JoenRantarock 01.08.2009

JoenRantarock 2009 31.7.-2.8.

Uuteen Kouvolan kaupunkiin saapuu kolmipäiväinen musiikki- ja toimintatapahtuma JoenRantarock 2009, jonka tapahtumiin voi osallistua kaikki ihmiset iästä ja postinumerosta riippumatta. Yksinkertaistettuna: kolme päivää, kolme tapahtumaa, kolme eri konseptia ja 19
bändiä.

JoenRantarock klubi starttaa perjantaina, kun ampiaisten kuningatar Maritta Kuula saapuu akustiselle duokeikalle Kuusankoskitalolle. Vaikka kyse on akustisesta keikasta, on turha odottaa, että tämä platinan vaalea leidi soittaisi hymnejä kesäyön iloksi vaan todennäköisesti rockaa
kattokruunut helisemään lähikortteleissa. Iltaman järjestää Kuntaseiskan Alueen Musiikkiyhdistys ry yhdessä Kouvolan kulttuuritoimen kanssa.

Lauantaina eli Kymijokipäivänä siirrytään tietysti tien toiselle puolelle Kymijoen rantaan heti keskipäivän jälkeen, sillä on luvassa tiukat kymmenen tuntia hyvää musiikkia häkellyttävän erilaisista genreistä. JoenRantarock toimii ensi vuonna starttaavan Minun Kouvolani esiinmarssitapahtumana. Minun Kouvolani on Kouvolan kaupungin yksivuotisjuhlan kunniaksi järjestettävä kulttuuripläjäys. Hotelli Sommelon välittömässä läheisyydessä pyöritellään jäätelöpalloja, popsitaan lettuja, riehaannutaan pomppulinnassa, osallistutaan hirviammuntaan, mitellään voimalekalla, ihastellaan Tykkimäen Sirkuskoulun esityksiä ja ennen kaikkea kuunnellaan ulkolavalla tönöttäviä bändejä korvat höröllä. Luvassa on suomirockista, reggaen kautta metalliin eli jokaiselle kaikkea. Lavalla tavataan myös juontotehtävissä pomppimassa kaikkien rakastama Suvi Pitkämäki. Päivän onnistumisesta vastaa Kuntaseiskan Alueen
Musiikkiyhdistys ry.

Tänä sunnuntaina ei levätä sanan kirjaimellisessa merkityksessä vaan siirrytään tunnelmoimaan
aivan toiselle puolelle Kouvolaa, Valkealaan. Kauas ei olla veden ääreltä päästy, sillä RiverBlues
tapahtuu Jokelanvirran rannassa PubCafe Wanhassa Valkealassa ja sen piha-alueella. RiverBlues
järjestetään seitsemättä kertaa, mutta on ensimmäistä kertaa osana JoenRantarockia. Pääesiintyjäksi
lauteille kipuaa blueslegenda Jo`Buddy eli Jussi Raulamo. RiverBluesin järjestää Saarento-Jokelan
kyläyhdistys ry.
2328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiitos kaikille paikalla olleille... ensivuonna uudelleen !

Äänestä
  • Kiitos kaikille paikalla olleille... ensivuonna uudelleen !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JRR2009 kirjoitti:

JoenRantarock 2009 31.7.-2.8.

Uuteen Kouvolan kaupunkiin saapuu kolmipäiväinen musiikki- ja toimintatapahtuma JoenRantarock 2009, jonka tapahtumiin voi osallistua kaikki ihmiset iästä ja postinumerosta riippumatta. Yksinkertaistettuna: kolme päivää, kolme tapahtumaa, kolme eri konseptia ja 19
bändiä.

JoenRantarock klubi starttaa perjantaina, kun ampiaisten kuningatar Maritta Kuula saapuu akustiselle duokeikalle Kuusankoskitalolle. Vaikka kyse on akustisesta keikasta, on turha odottaa, että tämä platinan vaalea leidi soittaisi hymnejä kesäyön iloksi vaan todennäköisesti rockaa
kattokruunut helisemään lähikortteleissa. Iltaman järjestää Kuntaseiskan Alueen Musiikkiyhdistys ry yhdessä Kouvolan kulttuuritoimen kanssa.

Lauantaina eli Kymijokipäivänä siirrytään tietysti tien toiselle puolelle Kymijoen rantaan heti keskipäivän jälkeen, sillä on luvassa tiukat kymmenen tuntia hyvää musiikkia häkellyttävän erilaisista genreistä. JoenRantarock toimii ensi vuonna starttaavan Minun Kouvolani esiinmarssitapahtumana. Minun Kouvolani on Kouvolan kaupungin yksivuotisjuhlan kunniaksi järjestettävä kulttuuripläjäys. Hotelli Sommelon välittömässä läheisyydessä pyöritellään jäätelöpalloja, popsitaan lettuja, riehaannutaan pomppulinnassa, osallistutaan hirviammuntaan, mitellään voimalekalla, ihastellaan Tykkimäen Sirkuskoulun esityksiä ja ennen kaikkea kuunnellaan ulkolavalla tönöttäviä bändejä korvat höröllä. Luvassa on suomirockista, reggaen kautta metalliin eli jokaiselle kaikkea. Lavalla tavataan myös juontotehtävissä pomppimassa kaikkien rakastama Suvi Pitkämäki. Päivän onnistumisesta vastaa Kuntaseiskan Alueen
Musiikkiyhdistys ry.

Tänä sunnuntaina ei levätä sanan kirjaimellisessa merkityksessä vaan siirrytään tunnelmoimaan
aivan toiselle puolelle Kouvolaa, Valkealaan. Kauas ei olla veden ääreltä päästy, sillä RiverBlues
tapahtuu Jokelanvirran rannassa PubCafe Wanhassa Valkealassa ja sen piha-alueella. RiverBlues
järjestetään seitsemättä kertaa, mutta on ensimmäistä kertaa osana JoenRantarockia. Pääesiintyjäksi
lauteille kipuaa blueslegenda Jo`Buddy eli Jussi Raulamo. RiverBluesin järjestää Saarento-Jokelan
kyläyhdistys ry.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu