kuvittelemme vain hiljaa mielessämme sellaisia asioita, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme väärinymmärretyiksi..
Miksi kuvittelemme hiljaa mielessämme, ettemme ole ymmärtämisen arvoisia...
Miksi kuvittelemme hiljaa mielessämme toisistamme sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä ole tosia...
Sano sinä minulle nyt.
Miksi kuvittelemme hiljaa mielessämme, ettemme ole ymmärtämisen arvoisia...
Miksi kuvittelemme hiljaa mielessämme toisistamme sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä ole tosia...
Sano sinä minulle nyt.
Vastaukset 14
Vanhimmat
...tuskin viesti liippaa minua läheltäkään... mutta minä olen rakastunut, kaipaan erästä miestä. Tuskin tuo mies lukee edes tätä palstaa, en voi tietää, netissä paljon kyllä viihtyy. Minusta tuntuu että olen hänelle "ei kukaan", "arvoton". Ikävä tunne sellainen. Kuitenkin lähellä ollessa... tunnen itseni tärkeäksi, läheiseksi. Hän on niin liki. Mutta edelleen arvoitus. Mielestäni olen viestinyt omasta ikävästäni, ihastumisestani, välittämisestäni... ja ennen kaikkea olen antanut ymmärtää, että EN OLE MENOSSA MINNEKÄÄN, EN KARKAA ENKÄ PELKÄÄ! Haluan olla hänen rinnallaan, välittää ja saada myös näyttää sen maailmalle!!! Ja edelleen, hän on minulle arvoitus...
niin paljon, että emme halua särkeä sydäntämme, jos kaikki olisikin ollut vain oman mielikuvituksemme tuotetta. Ne katseet, se vetovoima ja lämmin olo toisen lähellä...:)
kenties olisin sanonut samoin..vielä voin vaan toivoa, että se todeksi muuttuisi..
ja haluaisimme kumpikin toisen tekevän aloitteen. Minä en oikein voi, vaikka kaipaan sinua joka hetki...Ole sinä rohkeampi, niin päästään vihdoinkin hellimään toisiamme!
HÄNTÄ?
usko se.. Minäkin kuvittelen samoin. Joskus tuntuu, että olet ihan vieressä, vaikka et olekaan, no..et kyllä niin kaukanakaan.
Minusta tuntuu että sellaisen suhteen aloittaminen voi olla hankalaa jos molemmat ovat arkoja, pelkäävät torjutuksi tulemista ja ehkä myös sitoutumista.
No, ainakin siinä on sitten kaksi samanlaista ihmistä.
Tällainen ajatus tulee tästä tarinasta. Ehkä sitä pitäisi sitten hakeutua sen toisen läheisyyteen ja jotenkin saada asiaa edistettyä. En tiedä.
ihan vaan sivusta kommentoin.
"Minusta tuntuu että sellaisen suhteen aloittaminen voi olla hankalaa jos molemmat ovat arkoja, pelkäävät torjutuksi tulemista ja ehkä myös sitoutumista."
-> tässä on homman ydin. Tietääkse toinen mitä mä tunnen häntä kohtaan, ja tunteekohan se samoin? Mutta mitä hän haluaa ja haluaisinko samaa kuin hän?
Ydinkysymys: mitä tässä kannattaa tehdä? Jatkaa omaa päänsisäistä keskustelua? Odottaa maailman tappiin saakka että asiat kyllä selvenevät? Kysyä neuvoa VR:n aikataulukirjasta?
Ihan liikaa kysymyksiä, jotka vaan lisäävät arkuutta!!!
En tosiaankaan tiedä mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Varmaan pitäisi jotenkin hakeutua sen toisen läheisyyteen (en tiedä miten) niin että edes näkisi millä mielellä se toinen katselee. Katseesta pystyy varmaan jotain lukemaan.
Tämä on kyllä tosi ongelmallinen tilanne jos molemmat ovat liian arkoja tekemään mitään.
voisiko vähän lisää antaa tietoja.esi merkis mistä päin.
ollen arka näytää tunteita.ollen ihastunut yhteen tyhtöön johka kuljetaa koiraa.
kallios.on hymyilyt minule.kahsoo uhsein,pehlastus-armeijan sisäle.
minula on uhsein liivi päälä.kun teen sielä vahpaehtos-työttä
Hemmettiin arkuus, ei voi olla niin vaikeata tarttua puhelimeen ja kirjoittaa viestiä. Viestittelyllä on helppo aloittaa ja kertoa rehellisesti mitä itse tahtoo ihmissuhteessa. Toinen varmaan vastaa mitä hän tahtoo ja sitten voikin neuvotella ratkaisu, että molemmat ovat tyytyväisiä lopputulokseen. Helppoa, eikö totta, ainakin teoriassa.:)
Heh, niinpä. Teoriassa kaikki käy näpsäkästi. Sitten kun aletaan soveltamaan, niin muutamia yrityksiä pitäisi olla, ennen kuin menee edes jotenkin lähelle nappisuoritusta.
En kuitenkaan ole sitä tyyppiä, että harjoittelisin potentiaalisilla hemmoilla (joita kyllä olisi) tätä lähestymistä tyyliin: "no, jos mokaan, niin mitä väliä. Yritänpä tuota naapurin Kakea sitten. Ja sen jälkeen työpaikan Penaa, jospa sen kanssa lykästäisi."
Ihmissuhdekuvioissa ainakin mulla on niin järkyttävät odotukset itseltäni, että alkaa hannata, kun pelkää mokaavansa. Pään sisäinen juttu ja perfektionistinen luonne nääs.
harjoitella kenelläkään. Kotona on opetettu, että tee työsi niin hyvin kuin osaat. Eikö ihmissuhde vaadi sitä työtä välillä enemmän kuin mikään muu asia? Yhtälaisesti ystävyys ja rakkaussuhdekin.
Ei kasvojen menetys ole iso juttu, jos loppuelämänsä voi olla sen ihmisen kanssa jota rakastaa. Moka on mielestäni paljon suurempi, jos elämänsä loppuun pitää miettiä miksi en uskaltanut tehdä mitään..
se jos mikä vastaa sulle;)