PATIT

Huomasin tuossa n. 33 viikolla toisessa rinnassa 3 n. 0,5cm kokoista kovahkoa pattia. Näkyy paljaalla silmälläkin ihon läpi!!! Toiseen rintaankin on tullut ja tähän toiseen myös lisää. Tuntuu kuin olis rauhaskudosta, mutta tuntuu selvemmin ja kovempina. Muutenkin on muhkuraiset rinnat ja ultralla katsottu, ettei ole pahanlaatuista aikoinaan.
Rinnoista tulee puristamalla jo maitomaista nestettä. Laskettuun aikaan on kuukausi, että liittyisköhän tulevaan imetykseen ja hormonitominnan muutkosiin.
Syöpä nyt voi olla ihan minkälainen ja kokoinen patti vaan, mutta olen utelias kuulemaan onko muilla vastaavaa ollut????
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olettaisin sen liittyvän tuohon maidontuotantoon. Rinnathan alkavat tosiaan valmistautumaan tulevaan imetykseen, kuten itsekin epäilit.

Äänestä

Eli synnytin jo kesäkuussa ja itsellä saattaa aamuisin olla tuollaisia kovia pahkuroita kun vauva nukkuu öisin pidempiä pätkiä ja iltainen tankkaus on täydentänyt maitovarausta. Tuo siis kuulostaa maitorauhasten pakkaantumiselta. Koska aikoinaan sulla on nuo tarkistettu? Voi olla että kannattaa silti varmuudeksi tarkistuttaa, koska imetys ei ole vielä alkanut. Ja yleisestikin koska yleensä rintojen pakkaantuminen voi johtaa rintatulehdukseen jos ei pakkaantumista hoideta (eli vauvaa imetetä). Ota puheeksi ainakin neuvolassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rinnoissa kirjoitti:

Huomasin tuossa n. 33 viikolla toisessa rinnassa 3 n. 0,5cm kokoista kovahkoa pattia. Näkyy paljaalla silmälläkin ihon läpi!!! Toiseen rintaankin on tullut ja tähän toiseen myös lisää. Tuntuu kuin olis rauhaskudosta, mutta tuntuu selvemmin ja kovempina. Muutenkin on muhkuraiset rinnat ja ultralla katsottu, ettei ole pahanlaatuista aikoinaan.
Rinnoista tulee puristamalla jo maitomaista nestettä. Laskettuun aikaan on kuukausi, että liittyisköhän tulevaan imetykseen ja hormonitominnan muutkosiin.
Syöpä nyt voi olla ihan minkälainen ja kokoinen patti vaan, mutta olen utelias kuulemaan onko muilla vastaavaa ollut????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu