Minulla oli edellisessä asunnossani Saunalahden ADSL-liittymä. Muutin toiseen kämppään heinäkuun alussa enkä tarvitse enää liittymää joten suljin Saunalahden liittymän. 11.6. irtisanoin liittymäni 1.7. alkaen, ja oletin että joudun maksamaan vain heinäkuun laskun kuukauden irtisanomisajan takia.
Nyt minulle tuli elokuunkin lasku.
Lähetin viestiä asiakaspalveluun ja takaisin tuli vain viesti että he ovat tiedottaneet minua 12.6 sähköpostilla (minulle ei ole tullut muuta kuin laskuja 12. päivän jälkeen) ja että elokuun lasku on aiheellinen, "Irtisanomisaika on 30 vuorokautta ja irtisanominen astuu voimaan tästä seuraavan laskutuskauden päätteeksi."
Siis miten irtisanomispäivästä kaksi kuukautta eteenpäin maksaminen on aiheellista? Itse olen käsittänyt kuukauden irtisanomisajan niin, että ilmoituspäivästä eteenpäin joutuu maksamaan yhden kuukauden jos ilmoittaa alle kuukautta ennen katkaisuajankohtaa.
Näin ei kuitenkaan ole näköjään. Minun olisi pitänyt näemmä ilmoittaa liittymän katkaisusta ennen toukokuun alkua jotten olisi joutunut maksamaan heinäkuunkin laskua. Minkä takia puhutaan kuukauden irtisanomisajasta kun todellinen aika on kaksi kuukautta?
Saunalahden irtisanominen
8
2886
Vastaukset
- aklsjdfaksjdf
Nyt tässä taitaa olla jonkinasteinen väärinkäsitys joko sinun tai saunalahden asiakaspalvelijan osalta.
Kyllä kuukausi = kuukausi = 30/31 vrk.- Ärtynyt
Lähettelin jo sähköposteja Saunalahdelle ja he vain toistavat samaa: "Irtisanomisaika on 30 vuorokautta ja irtisanominen astuu voimaan tästä seuraavan laskutuskauden päätteeksi."
Siis tuohan tarkoittaa käytännössä kahden kuukauden irtisanomisaikaa jos 30 vuorokauden jälkeen seuraavan laskutuskauden_päätteeksi_irtisanominen astuu voimaan. - olisi.
Ärtynyt kirjoitti:
Lähettelin jo sähköposteja Saunalahdelle ja he vain toistavat samaa: "Irtisanomisaika on 30 vuorokautta ja irtisanominen astuu voimaan tästä seuraavan laskutuskauden päätteeksi."
Siis tuohan tarkoittaa käytännössä kahden kuukauden irtisanomisaikaa jos 30 vuorokauden jälkeen seuraavan laskutuskauden_päätteeksi_irtisanominen astuu voimaan.jos sun olis pitänytkin irtisanoa se jo kesäkuun puolella?
- Ärtynyt
olisi. kirjoitti:
jos sun olis pitänytkin irtisanoa se jo kesäkuun puolella?
11.6. irtisanoin eli kesäkuussa. Mutta Saunalahden mielestä minun pitäisi maksaa vielä elokuunkin lasku.
- se on sanottu:
Ärtynyt kirjoitti:
11.6. irtisanoin eli kesäkuussa. Mutta Saunalahden mielestä minun pitäisi maksaa vielä elokuunkin lasku.
"Irtisanomisaika on 30 vuorokautta ja irtisanominen astuu voimaan tästä seuraavan laskutuskauden päätteeksi."
eli niin helvetin juonisti annetaan ymmärtää 30 päivän irtisanomisaika ja tosiasiassa tuo on kaksi kuukautta sen kuun päivät jolloin irtisanot.
eli sanoit kesäkuussa irti, irtisanominen ASTUU VOIMAAN TÄSTÄ SEURAAVAN (eli heinäkuun) laskutuskauden päätteeksi. eli astuu voimaan heinäkuun viimenen päivä ja aika 30 päivää eli elokuu.
näin meitä viedään nykyään hienoin sanakääntein :) - arvutimasiin
Ärtynyt kirjoitti:
11.6. irtisanoin eli kesäkuussa. Mutta Saunalahden mielestä minun pitäisi maksaa vielä elokuunkin lasku.
siinäkin taas on, että lainsäädännön mukaan kännykkäliittymän irtisanomisaika voi olla maksimissaan 2 vkoa (kuluttajan irtisanoessa liittymänsä), mutta esim. laajakaistasopimuksille ei suoranaisesti taida olla mitään tiettyä maksimi-irtisanomisaikaa kuluttajan suojaksi (voidaan puuttua ainoastaan, jos irtisanomisaika on kohtuuton)?
Viestintämarkkinalaki 23.5.2003/393
75 §
Liittymäsopimuksen purkaminen ja irtisanominen
....
Käyttäjä voi irtisanoa liittymäsopimuksen suullisesti. Käyttäjällä on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva liittymäsopimuksensa päättymään kahden viikon kuluttua irtisanomisesta. Teleyrityksen on lähetettävä käyttäjälle irtisanomisesta kirjallinen vahvistus."
Ko. lakia koskevassa hallituksen esityksessä: "Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan käyttäjä voi irtisanoa liittymäsopimuksen myös suullisesti. Käyttäjällä on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva liittymäsopimuksensa päättymään kahden viikon kuluttua irtisanomisesta. Sopimusehdoissa ei siten pätevästi voida
sopia tätä pidempää irtisanomisaikaa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030393 - arvutimasiin
arvutimasiin kirjoitti:

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030393Veisin kyllä tuon Saunalahden irtisanomista koskevan sopimusehdon ja tulkinnan kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi, jos minulle noin kävisi. Vaikuttaa sen verran kohtuuttomalta.
- pelleilyä!
se on sanottu: kirjoitti:
"Irtisanomisaika on 30 vuorokautta ja irtisanominen astuu voimaan tästä seuraavan laskutuskauden päätteeksi."
eli niin helvetin juonisti annetaan ymmärtää 30 päivän irtisanomisaika ja tosiasiassa tuo on kaksi kuukautta sen kuun päivät jolloin irtisanot.
eli sanoit kesäkuussa irti, irtisanominen ASTUU VOIMAAN TÄSTÄ SEURAAVAN (eli heinäkuun) laskutuskauden päätteeksi. eli astuu voimaan heinäkuun viimenen päivä ja aika 30 päivää eli elokuu.
näin meitä viedään nykyään hienoin sanakääntein :)Voi helvetti kun täytyy tehdä asiat hankaliksi ja vaikeaselkoisiksi. Joku juristi ollut varmasti tota vääntämässä tuolla..
Kutsuisin tota suoralta kädeltä kuluttajan harhaanjohtamiseksi. Tuntuu siltä kun ovat tarkoituksella hankkineet ammattilaiset vääntämään sanat niin että voivat sitten veloittaa vielä vähän ekstraa, kun tavallinen ihminen käsittää asiat maalaisjärjellä.
Kirjoittaisivat selkeästi, esim. "Sopimus on voimassa irtisanomisilmoituksesta lähtien vielä kaksi kuukautta".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713115
- 922885
- 512125
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51348Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131311- 191284
Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232