Vastaus karhukirjeeseenne!

Voi voi Mäntyharju

Hävytön kirjeenne saapui tänään avonaisessa kuoressa, markan postimerkillä varustettuna. Se tavallaan ilahdutti minua ja perhettäni, mutta samalla se herätti ajatuksen siitä, että maassamme on vieläkin kaikenlaisia paskahousuvasikoita, jotka lähettelevät yrittäjille kirjeitä avonaisissa kuorissa,ihmettelette sitä miksei laskuanne ole jo kauan sitten maksettu.

Minä valistan teitä.
Vuonna 1989 ostin asuntovaunun ja vanhan saabin, kaksi rotuhevosta, haulikon,pistooliun ja kaksi erinomaista sikaa. Kaiken tietenkin vekselirahoitukselloa. seuraavana vuonna asuntovaunu paloi, yksi hevosista kuoli ähkyyn. ja toisen niistä jouduin vuokraamaan tuppimulkkumustalaiselle, se idiootti nälkiinnytti ja juoksutti sen kuoliaaksi. liityin kirkkoon ja kokoomuspuolueseen. oma ehdokkaani ei kuitenkaan pärjännyt vaaleissa. isä kuoli ja velipoika joutui kuittipetoksista linnaan. Muuan verovalmistelija oulusta raiskasi sisareni ja karkasi sen kanssa. Maksoi lunnasrahat kansanuutisille jottei minun tarvinnut vasurilehden palstoille todeta sitä valmistelija paskaa siskoni mieheksi. Ajat muuttuivat niin helvetin ankeiksi, että meidän piti kavereiden kesken naida vaan akkojamme suuressa rahapulassa. Yksi pojistani sai sikotaudin, se meni muniin ja terveyskeskuslääkärin tohelo kuohitsi poikaparan. Kesällä tenojoella sain elämäni suurimman lohen, se tietenkin karkasi ja vene kaatui, kaksi pojistani hukkui, ei se joka oli kuohittu eikä se joka osasi uida. Seuraavan kesän ryyppäsin rajusti, nyt opettelen kirljottamaan.

Akka karkasi ison ruotsalaisen hiihdonopettajan kanssa ja jätti minulle muistoksi degeneroituneet kaksoispojat. Svenski oli niin tyhmä, ettei se osannu edes kaataa kusta pois saappaasta, jossa oli hana kärjessä ja käyttöohje kantapäässä. Menin heti naimisiin mustalaisleskiakan kanssa.

Kun ostin teiltä tavaraa, en ole sen jälkeen pystynyt pitämään muuta kuin kiinnelainaa talossani. Sitten tuli Mauri-Myrsky ja repi taloni hajalle. Muija meni suruissaan vaakunan samba karnevaaleihin ja sai tietenkin klamydian yhdeltä demarikokousedustajalta. Poikani pyyhki partioleirilllä persettään horsman kukkiin, joissa oli vesakkomyrkkyä. Sen seurauksena oli koko persläpi leikattava pois. Syksyllä poromiehensaatanat ampuivat parhaan ajokoirani.

Mikään kirjeessänne ei hämmästytä minua niin paljon, kuin se väitteenne että tulette aiheuttamaan minulle ikävyyksiä. Jos pystytte ilmoittamaan yhdenkin kuukauden viimevuosilta jolloin minulla ei olisi ollut ikävyyksiä, niin tehkää se

Voin kertoa, että rahan saanti minulta on täsmälleen yhtä vaikeata kuin työntää tulikuuma hiilihanko sotkamolaisen ilveksen perseeseen.
Sanon teille, että jos broilerit maksaisivat vaikka viisi markkaa, en pystyisi rahoillani ostamaan edes talitiaisen persettä.

Jos te perkele olette yhtä pieni kooltanne, kuin periaatteiltanne, niin voitte varmasti seistä polvistumatta lattajaloillanne ja lipoa mäkäräisen persettä. Tulen rukoilemaan, että tulisi rakkikoiran kusimyrsky, jonka keskus olisi siellä missä tekin. Ystävällisin terveisin ,,,,,, (6pilkkua)

0

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ketä tietää

        Missä ammuttiin pyssyllä.
        Kotka
        45
        5851
      2. Ei tunnu, että välität yhtään

        Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
        Ikävä
        48
        5356
      3. Onko kaipaamallasi

        Naisella silikonit 🤔
        Ikävä
        48
        3728
      4. Näytitpä taas niin hyvältä!

        Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
        Tunteet
        14
        3675
      5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

        Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
        Vimpeli
        96
        3376
      6. Veikeä Satu

        Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
        Ikävä
        31
        3136
      7. Oletko nyt

        Onnellinen mies naisesi kanssa?
        Ikävä
        59
        2894
      8. Rakastatko?

        Ala kertomaan se ja heti
        Ikävä
        58
        2746
      9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

        1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
        Ikävä
        53
        2400
      10. Kosiako meinasit?

        Voi sua rakas ❤️
        Ikävä
        38
        1854
      Aihe