Syöpäköh...

Tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan perseestä. Pienestä pitäen olen omistanut hemangiooman käsivarressani ja sen alla on ollut 2cm patti. Asia kuitenkin jätettiin hoitamatta ja minulle kerrottii että se on ok olla siinä. Tänä päivänä ei lienee epäillystäkään etteikö minulla olisi syöpä ja pahasti levinnyt. Patteja löytyy nilkoista, kainalosta, soliskuopista, kämmenselästä etc. Olen todella väsynyt hyvinkin nukutun yön jälkeen. Hikoilen paljon, olen ruokahaluton, langan laiha. Olen usein kuumeessa ja muutenkin kipeä. Palelen todella helposti. Kaveritkin sanovat minua "unikeoksi". Lääkäriinhän en tietenkään ole jaksanut edes vaivautua kun mikään ei tunnu kiinnostavan. Olisikohan jo aika ottaa askel ja marssia lääkärille kuuntelemaan tyly tuomio...

Comments will be appreciated
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja sitten jos tk:ssa ei oteta vakavasti ni si vaan varaa aika yksityiselle pattien ultraukseen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


- kirjoitti:

Tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan perseestä. Pienestä pitäen olen omistanut hemangiooman käsivarressani ja sen alla on ollut 2cm patti. Asia kuitenkin jätettiin hoitamatta ja minulle kerrottii että se on ok olla siinä. Tänä päivänä ei lienee epäillystäkään etteikö minulla olisi syöpä ja pahasti levinnyt. Patteja löytyy nilkoista, kainalosta, soliskuopista, kämmenselästä etc. Olen todella väsynyt hyvinkin nukutun yön jälkeen. Hikoilen paljon, olen ruokahaluton, langan laiha. Olen usein kuumeessa ja muutenkin kipeä. Palelen todella helposti. Kaveritkin sanovat minua "unikeoksi". Lääkäriinhän en tietenkään ole jaksanut edes vaivautua kun mikään ei tunnu kiinnostavan. Olisikohan jo aika ottaa askel ja marssia lääkärille kuuntelemaan tyly tuomio...

Comments will be appreciated

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu