Pillerit lopetettu kohta vuosi sitten. Ei apua. Vaimo itkee, ettei hänellä ole enää mitään seksuaalisia tunteita ketään kohtaan. Ei edes porno- tai seksivideot kiihota!!! Kokee itsensä huonoksi vaimoksi ja itkee taas. Hän haluaisi haluta, koska pitää seksistä. Ei kohta elämäniloa.
Mikä auttaisi, kannattaako mennä lääkärin puheille vai gynen?
Mistä apu vaimon haluttomuuteen?
8
1455
Vastaukset
- tyynikki
Halut ei tule napista painamalla. Jos on tähän asti jaksanut olla "haluavinaan" (miehen mieliksi?) ja nyt loppu haluaminen.
- jelppis
Suosittelen keskustelutuokiota oman itsensä kanssa. Mitään ei tarvitse sanoa välttämättä ääneen, mutta itselleen rehellinen voi olla kenenkään huomaamatta.
Olen ollut vaimosi tilanteessa avioliiton aikana ja vasta eron jälkeen tajusin mistä kaikessa on kyse. Tässä pala minun elämää:
Olin 22-vuotias, kun tapasimme exän kanssa. Uutuuden viehätyksessä haluni ollivat kohdallaan. 1-2x viikossa oli ihan jees tahti. Ihastuin miehessä hänen turvallisuuteensa. Minä, joka luonteeltaan on spontaani ja elämänhaluinen. Miehen turvallisuus herätti minussa perheenperustamiskuumetta. niimpä sitten menimme vihille. Ajattelin jopa häissä, että ompa mukavaa, kun ei tartte miettiä enää jäänkö ikisinkuksi. Tulevaisuutta ja suunnitelmaa näytti vielä olevan edessä. Oli päämäärä. Sitten tulin raskaaksi noin vuosi häiden jälkeen. Olin 27 vuotias. Esikoisemme syntyi ja olimme onnellisia, niin ainakin luulin silloin, että näin sen pitää olla. Sisällä kuitenkin jäyti ajatus, että miehessäni on paljon piirteitä jotka eivät osoittautuneetkaan, kuten ennen avioliittoa luulin.
Uusi arki astui hiljalleen elämäämme ja huomasin rakkauden, tai mitä se nyt ikinä tarkoittikaan, rakoilleen. Mies ei enää osoittanut huomiota minuun kuten ennen. Enkä jaksanut yövalvomisten jälkeen minäkään. Kaikki alkoi tuntumaan itsestäänselvältä. Jopa toisen lapsen hankkiminen. Hän toivoi sitä ja menin samoilla ajatuksilla perässä. Niimpä olin pian taas raskaana ja lapsille tuli ikäeroa karvan alle 2 vuotta. Synnytyksessä repesin sen verran, että yhdyntä sattui kuukausia. Taisi kokonaisuudessaan mennä 3 vuotta. Mutta eihän meillä enää seksielämääkään ollut. En tuntenut paljoa kaipuuta häneen, eikä juuri hänkään. Hänellähän oli jo ne toivomansa 2 lasta ja vaimo. Mitä sitä enää tsemppaamaan. Ja mitäpä minäkään, kun oli vierellä se unelmien vävy ja mies, jota toiset ihannoivat. Olimme täydellisiä toisille ihmisille, muttemme toisillemme. Arki ei sitten kulkenutkaan, kuten joskus haaveilin perhe-elämältä. Se oli ihan toista. Pienistäkin haaveista piti luopua, koska emme päässeet yhteisymmärrykseen tulevaisuudesta. 10 vuotta avioliittoa ja olin varma, että tein virheen. Erosimme.
En pystynyt antamaan miehelle sellaista seksuaalista mielihyvää mitä hän toivoi. Jokainen pienikin kosketus tuntui, kuin se olisi opittu pornoelokuvasta. En ole huora. Mies ei paneutunut romanttisiin kanssakäymisiin ilman yhdyntää. Kaiken vaivan piti aina johtaa yhdyntään. Eestä ja takaa, mielellään monta kertaa. Olin hänelle enää objekti, en ihminen jota rakastaa ja jonka kanssa suunnitella yhteistä tulevaisuutta ja jonka kanssa olis pystynyt puhumaan henkeviä vaikka koko yön. "Jos ei tavaraa tule, niin käännän kylkeä". Minä taasen pakoilin omia ajatuksia. Uskottelin pitkään, että vika on vain miehessä. Olisinhan minäkin voinut tehdä aloitteen ja etsiä yhteistä säveltä, mutta kun se yhteiselämä aloitettiin väärin perustein. Pelkkä turvallisuus ja samanlainen huumorintaju eivät ole minusta avioliiton perusteita. Pitää oikeasti rakastaa ja toisen pitää aidosti tuntea, että tämän naise/miehen kanssa meillä on paljon yhteistä. Mikään suvunjatkamisvietti tai olettamus eivät ole syitä avioliitolle.
Opin ainakin sen, että rakkaus on sitä, että elämä ei murene, vaikkei toivottuja lapsia saataisi, vaikkei suunnitelmat toteudu tai haluamat asiat onnistu. Siitä huolimatta toisen kanssa on hyvä olla. Ne kaikki, jotka haluavat lasta, pitää miettiä, että jos tuo puoliso ei saakkaan lasta minulle, niin jatkaisinko hänen kanssaan vai vaihtaisinko myöhemmin hedelmällisempään puolisoon. Ne kaikki, jotka miettivät, että jos tuo toinen sairastuu, niin jaksaisinko hoitaa häntä loppuun asti. Ne kaikki jotka pohtivat, että en parmpaakaan saa, tuo on ihan riittävän sopiva, tuolta saan tyrvallisuutta tms niin eivät ole rakkautta nähneetkään. Ilman rakkautta ei hormonit hyrrää ja jos mieltä painaa tuhat asiaa niin ei se seksikään maistu.
Tämä oli vain minun näkemys ja kokemus haluttomuuteen. haluttomuuden takana on lähes aina jokin muu syvempi syy. Uskon, että vaimollasikin on jotain painavaa harteilla, jota hän ei itse näe tai tunnusta itselleen. Nyt olen tavannut miehen, jolla ei ole muuta suunnitelmaa elämässä, kuin yhteinen arki. Omilla lapsilla tai ilman. Omakotitalolla tai kerrostalolla. Hän tuntuu pitävän minun luonteesta ja se kuulemma riittää hänelle. Vaikka riitelemme, niin hän huutaa minulle käyttäen sanaa rakas. Kesken pahimman riidankin olen hänelle rakas. Avioliitossa olin exälle vain "vittu sun kanssas", en rakas. Ja et arvaa miten minun hormonit nyt hyrrää uutta tuttavuutta kohtaan. Riidoista huolimatta ja spontaanisti missä vain ja milloin vain, laskematta kertoja. Sitä tehdään kun tuntuu siltä.
Tsemppiä teille!- koko rahalla
Eikös ne rakkauden huutelut bruukaa jäädä riitelyn "jälkipeleihin"..??
- Esimerkki
Ihmisestä ,joka näkee vikaa vain toisessa tai no näithän vikaa itsessäsi,mutta mikset tehnyt asialle mitään.Suosittelisin katsomaan "peiliin".Eikös siinä avioliittolupauksessakin sanota niin myötä kuin vastamäessä.Et voi valita ihmisestä vain niitä hyviä puolia ja mitä tulee uutuuden viehätykseen se kestää vain jonkun hetken ja taas astuu arki kuvaan ,mutta koita kestää se tällä kertaa.
- haluton myös
Esimerkki kirjoitti:
Ihmisestä ,joka näkee vikaa vain toisessa tai no näithän vikaa itsessäsi,mutta mikset tehnyt asialle mitään.Suosittelisin katsomaan "peiliin".Eikös siinä avioliittolupauksessakin sanota niin myötä kuin vastamäessä.Et voi valita ihmisestä vain niitä hyviä puolia ja mitä tulee uutuuden viehätykseen se kestää vain jonkun hetken ja taas astuu arki kuvaan ,mutta koita kestää se tällä kertaa.
Eipä kannata huudella toisten avioliitoista, jos - kuten oletan - et tunne koko tapausta. Kannattaisi itsesikin vilkaista sinne peiliin. Sinunlaisesi ihmiset ärsyttää.
Samaten ärsyttää muutkin, jotka katsovat tätä asiaa vain omasta näkökulmastaan. Naisen elimistö (mielestä puhumattakaan) on järkyttävän monimutkainen laite, eikä tältä palstalta apua pyytäviä varmaan naurata kommentit ''vika on korvien välissä'' tai ''vika on miehessä''.
Olen lueskellut näitä haluttomuuspalstoja jonkin verran, ja kuulemma testosteroni tosiaan tekee skutaa pieninä määrinä, en tosin ole itse kokeillut. Kannattaa käydä yksityisellä mittauttamassa myös prolaktiiniarvot. Kohonnut prolaktiini johtuu kilpisrauhan pienestäkin vajaatoiminnasta tai liiasta estrogeenista, ja estää sukupuolihormoneita syntymästä/vähentää niiden syntymistä ---> suora vaikutus haluihin. En mene tästä satatakuuseen mutta yrittänyttä ei laiteta. Lykkyä pyttyyn! - Jelppis
Esimerkki kirjoitti:
Ihmisestä ,joka näkee vikaa vain toisessa tai no näithän vikaa itsessäsi,mutta mikset tehnyt asialle mitään.Suosittelisin katsomaan "peiliin".Eikös siinä avioliittolupauksessakin sanota niin myötä kuin vastamäessä.Et voi valita ihmisestä vain niitä hyviä puolia ja mitä tulee uutuuden viehätykseen se kestää vain jonkun hetken ja taas astuu arki kuvaan ,mutta koita kestää se tällä kertaa.
Vastaan:
Tätä uutuudenviehätystä on kestänyt nyt 2v. Ei ihan taida olla alkuhuumaa enään. Vai?
Miksen tehnyt mitään. Hyvä kysymys. Sitä suhteen vaalimista pitäisi molempien harrastaa ja jos se on yksipuolista niin homma ei toimi. Kerropa minulle kun mies olet, että mitä naisen tulee siinä tilanteessa tehdä, että miehellä suhde naiseen paranee? Mikä olisi se sinulle miellyttävin tapa parantaa suhde? Tietäisin tulevaisuudessa, miten ongelmat ratkaistaan. Muista, että seksin tarjoaminen ei ole vaihtoehto. Mitä keinoja jää jäljelle?
Minä ainakin sanoin miehelle, että haluja ei ole, koska en tunne olevani rakastettu. Siinä on minusta jo aika hyvä vinkki miehelle. Jotain muutakin olisi pitänyt tehdä, mutta mitä?
- <3 <3
tästä apua? Alla oleva teksti löytyy myös alla olevasta linkistä.
http://www.sexpo.fi/?hellyysharjoitus
HELLYYSHARJOITUS I-II
Harjoitusten avulla voit
kokea uudenlaisia aistimuksia. Fyysinen kontakti on tavoite, ei välivaihe
oppia koskettamaan ja ottamaan vastaan kosketusta nauttien
oppia keskustelemaan yhdessä siitä, miltä aistimukset tuntuvat
tulla tietoisemmaksi
omista aistimuksista - siitä mistä pidän ja mistä en pidä
toiselta saadun palautteen avulla kumppanin aistimuksista - siitä mistä hän pitää ja mistä hän ei pidä
rohkaista oman nautinnon löytämiseen eri tavoin
oppia kertomaan, jos jokin kosketus ei tunnu hyvältä
Harjoitustilanteissa on yhdyntäkielto. Kielto poistaa suorituspaineet ja voitte rauhassa keskittyä hyväilemään toisianne ja ottamaan vastaan hyväilyjä.
Keskustelkaa mitä tunteita ja ajatuksia yhdyntäkielto teissä herättää. Muistakaa yhdyntäkielto harjoitusten ajan, näin kumpikin voi rentoutua ja luottamus kumppaniin vahvistuu.
Valmistautuminen harjoitukseen:
Varmistakaa, että teillä on mahdollisuus tehdä harjoitus rauhassa, kahden kesken. (Puhelin vaiennettu, lapset hoidettu, ovi lukossa yms. ).
Tehkää aloite harjoitukseen vuorotellen.
Voitte käydä suihkussa ennen harjoitusta. Se sekä rentouttaa, että antaa mukavamman olon.
Huoneen tulisi olla riittävän lämmin, niin ettei alastomanakaan palele. Valaistus ei saisi olla kovin kirkas, muttei täysin hämäräkään.
Musiikkia voitte käyttää taustalla, ei kuitenkaan liian lujaa, eikä sellaista, joka vie ajatukset muualle.
Harjoituksessa voitte käyttää myös voiteita tai talkkia.
Aikaa tulisi varata kummallekin puoli tuntia eli yhteensä tunti kullekin harjoituskerralle.
Ensin kosketellaan n. 15 min. selkäpuolta, sitten sama vatsan puolelta. Harjoitus tehdään kolme kertaa viikon aikana. Kumpikin on vuorotellen aktiivisessa ja passiivisessa roolissa.
HELLYYSHARJOITUS I
Hyväile parin vartaloa päästä varpaisiin ensin selkäpuolelta ja sitten vatsan puolelta. Älä vielä tässä vaiheessa kosketa rintoja tai sukupuolielimiä.
Katsele ensin hänen kasvojaan ja hiuksiaan ja koskettele niitä. Seuraavaksi korvat, niska, kädet. Tunnustele hänen ihoaan, lihaksia, luita. Voit koskettaa eri tavoin, voimakkaammin ja hellemmin, voit hyväillä, hieroa, puristaa jne. Voit palata johonkin kohtaan takaisin. Löydät ehkä alueita, joita et ole pitkään aikaan koskettanut tai ehkä et koskaan.
Käytä kaikkia aistejasi, tutustu kumppaniisi ja nauti hänen reaktioistaan.
Keskity siihen, miltä tuntuu koskettaa. Keskity omaan mielihyvääsi, mitä haluat koskettaa ja miten. Älä mieti, mitä kuvittelet toisen haluavan.
Kerro parillesi joko harjoituksen aikana tai sen jälkeen, miltä tuntuu koskettaa.
Tarkoitus ei ole saada aikaan seksuaalista kiihottumista. Kiihottumista voi kuitenkin tapahtua ja siitä ei ole mitään haittaa.
Kun sinua hyväillään, keskity omaan nautintoosi ja aistimuksiisi. Jos toisen kosketus tuntuu jostakin syystä epämiellyttävältä esim. kutittaa, kerro se hänelle hellästi. Voit ehkä tarttua hänen käteensä ja siirtää sen toiseen kohtaan.
Harjoituksen jälkeen voitte halailla ja jutella siitä enemmän.
Kun ensimmäinen vaihe on mennyt molempien mielestä hyvin, voitte siirtyä toiseen vaiheeseen.
HELLYYSHARJOITUS II
Muutoin ohjeet samat, mutta nyt teillä on lupa koskettaa myös rintoja ja sukupuolielimiä.
Älkää kosketelko seksuaalisesti herkkiä alueita tarkoituksella kiihottaakseen tai saadakseen orgasmi. Hyväilyt eivät saa olla tällä tavoin vaativia. Erektio tai orgasmi voi syntyä, mutta siihen ei pyritä.
Voitte levittää reidet ja koskettaa sukupuolielimiä myös jalkojen välistä. - nastapimuolet
Haluttomuus johtuu lähes aina fyysisistä syistä. Eli pistä vaimosi endokrinologille tai gynekologille, jossa teetetään mahdollisimman laajat hormonitestit. Johan rupeaa syitä löytymään. Ja hoidoksi (luonnollisia) hormoneja, kuten esim. estrogeenia tai testosteronia.
Mitä lääkkeitä vaimosi käyttää? Syy voi olla myös niissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882