Eli mitä eroa näillä kahdella oikeastaan on? Totta kai yliopistossa opiskellut sosionomi on korkeampi tutkinto, mutta loppujen lopuksi kuinka paljon työtehtävät eroavat toisistaan?
Palkkaerot keskimäärin?
Mitä eroa sosionomi (amk) ja sosionomi (yliopisto)?
6
8434
Vastaukset
- valt yo
Tästä voi lähteä liikkeille:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosionomi
ja jatkaa vaikkpa täältä:
http://www.talentia.fi/index.php?&id=464&sm=65 - Julkisoikeuden maisteri
Tuolla toisaalla annetussa Wikin linkissä asiaa on kerrottu vähän pinnallisesti tuon yliopistososionomin osalta, joten tässä vähän lisää.
Eli yliopistossa valmistuneet sosionomit jakaantuivat periaatteessa kahteen eri ryhmään. Toiseen kuuluivat nämä nuoriso- ja sosiaalihuoltajakoulutuksen saaneet, ja toiseen nämä kunnallisvirkamiestutkinnon suorittaneet.
Jälkimmäisen kohdalla asia on niin, että tutkinto on samankaltainen virkamiestutkinto, kuin varsinainen virkamiestutkinto tai verovirkamiestutkinto, mutta jostain syystä näiden kahden kohdalla tutkintonimike oli hallintonotaari ja kunnallisvirkamiesten kohdalla sosionomi. Tästä johtuen edelleenkin varsin suuri osa vanhemmista kunnanjohtajista on oppiarvoltaan sosionomeja, eli kunnallisvirkamiestutkinnon suorittaneita.
Tässä kohdin pitää muistaa, että 1980-95 ei varsinaisesti edes ollut muita alempia korkeakoulututkintoja kuin nämä muutamat virkatutkinnot, muuten kaikki opiskelivat aina ylemmiksi kandidaateiksi, toisin kuin nykyään. Sosionomien, vara- ja hallintonotaarien tutkinnot oli siis tarkoitettu sellaisiin virkoihin, joissa vaadittiin ylempää korkeakoulututkintoa. Alemman virkatutkinnon suorittamalla pääsi näihin tiettyihin virkoihin samalla tavoin, tosin eräin rajoituksin.
Sosiaalipuolen sosionomitutkinto antoi siis periaatteessa saman pätevyyden virkoihin kuin alan ylempi korkeakoulututkinto. Mikä tarkoittaa että esim linjasta riippuen sosionomi voitiin nimittää nuorisokodin johtajaksi, sosiaalityöntekijäksi, sosiaalisihteeriksi tai -johtajaksi.
Lainsäädännössä on näiden sosionomien kohdalla edelleenkin niin paljon poikkeuksia, että käytännössä nykyisinkin sosiaalityöntekijäksi tai johtajaksi pääsee vanhalla sosiaalipuolen sosionomin papereilla. Amissosionomeilla on käytännössä ainoa mahdollisuus päästä vain sosiaaliohjaajan virkaan, muttei siitä ylemmäksi. Käytännön erona se näkyy lähinnä näissä lastensuojelutapausten hoitamisessa, yo-sosionomit voivat toimia sosiaalityöntekijöinä jotka tekevät esim. huostaanottopäätöksiä, sen sijaan amissosionomit eivät voi.
Palkkaeroista sen verran että amissosionomien palkka on kunnalla yleensä alle tai korkeintaan pari tonnia , yo-sosionomeilla on normaali sosiaalityöntekijän tai -johtajan palkka, eli n. 2500 ja siitä ylöspäin.- koulutus
kun opiskelet ensin sosionomiksi 4 vuotta tuolla järjellä amk:ssa niin voit yrittää päästä yliopistoon lukemaan sos.työtä. sen kesto 5 vuotta.
- Julkisoikeuden maisteri
koulutus kirjoitti:
kun opiskelet ensin sosionomiksi 4 vuotta tuolla järjellä amk:ssa niin voit yrittää päästä yliopistoon lukemaan sos.työtä. sen kesto 5 vuotta.
Eikö alkuperäinen kysyjä kuitenkin halunnut tietää mitä eroa on yo-sosiologin ja amk-sosiologin välillä, eikä sitä miten voi päästä sosiaalityöntekijäksi nykyisin.
Kyllähän sitä voi mennä yliopistoon suoraankin lukemaan sosiaalityöntekijäksi, ilman että välissä suorittaa amk-sosionomin tutkintoa. - aloittajamvd
Julkisoikeuden maisteri kirjoitti:
Eikö alkuperäinen kysyjä kuitenkin halunnut tietää mitä eroa on yo-sosiologin ja amk-sosiologin välillä, eikä sitä miten voi päästä sosiaalityöntekijäksi nykyisin.
Kyllähän sitä voi mennä yliopistoon suoraankin lukemaan sosiaalityöntekijäksi, ilman että välissä suorittaa amk-sosionomin tutkintoa.Kiitos paljon vastauksesta!
- amislääkäri
Sosiologi ja sosionomi on kaksi täysin eri asiaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on626725- 666378
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1365304Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist494181En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204019Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53560Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai1323510Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1722965- 252839
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris622681