???esim. 2 h:lla laskettuna tutkittava alue on kasvanut 314 neliökilometriin. Tätä vanhusta on etsitty poliisin, vapaaehtoisten, armeijan, omaisten ja useiden poliisikoirien voimin, hyödynten kaikki ne vähäiset vihjeet, joita poliisi on saanut...
Kuinka hyvin sinä muistat edellisenä päivänä kohtaamasi ventovieraat normaalin oloiset henkilöt...tuskin kovi hyvin kuten emme me muutkaan, joten lehti-ilmoittelusta tuskin on juuri hyötyä ja sitäkin on minun käsityksen mukaan yritetty joten ei muutako etsimään...etsittävää aluetta kyllä riittää kaikille!
...henkilön etsintään on käytetty myös helikopteria, valitettavasti kasvillisuus vaikeuttaa asiaa.
Makefromthemoon, poliiseja, pelastuslaitoksen väkeä ja muita viranomaisia on hyvin rajallinen määrä ja töitä on paljon, kyllä se on vaan niin, että meidän kaikkien kansalaisten on porukalla tehtävä asioita: katsottava penskojen perään, tehtävä ilmoitus lastensuojeluun jos huomamme lasten kaltoinkohtelua, eläinsuojeluun jos huomaamme eläinten huonoa kohtelua, ilmoitettava hälytyskeskukseen jos "naapurin" mökki on tulessa, annettava kykyjemme mukaan ensiapua loukkantuneille, hälytettävä apua sitä tarvitseville jne...niin meidän kaikkien tulisi toimia, viranomaiset jatkavat siitä tehtäväjaon mukaan, mutta yhteiskunnassa elämisen idea on juuri siinä, että asioita hoidetaan yhteisvoimin ja vahvimmat pitävät huolta heikommista (ja viranomaiset yrittävät taata edes minimiavun, mutta tarvitsevat siinäkin kansalaisten apua). Kiitos kuuluu kaikille niille, jotka ovat toimineet ja erityisesti niille, jotka ovat sitä tehneet ilman palkkaa.
...paneutua kyseisiin asioihin sitten kunhan varkaitten ja ilkivallan tekijöiden ojentamisesta tehdään myöskin kansalaisvelvollisuus,itsensä ja omaisuutensa puolustamisesta ei joudu syytteeseen,ja valtiovalta lopettaa jatkuvan polttoaineverojen korottamisen.....
Entäs se koiran käyttö? Onko sellaista tuolla alueella käytetty lainkaan? Mitääh?
Ei ole pitkäkään aika, kun lehdestä luin suomalaisesta miehestä, joka koirineen etsii kadonneita. Sillä kertaa olivat olleet työmatkalla Virossa asti ja kadonnut oli löytynyt todella nopeasti kiitos koiran.
Tarkoita kysymykselläni tavallisia poliisikoiria vaan nimenomaan kadonneiden etsimiseen koulutettuja. Niitäkin löytyy.
jäkäti jäk, henkilöä on yritetty etsiä sekä henkilöetsintään että vainajan etsintään erikoistuneilla koirilla aivan kuten peräänkuulutit. Kuten edellä kerroin, ongelmana on alueen koko, kun sitä sattuu olemaan satoja neliökilometrejä. Asiat näyttävät kotoa katsottuna hemmetin paljon helpommalta, kuin tuolla maastossa rämpiessä. Kannattaa ihmeessä tuoda oma osaaminen Vapepan käyttöön liittymällä järjestöihin, jotka osallistuvat Vapaaehtoisen pelatuspalvelun toimintaan: lisätietoa löytyy osoitteesta www.vapepa.fi
Ihan vaan tiedoksi, että näillä veroilla (mm. polttoaineveroilla) ylläpidetään kouluja, teitä, sairaaloita, edes jonkinlainen sosiaaliturva jne. Tiesitkö, että jokainen työssä käyvä ja veroja maksava elättää yli yhtä henkilöä...taitaapa olla lähempänä puoltatoista henkilöä nykyisin...vaikuttaa siltä, että välillisiä veroja joudutaan entisestään nostamaan, jos haluamme säilyttää jonkinlaisen sosiaaliturvan jne.
Yksi vaihtoehto on tietysti jenkkimalli ja jos ei halua maksella veroja, niin voihan sitä vaihtaa valtiota...terve menoa!
Mielenkiintoista olisi tietää, montako työtuntia itse poliisi on kadonneen etsimisen eteen tehnyt ja onko esim. asiasta vastaava käynyt siellä paikan päällä "maastossa rämpimässä" (joka tietysti ainakin tuntuisi loogiselta).
Nyt on tietysti myöhäistä itkeä, kun kakat on ns. jo housussa, vai mitä?
Toiminnan olisi pitänyt tapahtua täydellä teholla juuri siinä vaiheessa, kun henkilö huomattiin kadonneeksi.
Varmasti vapaaehtoiset ja armeija tekivät hyvää työtä ja sen, minkä osasivat mutta mikä oli poliisin osuus etsintätunneista, kysyn vain. Kaffella on itse kullakin aina aikaa istua mutta olisiko siinä kriittisessä vaiheessa voinut yhden kupin jättää väliin ja kynnelle kykenevät etsimään, en tiedä.
Vieläköhän etsintöjä enää edes jatketaan, tietääkö kukaan?
Anteeksi vain kritiikkini asian suhteen mutta omalle kohdalle ajateltuna olisi suorastaan käsittämätöntä ja melkeinpä anteeksiantamatonta, jos esim. minun oma omaiseni samalla tavalla jäisi etsimättä/löytämättä.
kun tuota aluetta vaan piisaa...en oikein ymmärrä lausettasi "samalla tavalla jäisi etsimättä", kyllä jokaista kadonnutta viranomaiset etsivät täydellä teholla ja silloin ei lehtien palstoilla rällättämiseen varmaan ole aikaa...oletko ollut itse ikinä järjestämässä/etsimässä ketään...pistä yhteystietoja tulemaan niin pääset varmasti näyttämään miten helposti sinä homman hoidat ja tuolloin varmaan käyttöösi järjestetään kaikki liikenevät poliisit (muu maailma ei nääs pysähdy jonkun
kadottua ), koirat, Vapepat, armeijan joukkoja, helikopterit ja lentokoneet...sinä varmaan löydät etsittävän...äläkä anna muutaman pöheikköisen sadan neliökilometrin tilkun häiritä menestystäsi...lupaan että saat takuulla kuvalla ja nimellä kunnian lehtien palstoilta...
Kriittinen pitääkin olla, mutta jutuissasi alkaa paistaa syvä tyhm...
Kiinnostaa todellatietää paljon poliisi on uhrannut OMIA voimavaroja tähän etsintään . pollliisilla on varmasti rekisterit tiedossa kuinka paljon tunteja etsintään on käytetty. nämä on varmati tiedossa. eikö niillä ole aina tiedossa tilastoja. ainakin luulisi näillä polliisin tiedotusmäärillä. pyydetään vain puolustusvoimilta varusmiehiä etsintään. Ja tämä on varmasti se Tehokkain keino tässä hommassa :-) Jos ei puolustuvoimien miehet löydä niin sitten pyydetään apua vapepalta tai tavan kansalaisilta. Tuntuu, että nyt jälkeenpäin selitellään miten paljon tutkittavaa lääniä on - poliisin olisi pitänyt laittaa enemmän voimavaroja tähän tilanteeseen heti alkuun. Ei pitäisi uneksia siellä hallinnon pilvilinnoissa vaan TEHDÄ asioita.
En tiedä , kun poliisi ei ole vielä vastannut.
olen tehnyt jostakin asiasta aikoinaan rikosilmoituksen ja tiedän , että jokaiselle asialle tulee aina tutkija. Mitä tämän kadonneen asian tutkija on tehnyt ? Onko iisalmen polliisi laittanut kumpparit jalkaan ja mennyt metsään etismään kadonnutta HETI ensi tilassa? Olisi ainakin pitänyt , ettei tämän kadonneen "etumatka" olisi mennyt niin pitkäksi kuin jossakin viestissä mainittiin. Odottaako iiisalmen polliisi vain et tavan kansalainen löytää kadonneen ?
Joopa joo. 5 km/h olisi kova vauhti jo asfaltoidulla tiellä. Samoin 4 km metsässä. Iso osa, ellei peräti suurin osa kadonneista löytyy 1 km sisältä katoamispaikasta. Kahtelkaahan lähialueet ensiksi tarkemmin.
Hyvä pointti telkkarin seuraajalta! Itse nuorena miehenä juoksen 8 kilsaa tunnissa joten vanhus tuskin edes sitä kilometriä tuossa ajassa metsässä taittaa - ja kuinka monta tuntia niitä voimia vanhuksella edes on liikkua, vaikka useamman tunnin olisi kateissa ehtinyt ollakin.
Loistava vastaus, asiatekstiä. Mikäli poliisi on alkuun etsinyt liian kaukaa, on tilanne mennyt heti metsään. Ensitilassa kadonneen etsinnät pitää alkaa heti lähipiiristä eikä mennä mertä edemmäksi kalaan. Poliisitvn seuraaja on asiassa oikeassa, ihan asian ytimessä.
Kirjoitit "lehti-ilmoittelusta tuskin on juuri hyötyä ".
Olen erimieltä.
Mikäli olisi enemmän tiedotusta, osaisi maastossa liikkuvat seurata tilannetta "sillä silmällä".
Poliisi on laittanut pään pusikkoon, laiminlyönyt tiedotuksen ja taitaa vain odottaa, että muut tekee sen sille kuuluvan työn. Tietääkseni kadonneen etsintä kuuluu vieläkin tässä meidän yhteiskunnassa poliisille.
Johan coopperin-testissä 12 minuutissa surkea kuntoinen menee rollaattorilla 500 metriä...laske siitä...tervejalkainen vanhus kävelee teidät koko vinkujalauman hengiltä tunnissa!
Ei tosiaankaa kanna teidän kenenkään mennä metsään, siellähän on kohta lauma etsittäviä ja pois kannettavia...
Cooperin testit on erikseen . ne juostaa radalla. vanhus taittaa matkaa hiljempaa ja rauhallisesti, vanhus pysähtyy katsomaan luontoa. kun vanhus lähtee ulkoilemaan , ei vanhus kiirehdi juosten. ei kiireinen poliisi ymmärrä , että ei kaikki juokse siellä metsässä cooperintestiä.
Kyl se nii vaen on että ee vanaha immeinen hötkyile metässä tae muuallakkaan luonnossa. Se kuuntelloon lintujen iäniä ja pysähtyy kahtelemmaan kun teeret pelloo peliään. Se on suattannu käävä nii että polliisi on kiireessään juossu katonneen ohi
tai mitä on viranomaisten täysi teho?
Näin kesäaikana se varmaan on täydessä tehossa.
ei viranomaiset edes lähde kesälomalle kun ne on täydessä tehossa.
sitten kun täysi teho on päällä, ne on kaikki poliisit etsimässä kadonnutta.
moniko poliisi on oikeasti ollut tämän asian vuoksi metsässä?
kiva olisi tietää.
toivottavasti poliisi alkaa tiedottamaan tästä asiasta
ei kaikki lue tätä palstaa, ei kaikki tiedä edes kenenkään kadonneen
iisalmen poliisin pitää tehdä ryhtiliikettä
Se kangaslampi on kahlattu???
Nimimerkki "etsitty on": älä suotta ota tätä henkilökohtaisesti ja ala mollata toisten kuntoa, jokainen kun taaplaa omalla tyylillään.
Faktahan kuitenkin on, että vanhus (etenkin vanhainkodin asukas) ei usein kovin rasakkaliikkeinen enää ole kulkipa rollaattorilla radalla cooperia tai kulkipa tietä pitkin kohti kotia. Ja väsymys iskee myös aika äkkiä, kun ikää on.
Tunnut tietävän aika paljon tapauksesta aiemminpien vastaustesi perusteella.
Osaatko siis sanoa, kuinka tarkkaan (ja usein) tuo lähialue, mistä vanhus katosi, on käyty läpi poliisien, vapaaehtoisten tai vaikkapa niiden koirien kanssa? Oliko se vain se yksi tai pari kertaa, kun katoamisesta tehtiin ilmoitus vai onko etsintöjä tehty vielä sen jälkeenkin?
Kirjoitat "kyllä jokaista kadonnutta viranomaiset etsivät täydellä teholla". Miten se tässä tapauksessa on konkreettisesti muuten näkynyt kuin kertomasi? Kuinka KAUAN noita etsintöjä on jatkettu/jatkettiin?
En ole itse ollut järjestämässä etsintöjä, koska en ole poliisi. Koetan luottaa siihen, että se on se ammattitaitoinen taho, jolta tällaisten etsintöjen toteutus onnistuu. Tai ehkäpä voisin harkita alanvaihtoa... Tyhmyydestä se ei kiinni ainakaan jäisi kuten sinä tunnut luulevan ;)
Edelleen, kuten poliisi-tv:n katsoja tuolla ketjussa on kommentoinut, on erittäin tavallista, että kadonneet löytyvän loppujen lopuksi noin kilometrin säteeltä katoamispaikalta. Pitää keskittyä olennaiseen eikä alkaa hötkyillä satojen neliökilometrien alueelle, kyseessä on kuitenkin vanhus eikä mikään urheilija.
Hyvä pointti tämäkin!
Miten mahtaa olla? Vai odotetaanko, että kyllä sieltä joskus pintaan noustaan, jos kerran on upottu?
koirilla, poliisien, vapaaehtoisten ja helikopterien avulla on mm. katoamispaikan ympäristöä koluttu...tuo sinun "faktasi" että vanhus ei voi olla rasakkaliikkeinen...yllättyisit jos tietäisit miten vikkeläkinttuisia vanhuksia on...todellakaan 4-5 km/h liikkuva vanhus ei ole kaukaa haettu arvio/näyttöä on vikkeläkinttuisista.
Ei pidä aliarvioida, ei pidä esittää asioita faktoina, jos sinulla ei ole faktoja...näillä foorumeilla esiintyy paljon asiantuntijoita ja arvostelijoita, joiden "tiedot" perustuvat höpö höpö kuulopuheisiin tai sitten motiivina on pelkästään kylvää vihaa ja katkeruutta tekaistuilla "faktoilla" ja väärillä päätelmillä... no jokaisella on oikeus mielipiteisiin ja sananvapaus, mutta joskus ehkä kannataisi miettiä mitä julistelee faktana, koska näiden foorumeiden lukijoissa on paljon niitä, jotka eivät ymmärrä, että kaikki kirjoitettua ei ole totuutta ja moni pahoittaa mielensä suotta...täällä saattaa olla esim. omaisia, jotka tietävät oikeasti miten asiat ovat!
On varmasti myös nopealiikkeisiä vanhuksia mutta jos tilastoja/keskiarvoja katsotaan, veikkaisin, että suurin osa ei enää niin vikkelästi enää korkeassa iässä liiku.
Tätä nimenomaista tapausta tietysti tarkemmin tuntematta en voi sanoa, oliko kyseessä entinen maratoonari vai samaa kaliiberia oleva liikkuja kuin esim. oma mummoni, joka ei enää - ikävä kyllä - kovin pitkiä matkoja nopeasti taivalla.
Entä miten mahtaisi olla tutkinnan tilanne, jos kadonnut olisikin ollut pieni lapsi?
Kyllä silloin yleensä lehdistä saa lukea sivutolkulla asiasta ja kovin monen lapsen en muista koskaan jääneen kadoksiin vaan etsintöjä on jatkettu siihen saakka, että kadonnut on myös löydetty.
pienet lapset löytyvät yleensä melko läheltä katoamispaikkaa, mutta kyllähän nuoria ihmisiä on lukuisia kadoksissa...ovatko henkirikoksen uhreja sitten tai itsarin tehneitä, jotka eivät ehkä haluakkaan tulla löydetyksi...kyllä ihminen voi helposti kadota ikuisiksi ajoiksi maastoon, täällä Itä-Suomessa löytyy kairaa ja jo pelkästään maaston muodot ja tiheä kasvillisuus tekee katomisesta helppoa...ilmavirtaukset maastomuodoista ja esteistä johtuen hankaloittavat koiran työtä, ihmissilmältä jää helposti piiloon ja kasvillisuus tekee ilmasta käsin etsinnän hankalaksi.
Eipä noita lapsia varmaan paljon mene oikeasti hukkaan, yleensä ovat kipaisseet naapuriin leikkimään tai ovat piilossa aikansa ja kömpivät esiin, kun ei enää huvita...
Kun lapsi katoa, katoamisilmoitus tehdään varmaan todella ripeästi ja perään päästään varmaan tuolloin nopeasti, jolloin jopa jäljestävää koiraa pystytään hyödyntämään, mutta jos aikuinen katoaa niin ensin todennäköisesti etsitään ymmärrettävästi omalla porukalla, sitten kylän voimin jne...koiralla jäljen nostaminen on silloin melko hankalaa jos laajalle alueelle on tallattu jälkiä ristiin rastiin...
Eli lähtötilanne etsijöillä on jo aivan eri, kun kyse on lapsesta kuin aikuisen henkilön kohdalla...aika todennäköisesti nämä seikat eli tapausten lukumäärät ja ilmoitusviive selittävät tuon eron ja mitä tulee mediaan, niin onhan se JÄRKYTTÄVÄÄ KUN LAPSI ON OLLUT HUKASSA, mutta kuka ostaa keltaista lehteä kun vanhus on hukassa...ketä se kiinnostaa loppujen lopuksi...
Pirun raadollista, mutta niin se vaan on. Mutta käsitykseni mukaan, kyllä viranomainen panostaa molempien löytämiseen kaikken mahdollisen, niin omia kuin vapaaehtoisten voimavaroja... viranomaisen pitää varmaan kuitenkin hoitaa muutkin työt, kun se maailma ei siihe pysähdy...vaikka siltä se saattaa omaisista tuntua ja ymmärrettävästi se heillä varmaan pysähtyykin...
Siksi tuollaisia Vepepa- järjestelmiä on luotu, että viranomainen saa tarvittaessa voimaa lisää, ei niiden käyttö ole mielestäni merkki poliisin laiskuudesta vaan ajantasalla olemisesta...homman pitää olla tehokasta, nopeaa ja järjestelmällistä eikä se sitä olisi muutaman poliisin voimin, kun niitä ei nykyään käsitykseni mukaan ole vuorossaan kovin monta...se on sitä valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa ja sen me veronmaksajat olemme äänestysvalinnoillamme hyväksyneet....säästöt näkyvät sairaaloissa, pelastuslaitoksella, poliiisissa ja sekä kaikissa valtion virastoissa....turha siitä työntekijöitä on syyttää...
Kerroit, että usein lapsen katoaminen huomataan nopeasti ja perään päästään lähes heti. Meniköhän tässä tapauksessa kauan ennen kuin katoaminen huomattiin, ts. kuinka pitkän (ajallisen) etumatkan vanhus on mahtanut saada?
Kertomastasi raadollisuudesta huolimatta kyllä jokaisen kadonneen etsimisen pitäisi olla yhtä tärkeä juttu. Niin se vain on omaisillekin yhtä tärkeä se vanhus kuin olisi naapurin lapsikin. Tällä tapauksella tuskin kukaan lehtitoimittaja haluaa rahoiksi lyödä mutta ehkä silti se asian esilläpito pitäisi myös meidät tavalliset kansalaiset vähän entistä valppaampina tuolla liikkuessamme, en tiedä. Tai ehkä asian esilläpito toisi mainitsemaasi Vepepa-järjestelmäänkin lisää vapaaehtoisia?
Saas nähdä, kun aikanaan tämäkin tapaus ratkeaa, että mistä se kadonnut löytyy ja kuka hänet löytää. Poliisin tutkimukset tapauksen osalta lienevät jo päättyneet eli jäämme toivomaan parasta.
että lehdissä asian esillä pitäminen saattaisi valpastuttaa kansalaisia, mutta joka tapauksessa siinä olisi väkisin ainakin vuorokauden viive...mutta tuo sinun tuoma näkökanta siitä, että asian esillä pito voisi tuoda lisää vapaaehtosia Vapepa-toimintaan...saattaisi hyvinkin virittää innostusta ihmisissä - ihan oiva ajatuskuvio-, Vapepaanhan liittyvät jäsenet eri järjestöjen kautta, eli siinä ei ole henkilöjäseniä vaan jäsenet tulevat eri järjestöjen kautta esim. metsästysseura saattaa liittyä Vapepaan ja sitä kautta tuoda kalustoaan ja omien jäsentensä osaamista Vapepan käyttöön. Eri järjestöt tuovat mukanaan eri alojen ammattilaisia ja harrastajia Vapepan kautta viranomaisten käyttöön: sukeltajia, lentäjiä, moottorikelkkailijoita, suunnistajia, maastoautoilijoita, koiraharrastajia tai ihan vaan henkilöitä, jotka ovat valmiita lähtemään metsään etsimään kadonneita...himskatin hyvää porukkaa kaikki ja todella tarpeellisia viranomaisille.
tiedotus on ollut tästä asiasta tosi heikkoa. siitä ei pääse mihinkään. paremmalla tiedottamisella oltaisiin saatua aktivoitua varmasti useita ihmisiä etsintään mukaan. milloin tästä lie edes viimeksi tiedotettu? kesän aikana ei iisalmensanomissa ole tainut olla mitään.
Kun siitä järvestä löytyneestä hiustuposta kirjoiteltiin niin taidettiin ihan samassa jutussa lauseella mainita, että keväällä kadonnut vanhus on kateissa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009083010162660_uu.shtml
Liekö tätä kaveria koetettu saada tätä tapausta hoitamaan vai lieneekö käynytkin jo paikalla?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009083010162660_uu.shtml
Liekö tätä kaveria koetettu saada tätä tapausta hoitamaan vai lieneekö käynytkin jo paikalla?