Hyväksyttekö te piispat SRK:n seurakuntaopin? 2 viikkoa, 2 päivää sitten
Moni kirkkomme pappikaan puhumattakaan seurakuntalaisista ei ole perillä vanhoillislestadiolaisten seurakuntaopista.
Lyhyesti sanoen, SRK-laisessa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä ei pidetä kastettujen, kirkkoon kuuluvien ihmisten joukkoa todellisina Jumalan seurakunnan jäseninä, jotka pelastuvat. Valtaosa kirkon jäsenistä piispoista ja papeista tavallisiin seurakuntalaisiin saakka joutuu lestadiolaisen opetuksen mukaan auttamatta kadotukseen.
Vain vanhoillislestadiolaisten ryhmä evankelis-luterilaisen kirkkomme sisällä on todellinen uskovien seurakunta.
Vanhoillislestadiolaiset positioivat itsensä ainoana oikeana ja pelastuvana seurakuntana mallilla, joka muistuttaa venäläistä maatuska-nukkea. Ainoat pelastukseen pääsevät oikeat uskovaiset ovat tämän maatuska-nuken ytimessä.
Historiallisessa perspektiivissä vanhoillislestadiolaiset katsovat edustavansa itse ainoana oikeana seurakuntana Jeesuksen opetuslapsia ja alkuseurakuntaa nykypäivän maailmassa ja ev.-lut. kirkossa.
Todellisen uskovaisten seurakunnan maatuska-nuken kerrostumat ovat seuraavat.
1. Ensimmäinen eli uloin kerros. Kristikunnan alku oli alkuseurakunnassa ja sittemmin katolisessa kirkossa (tai ortodoksisessa, miten asian nyt ottaa, sillä nykylestadiolaiset eivät torju keskuudestaan liikkeeseensä kuuluvia ortodokseja). Toisin sanoen, nyky-vanhoillislestadiolaisten mukaan 1900-500 vuotta sitten ainakin osa katolilaisista/ortodokseista oli ainoassa oikeassa uskossa ja pelastui.
2. Toinen kerros: katolisen kirkon sisällä tapahtui Euroopassa puhdistus 1400-1500-luvulla, jolloin syntyivät protestanttiset kirkot. Yhtenä siinä syntyi luterilaisuus, joka oli vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan syntyaikanaan ainoa oikea uskonryhmä.
3. Kolmas kerros: luterilaisen kirkon sisälle syntyi lestadiolainen herätys 1800-luvun puolivälissä, kun Laestadius alkoi pitää väkeviä saarnojaan Ruotsin Lapissa. Kun liike levisi Suomeen, Suomen kirkon sisällä alkoi kehittyä ainoa oikea tosiuskovaisten seurakunta. Tiedossa ei ole, mikä on vanhoillislestadiolaisten kanta siihen, mikä oli ennen lestadiolaisuutta eli uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle saakka Suomessa eläneiden ihmisten kohtalo, kadotus vai taivas.
4. Neljäs kerros: lestadiolaisuus hajaantui 1800-luvun loppupuolella erilaisiin pienryhmiin ja lopulta 1900-luvun alussa kolmeen ryhmittymään, joista yksi oli vanhoillislestadiolaisuus. Vanhoillislestadiolaiset pitivät vain omaa ryhmittymäänsä ainoana oikeana uskona ja torjuivat silloiset sovintoyritykset.
5. Viides kerros: vanhoillislestadiolaisuuden sisällä syntyi hajaannus 1960-luvun alussa, jolloin 2/3 liikkeen teologeista lähti tai erotettiin. SRK-lestadiolaisuudesta tuli pitkäksi aikaa pääasiassa maallikkojohtoinen liike, joka edelleen piti vain itseään ainoana oikeana uskona.
6. Kuudes kerros: Vuosina 1970-1986 SRK:n johtokunnan johdolla järjestettiin kaikissa Suomen rauhanyhdistyksissä likimain jokaista lestadiolaista koskenut puhdistus hoitokokousten muodossa väärien henkien kitkemiseksi ainoasta oikeasta uskosta. Tuhansia tavallisia uskovaisia erotettiin tai jättäytyi pois liikkeestä ja heidät julistettiin kadotuksen lapsiksi. Erotetut eivät perustaneet uusia ryhmittymiä.
7. Seitsemäs kerros: SRK opettaa, että nykyisen SRK-lestadiolaisuuden sisällä on VARSINAINEN, ainoassa oikeassa uskossa elävien tosiuskovaisten joukko. Liikkeen opetuksen mukaan eivät suinkaan edes kaikki nykyistä SRK-vanhoillislestadiolaista uskoa tunnustavatkaan pelastu kadotukselta. Tämän ovat esim. Kotimaa-lehdessä todenneet SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen ja pääsihteeri Aimo Hautamäki 9.1.2008: ”Ei jokainen rauhanyhdistyksen jäsenkään ole ilman muuta niitä, jotka ovat kerran perillä taivaassa. Meidänkin keskuudessamme on valitettavasti paljon ihmisiä, joiden uskonasiat eivät ole kunnossa."
Tässä maatuska-mallissa ei ole otettu huommioon lestadiolaisen herätysliikkeen lukuisia hajaannuksia muissa Pohjoismaissa eikä Amerikan mantereella. Kaikkiaan lestadiolaiset ovat pirstoutuneet pariksikymmeneksi erilliseksi ryhmittymäksi, joista useimmat tuomitsevat toisensa kadotukseen.
Kysymys piispoille kuuluu: miten on mahdollista, että ylläolevaa seurakuntaoppia opettavat lestadiolaispapit voivat toimia yhteisen kirkkomme seurakuntapaimenen viroissa ja sielunhoitotehtävissä?
Moni kirkkomme pappikaan puhumattakaan seurakuntalaisista ei ole perillä vanhoillislestadiolaisten seurakuntaopista.
Lyhyesti sanoen, SRK-laisessa vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä ei pidetä kastettujen, kirkkoon kuuluvien ihmisten joukkoa todellisina Jumalan seurakunnan jäseninä, jotka pelastuvat. Valtaosa kirkon jäsenistä piispoista ja papeista tavallisiin seurakuntalaisiin saakka joutuu lestadiolaisen opetuksen mukaan auttamatta kadotukseen.
Vain vanhoillislestadiolaisten ryhmä evankelis-luterilaisen kirkkomme sisällä on todellinen uskovien seurakunta.
Vanhoillislestadiolaiset positioivat itsensä ainoana oikeana ja pelastuvana seurakuntana mallilla, joka muistuttaa venäläistä maatuska-nukkea. Ainoat pelastukseen pääsevät oikeat uskovaiset ovat tämän maatuska-nuken ytimessä.
Historiallisessa perspektiivissä vanhoillislestadiolaiset katsovat edustavansa itse ainoana oikeana seurakuntana Jeesuksen opetuslapsia ja alkuseurakuntaa nykypäivän maailmassa ja ev.-lut. kirkossa.
Todellisen uskovaisten seurakunnan maatuska-nuken kerrostumat ovat seuraavat.
1. Ensimmäinen eli uloin kerros. Kristikunnan alku oli alkuseurakunnassa ja sittemmin katolisessa kirkossa (tai ortodoksisessa, miten asian nyt ottaa, sillä nykylestadiolaiset eivät torju keskuudestaan liikkeeseensä kuuluvia ortodokseja). Toisin sanoen, nyky-vanhoillislestadiolaisten mukaan 1900-500 vuotta sitten ainakin osa katolilaisista/ortodokseista oli ainoassa oikeassa uskossa ja pelastui.
2. Toinen kerros: katolisen kirkon sisällä tapahtui Euroopassa puhdistus 1400-1500-luvulla, jolloin syntyivät protestanttiset kirkot. Yhtenä siinä syntyi luterilaisuus, joka oli vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan syntyaikanaan ainoa oikea uskonryhmä.
3. Kolmas kerros: luterilaisen kirkon sisälle syntyi lestadiolainen herätys 1800-luvun puolivälissä, kun Laestadius alkoi pitää väkeviä saarnojaan Ruotsin Lapissa. Kun liike levisi Suomeen, Suomen kirkon sisällä alkoi kehittyä ainoa oikea tosiuskovaisten seurakunta. Tiedossa ei ole, mikä on vanhoillislestadiolaisten kanta siihen, mikä oli ennen lestadiolaisuutta eli uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle saakka Suomessa eläneiden ihmisten kohtalo, kadotus vai taivas.
4. Neljäs kerros: lestadiolaisuus hajaantui 1800-luvun loppupuolella erilaisiin pienryhmiin ja lopulta 1900-luvun alussa kolmeen ryhmittymään, joista yksi oli vanhoillislestadiolaisuus. Vanhoillislestadiolaiset pitivät vain omaa ryhmittymäänsä ainoana oikeana uskona ja torjuivat silloiset sovintoyritykset.
5. Viides kerros: vanhoillislestadiolaisuuden sisällä syntyi hajaannus 1960-luvun alussa, jolloin 2/3 liikkeen teologeista lähti tai erotettiin. SRK-lestadiolaisuudesta tuli pitkäksi aikaa pääasiassa maallikkojohtoinen liike, joka edelleen piti vain itseään ainoana oikeana uskona.
6. Kuudes kerros: Vuosina 1970-1986 SRK:n johtokunnan johdolla järjestettiin kaikissa Suomen rauhanyhdistyksissä likimain jokaista lestadiolaista koskenut puhdistus hoitokokousten muodossa väärien henkien kitkemiseksi ainoasta oikeasta uskosta. Tuhansia tavallisia uskovaisia erotettiin tai jättäytyi pois liikkeestä ja heidät julistettiin kadotuksen lapsiksi. Erotetut eivät perustaneet uusia ryhmittymiä.
7. Seitsemäs kerros: SRK opettaa, että nykyisen SRK-lestadiolaisuuden sisällä on VARSINAINEN, ainoassa oikeassa uskossa elävien tosiuskovaisten joukko. Liikkeen opetuksen mukaan eivät suinkaan edes kaikki nykyistä SRK-vanhoillislestadiolaista uskoa tunnustavatkaan pelastu kadotukselta. Tämän ovat esim. Kotimaa-lehdessä todenneet SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen ja pääsihteeri Aimo Hautamäki 9.1.2008: ”Ei jokainen rauhanyhdistyksen jäsenkään ole ilman muuta niitä, jotka ovat kerran perillä taivaassa. Meidänkin keskuudessamme on valitettavasti paljon ihmisiä, joiden uskonasiat eivät ole kunnossa."
Tässä maatuska-mallissa ei ole otettu huommioon lestadiolaisen herätysliikkeen lukuisia hajaannuksia muissa Pohjoismaissa eikä Amerikan mantereella. Kaikkiaan lestadiolaiset ovat pirstoutuneet pariksikymmeneksi erilliseksi ryhmittymäksi, joista useimmat tuomitsevat toisensa kadotukseen.
Kysymys piispoille kuuluu: miten on mahdollista, että ylläolevaa seurakuntaoppia opettavat lestadiolaispapit voivat toimia yhteisen kirkkomme seurakuntapaimenen viroissa ja sielunhoitotehtävissä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Missä tuo on luettavissa kokonaan?
Melkein samanlaisena teksti löytyy:
http://freepathways.wordpress.com/2009/07/15/seurakuntaoppi/
Jou elikkä aina vain pienempi sakki sinne o pääsemäs.
Taitaa lopulta kaikki olla menos manalaan.
Ei noitten syntejä pyyhi enää kukaan.
Kirkkopalkatut vois mennä ittensä ja vähä tuumata.
piispatkaan vastaile tällä palstalla?? Mehän kukkaan ei voida tänäpäivänä sanoa, kuka pääsee joskus perille...mutta meidän tulee kilvoitella tässä uskossa ja valvoa...loppuun asti., ettei sielunvihollinen meitä kuljeta harhaan. Käymme Jumalan sanan kuulossa ja armohoidossa..sana meitä ruokkii ja vahvistaa uskoamme..saattomiehet kulkevat rinnalla.
Keskustelusta täällä, kotimaa ynm.
Lyyleri kirjoitti:Mehän kukkaan ei voida tänäpäivänä sanoa, kuka pääsee joskus perille...
Ennen ainakin vl oppi oli että muut kuin vl ei pääse perille, elikkäs tuolloin tiedettiin ketkä pääsee ketkä ei.
Tällainen linjamuutos on luulisin seurausta siitä että nykyään vl oppeja kritisoidaan ja vl väittämiä oikaistaan raamatulla.
Tämä pakottaa vl oppi-isät taristamaan linjoja joita ennen ei kukaan kyseen alaistanut.
Loppujen lopuksi tästä on pelkkää hyötyä kaikille kun vl. Opin virheet alkaa oijeta.