Tukea

Eipä taida olla oikea foorumi todelliselle narsistin uhrille ainakaan hakea tukea itselleen, koska myös kiivaat narsistiksi leimattujen puolustajat (ja itse narsistit) voivat kirjoittaa tänne. Ei kai ole tarkoitettukaan miksikään tukipalstaksi?

Ihmiset, jotka eivät ole itse joutuneet läheisesti tekemisiin narsistin kanssa, eivät pysty ymmärtämään koko asiaa yleensä ja monet asiasta omakohtaisesti tietämättömät luulevat, että kysymyksessä on vain muoti-ilmiö.

Varmaan on niitä, jotka leimaavat narsistiksi turhaan ja on myös niitä, jotka eivät sitä tee. Jos 2 % väestöstä on toisia ihmisiä kohtaan todella tuhoavasti käyttäytyviä narsistisesti persoonallisuushäiriöisiä, niin sehän tarkoittaa, että kaksi sadasta on. Jokainen ihminen tapaa elämänsä aikana satoja ihmisiä, eli jokainen varmaan jollain tapaa on kohdannut oikeasti narsistin eli ei se nyt niin harvinaistakaan ole. Saa vaan kiittää onneaan, jos ei ole joutunut läheisemmin tekemisiin sellaisen kanssa (työtoveri, äiti tai isä, pomo, puoliso, seurustelukumppani jne).

Ei tarvitse olla mitenkään viallinen ihminen, jos joutuu narsistin uhriksi ja esim. valitsee seurustelukumppanikseen narsistin. Tunnevamma ei näy päällepäin ja on hyvin kuvaavasti sanottu, että "naamiona terve mieli", narsistit yleensä älykkäinä pystyvät peittämään luonnehäiriönsä niin kauan että uhrin tuhoaminen on päässyt alkamaan, uhri voi hyvinkin pian menettää itseluottamuksensa, ja narsistit ovat todella ovelia manipuloimaan, syyllistämään ja myöskin uhkailemaan, joten suhteen katkaiseminen ei ole helppoa. Todelliset uhrit ovat kai myös usein läheisriippuvaisia ja empaattisia ihmisiä ja hakevat syytä (liian) pitkään vain itsestään.

Tuskin koskaan narsistin itsensä kanssa syntyy antoisaa keskustelua narsismistä, sillä itse narsistit eivät pysty keskustelemaan asiallisesti sairaudestaan, koska eivät myönnä edes olevansa mitenkään tunne-elämältään sairaita, kun vertaa vaikka masentuneet osioon niin masentuneet keskustelevat asiallisesti omasta sairaudestaan.
9427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ja jos kaksi ihmistä sadasta on narsistisesti persoonallisuushäiriöisiä, niin voisiko ajatella, että jokaiseen koululuokkaan mahtuu yksi narsistin lapsi, siis jos luokalla on 30 oppilasta ja kun jokaisella oppilaalla on isä ja äiti, eli 30 oppilaan vanhempia on 60 henkilöä. Että ei se nyt NIIN harvinaista ole.

Äänestä
  • Tarkoitin lähinnä sitä, että ei ole ehkä oikea paikka hakea tukea, koska täällä näköjään helposti lytätään tuen hakija ja leimataan tuen hakija hysteeriseksi vouhottajaksi ja ilkeäksi ihmiseksi, joka keksii sellaisen ilmiön kuin narsismi päästäkseen ottamasta itse vastuuta. Narsistin uhrin ongelma kun nimenomaan on se, että ollessaan läheisesti tekemisissä narsistin kanssa häntä on syyllistetty ja vähätelty enemmän kuin tarpeeksi.

    Äänestä

  • Tällä palstalla on arvo.

    Minulla on sellainen käsitys, että Suomi24:ssä on niin paljon käyttäjiä, että täällä varmasti on sekä persoonallisuushäiriöisiä että heidän uhrejaan. Ja sitten niitä kolmansia (se lähde, jonka ääreen myytin Narcissos jäi ihailemaan itseään, kunnes kuoli -- ei pidä unohtaa heitä).

    Jokaisen äänellä on oikeus kuulua. Tiedän moderoituja palstoja, joista nuo selkeästi mitätöivät, narsistiset, kommentit ja käyttäjät ajetaan ulos. Siihen on syynsä. Mutta täällä, minusta täällä pitää olla tilaa myös sille toiselle puoliskolle ilmiöstä.

    Sellaista palstaa ei tietääkseni vielä ole, jonne voisi kirjoittaa myös avoimesti persoonallisuushäiriöiseksi julistautuneet ihmiset... mistä he saavat tukea?

    Ja jos palsta nimi on narsismi, eikö se nimenomaan ole palsta myös narsisteille? Samaan hengenvetoon totean, että myös uhreilla on oikeus kirjoittaa otsikon 'narsismi' alla. Ilmiö koskettaa meitä kaikkia samanarvoisesti.

    Ja jos uhriutumista halutaan korostaa, jokainen narsismin kanssa tekemisiin joutunut ihminen on lopulta uhri, joko välillisesti tai suoraan. Niin hyväksikäyttäjä/valehtelija/manipuloija/empatiakyvytön kuin se toinen ja kolmaskin, jotka sen kanssa pyörii...

    (Ne ovat pinnallisia, joilla on siihen varaa.)

    Äänestä

  • -hullu- kirjoitti:

    Tällä palstalla on arvo.

    "Mutta täällä, minusta täällä pitää olla tilaa myös sille toiselle puoliskolle ilmiöstä."

    "Sellaista palstaa ei tietääkseni vielä ole, jonne voisi kirjoittaa myös avoimesti persoonallisuushäiriöiseksi julistautuneet ihmiset... mistä he saavat tukea?"

    En minä sitä tarkoittanutkaan, että täällä ei pitäisi olla tilaa myös toiselle puoliskolle ilmiöstä, tarkoitain vain sitä, että kun narsistin uhri kirjoittaa tänne omasta tuskastaan niin on varmaankin tosi tyrmäävää kun monissa kirjoituksissa hyökätäänkin sitä uhria vastaan, kun siihenhän uhri on saanut tottua jo esim. suhteessaan narsistin kanssa, niin tällainen voi olla tosi lamauttavaa sen lisäksi mitä on saanut elämässään kokea.

    Minä en oikein ymmärrä, miten narsistit voivat hakea tukea, kun eivät myönnä heissä mitään vikaa olevankaan ja sitä kautta ei myöskään tuen tarvetta. Narsistisia ominaisuuksia omaavat (tai varmaan kaikilla on narsistisia piirteitä, mutta ei siis NPH, joka on eri asia) haluavat varmaan ihan rehellisesti keskustella asiasta. Mutta olen saanut sellaisen kuvan, että ne joilla todella on narsistinen persoonallisuushäiriö, haluavat vain tehdä tyhjäksi koko sairauden ja leimata uhrinsa ilkeiksi ihmisiksi, koska eihän itsessään voi mitään vikaa olla! Ja itse ymmärrän narsistin uhrilla juuri sellaisen ihmisen uhria, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö, ei vain jotakin narsistisia piirteitä.

    Äänestä

  • tukea kirjoitti:

    Siis vielä:
    en halunnutkaan sitä kieltää, etteikö tällaisellakin palstalla olisi arvo vaan tarkoitin sitä että ei välttämättä ole ihan oikea paikka hakea tukea narsistin uhrille, koska kirjoittajalta joka on narsisti, ja jolla on oikeus myös täällä kirjoittaa, voi saada täältä tukea hakiessaan samaa paskaa niskaansa, jota on saanut esim. suhteessaan.

    Äänestä

  • tukea kirjoitti:

    "Mutta täällä, minusta täällä pitää olla tilaa myös sille toiselle puoliskolle ilmiöstä."

    "Sellaista palstaa ei tietääkseni vielä ole, jonne voisi kirjoittaa myös avoimesti persoonallisuushäiriöiseksi julistautuneet ihmiset... mistä he saavat tukea?"

    En minä sitä tarkoittanutkaan, että täällä ei pitäisi olla tilaa myös toiselle puoliskolle ilmiöstä, tarkoitain vain sitä, että kun narsistin uhri kirjoittaa tänne omasta tuskastaan niin on varmaankin tosi tyrmäävää kun monissa kirjoituksissa hyökätäänkin sitä uhria vastaan, kun siihenhän uhri on saanut tottua jo esim. suhteessaan narsistin kanssa, niin tällainen voi olla tosi lamauttavaa sen lisäksi mitä on saanut elämässään kokea.

    Minä en oikein ymmärrä, miten narsistit voivat hakea tukea, kun eivät myönnä heissä mitään vikaa olevankaan ja sitä kautta ei myöskään tuen tarvetta. Narsistisia ominaisuuksia omaavat (tai varmaan kaikilla on narsistisia piirteitä, mutta ei siis NPH, joka on eri asia) haluavat varmaan ihan rehellisesti keskustella asiasta. Mutta olen saanut sellaisen kuvan, että ne joilla todella on narsistinen persoonallisuushäiriö, haluavat vain tehdä tyhjäksi koko sairauden ja leimata uhrinsa ilkeiksi ihmisiksi, koska eihän itsessään voi mitään vikaa olla! Ja itse ymmärrän narsistin uhrilla juuri sellaisen ihmisen uhria, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö, ei vain jotakin narsistisia piirteitä.

    Jep. Olet oikeassa. Minulla ei oikeastaan ole lisättävää ... muuta kuin, että olisi pitänyt lukea aloitus ajatuksella .. minkäs teet. Minäkin olen vain ihminen.

    Kävin juuri vessassa ja tuli mieleen lapsuuden uimarannan pukukopin seinä, missä oli mitä ihmeellisimpiä riipustuksia ja raapustuksia ja kirkkoveneitä sun muuta. Se on mun mielikuva Suomi24 keskustelusta. Sillä vakavuudella itse suhtaudun näihin. En minä ota henkilökohtaisesti näitä juttuja. Mutta minä olen vain minä...

    Otsikko on narsisimi. Ei narsistien uhrit tai vertaistuki. Otsikko ei myöskään ole psykopatia, joka mielestäni kuvaa parhaiten sitä arviolta 4% osuutta suomalaisista, jotka ovat kyvyttömiä tuntemaan empatiaa muita kohtaan..

    Niin kauan kuin ollaan asiallisia, minusta kaikkia näkökulmia pitää voida tarkastella. (Ei niitä tarvitse hyväksyä.)

    "Otsikko ei myöskään ole psykopatia, joka mielestäni kuvaa parhaiten sitä arviolta 4% osuutta suomalaisista, jotka ovat kyvyttömiä tuntemaan empatiaa muita kohtaan.."

    Mun mielestä NPH-määritelmään kuuluu myös kyvyttömyys tuntea empatiaa hyvin oleellisena. Olisiko se niin, että nykyisin ollaan sitä mieltä, että psykopatia on narsismin ääripää, kaikkein pahin muoto?

    Äänestä

  • uhreille kirjoitti:

    Samaa emaptiakyvyttömyyttä nuo kaikki kuvaavat: sosiopaatti, psykopaatti, 'järjissään oleva hullu' - taisi olla jostain -20 luvulta tuo termi, narsisti, narsistinen persoonallisuushäiriö ... siis mulla noi termit menee sekasin. Niitä on käytetty eri aikakausilla.

    Empatiakyvyttömyys voisi ehkä olla suomalainen termi, joka ehkä olisi käyttökelpoisin. Ehkä alan käyttämään sitä?

    Äänestä

Tällaista kesällä 2009 on kirjoitettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

narsistien uhreille kirjoitti:

Eipä taida olla oikea foorumi todelliselle narsistin uhrille ainakaan hakea tukea itselleen, koska myös kiivaat narsistiksi leimattujen puolustajat (ja itse narsistit) voivat kirjoittaa tänne. Ei kai ole tarkoitettukaan miksikään tukipalstaksi?

Ihmiset, jotka eivät ole itse joutuneet läheisesti tekemisiin narsistin kanssa, eivät pysty ymmärtämään koko asiaa yleensä ja monet asiasta omakohtaisesti tietämättömät luulevat, että kysymyksessä on vain muoti-ilmiö.

Varmaan on niitä, jotka leimaavat narsistiksi turhaan ja on myös niitä, jotka eivät sitä tee. Jos 2 % väestöstä on toisia ihmisiä kohtaan todella tuhoavasti käyttäytyviä narsistisesti persoonallisuushäiriöisiä, niin sehän tarkoittaa, että kaksi sadasta on. Jokainen ihminen tapaa elämänsä aikana satoja ihmisiä, eli jokainen varmaan jollain tapaa on kohdannut oikeasti narsistin eli ei se nyt niin harvinaistakaan ole. Saa vaan kiittää onneaan, jos ei ole joutunut läheisemmin tekemisiin sellaisen kanssa (työtoveri, äiti tai isä, pomo, puoliso, seurustelukumppani jne).

Ei tarvitse olla mitenkään viallinen ihminen, jos joutuu narsistin uhriksi ja esim. valitsee seurustelukumppanikseen narsistin. Tunnevamma ei näy päällepäin ja on hyvin kuvaavasti sanottu, että "naamiona terve mieli", narsistit yleensä älykkäinä pystyvät peittämään luonnehäiriönsä niin kauan että uhrin tuhoaminen on päässyt alkamaan, uhri voi hyvinkin pian menettää itseluottamuksensa, ja narsistit ovat todella ovelia manipuloimaan, syyllistämään ja myöskin uhkailemaan, joten suhteen katkaiseminen ei ole helppoa. Todelliset uhrit ovat kai myös usein läheisriippuvaisia ja empaattisia ihmisiä ja hakevat syytä (liian) pitkään vain itsestään.

Tuskin koskaan narsistin itsensä kanssa syntyy antoisaa keskustelua narsismistä, sillä itse narsistit eivät pysty keskustelemaan asiallisesti sairaudestaan, koska eivät myönnä edes olevansa mitenkään tunne-elämältään sairaita, kun vertaa vaikka masentuneet osioon niin masentuneet keskustelevat asiallisesti omasta sairaudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu