Warum?

Eikös tämä lautakunta yleensä kehu ja kersku saavutuksillaan? Miksi sitten ei nyt Virttaankankaasta?

Ympäristölautakunta
Jäsen Varajäsen
Markula, Pasi (pj) Äijälä, Jukka
Kalsi, Helena (vpj) Riuttamäki, Tiina
Kankare, Aila Kajaniemi, Kati
Kallio, Erkki Mäkilä, Matti
Honkanen-Tuominen, Erja Rautalin, Kristina
Värjönen, Markku Harjunmaa, Jarmo
Pulkkinen, Elina Toivonen, Osmo
Jalo, Veikko Ruohonen, Veikko
Guevara, Auli Lindholm, Lirsi
9527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näähän ovat kaikki niitä "maan hiljaisia". En muista, että ennen vaalejakaan kukaan näistä olisi itseään kehunut ja rummuttanut raitilla tutuksi. Muistanhan oikein, että oikein säkkiin menivät ja pyytelivät saada olla rauhassa.

Äänestä
  • Kesti todella kauan oikaisuvaatimuksen saapumisesta, kunnes lautakunta sai itsensä kokoon ja käsittelemään asiaa.

    Turun vesiyhtiö käytti liukkaasti hitauden hyväkseen ja kaiken aikaa kaivoi altaita Virttaankankaalla, koska oli Tapani Ojansuulta luvan saanut.

    Jos palokuntakin olisi Loimaalla suhteellisesti yhtä hidas, kaikissa Loimaan rakennuspaloissa taloista toki kivijalat säästyisivät mutta ei mitään muuta!

    Äänestä

kirjoita su0mea, niin itse ymmärrät,
Tämä nykyinen ympäristölautakunta on
järkevin vuosikausiin, Taidat olla TURKULAISII,. tai muuten ymmärtämätön. Ehkä olet jopa TSV:n politrukki, näitä liikkuu täälläkin,
Älä viitsi puhua PASKAA !

Älä viitsi esiinyä LOIMAALAISENA saksalaisin sanankääntein. Ehkä oletkin entisiä natsisaksan Finnish Chemicalsin omistajia, jotka pilasivat joen!

Hei sun heiluvilles!

Äänestä
  • koska on osoittanut olevansa erityinen Hitler-mies, ei tosin enää Hitler-Jiugend-mies, koska on niin vanha.

    Hän on jo pian eläkeiässä, mutta saksa näemmä sujuu ihan hyvin. Hänen TSV-kommenttinsa ovat eriskummallisen hyviä TSV-toimia myötäileviä kommentteja. Voidaan kai arvioida, onko hän saanut vesiasiarahaa pimeänä TSV Oy:ltä 2000 euroa vai jopa 5000 euroa?

    Erityistilintarkastus TSV Oy:ssä paljastaa asian.

    Äänestä

  • osaa hyvin saksaa kirjoitti:

    koska on osoittanut olevansa erityinen Hitler-mies, ei tosin enää Hitler-Jiugend-mies, koska on niin vanha.

    Hän on jo pian eläkeiässä, mutta saksa näemmä sujuu ihan hyvin. Hänen TSV-kommenttinsa ovat eriskummallisen hyviä TSV-toimia myötäileviä kommentteja. Voidaan kai arvioida, onko hän saanut vesiasiarahaa pimeänä TSV Oy:ltä 2000 euroa vai jopa 5000 euroa?

    Erityistilintarkastus TSV Oy:ssä paljastaa asian.

    Joo. sopii entisen HJ:n jäseneksi.
    Miksi ? kysyy hän!
    Tehjdas oli sodan aikana Natsien omistuksessa ja valmisti sopivaa kaasua jutskujenn tuhoamiseksi.

    Nyt on enää myrkyt jäljellä Kokemänjokea varten"
    Heil!

    Äänestä

  • Päätä nyt jo sielukas riehuja mistä olen ja kuka olen. Jaat minut vielä useampaan osaan, kuin oma kallomaailmasi toimii.

    Äänestä

Ovatkohan kaikki tietoisia, että ymp.ltk kuten muutkin lautakunnat ovat määräaikaisia eli vain vaalikauden mittaisia? Ei taida kaikki tietää tai muistaa.. Siten nykyinen ltk ei voi olla vastuussa edellisten kausien kaikista tekemisistä tai sanomisista, varsinkin näin kuntaliitostilanteessa. Siksi jäitä hattuun kirjoittelussa, ei lautakunnilla sitä paitsi ole myöskään mitä taikavoimia asioiden päättämisiin. Hallintosäännöt, lait yms on aina otettava huomioon, eivät pelkät tunteet, vaikka asia olisikin tärkeä. Myös ns. asiantuntijoiden lausunnot ovat monesti ristiriitaisia. Annetaan nykyisten jäsenten edes perehtyä vesiasioihin, eivät niistä suuret asiantuntijatkaan ole samaa mieltä, kuten tämän SUOMI24 palstoilta ollaan huomattu. Kaikenlaista täysin toisilleen ristiriitaista ns. varmaa tietoa useilla palstoilla.

Äänestä
  • 98 prosenttia loimaalaisista on sitä mieltä, että Virttaanharjua ei saa tuhota. TSV ottaa tietoihin ja resursseihin nähden valtavan riskin yrittäessään harjun tuhoamista.

    Vettä harjussa on Pyhäjärven verran ja se saattaisi riittää jo moneen nykytarpeeseen.
    Turku pystyisi ottamaan merkittäviä määriä pohjavettä Virttaalta ja omista kohteista mm. Vahdon alueelta. Harju olisi kaikissa tapauksissa säilytettävä puhtaana.

    Äänestä

ohjelma Päijänne-tunnelista. Tunneli on ollut remontissa ja helsinkiläisille on tehty
juomavesi remontin ajan Vantaajoesta.
Päijänne-tunneli on tehty joskus 60-luvulla ja tuolloin ei ollut tietenkään tietoa juomaveden valmistuksessa siinämäärin kuin nykyään.
Ohjelman lopussa toimittajalle ojennettiin kaksi lasia vettä, toinen tunnelista ja toinen Vantaanjoesta. Toimittaja ei haistanut eikä maistanut eroja näytteissä.
Vesiasioista vastaava henkilö sanoikin ohjelman lopussa, että nykytiedolla Päijännetunnelia ei enää tehtäisi. Juomavesi pystytään nykyisin valmistamaan edullisesti jokivedestä.
Turun vesiherrojen olisi pitänyt katsoa ko. ohjelma, mutta todennäköisesti TV on
tarkoituksella tuolloin suljettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ist angst im Loimaa? kirjoitti:

Eikös tämä lautakunta yleensä kehu ja kersku saavutuksillaan? Miksi sitten ei nyt Virttaankankaasta?

Ympäristölautakunta
Jäsen Varajäsen
Markula, Pasi (pj) Äijälä, Jukka
Kalsi, Helena (vpj) Riuttamäki, Tiina
Kankare, Aila Kajaniemi, Kati
Kallio, Erkki Mäkilä, Matti
Honkanen-Tuominen, Erja Rautalin, Kristina
Värjönen, Markku Harjunmaa, Jarmo
Pulkkinen, Elina Toivonen, Osmo
Jalo, Veikko Ruohonen, Veikko
Guevara, Auli Lindholm, Lirsi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu