Porin Areena toimii myös suurissa konserteissa mainiosti, se tuli todistettua. Vielä kun järjestäjät huolehtivat muutaman asian kuntoon:
- Roskiksia alueelle ja kaupungille
- Bajamajoja kymmenen kertaa enemmän
- Ruoka- ja anniskelupisteitä kymmennen kertaa enemmän
- Äänentoistolaitteita voi käyttää myös kuulutuksiin
- Etukäteistieto porttien sulkemisesta olisi ollut tarpeen
- Kunnolliset ulospääsytiet (Pri investoikoon vielä tähän), ennen alue ei ole loppuun asti rakennettu
- Roskiksia alueelle ja kaupungille
- Bajamajoja kymmenen kertaa enemmän
- Ruoka- ja anniskelupisteitä kymmennen kertaa enemmän
- Äänentoistolaitteita voi käyttää myös kuulutuksiin
- Etukäteistieto porttien sulkemisesta olisi ollut tarpeen
- Kunnolliset ulospääsytiet (Pri investoikoon vielä tähän), ennen alue ei ole loppuun asti rakennettu
Vastaukset 10
Vanhimmat
- Nuo ilmassa olleet ilmapallot olivat hyvä alku suuntimiseen WC'tä ja muita paikkoja kohti.
- Kävellessä laumassa olisi jollakin päiden yläpuolella olevilla porteilla viestiä tarkemmin missä on esim. portit anniskelualueelle, koska portilta toiselle kulkeminen oli hidasta varsinkin kun ei ollut pientäkään tietoa mistä pääsee sisälle anniskelu tai ruokaaluetta ja mistä ulos.
YLE viesti, että jonot olivat kymmeniä metrejä, mutta jos oluen jonottaminen kesti tunnin ja hetiperään wc'hen jonottaminen 45 minuuttia niin eihän tuossa ollut yhtään mitään järkeä. TUon jälkeen ei tehnyt enää mieli mennä ruokaa jonottamaan. Voipihan se olla, että tulot jäivät paljon mahdollisuuksia pienemmiksi tuostakin syystä.
- näin tasan yhden tappelun hieman ennen Metallican keikkaa. Vieressä oli kaksi järjestysmiestä, jotka katselivat sivusta. Yleisö antoi heille palautetta tyyliin "Miksi te olette täällä, jos ette edes noille mitään tee?" Siihen voisi kyllä jossakin mediassa järjestäjät vastata. No, ainakin virallisia raporttejahan nuo kaunistaa, mutta kyllä olisivat joutaneet alueelta pois. Sivulliset oli alimpana.
- kuulutuksia? En kuullut ensimmäistäkään.
- Miksi lopuksi portteja ei ihan oikeasti siirretty edestä pois. Noita rautaaidan paloja oli pitkin pituuttaan siellä ihmisten jaloissa. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut.
Toivottavasti edes joku järjestelyistä vastaava saa nämäkin palautteet, jottei mene ihan ittensä kehumiseksi kassaa laskiessa.
- oluen myyjien takana oli hieno ja varmasti kalliskin taulu, jossa luki ... vain yksi alkoholi juoma ostajalle... Ja sitten porukka kantoi pahvilaatikolla olutta/siideriä koska osa myyjistä ymmärsi ihmisten tuskan jonotuksen pituudesta. Minun kohdallani myyjä ei tähän suostunut vaan otti vielä limpparipullosta korkin pois. Todella kaksinaamaista touhua, mutta varmaankin jonkin paikallisen asetuksen mukaista.
Tota korkkien pois ottamista mä en tajuu lainkaan. Portillahan otettiin avaamattomista vesipulloistakin korkit pois. Eikö palvelisi kaikkia jos asiakas saisi pitää vesipulloa laukussa ja aina välillä juoda siitä, ei tulisi liian känniin eikä tarvisi hakea ensiapupisteestä apua nestehukkaan! Kysyin järkkäriltä että minkä takia korkit heitetään pois. Hän mietti hetken ja sanoi sitten että "kai sä nyt itsekin tajuut millasta vahinkoa tollanen korkki saa jos sillä heittää täysillä jotain ihmistä päin..." Ei, en tajua.
Ottakaa yhteyttä palautteineinne festivaaliorganisaatioon, niin ne tulevat ehkä jopa huomioiduiksi. Festivaalia eivät järjestäneet Porin kaupunki/porilaiset, vaikka heidän suosiollisella avustuksellaan tapahtuma Poriin saatiinkin. Joten viittaukset paikallisiin asetuksiin, ovat kai jotain tamperelaista keskinkertaista älyn käyttöä tai henkilökohtaista kaunaa, mutta se annettakoon anteeksi, sillä osa palautteestasi oli ihan asiallistakin..
Tuolla paikalla tarkoitin nimenomaan myyjän jaloillaan peittämää aluetta, koska kaikki baarimikot eivät ottaneet korkkeja pois. Missäkään ei sanota laissa tai asetuksessa että näin on tehtävä.
Palaute on tärkeää myös Paikallisille Porilaisille Päättäjille, koska mm. huviluvat päätetään paikallisesti. Huviluvan ja alueen käytöstä sopiessa voi alueen haltija (kaupunki) ja huviluvan myöntäjä vaatia tiettyjä aiheita kuten vesi/juoma huolto, järjestysmiesten määrät jne.
Että silleen.
Joo, ei tosiaan mitään kaunaa Poria tai porilaisia kohtaan. Kuinka voisikaan; teillä on Yyteri, meillä ei. Teillä on Jazzit, meillä vain Tammerfest ja Kukkaisviikot jne. Ei ensimmäistäkään syytä olla kaunainen vaan ihaileva Poria kohtaan.
Joo, no nyt ymmärsin "paikallisen" asetuksesi.. :) Festivaaliorganisaatiokaan ei varmasti osannut valmistautua noin isoon ihmismäärään. Käsittääkseni tuo oli koko konserttisarjan isoimmasta päästä.
Joo no, niitä kukkaisviikkoja ei edes lasketa. Tuli nimittäin silloin käytyä Treella...:)
Muiden lisäksi:
Keikat olivat mahtavia järjestelyt ei...
- Ruoka monopoli oli järkyttävää katseltavaa, toivottavasti hk ja kanafirma saavat jatkossa kilpailijoita. Lisäksi ruuan loppuminen ja kasvisruokien puuttuminen ei palvele ketään.
- Omat juomat ehdottomasti sallittava.... Jonot tarkastuksissa ja juomapisteillä liian suuret.
- Luottokorttien kaatuminen puolessa välissä festaria.... kaikilla ei ollut tarpeeksi käteistä mukana ..
- Vesipisteiden merkintä puutteellinen.
- Esiintymisajat täysi salaisuus festarikansalle ( jos ett ostanut MAKSULLISTA ohjelmaa).
- Liian Rahastuksen selvä läpipaistaminen.
Noista ja edellämainituista kun saataisiin edes 70% korjattua niin festareista muodostuisi yksi kesän kohokohta jonne joka vuosi voisi roudata luut.
http://fi.sonispherefestival.net/information/noin/ ja localcrew.fi, sinne palautetta eikä tänne.
Pitää kyllä sanoa, ettei ruoka/juoma-ongelmia ollut, koska paikaltaan ei voinut mihinkään lähteä. Metallicaa sai odottaa liian kauan, ihmiset kusivat maahan ja pulloihin ihan tyynesti. Linkin Parkin soittaessa meno oli ihan siedettävää, mutta Metallican aloittaessa alkoi ihmismassa velloa. Tiesin toki, että Metallican fanit ovat suht fanaattisia, mutta se tungos oli aika huikeaa. Fiilis oli loistava ja kaikilla kädet ylhäällä. Siirryttiin suosiolla takavasemmalle, ettei ihan jääty jalkoihin. Joku ryhmä vieressä alkoi tappelemaan/tönimään, sekin vaikutti siirtymiseen. Tosi hyvin ihmiset antoivat tilaa poistumiseen, eikä mitään tönimistä/vittuilua, kuten joissain konserteissa on ollut. Lasten paikka festarit eivät olleet ! Joo, iskän ja äipän kanssa ehkä jossain kauempana, mutta ei siellä tungoksessa.
Olen positiivisesti yllättynyt koko tapahtumasta ja todella toivon, että järjestetään jatkossakin täällä, ettei aina kaikki ole Helsingissä. Areenalla ei tosiaan ollut yhtään mutaista, ihmiset olivat täysillä mukana. Ja se Seek and Destroyn joukkolaulu oli käsittämätöntä. Metallica, Porissa -> legendaarista !!
Lueskelin noita palautteita tapahtumasta ja joihinkin voin kyllä yhtyä kirjoittajan kanssa. Itse saavuin jo hyvissä ajoin festarialueelle ja tuli koko päivä vietettyä hyvän musiikin parissa.
Roskaaminen oli kyllä jotain omaa luokkaa. Sitä mukaan kun porukka määrä lisääntyi roskat eivät enään löytäneet oikeisiin osoiteisiin, johtuu varmaan osittain ettei roskiksia ollut tarpeeksi ja ne oli jotenkin oudosti sijoitettuna anniskelualueilta poistuttaessa ja parissa muussa kohdassa.
Ruokapisteitä oli kieltämättä liian vähän ja oikeudet oli " myyty " vähän yksitoikkoisille firmoille (makkara, pyttis ja kanan kintut ) oikeesti, ei oikein hirmuisen houkuttelevaa paitsi juuri loppuillasta kun parilla muullakin alkoi nälkä kurnia.
Tuosta porttien sulkemisesta olin hyvin hämmästynyt, sitä kyllä ihmettelin miksi uloskäynti oli tehty niin kapeaksi ettei tarvinnut kuin siirrellä jalkoja eteenpäin kun massa vei kyllä mennessä.
Sitä ihmettelin suunnattomasti kun jalan ja pyörillä poistuville oli varattu pyörätien lisäksi vielä yksi ajokaista niin vielä piti survoa ainoalle ajokaistalle ja käydä järkkäreille aukomaan päätä kun ohjasivat oikealle kaistalle ??? Kaiken järjen mukaan myös autoille oli varattava kulku paikalle ja paikalta pois turvallisesti.
Kaikista pikku lapsuksista ja vähän isommista mokista huolimatta oli ihan MIELETTÖMÄN hyvä juttu. Viihdyn Porissa oikein hyvin, ihmiset joita tapasin olivat ystävällisiä ja jäi hyvä fiilis. Toivottavasti ensi vuonna tavataan jälleen hyvän metallillin parissa.
Terveiset täältä iloisesti Itä - Suomesta