Lukiostakin on jo muutama vuosi aikaa.Tuli välivuosi menin töihin,
hain myös kouluihin mutten silloin vielä niin tosissani,koska en tiennyt mitä oikeasti haluaisin.
Tuli toinenkin välivuosi ja nyt hain kouluihin taas,mutten päässyt jatkamaan opintojani.
Kokeet meni hyvin,vaikka ei onnistunut tälläkään kertaa. Omaan suoritukseeni olen siis tyytyväinen,mutta muita vain näyttää enemmän harmittavan ja heidän surkuttelu ärsyttää. Suuria odotuksia ja pettymyksiä.
Olen aina ollut hyvin yksinäinen ja tottunut siihen,se on pakostakin itsenäistänyt ihmistä. Koulukavereiden kanssa tuli harvemmin oltua tekemisissä vapaa-ajalla,jokaisella olit omat harrastuksensa, seurustelukumppanit jopa jo työt.Ja koska en ole mikään bilettäjä,niin sitä jäi helposti ulkopuoliseksi.En koskaan ole mennyt massan mukaan, olen ollut vain oma itseni ja tehnyt päätökseni itse,en muiden miellyttämiseksi.
Peruskoulun loppuvuodet oli elämäni kamalinta aikaa ainakin tähän mennessä. Vaihdoin koulua ,koska entisessä en viihtynyt. Ajattelin että tämä olisi uusi mahdollisuus, muutoshan on aina sitä, menneen voi unohtaa ja voi aloittaa jollain tapaa alusta. Entisessä koulussani seurani kelpasi vain toissijaisesti, olin siis varakaveri en muuta. Hyvin pinnallista ja tämän saman olen saanut todeta useammankin kerran. Koskaan siis en yksin ollut, mutta minä naivina ja tyhmänä annoin heitellä itseäni sinne tänne, milloin kenenkin luokse. Hemmotellut kakarat, suositut ,saivat aina sen mitä halusivatkin.. Kaverit valittiin ulkoisten asioiden perusteella ja tuntuu, että aikuisinakin tämä sama jatkuu.. Oma mielipiteeni kuitenkin on, että laatu korvaa määrän,
parempi yksi hyvä ystävä, kuin monta huonoa.
No uusi koulu, tutustuin uusiin ihmisiin, numerotkin parani, kunnes yhtäkkiä jotain vain tapahtui. Jäin taas yksin, enkä todellakaan ymmärrä mistä se johtui. Kamalinta oli myös se ,ettei edes opettajista ollut tueksi, heitä ei kiinnostanut yksinkertaisesti. Ryhmätyöt tein suosiolla yksin, joukkueisiin valittiin aina viimeisenä. Lopulta ajauduin porukkaan, jossa en viihtynyt laisinkaan, muttei ainakaan tarvinnut olla yksin. Selvisin kuitenkin hengissä ,hakkaamisuhkauksista ,ivailuista, ilkeistä silmäilyistä, tavaroitteni rikkomisista huolimatta. Minusta tuli vahva ,eivätkä he pystyneet enää satuttamaan minua. En enää antanut pelkoni ja pahanolon näkyä ulos, vaikka sisällä kuohui, ja joka päivä itkua.
Pakolliset vuodet oli takana ja koska opiskelu sen jälkeen oli vapaaehtoista, niin karsi tämä systeemi muutamia tyyppejä pois kirjojen äärestä. Sain taas uuden mahdollisuuden. Nuorista oli tullut vähän kypsempiä, ainakin luulin niin.. Mun bileinto ei kuitenkaan vuosien varrella ollut hirveästi kasvanut, eikä rööki koskaan maistunut, en myöskään koskaan kouluaikoina seurustellut, vain pieniä säätöjä..
No parasta lukiossa oli se luokattomuus, sitä tutustui muihinkin kuin vain oman ikäisiin,
eri kursseilla aina uutta porukkaa. Sitä yritti tulla avoimeksi ja ettei tuomitsisi heti toista esimerkiksi sen ulkonäön perusteella, ennakkoluuloja kun oli mullekin syntynyt erilaisten kokemuksien jälkeen. Harmi, ettei kaikki kuitenkaan ajatelleet näin. Pikkuhiljaa alkoi taas muodostumaan niitä lokeroituja ryhmiä.Yksin kuitenkaan en joutunut enää olemaan, minunkin ympärille muodostui pieni porukka, joka lopulta hajosi aivan kokonaan lukion loppuun mennessä, valitettavasti. Ehkä sitten viihdynkin paremmin yksin, sitä ei vaan enää aina jaksanut ja ihmiset muuttui.. Onhan sitä välillä tullut pidettyä yhteyttä, muttei enää niin tiiviisti ja jotkut vain jää kuvioista pois ihan kokonaan, surullista. Kaikilla on ne omat kiireet ja joillakin jo perheetkin.
Ja nyt tämä ihana naamakirja. En ole oikein innostunut siitä, muutama kaveri pyysi mua liittymään. Kunnes tajusin, että hekin halusivat vain saada vielä vähän enemmän porukkaa heidän listoilleen. Se on vaan naamojen keräämistä ja muiden ihmisten siis kavereiden elämien urkintaa..
Ei mua vaan jaksa niin kiinnostaa, itsestäni en hirveästi siellä tietojani jaa. Siellä vasta huomaa, kuinka piirit on pienet. Sitä alkaa taas vähän miettimään, kun kavereitteni listoilta
löytyy näitä mun kiusaajiakin..
Työelämä onkin sitten aivan eri maailma ,eikä se todellakaan ole enää mitään leikkiä. Siellä kysymys on rahasta ja vallasta. Se ei riitä ,että on pelkkä hyvä työntekijä, koska on näitä selän takana paskaa puhuvia, pomon perseen nuolijoita, ketkä manipuloi.. Työtäni kuitenkin jaksoin muutaman vuoden jopa, vaikka palkka ei kovin suuri ollutkaan, mutta yksineläjälle se riitti.
Lopulta paloin loppuun..
Nyt olen työtön ,vailla opiskelupaikkaa, kavereista puhumattakaan. Ja koska rahaa ei ole pahemmin laittaa yhtään mihinkään, niin sitä ei voi harrastaa ,matkustella tai käydä missään. Sitä on
jäänyt niin yksin ja syrjäytynyt muista.. Suomen suurin kaupunki, eikä ketään missään.
Tää sekava teksti jatkuu.. :D
hain myös kouluihin mutten silloin vielä niin tosissani,koska en tiennyt mitä oikeasti haluaisin.
Tuli toinenkin välivuosi ja nyt hain kouluihin taas,mutten päässyt jatkamaan opintojani.
Kokeet meni hyvin,vaikka ei onnistunut tälläkään kertaa. Omaan suoritukseeni olen siis tyytyväinen,mutta muita vain näyttää enemmän harmittavan ja heidän surkuttelu ärsyttää. Suuria odotuksia ja pettymyksiä.
Olen aina ollut hyvin yksinäinen ja tottunut siihen,se on pakostakin itsenäistänyt ihmistä. Koulukavereiden kanssa tuli harvemmin oltua tekemisissä vapaa-ajalla,jokaisella olit omat harrastuksensa, seurustelukumppanit jopa jo työt.Ja koska en ole mikään bilettäjä,niin sitä jäi helposti ulkopuoliseksi.En koskaan ole mennyt massan mukaan, olen ollut vain oma itseni ja tehnyt päätökseni itse,en muiden miellyttämiseksi.
Peruskoulun loppuvuodet oli elämäni kamalinta aikaa ainakin tähän mennessä. Vaihdoin koulua ,koska entisessä en viihtynyt. Ajattelin että tämä olisi uusi mahdollisuus, muutoshan on aina sitä, menneen voi unohtaa ja voi aloittaa jollain tapaa alusta. Entisessä koulussani seurani kelpasi vain toissijaisesti, olin siis varakaveri en muuta. Hyvin pinnallista ja tämän saman olen saanut todeta useammankin kerran. Koskaan siis en yksin ollut, mutta minä naivina ja tyhmänä annoin heitellä itseäni sinne tänne, milloin kenenkin luokse. Hemmotellut kakarat, suositut ,saivat aina sen mitä halusivatkin.. Kaverit valittiin ulkoisten asioiden perusteella ja tuntuu, että aikuisinakin tämä sama jatkuu.. Oma mielipiteeni kuitenkin on, että laatu korvaa määrän,
parempi yksi hyvä ystävä, kuin monta huonoa.
No uusi koulu, tutustuin uusiin ihmisiin, numerotkin parani, kunnes yhtäkkiä jotain vain tapahtui. Jäin taas yksin, enkä todellakaan ymmärrä mistä se johtui. Kamalinta oli myös se ,ettei edes opettajista ollut tueksi, heitä ei kiinnostanut yksinkertaisesti. Ryhmätyöt tein suosiolla yksin, joukkueisiin valittiin aina viimeisenä. Lopulta ajauduin porukkaan, jossa en viihtynyt laisinkaan, muttei ainakaan tarvinnut olla yksin. Selvisin kuitenkin hengissä ,hakkaamisuhkauksista ,ivailuista, ilkeistä silmäilyistä, tavaroitteni rikkomisista huolimatta. Minusta tuli vahva ,eivätkä he pystyneet enää satuttamaan minua. En enää antanut pelkoni ja pahanolon näkyä ulos, vaikka sisällä kuohui, ja joka päivä itkua.
Pakolliset vuodet oli takana ja koska opiskelu sen jälkeen oli vapaaehtoista, niin karsi tämä systeemi muutamia tyyppejä pois kirjojen äärestä. Sain taas uuden mahdollisuuden. Nuorista oli tullut vähän kypsempiä, ainakin luulin niin.. Mun bileinto ei kuitenkaan vuosien varrella ollut hirveästi kasvanut, eikä rööki koskaan maistunut, en myöskään koskaan kouluaikoina seurustellut, vain pieniä säätöjä..
No parasta lukiossa oli se luokattomuus, sitä tutustui muihinkin kuin vain oman ikäisiin,
eri kursseilla aina uutta porukkaa. Sitä yritti tulla avoimeksi ja ettei tuomitsisi heti toista esimerkiksi sen ulkonäön perusteella, ennakkoluuloja kun oli mullekin syntynyt erilaisten kokemuksien jälkeen. Harmi, ettei kaikki kuitenkaan ajatelleet näin. Pikkuhiljaa alkoi taas muodostumaan niitä lokeroituja ryhmiä.Yksin kuitenkaan en joutunut enää olemaan, minunkin ympärille muodostui pieni porukka, joka lopulta hajosi aivan kokonaan lukion loppuun mennessä, valitettavasti. Ehkä sitten viihdynkin paremmin yksin, sitä ei vaan enää aina jaksanut ja ihmiset muuttui.. Onhan sitä välillä tullut pidettyä yhteyttä, muttei enää niin tiiviisti ja jotkut vain jää kuvioista pois ihan kokonaan, surullista. Kaikilla on ne omat kiireet ja joillakin jo perheetkin.
Ja nyt tämä ihana naamakirja. En ole oikein innostunut siitä, muutama kaveri pyysi mua liittymään. Kunnes tajusin, että hekin halusivat vain saada vielä vähän enemmän porukkaa heidän listoilleen. Se on vaan naamojen keräämistä ja muiden ihmisten siis kavereiden elämien urkintaa..
Ei mua vaan jaksa niin kiinnostaa, itsestäni en hirveästi siellä tietojani jaa. Siellä vasta huomaa, kuinka piirit on pienet. Sitä alkaa taas vähän miettimään, kun kavereitteni listoilta
löytyy näitä mun kiusaajiakin..
Työelämä onkin sitten aivan eri maailma ,eikä se todellakaan ole enää mitään leikkiä. Siellä kysymys on rahasta ja vallasta. Se ei riitä ,että on pelkkä hyvä työntekijä, koska on näitä selän takana paskaa puhuvia, pomon perseen nuolijoita, ketkä manipuloi.. Työtäni kuitenkin jaksoin muutaman vuoden jopa, vaikka palkka ei kovin suuri ollutkaan, mutta yksineläjälle se riitti.
Lopulta paloin loppuun..
Nyt olen työtön ,vailla opiskelupaikkaa, kavereista puhumattakaan. Ja koska rahaa ei ole pahemmin laittaa yhtään mihinkään, niin sitä ei voi harrastaa ,matkustella tai käydä missään. Sitä on
jäänyt niin yksin ja syrjäytynyt muista.. Suomen suurin kaupunki, eikä ketään missään.
Tää sekava teksti jatkuu.. :D
Vastaukset 23
Vanhimmat
Yksinäinen itsenäinen
Takana muutama parisuhde, jos niitä voi edes niiksi kutsua, ja se viimeinen vei kaikki mehut.. Aina vain pettymyksiä, ihmiset hakevat kokoajan sitä jotain parempaa, kukaan ei halua sitoutua. Kännissä örveltämiset ja yhden yön jutut ei kiinnosta, vaadinko sitten liikaa? En mielestäni, kunhan olisi vain oma itsensä, rehellinen, jalat maassa, huumorintajuinen, itsestään huolta pitävä, hellä kumppani.. Jotenkin tuntuu ettei netiskään oikein näytä löytävän seuraa, heti vingutaan kuvia ja mittoja, jos keskustelu muuten luonnistuu ei niitä tarvita, ellei halua tutustua ihan oikeasti siihen toiseen..
Niin kuin sanotaan ulkonäköön ihastutaan ja sisimpään rakastutaan.
Olen ehkä aluksi ujo ja hiljainen, varauksellinen, koska huonoja kokemuksia on ihmissuhteista ylipäätänsä, luottamusta on vaikea saada takaisin.. Olisi kuitenkin kiva löytää joku tai muutama, joiden kanssa voisi jakaa niin ilot ja surut, tehdä kaikenlaista jopa välillä käydä bilettämässäkin.
Olen ihan tavallinen nuori ,pukeudun ihan siististi, normaalisti, no ehkä sitten sulaudun sinne massaan, mutta osaan kuitenkin ajatella vähän syvällisemminkin. Harrastukseni ei nyt ole mitään kovinkaan ihmeellisiä tai säännöllisiä, mutta pidän ihan perus leffojen katselusta, lenkkeilemisestä..
Tykkään erilaisista ihmisistä ja mielestäni tulen heidän kanssa hyvin toimeen, sehän on ihan omasta asenteesta kiinni, kuinka haluaa suhtautua.. Viime aikoina sitä on vaan jäänyt enemmän ja enemmän ulkopuoliseksi koko muusta maailmasta, eikä sitä osaa enää lähestyä toista.
Monesti keskustankin kaduilla tulee mukavan oloisia nuoria yksin meneviä tai muuten yksinäisiä vastaan, mutta hulluksihan sinua luullaan, jos menet jotain puhumaan tai kyselemään keskellä kirkasta päivää. Hassua, mua jopa monesti luullaan muualta tänne muuttaneeksi yksinäisyyteni takia, itse haluisinkin muuttaa jonnekin ihan muualle. Se olisikin vain helpompi sanoa, etten ole täältä..
Tuntuu vain ettei sitä onnistu missään, ei opiskeluissa, töissä, ihmissuhteissa.. Olen tosi väsynyt kaikkeen ja vähemmästäkin jo ihminen masentuu.
Tekstini on ehkä sekava ja pitkä, mutta täynnä asiaa, ehkä liikaakin jo.
En vain osaa lopettaa, juttua tulisi vieläkin lisää..
Kiva, jos joku tai muutamakin jaksaisi lukea kirjoitukseni.
Olisi mukava kuulla muiden mielipiteitä, kokemuksia, saada aikaan keskustelua. :)
Mitä tarkoitat "perusleffoilla"?
pornoa vitun urpo :D arvasin, et täältä saiskin tukea..
ihan kaikki menee, jos oikeesti kiinnostaa!
siis ihan tolla perus sanalla tarkoitin sitä, että ihan kaikkea ei niin ihmeellistä,
mutta ihan kivoja asioita on vapaa-ajalla mukava harrastaa..
niin ja romanttiset komediat on mun mieleen, ne tuo hymyn huulille ;)
uskomatonta
mutta onnea matkaan :)
Tollasia kommentteja täältä saa kun tänne yrittää kertoilla ajatuksiaan. Ei yksin tämän palstan vika vaan aihe voi olla mikä vaan:)
No kuitenkin halusin sulle kirjoittaa että mä ymmärrän sua ja luin sun kirjoitukset kokonaan:)
Koen itsekin olevani yksin monessa asiassa. Koulussa olin se jolla ei ollut niin väliä ja työpaikoilla myöhemmin olen se jolle ei tarvii puhua ja mä itsekin olen hiljaa kun en uskalla suutani aukaista. Tuntuu vaan välillä ettei kukaan ymmärrä tai halua edes muistaa mun olemassa oloa. Yritän silti elellä normaalisti, kaikki vanhat ystävät on jääneet jonnekin(eipä niitä paljoa ole kyllä ollutkaan). Tunsin itteni taysin urpoksi tänä kesänä kun näin yhden vanhan leikkikaverini ja uskaltauduin kysyyn että muistaako se mua......no arvaappa muistiko, ehei. Sain selittää pitkästi ennenkun muisti ja sen jälkeen ei ollutkaan mitään puhuttavaa.
No opin ainakin sen ettei kannata muistella menneitä:)
"Tollasia kommentteja täältä saa kun tänne yrittää kertoilla ajatuksiaan"
tollasia kommentteja? tarkoitiko kenties minun kommenttia? mikä siinä oli vikana?
nyt niin uskomatonta on?
sori ,jos ymmärsin sun kommentin vittuiluna..
sulle :) ja kiitos vastauksestasi.
työpaikoilla ihmiset on peloissaan asemansa puolesta ja kateellisia menestyville.
no minun työni oli muutenkin aika itsenäistä, vaikka olinkin monien kanssa joka päivä tekemisissä. sitä on vaa pakko tulla toimeen..
mulla taas se ongelma, etten edes välttämättä huomaa, jos joku tuttu tulee vastaan. olen monesti niin omissa ajatuksissani. mua kyllä pitää tulla hihasta vetää tai kiljasta korvaa.. tosin harvemmin niin on käynyt ,eikä mulla oikeestaan niille tutuille hirveesti ole edes puhuttavaa.
mulla on muutama ystävä, mutta heitä nään nykyään yhä harvemmin.
tutkimusten mukaan ihmisen tekee onnelliseksi ainakin kymmenen läheistä, ha!
joo virheitä ja vääriä valintoja on tullut tehtyä, kai niistä jotain on oppinutkin.
menneet on menneitä, mutta ei niitä vaan noin unohda..
ei se mitään :)
järkyttävä käsitys miehistä sinulla (ja tuolla toisellakin ilmeisesti), jos heti pornoa ajattelit
no ehkä se on todenmukainen
pyydän anteeksi koko miessukupuolen nimissä :)
mut se on totuus :D varsinkin, mitä netissä oon näihin miekkosiin törmännyt..
hirvittävää jos noin on asia
mistä sinä sitten aiot sellaisen kunnon miekkosen yhyttää? siis löytää
hyvä kysymys.. no joo väliäkö miehistä, kunhan löytäs vaikka ihan kaverin vaa,
tai ehkäpä pitäis hommaa koira..
paitsi kissat on kivempia, ota kissa
ei mä oon kyllä enemmän koirien perään :D niiden kaa tulis käytyy ulkonakin
säännöllisesti ja siinä tapais samalla varmasti erilaisia omistajia..
se on kyllä totta
kuinka sinä muuten saat aikasi kulumaan, kun sanoit olevasi työtön? millä täytät päiväsi?
(....jos nyt saa udella tämmöistä asiaa)
työtön olen tällä hetkellä, valitettavasti.
sitä kaipaisi elämään kovasti jotain säännöllistä rytmiä..
ettei menis ihan lusmuiluksi, niin mulla soi joka aamu herätyskello tiettyyn aikaan.
aika kuluu ihan mukavasti työhakemuksien täyttöön, ulkona yritän olla paljon, kun on näin kauniita ilmojakin nyt ollut, siivoilen sun muuta kotihommia, nään joskus niitä muutamia läheisiä.. :) se on vähän semmosta joo.
mitäs sinä muuta teet ,kuin utelet :P mikä on sinun tarinasi?
Tiedä tässä tarinasta niin... Olenpahan vain hieman itseeni ja omaan epäaktiivisuuteeni tympääntynyt heppu. Sinä sentään vaikutat aktiiviselta ja eteenpäinsuuntautuneelta. Sinulla taitaa olla jopa tulevaisuudensuunnitelmia. (Totta kai sinulla on.) Itse tunnen olevani aika jumissa, en tiedä miksi, sillä maailmahan on tunnetusti täynnä ties mitä kivaa, ja monet asiat minua kiinnostavatkin, ei vaan saa itseänsä liikkeelle. Yksinäisyys usein vaivaa, ei kuitenkaan mikään sellainen voi voi kun olen ah niin yksin, en minä omaa tilannettani jaksa tai halua surkutella, vaan lähinnä juttuseuraa kaipaisi. Olen huono tutustumaan ihmisiin, eikä tätä auta se, että olen kai kamalan ennakkoluuloinen ja suurin osa ihmisistä tuntuu ärsyttävän minua ja pidän heitä usein aivan totaalisen tylsinä ja imbesilleinä, vaikka ehkä sitä olenkin minä. Enkä minä edes osaa puhua, en ainakaan mistään mielenkiintoisesta kuten esimerkiksi säästä :P . Työpaikkaanikin vihaan syvästi ja niitä ihmisiä siellä, vaikka hyviä ihmisiähän he varmasti ovat, ehkä. Olenkin aikeissa ottaa loparit viimeistään vuoden lopussa. Sulaa hulluutta tietysti tämä näinä epävarmuuden aikoinan, mutta koen sen silti paremmaksi ratkaisuksi kuin jatkaa näivettymistä tuolla hourulassa.Ystäviä minulla ei juuri ole, mutta tiedän että varmasti olisi jos vain joskus oppisin ylläpitämään ystävyyssuhteita ja älyämään että ystävyydet ja kaveruudet vaativat aktiivisuutta kummaltakin osapuolelta. En minä mikään vastenmielinen ihminen ole, olen sitä paitsi aika hauskakin, saan usein tietyt ihmiset nauramaan typerillä sutkautuksillani. Luulen että huumorintajuisuudellani ja itseironisuudellani olen selvinnyt näinkin pitkälle sekoamatta. Pimeimpinä hetkinä saatan tosin olla vittumaisen sarkastinen. Olen varsin tavallinen ihminen muuten, mutta kiinnostukseni kohteet eroavat valtavirrasta suuresti, ehkä jopa tietoisesti, mutta kyllä minua oikeasti kiinnostaan kaikenlaiset ns. omituisuudet musiikin, kirjallisuuden ja elokuvien saralla, vaikken niistä mitään suoranaisesti tajuaisikaan, olenhan toki aikalailla sivistymätön ihminen... Vaikka pidän itseäni siis varsin tavallisena, silti minusta kai jää aina joku outo vaikutelma, tylsän ja kömpelön lisäksi. Tai ei nyt aina, kyllä minäkin joskus onnistun sosiaalisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi kaupan kassalla, eh. Kyllä minä ajattelen, että minulla toivoa on, ei tässä ole koskaan tarvinnut hirttosilmukoiden opettelua tosimielessä aloittaa.Että näin... Olen aika sekava kirjoittaja, mutta jotenkin tämä silti selvensi omia ajatuksiani ja tulikin mieleeni, että ehkä voisin aloittaa terapoimaan itseäni kirjoittamalla, monethan väittävät että se toimii ja nyt olen huomannut että ehkä he ovat oikeassa.
Tuttua huttua tuo kavereiden kerääminen kaupungilta. Nykyään kun mulla on kaikki palaset kohdallaan, niin ei tarvitse elää kuin kulkuri ja kerjätä hyväksyntää muilta. Mulla on ihan toimiva systeemi toi kotiväki, eli vanhemmat, työyhteisö ja harrasteet ja intohimot. Se toimii yhtä vakuuttavasti kuin kananmunan kuori pitää kananmumaa murtumattomana :)
"Olen ihan tavallinen nuori ,pukeudun ihan siististi, normaalisti, no ehkä sitten sulaudun sinne massaan, mutta osaan kuitenkin ajatella vähän syvällisemminkin. Harrastukseni ei nyt ole mitään kovinkaan ihmeellisiä tai säännöllisiä, mutta pidän ihan perus leffojen katselusta, lenkkeilemisestä..
Tykkään erilaisista ihmisistä ja mielestäni tulen heidän kanssa hyvin toimeen, sehän on ihan omasta asenteesta kiinni, kuinka haluaa suhtautua.. Viime aikoina sitä on vaan jäänyt enemmän ja enemmän ulkopuoliseksi koko muusta maailmasta, eikä sitä osaa enää lähestyä toista.
Monesti keskustankin kaduilla tulee mukavan oloisia nuoria yksin meneviä tai muuten yksinäisiä vastaan, mutta hulluksihan sinua luullaan, jos menet jotain puhumaan tai kyselemään keskellä kirkasta päivää. Hassua, mua jopa monesti luullaan muualta tänne muuttaneeksi yksinäisyyteni takia, itse haluisinkin muuttaa jonnekin ihan muualle. Se olisikin vain helpompi sanoa, etten ole täältä..
Tuntuu vain ettei sitä onnistu missään, ei opiskeluissa, töissä, ihmissuhteissa.. Olen tosi väsynyt kaikkeen ja vähemmästäkin jo ihminen masentuu."
Kun elämässä tulee epäonnistumisia, ei itsetuntokaan ole korkealla. On kuitenkin todella tärkeää, että joutuu käymään elämässä ne asiat lävitse mitä käyt. Se antaa eväitä elmäntaipaleelle mukaan. Kannattaa lukea yksinäisyyttä, vuorovaikutusta ja sosiaalisia suhteita käsittelevää kirjallisuutta niistä saa eväitä itsetutkiskeluun ja kasvamiseen.
Elämästä kannattaa etsiä elämyksiä, esimerkiksi kokeilee jotain aivan uusia harrastuksia. Ne voivat olla urheilun, kulttuurin, taiteen, ym. alalta. Kannattaa etsiä onnistumisen elämyksiä, panosta johonkin itseäsi kiinnostavaan asiaan kunnolla sieltä löydät niitä.
Aika moni meistä kokee ettei osaa lähestyä toista ihmistä, se on luonnollista. Ei tiedä mitä sanoa. Mistä ihmeestä sitä voisikaan tietää, kun ei ole mitään yhteisiä asioita. Koulussa, harrastuksissa ja työpaikalla ihmisten kanssa tulee juttuun, koska siellä meillä on asioita jotka meitä yhdistää.
Ei kannata olla omien sosiaalisten taitojen suhteen liian vaativa itselleen, kannattaa hyväksyä oikeus myös epäonnistua sosiaalisissa tilanteissa ja suhteissa.
Toisen lähestymisessä auttaa esimerkiksi jos on itsellä mielessä aiheita joista voi keskustella. Niitä voi etukäteen miettiä, esimerkiksi elokuvat, musiikki, TV-sarjat, harrastukset, urheilu tms. Ei kannata lannistua jos ei heti keskustelua meinaa syntyä, kyllä se siitä lähtee kun vain harjoittelee useamman vieraan ihmisen kanssa.
niitä haaveita ja suunnitelmia, mutta jotenkin tuntuu että aina valitsee sen väärän vaihtoehdon, eikä mikään lopulta onnistu.. En halua luovuttaa, vaikka välillä tuntuu että se olisi ihan hyvä, pitää vain jaksaa yrittää ja ottaa niskasta kii..
ja mä tiiän että sullakin on jotain mielessä ,joten rohkeasti vaa ajatuksia toteuttamaan :) niin ja älä ota niitä lopareita, ennenkö sulla on uus työ, muuten käy kuin mulle.. ei se aina niin herkkua oo, mutta parempi on että tekee jotain.
no se on sun päätös sitten.
juu tiiän kun ei oo ketään oikein kelle puhuisi, välillä puhun sitte itsekseni :D ja kirjottelen, mua toi paperille avautuminen on helpottanut, kannattaa kokeilla.
välillä oon jollekin alkanut tilittää ja pian olen huomannut ,ettei hän ollutkaan luottamukseni arvoinen..
muakin vaivaa ennakkoluulot, johtuu just niistä huonoista kokemuksista. sitä itse kuitenkin yrittää olla jollain tapaa avoin ja semmonen, mutta monesti on saanut kuitenkin todeta ettei se toinen osapuoli ajattele ihan samalla tavalla..
ei sais tuomita tuntematta!
minusta säästä puhuminen on ihan hyvä aihe ainakin aluksi, kyllä se siitä lähtee..
niin ja minusta sanan outu vois korvata sanalla erilainen, omalaatuinen, persoonallinen, me kaikki ollaan omalla tavallaan omituisia otuksia :) ja se on hyvä, eikä kopioita..
huumori on hyvä juttu ja että osaa nauraa itselleen myös ja äläkä ajattele niin negatiivisesti :) kaikesta, uskon varmasti että oot hyvä tyyppi!
no kerros enemmän tuosta keräämisestä`? :D
olen virheistäni ja elämänkoulu se paras koulu on..
kiitos sinulle vastauksestasi :)