eli siis minulla on toooosiii paha luottamuspula mieheeni.. puoli vuotta sitten hän jäi kiinni pettämisestä tai ei mitää varsinaista seksiä ollut mutta tekstiviestejä ja puheluita sihen suuntaan oli toisen naisen kanssa käynyt tai oikeastaan naisien..
noh annoin anteeksi mutta luottamus katosi, olen yrittänyt saada kaikki sen mielestäni mutta ei onnistu aina se palaa mieleen..
oikeestaan raskauden myötä olen alkanut enemmän ja enemmän miettiä asiaa varmaan senkin takia kun ei ole enää itse nii hehkeä ja maha tulee jo vastaan joka käänteessä ja on vaaan niin ruma olo..
olen kysynyt mieheltäni että onko minulla syytä olla huolestunut mutta tietenkin hän sanoo ettei ole, eikä hän tekisi enää mitään sellasista ikinä, mutta jotenkin joku sisälläni sanoo että kaikki ei ole hyvin..
jotenkin pelkään koko ajan sitä hetkeä ja sitä tunnetta kun sain tietää tai SAAN tietää että hänellä on joku toinen, se on niin murskaava tunne etten ole ikinä sellaista tuntenut..
olen yrittänyt miellyttää miestäni seksuaalisesti ja muutenkin mutta tuntuu että en pysty tekemään niin paljon mitä pitäisi.. itsetuntoni on mennyt ihan nolliin ennen olin tosi itsevarma ja muutenkin ulospäin suuntautunut enkä ikinä ajatellut että joku voisi minulle tehdä noin..
abortti kävi mielessä alussa ja yksi (miespuolinen kylläkin) ystäväni sitä suosittelikin mutta en vaan voinut, en tiedä miksi mutta rakastan miestäni jollain ihan ihmeellisellä tavalla...
sitäkin ihmettelen miten hän lähettelee yhä yli 200 tekstiviestiä kuukaudessa toiseen liittymään mikä minulla on, vaikka kotona hän laittaa yleensä puhelimen kiinni.. tai se on taskussa ja tietenkin äänettömällä..
noh annoin anteeksi mutta luottamus katosi, olen yrittänyt saada kaikki sen mielestäni mutta ei onnistu aina se palaa mieleen..
oikeestaan raskauden myötä olen alkanut enemmän ja enemmän miettiä asiaa varmaan senkin takia kun ei ole enää itse nii hehkeä ja maha tulee jo vastaan joka käänteessä ja on vaaan niin ruma olo..
olen kysynyt mieheltäni että onko minulla syytä olla huolestunut mutta tietenkin hän sanoo ettei ole, eikä hän tekisi enää mitään sellasista ikinä, mutta jotenkin joku sisälläni sanoo että kaikki ei ole hyvin..
jotenkin pelkään koko ajan sitä hetkeä ja sitä tunnetta kun sain tietää tai SAAN tietää että hänellä on joku toinen, se on niin murskaava tunne etten ole ikinä sellaista tuntenut..
olen yrittänyt miellyttää miestäni seksuaalisesti ja muutenkin mutta tuntuu että en pysty tekemään niin paljon mitä pitäisi.. itsetuntoni on mennyt ihan nolliin ennen olin tosi itsevarma ja muutenkin ulospäin suuntautunut enkä ikinä ajatellut että joku voisi minulle tehdä noin..
abortti kävi mielessä alussa ja yksi (miespuolinen kylläkin) ystäväni sitä suosittelikin mutta en vaan voinut, en tiedä miksi mutta rakastan miestäni jollain ihan ihmeellisellä tavalla...
sitäkin ihmettelen miten hän lähettelee yhä yli 200 tekstiviestiä kuukaudessa toiseen liittymään mikä minulla on, vaikka kotona hän laittaa yleensä puhelimen kiinni.. tai se on taskussa ja tietenkin äänettömällä..
Vastaukset 4
Vanhimmat
nii siis pointtihan tosta sit jäi kokonaan pois.. eli en ole nyt varma haluanko miestäni synnytykseen mukaan, jotenkin en tunne häntä oikeasti nii olen miettinyt olisiko parempi mennä yksin..toisaalta tuntuu että mieheni voisi muuttua jos näkisi lapsemme syntymän...
ja tunteet ja mielialat vaihtelee niin paljon päivittäin etten lähtis tekemään mitään päätöksiä. En usko että miehen tunteet muuttuu siksi että on nähnyt synnytyksen. Arvostus sua kohtaan äitinä voi lisääntyä mutta ei muuten. Isän mukanaolon pointtihan on äidin tukeminen. Pystyykö hän siihen ja pystytkö sinä ottamaan hänen tukensa vastaan?
Tosi kurja tianteesi:( Itse odotan yksin toista lasta (ensimmäisessä olin yksin kun koko synnytys oli ohi parissa kolmessa tunnissa kun syntyi kiireellisellä sectiolla) ja luultavasti otan jokun ystäväni mukaan tähän toiseen tai menen yksin. Mä voin hyvin kuvitella että jos jotain on jäänyt hampaankoloon, niin ei ole kiva sitten hormonihuuruissa räyhätä ja yrittää saada lasta maailmaan, mulle varmaan kävis niin.. Yksin menokaan ei pelota, ehkä siks kun eka synnytys oli niin helppo ja mulla oli fantastinen kätilö tukena:)
Ja toi, et mies muuttuu, niin varmaan isänä se on tärkeä kokemus (tuskinpa silti mikään välttämätön!) mutta enpä usko, että se parisuhdetta parantaa.. Tietenkin jos on hyvä suhde, voi se jäädä positiivisena muistona, mutta en näe mitään miksi se korjaisi jotain.
Tsemppiä kovasti!
synnyttyä. Itse en luota pätkääkään omaan lapseni isään, emmekä asu yhdessä. Enkä tiedä haluanko häntä edes synnytykseen mukaan, koska kaikki raastavat asiat voivat tulla siellä esille, enkä kestä sitä. Enkä halua että hän pilaa MINUN synnytykseni.
Eipä tosiaan ole kovin kiinnostunutkaan ollut, vaikka lapsen halusi. Aborttia olen miettinyt minäkin, ohimennen aluksi.
Itse olen myös kokenut, että näin raskaana ollessa olen puolustuskyvytön ja haavoittuvainen, heikko.
Sen verran kuitenki luotan tulevaisuuteen ja itseeni, että löydän itselleni joskus hyvän miehen. En hae elättäjää tms. Ja tiedän että viimeistään silloin lapseni isä saa halvauksen mustasukkaisuudesta, mutta siinäpä saa.
En usko siihen, että pettäjä oppisi omista virheistään. Minä valitsin tämän tien, emme tee edes isyydentunnustusta jne.Aika näyttää.