Täytyy rehellisesti sanoa, että kaikesta kauneudesta huolimatta Suomi on henkisesti melkoisen mätä paikka.
Minulla on kaksi hyvää koulutusta, päättötyöt tein parhailla mahdollisilla arvosanoilla, työnantajat on aina kehuneet minua. Kaikesta yrittämisestä huolimatta olen joutunut viimeiset kymmenen vuotta tyytymään pelkkiin pätkätöihin ja niiden välillä opiskeluun. Kunnollisia töitä ei ole löytynyt, ei sitten millään.
Pätkätyöt ja niiden välinen työttömyys aiheuttaa jatkuvaa epävarmuutta elämään. Ennen jaksoin vielä yrittää ja olla positiivinen, mutta nyt alkaa toivo mennä. Minulla ei ole enää energiaa, yksinkertaisesti ei enää mitään kiinnostustakaan panostaa omaan hyvinvointiini tai ihmissuhteisiin. Yksinäisyys ja epävarma toimeentulo on helvetillinen yhdistelmä. Ei sitä koskaan nuorempana kuvitellut että tällaiseen voi joutua, koulussa kun oli aina hyvä sosiaalinen ympäristö ja tottui siihen että huominen valkenee vähintään parempana kuin eilinen. Nyt on seinä vastassa niin työelämässä kuin ihmissuhteissa ja huomisessa näkyy valoa enää hyvin harvoin.
Vittu millaista porukkaa ja päättäjiä tässä maassa oikeasti on! Jokainen elämän polku on valmiiksi vedetty ja jos sille polulle tulee yksikin odottamaton este, alkaa vaikeuksien kierre. Kaikki alkaa yleensä siitä jos ei löydä töitä. Seuraavaksi et saa kunnon asuntoa, elämänkumppania, sosiaalista ympäristöä, et yhtään mitään. Voit kouluttautua hautaan asti mutta kukaan ei arvosta koulutusta, jos sinulla ei ole riittävää työkokemusta. Ja sitä ei tänä päivänä pääse hankkimaan, ainakaan minun alaltani, kuin suhteilla. Suhteet kun puuttuu niin puuttuu kaikki.
Olen alkanut tässä vähitellen sairastella fyysisesti useammin, viettää enemmän aikaa kotona sisällä ja netissä, syödä enemmän ja suklaata, nukkua huonosti ja pätkittäin, murehtia sellaisiakin asioita jotka ei normaaleilla ihmisillä haittaisi elämää yhtään. En tarvitse lääkäriä tehdäkseni diagnoosin masennuksesta. Tiedän että jos minulla olisi edes jompi kumpi, pysyvä työpaikka tai sitten parisuhde, olisin tuplasti onnellisempi enkä masentuisi. Niin kauan kuin nämä asiat tai edes toinen niistä puuttuu, elämä on tasaisen harmaata helvettiä. Omaksi onnekseni en sentään ryyppää. Toisaalta voisi olla helpompaa.
Kun katselee ihmisiä kadulla, kukaan ei välitä muista pätkän vertaa. Ei haluta tutustua, ei haluta keskustella, ei haluta katsoa omaa nenänvartta pitemmälle. Jos itse menee tekemään tuttavuutta niin yleensä ensimmäinen reaktio on "kuka sä luulet olevas". Tässä lienee koko yllä mainitun ongelman ydin. Suomalaiset on niin helvetin kateellisia nirppanokkia, ettei oman edun tavoittelu anna tilaa muiden ihmisten hyväksymiselle ja uusien tilaisuuksien tarjoamiselle elämässä yleensä. Siksi ei synny uusia työpaikkoja, siksi ei mies kohtaa elämänsä naista ja siksi kaikki muuttuu ja uudistuu niin puuduttavan hitaasti. Olen löytänyt ainakin oman masennukseni syyn, mutta ikävä kyllä, en ole voinut mitenkään vaikuttaa siihen vaikka kuinka yritän.
Katsotaan miten iso yksinäisyys-, masennus- ja alkoholiongelma tässä maassa on meneillään olevan laman jälkeen. Asia on jo yleisesti tiedossa mutta poliitikot hyssyttelee ja vaikenee, sillä heille kansan hyvinvoinnilla ei ole paskan vertaa väliä. Kunhan oma palkka juoksee, omat ihmissuhteet toimii ja hyväveliverkostot pysyy tyytyväisinä.
Minulla on kaksi hyvää koulutusta, päättötyöt tein parhailla mahdollisilla arvosanoilla, työnantajat on aina kehuneet minua. Kaikesta yrittämisestä huolimatta olen joutunut viimeiset kymmenen vuotta tyytymään pelkkiin pätkätöihin ja niiden välillä opiskeluun. Kunnollisia töitä ei ole löytynyt, ei sitten millään.
Pätkätyöt ja niiden välinen työttömyys aiheuttaa jatkuvaa epävarmuutta elämään. Ennen jaksoin vielä yrittää ja olla positiivinen, mutta nyt alkaa toivo mennä. Minulla ei ole enää energiaa, yksinkertaisesti ei enää mitään kiinnostustakaan panostaa omaan hyvinvointiini tai ihmissuhteisiin. Yksinäisyys ja epävarma toimeentulo on helvetillinen yhdistelmä. Ei sitä koskaan nuorempana kuvitellut että tällaiseen voi joutua, koulussa kun oli aina hyvä sosiaalinen ympäristö ja tottui siihen että huominen valkenee vähintään parempana kuin eilinen. Nyt on seinä vastassa niin työelämässä kuin ihmissuhteissa ja huomisessa näkyy valoa enää hyvin harvoin.
Vittu millaista porukkaa ja päättäjiä tässä maassa oikeasti on! Jokainen elämän polku on valmiiksi vedetty ja jos sille polulle tulee yksikin odottamaton este, alkaa vaikeuksien kierre. Kaikki alkaa yleensä siitä jos ei löydä töitä. Seuraavaksi et saa kunnon asuntoa, elämänkumppania, sosiaalista ympäristöä, et yhtään mitään. Voit kouluttautua hautaan asti mutta kukaan ei arvosta koulutusta, jos sinulla ei ole riittävää työkokemusta. Ja sitä ei tänä päivänä pääse hankkimaan, ainakaan minun alaltani, kuin suhteilla. Suhteet kun puuttuu niin puuttuu kaikki.
Olen alkanut tässä vähitellen sairastella fyysisesti useammin, viettää enemmän aikaa kotona sisällä ja netissä, syödä enemmän ja suklaata, nukkua huonosti ja pätkittäin, murehtia sellaisiakin asioita jotka ei normaaleilla ihmisillä haittaisi elämää yhtään. En tarvitse lääkäriä tehdäkseni diagnoosin masennuksesta. Tiedän että jos minulla olisi edes jompi kumpi, pysyvä työpaikka tai sitten parisuhde, olisin tuplasti onnellisempi enkä masentuisi. Niin kauan kuin nämä asiat tai edes toinen niistä puuttuu, elämä on tasaisen harmaata helvettiä. Omaksi onnekseni en sentään ryyppää. Toisaalta voisi olla helpompaa.
Kun katselee ihmisiä kadulla, kukaan ei välitä muista pätkän vertaa. Ei haluta tutustua, ei haluta keskustella, ei haluta katsoa omaa nenänvartta pitemmälle. Jos itse menee tekemään tuttavuutta niin yleensä ensimmäinen reaktio on "kuka sä luulet olevas". Tässä lienee koko yllä mainitun ongelman ydin. Suomalaiset on niin helvetin kateellisia nirppanokkia, ettei oman edun tavoittelu anna tilaa muiden ihmisten hyväksymiselle ja uusien tilaisuuksien tarjoamiselle elämässä yleensä. Siksi ei synny uusia työpaikkoja, siksi ei mies kohtaa elämänsä naista ja siksi kaikki muuttuu ja uudistuu niin puuduttavan hitaasti. Olen löytänyt ainakin oman masennukseni syyn, mutta ikävä kyllä, en ole voinut mitenkään vaikuttaa siihen vaikka kuinka yritän.
Katsotaan miten iso yksinäisyys-, masennus- ja alkoholiongelma tässä maassa on meneillään olevan laman jälkeen. Asia on jo yleisesti tiedossa mutta poliitikot hyssyttelee ja vaikenee, sillä heille kansan hyvinvoinnilla ei ole paskan vertaa väliä. Kunhan oma palkka juoksee, omat ihmissuhteet toimii ja hyväveliverkostot pysyy tyytyväisinä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
Oikeastaan elämässäsi on kaksi asiaa mallillaan: osaat ajatella ja purkaa tuntojasi kirjoittamalla sekä se, ettet ryyppää.
Pysykin ryyppäämisestä erossa. Maailma ei muutu paremmaksi, vaikka kaksin käsin viinaa kiskoisi, mutta oma korvienväli menee sekaisin - enkä nyt tarkoita humalatilaa vaan kemiallisia muutoksia ja suoranaisia aivovaurioita.
Miehillä varsinkin on paha tapa alkaa "lääkitä" masennustaan alkoholilla ymmärtämättä, että se on kemiallinen depressantti, pahentaa olemassa olevaa masennusta ja vie lääkkeiltä tehon.
tehon?
tehon?
päinvastoin kuin mihin pitkäaikaisella masennuslääkkeiden käytöllä pyritään. Lääkkeellä pyritään nostamaan aivojen serotoniinipitoisuutta. Alkoholilla kumotaan lääkkeen vaikutusta tai tehdään hyöty jopa tyhjäksi, jos käyttö on säännöllistä.
En tiedä miten helposti porukat täällä hakee reseptejä, mutta itse en kovin helposti lähtisi sille linjalle. Henkilökohtaisesti yritän pitää päiväni niin täynnä tekemistä, että masennukselle jää mahdollisimman vähän aikaa. Ja hiljaisella hetkellä se kyllä iskeekin pirun helposti. Eli jos homma ei suoranaisesti hallitse elämää niin kannattaako alkaa lääkitä...
Jos se voi viedä tehon, päinvastainen vaikutus on että voimistaa, tai saa aikaan muita toimintoja joihin lääkityksellä ei pyritä.
eikä tämän sortin lääkkeistä terveille mitään hyötyä olekaan, tulee vain sivuvaikutukset (seksielämä piloille yms.).
Suomalaiset ovat niiiin ujoja!Ei voi edes kelloa kysyä kun katsotaan oudoksuen.Ja sitten ihmiset jää yksin kun tuntemattomistakaan ei saa ystävää edes hetkeksi vaikka bussissa rupatellen vierustoverille.Ja se suomalainen musiikki,aika molli voittosta.En halua haukkua suomalaisia mutta vähän ilosempaa ilmettä kaduilla ja sosiaalisempaa luonnetta niin ehkä ei aina tarvitsisi kääntyä sen pullon puoleen kun esim seuraa haetaan.Ja sitten kun jäädään yksin niin käännytään taas pullon puoleen.
Näin se juuri menee kuten sanoit.
Musiikista, tämä yhteiskunnan tilanne alkaa näkyä nyt myös uusissa sanoituksissa. Kuunteleppa esim. Chisun tuore biisi Baden-baden. Kuulostaa hassunhauskalta mutta täyttä asiaa. Samoin Anna Puu; ... Se pistää miettimään - kun jotain yrittää - ja silti ulos jää - yhtenään....
vaan huonot ihmissuhteet. Onhan köyhät esim. meksikossa paljon onnellisempia kuin työssäkäyvät suomalaiset. Ei täällä osoiteta tunteita toisia kohtaan eikä kehuta jos on kehumisen aihetta, nujerretaan vaan maahan kateudesta. "Ystävät" on pelkkiä kännikavereita ja miesten ja naisten yhdessäolo on panemista ja ongelmista jauhamista.
Onneksi itelläni on hyvä perhe, jonka takia jaksan elää. Muutamia hyviä kavereita on, mutta enemmän olen "erakoitunut" jokapäiväisestä kaverirumbasta, ei kiinnosta pinnallinen elämä. Hyvää miestä on turha toivoa löytävänsä. Kaikki on itsekeskeisiä idiootteja suoraan sanottuna, elämänilottomia juoppoja jne. Se masentaa.........