millai on mahdollista, että välittäjä antaa ostajehdokkaalle seuraavanlaisen ohjeen: tarjoa asunnosta se, mitä pyydetään, mutta vaadi, että se/tai tämä esine/tavara kuuluu kauppahintaan, niin minä(siis välittäjä) ostan sen sitten sinulta. Aika outoo, enkä nyt halua sanoa muuta kuin että kyse on isosta välityksestä.
kiinteistön-
välitystäkö?
10433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
välittäjä ihastuu vaikka myynnissään olevassa kohteessa olevaan ruokaryhmään, niin käskee ostajan tingata sen kauppahintaan ja sitten ostaa kalut pois uudelta omistajalta?
Ensmäisenä tulee mieleen tökerö tyyppi, joka hamuaa muiden omaisuutta ja koska kohde menee kaupaksi pyydettyyn hintaan niin saa suuremman välityspalkkion. Miksi ei muuten olisi kysynyt alkuperäisiltä omistajilta, että meinaatteko, että muutatte nyt vaikka tuon kirjahyllyn uuteen kotiinne, vai jääkö ylimääräiseksi, jos jää, niin olisin kiinnostunut ostamaan sen.
Itse en kyllä toistamiseen moista välittäjää käyttäisi. Sanos piruuttas, mistä välityksestä on kyse? Porissako?
kyse. Jäin vaan asiaa ihmettelemään kun muuttohässäkältä
selvisin. Olisin minä kyseisen "tavaran" voinut suoraankin
myydä ja saanut siittä vähän sisustusrahaa uuteen kotiin, mut nyt
ne rahat kääräisi joku muu :(
Enkä kai olis saanu asiasta muuten koskaan tietääkään, jollei entinen
naapurini olis soittanu, että voitko kuvitella nyt sitä sun ... kannetaan ulos sieltä
sun entisestä kämpästä ja arvaa kuka, se sun välittäjä.
En taida haluta kertoa välitystä, sanotaanko vaikka näin, että valtakunnallinen. Onko muilla samoja kokemuksia?
ainakin ehdotteli ihan samaa yhdelle tuttavalle. En kyllä kuolemakseni muista, mistä huonekalusta oli kyse.
vetää hyvät rahat välityspalkkio lisäks, ko ostaa irtainta pilkkahinnalla ja varmaa viäl sil verukkeel, et auttaa pulas olevii. Nimiä kehii, et tiätää varoo?
Ja tässä on nyt joku ongelma?
Kenenkään ei ole pakko myydä mitään. Jos myyt, et voi enää kiukutella siitä mitä myymillesi tavaroille tapahtuu, koska ne eivät enää ole sinun.
Näin yksinkertaista se on.
vastaus. Eikös tuo kumminkin ole hieman moraalisesti arveluttavaa?
Annetaan ostajakandidaatille ohjeita hinnan ja irtaimen suhteen, joka irtain kiinnostaa vain välittäjää. Sano sinä, miksi välittäjä ei suoraan ilmaise kiinnostustaan tavaraa kohtaan?
Ja eikö kuitenkin aina ole niin, että välityspalkkion maksaa myyjä, joten myyjä on se, joka välittäjän palkkaa ja näinollen ajaa asiakkaansa asiaa, eikä kuuluisi toimia ikäänkuin toimeksiantajaansa vastaan.
Siinä jää välittäjälle tuolla systeemillä tavaraa käteen pilkkahinnalla kun se ensin on ikäänkuin myyty henkilölle, joka sitä ei tarvitse, niin tottahan tämä henkilö myy sen pois hinnalla millä hyvänsä välittäjälle, jotta pääsee esim. kohtuuttoman suuresta kirjahyllystä eroon.
Ulkopuolisena kommentoin, että eikös tämmöinen ole ihan normaalia "kauppalopon" oveluutta? Ostaja haluaa aina, että hän joutuu maksamaan mahdollisimman vähän.
Miksi tarjouskalja muuten olisi niin massiivinen sisäänheittotuote marketeissa? Eikä kukaan moralisoi, että emme ostaneet siltä kauppiaalta joka ei pannut tarjoukseen vaan yritti myydä täyteen hintaan.
vastaus :(
Mitäpä jos tällainen välittäjä hamuaa ihan arvotavaraa esim. vanhuksilta?
Tavara voi olla useiden tuhansien arvoinen, mutta se ei esim. sovi vanhusten eläkeasuntoon. Vanhukset tehdään näennäisen tyytyväisiksi, että talo menee kaupaksi pyydettyyn hintaan, mutta ehtona on, että muutama antiikkikaappi, 100 vuotta vanha flyygeli ja arabian keräilylautaset kuuluvat hintaan. Talon ostaa nuoripari ensiasunnokseen, jolle nuorelleparille välittäjä on sanonut, että maksakaa se, mitä pyydetään, niin MINÄ ostan edellämainitut vanhat paskat pois.
No nämä nuorethan eivät tietenkään halua moista romua, vaan ovat erinomaisen tyytyväisiä saadessaan esim 500 euroa moisesta paskasta, kun taas tavaran arvo välittäjälle saattaa olla useita tuhansia euroja.
Pointti on se, että suuressa asuntokaupassa myyjän kiinnostus vedettiin kauppahintaan, saatiin ns. tyytyväiseksi. Todellisuudessa välittäjä huijaamalla hamusi arvotavaraa pettäen ensin toimeksiantajansa näennäisenhyvällä kaupalla ja sen jälkeen vielä ostajan näennäisesti pelastamalla tämän vanhalta romulta ja vieläpä maksamalla siitä niinkin paljon, että nuoripari voi ostaa vaikka uuden sohvan.
Reilu kauppa olisi tehty suoraan tavaran omistajan kanssa, markkinahintaan.
tosiaan? ;(
Ikävää toimintaa. - Kuulostaa aika aralle välittäjälle, jos ei saa suutaan auki toimeksiantajalleen, ja kysyisi suoraan saako hän ostaa ko. tavaran/leikkimökin/omenapuun tai mitä ikinä onkaan. - Usein myyjä voi tuossa hyppiä ilosta, että pääsee vanhasta tavarasta eroon, ja voi uuteen kotiin katsella uusia kuvioita.
Vanha arabia yms, ei niistä välttämättä kukaan maksa mitään "majakan pyyntihintoja" kovin useasti. Aika harva vanha arabia oikeasti on arvokasti, lisäksi tavaran pitää olla priimaa, ei mitään kerran liimattuja yms..