Hänellä on vielä virtaa, sinä haluaisit vain oleilla. Entäpä jos vaimosi ei viihdy siellä kotosalla? Eikö tämäkin asia keskustelemalla selviä, ja rauhanomaisesti. Aivan liian moni eläkkeellä oleva jää sinne kotiin, erkaantuu kaikesta. Kohokohta on kauppareissu ja telkun katselu. Miksi et menisi edes joskus mukaan? Kyllä se tukehduttaisi liittonne, jos energinen ihminen joutuisi vain oleskelemaan kotinurkissa.
0Äänestä
suomalaisten
pitää ottaa itseään niskasta kiini, ja ruveta paljon ahkerimmiksi. Nyt vain lojutaan, maataan puolille päiville, kitataan kaljaa, ja haukutaan muita. Eivät viitsi työttömätkään edes omaa kämppäänsä siivota. Nyt olis töitä tarjolla mansikkamailla, ja puutarhoilla, mutta eipä taivu suomipojan selkä,taitaa kaljamaha olla esteenä, ja kauhea hengästyminenkin tulee, jos täytyy pellon perälle kävellä. Pakko rahdata työväkeä muualta, suomalaista, vain väsyttää, ja nukuttaa.Ei olla terhakkana, kuin korvausraha päivänä.
0Äänestä
kirjoituksesi
suomalaisten kirjoitti:

liittyy aloitukseen ja minun vastaukseeni? Puhut ihan muusta, mistä aloittaja. Tuon sanomiseen mitä kirjoitit on tuolla jo oma sivunsa, viestisi kuuluu sinne:/
Mistäpä meistä kukaan kenenkään kaljan kittaamisia sun muita epäkohtia joita luettelit, tietää? En minä ainakaan.
Lue aloitus uudelleen, ja vastaa siihen ~~:-c
0Äänestä
vaimo/
kirjoituksesi kirjoitti:

mustikassa. Keräsin 20 kg haravalla.
0Äänestä
suoritus.
vaimo/ kirjoitti:
mustikassa. Keräsin 20 kg haravalla.
Ja miten hyvää talvella ottaa käyttöön, sinnehän tuo aloittajamieskin voisi mennä yhdessä vaimokullan kanssa. niin ei yksin olo vaivaisi.
Paljon voi puuhastella yhdessä, mutta virkistäähän sekin pitkäikäistä liittoa, jos on erilläänkin toimintaa, naisystävän kanssa konserttia ja teatteria mm.
En kyllä haluaisi, et olisimme kaikenaikaa kylkikyljessä, kuten sanotaan. Tukehtuisin, kertakaikkiaan.
0Äänestä
JOUTILAISUUTTA
kirjoituksesi kirjoitti:
liittyy aloitukseen ja minun vastaukseeni? Puhut ihan muusta, mistä aloittaja. Tuon sanomiseen mitä kirjoitit on tuolla jo oma sivunsa, viestisi kuuluu sinne:/
Mistäpä meistä kukaan kenenkään kaljan kittaamisia sun muita epäkohtia joita luettelit, tietää? En minä ainakaan.
Lue aloitus uudelleen, ja vastaa siihen ~~:-c
Ja minä vastasin, ei pidä. Mikä sulla on vaikeeta ymmärtää? Osaan lukea selvää suomea!
0Äänestä
i h a n a a
JOUTILAISUUTTA kirjoitti:
Ja minä vastasin, ei pidä. Mikä sulla on vaikeeta ymmärtää? Osaan lukea selvää suomea!
Kesällä on ihanaa olla joutilaana ja nauttia suven suloisuudesta. Voin täydestä sydämestäni sanoa, että tunnen itseni niin onnelliseksi ja huolettomaksi. Ainakin täällä etelässä on ollut ihania kesäpäiviä ja vaikka välillä on satanutkin, niin on lämmintä. On nautinto pulahtaa uimaan ja olla vaan. Katsella sinitaivasta ja pumpulipilvien hiljaista lipumista.
0Äänestä
tuohon otsikkoon,
JOUTILAISUUTTA kirjoitti:
Ja minä vastasin, ei pidä. Mikä sulla on vaikeeta ymmärtää? Osaan lukea selvää suomea!
minä vastasin sen jälkeen olevaan kirjoitukseen.
Sinun olisi pitänyt tässätapauksessa kirjoitaa vastauksesi aloittajalle, ei minulle!!!
0Äänestä
1943
i h a n a a kirjoitti:
Kesällä on ihanaa olla joutilaana ja nauttia suven suloisuudesta. Voin täydestä sydämestäni sanoa, että tunnen itseni niin onnelliseksi ja huolettomaksi. Ainakin täällä etelässä on ollut ihania kesäpäiviä ja vaikka välillä on satanutkin, niin on lämmintä. On nautinto pulahtaa uimaan ja olla vaan. Katsella sinitaivasta ja pumpulipilvien hiljaista lipumista.
eläkeläisellä tuo luksus on ympärivuotista. On ihmisiä, jotka koko ajan suorittavat. Joskus olen jotain puuhastelemassa, vaikkapa puhdistamassa metsätien ojia vesakosta. Naapuri tulee touhukkaana sauvakävellen ja haluaisin vaihtaa muutaman sanan. Eipä onnistu, sauvat senkun viuhuvat. Emme ole riidoissa, mutta tämä naapuri on aina touhuamassa jotain. Tänään kävin syömässä metsävadelmia ja kesänaapuri pysähtyi juttelemaan. Useimmiten en tapaa ketään, kun liikun noilla seuduilla.
0Äänestä
ei nokonuukaa
tuohon otsikkoon, kirjoitti:
minä vastasin sen jälkeen olevaan kirjoitukseen.
Sinun olisi pitänyt tässätapauksessa kirjoitaa vastauksesi aloittajalle, ei minulle!!!
Niin, minä kyllä rakastan laiskottelemista kesällä. Aloittajan aloitus oli mielestäni teemana. Ja mielestäni nyt näin kesällä kannattaa ottaa kaikki asiat hieman kepeämmin, kyllä niitä kaamoskelejä sitten talvella jaksaa paremmin. - Ei sen puoleen, rakastan talveakin ja osaan laiskotella myös silloinkin. - Ei ole sitten pinna yleensä koskaan tiukalla.
0Äänestä
mieltä,,,
ei nokonuukaa kirjoitti:

Vastaukset nyt menevät ristiin, olen vastaillut tälle henkilölle joka ei laiskuutta siedä ! Selviää kun katsoo siitä vasemmalta miten viivat kulkevat.
Muutenkaan tarvihe aina niin hööki päällä olla, ehtii sitä vähemmälläkin. Tekemätön työ kun ei lopu, ainaskaan naisihmiseltä.
0Äänestä
hyvä omatunto
mieltä,,, kirjoitti:
Vastaukset nyt menevät ristiin, olen vastaillut tälle henkilölle joka ei laiskuutta siedä ! Selviää kun katsoo siitä vasemmalta miten viivat kulkevat.
Muutenkaan tarvihe aina niin hööki päällä olla, ehtii sitä vähemmälläkin. Tekemätön työ kun ei lopu, ainaskaan naisihmiseltä.
makoilen,kun nyt on aikaa. Työt aloitin jo kesätöinä 10 vuotiaana ja nyt vasta tän ikäsenä saan levätä. En kuitenkaan koko aikaa,on omat vanhemmat ja lapsenlapset lähellä,autan heitä paljon.
Eli miksi minä en saisi myös makoilla sängyllä ja välillä kyllä juon oluttakin saunan jälkeen. Vai olenko minä luuseri?
0Äänestä
olet käynyt
suomalaisten kirjoitti:
pitää ottaa itseään niskasta kiini, ja ruveta paljon ahkerimmiksi. Nyt vain lojutaan, maataan puolille päiville, kitataan kaljaa, ja haukutaan muita. Eivät viitsi työttömätkään edes omaa kämppäänsä siivota. Nyt olis töitä tarjolla mansikkamailla, ja puutarhoilla, mutta eipä taivu suomipojan selkä,taitaa kaljamaha olla esteenä, ja kauhea hengästyminenkin tulee, jos täytyy pellon perälle kävellä. Pakko rahdata työväkeä muualta, suomalaista, vain väsyttää, ja nukuttaa.Ei olla terhakkana, kuin korvausraha päivänä.
luonani tuon kaiken tarkistamassa? Älähän yleistä.
terv. työtön
0Äänestä
Tehty mitä tehty
olet käynyt kirjoitti:
luonani tuon kaiken tarkistamassa? Älähän yleistä.
terv. työtön
Nyt vaan lepäämme laakereillamme.
0Äänestä
kuivunut
Tehty mitä tehty kirjoitti:
Nyt vaan lepäämme laakereillamme.
Nyt kun vietät aikaasi vain sohvalla niin hien erityksesi on tyssännyt , miehen hikihän on kuin hunajaa naiselle ja se puolestaan pitää vaimon vieressäsi.
0Äänestä
meirikki
suomalaisten kirjoitti:
pitää ottaa itseään niskasta kiini, ja ruveta paljon ahkerimmiksi. Nyt vain lojutaan, maataan puolille päiville, kitataan kaljaa, ja haukutaan muita. Eivät viitsi työttömätkään edes omaa kämppäänsä siivota. Nyt olis töitä tarjolla mansikkamailla, ja puutarhoilla, mutta eipä taivu suomipojan selkä,taitaa kaljamaha olla esteenä, ja kauhea hengästyminenkin tulee, jos täytyy pellon perälle kävellä. Pakko rahdata työväkeä muualta, suomalaista, vain väsyttää, ja nukuttaa.Ei olla terhakkana, kuin korvausraha päivänä.
Olipa siinä yleiskatsausta kerrakseen. Kun en nuorisoa seuraile, enkä heidän tavoistaan tiedä, olkoon kommentoimata. Mutta meidän pitäisi osata nauttia vapaa hetkistä täysin rinnoin. Laiskuus on hyvä asia, kun sen oikein oivaltaa. Mikään kotihomma ei ole niin tärkeä etteikö sitä voisi tehdä myöhemminkin, jos aurinko kutsuu ja löhötyttää:)) Motto voisi olla : Vähän päivässä, paljon viikossa.
0Äänestä
reilu tunti
Tehty mitä tehty kirjoitti:
Nyt vaan lepäämme laakereillamme.
Joka päivä 5km lenkki jos terveys antaa myötä.
0Äänestä
selma k
Olen satavarma! Tarkkaile/kyttää varsinkin suihkussakäyntiä.
0Äänestä
beessi
selma k kirjoitti:

nuuhkia vähän sitä yhtä paikkaa, kun hän palaa retkiltään.

käsitys teillä on parisuhteesta? Kyttäillä minun ei ole koskaan tarvinnut. Asia pitää ottaa puheeksi.
0Äänestä
kiikarit
selma k kirjoitti:
Olen satavarma! Tarkkaile/kyttää varsinkin suihkussakäyntiä.
Ole tarkkana. Katso autosi ajokilometrit,tarkasta puhelinlaskut ja niissä esiintyvät numerot. Pyydä kaverisi soittamaan treffeille,suostuuko??? Kohta jää kiikkiin,aivan varmasti.
0Äänestä
niin meillä
Minäkin meillä ennen kiertelin Suomea yksikseni, vaikka kumpikin ollaan eläkkeellä. Mies ei mukamas joutanut. Sitten minulle sattui kohtalokas harvinainen sairaus, ja olin teholla koomassa. Mitään elämisen eväitä ei ollut. Perhe, mies ja lapset oli lääkäreiden taholta valmisteltu minun menehtymiseeni, etten enää pystyisi heräämään koomasta, koska elimistö ei kestä sairauden aiheuttamaa myrkytystä. Suku valmistautui hautajaisiin.
Kaiken katastroofin keskellä, kun perhe itki vuoteeni äärellä, avasin silmäni ja siitä jatkui elämä. Sitten kun kaikkien lääkäreiden kummastukseksi jäinkin henkiin, kukaan ei uskonut, että ikinä pystyisin kävelmään, sillä hermojärjestelmän halvaus oli vääjäämätön.
No olihan se alkuun. Minun asentoa kääneltiin, koska itse en pystynyt edes asentoani vaihtamaan. En syömään, syötettiin. Siitä vaan, pyysin fysioterapeutteja, ja kuntoutuminen alkoi. Muutaman viikon kuluttua kävelin 10 m kainalosauvoilla, sitten 20 metriä, 30 metriä. Monta kuukautta käsi ja jalka olivat täysin elottomia.
Mutta jatkoin omaehtoista kuntoharjoittelua, ja nyt vuoden kuluttua toimivat kaikki rajaat ja kävelen ilman apuvälineitä.
Vasta nyt mies tajuaa yhdessäolon ja kulkemisen merkityksen. Tänä kesänä olemme sitten kulkeneet Suomea ristiin rastiin. Kyläläiset ihmettelevät, miten minä jaksan kulkea. Siitähän minä voimani nimeenomaan ammennan. Sosiaalisista kontakteista, ja mieskin on muuttunut edukseen positiiviseen suuntaan eikä aina ole nenä nypyssä.
Olimme Punkaharjulla siellä kuntoutuslaitoksella syömässä, kun alkoi sataa ja kaatamalla. Meidän piti vielä koluta viikon verran matkalla eri paikkakuntien nähtävyyksiä, mutta sateen saattelemana lähdettiin viikkoa aijemmin jo ajelemaan kotiin. Olimmehan jo kolme viikkoa olleet reisun päällä.
Niin, jos tämä kuoleman uhka ei olisi pysäyttänyt miestä, olisimme kait jatkaneet loputtomiin omissa oloissamme. Minä kierrellyt, nautin sosiaalisista kontakteista, ja mies mörjöttänyt täällä omissa suppeissa ympyröissään.
0Äänestä
tuliso nuuskimaan?
beessi kirjoitti:
nuuhkia vähän sitä yhtä paikkaa, kun hän palaa retkiltään.
Sinulta tälläisen mielipiteen voikin olettaa. Tyhmänäkö pidät? Sellaista miestä ei olekaan joka minua lenkkeilyni jälkeen tulisi nuuhkimaan! Minä menen suihkuun ja , aluhousujani ei ole nuuhkittavaksi, ne jäi mettään;DDD Hakiessani aluhousuja , otan kahdet, toiset pyykkikoriin, josko olisi laskenut, pieni sekoitus, usein samaa settiä kuudetkin samanlaiset. Jos kutiaa, se pitää hoitaa. Te miestä vailla olevat todella surkeita, onhan niitä tarpeeseen, muuten ei kiitos.
0Äänestä
tunnusmerkit
Hänellä on suhde. Tässä muutamia tunnusmerkkejä:
1. Suihkussa käynti,jopa lenkille lähdettäessä
2. Pyykinpesukone pyörii kiivaasti
3. Kännykkä aina mukana,sitä ei vahingossakaan jätetä kotiin,myös kotona paikasta toiseen siirtyessä kännykkä mukana. Ei ole enää keittiön pöydällä niin kuin ennen.
4. Karvoituksen siistiminen,joskus jopa värjääminen.
5. Harrastaminen lisääntyy= kansalaisopisto,rivitanssit ym
6.Kampaajallakäynnit lisääntyvät
7. Laihduttaminen
8. Puhelimen soidessa ollaan ihan vauhkona ja siirrytään vaikka saunan lauteille puhumaan
9. Ukolle ehdotetaan "vahingossa" uutta asentoa.
10. Kiinnostus kivegsiä kohtaan lisääntynyt=vertaaminen toisiin kiviin.
0Äänestä
pitäs
Minäkin olen viettänyt kaiken vapaa-ajan mustikkametsässä ja vattupuskassa. Tänäänkin, vaikka paarmat purivat niin pirusti. Nyt on "kärsän" jälkiä kaula täynnä ja korvatkin ovat ihan turvoksissa. Vaan minkäs teet, kun on tämä luterilainen kasvatus. Otsasi hiessä sinun pitää... ja hiessä se on kyllä ollutkin!
0Äänestä
ja mikä pakotti
meneen mettään mustikkaan ja vattuihin? Perikunnallekko niitä väkisin keräät, tori on hyvä marjojen hankintapaikka. Eikä pure paarmat sun muut ötökät. Jos ei aikuset lapset saa itte hankittua marjojansa, niin olokoon iliman mun puolesta. Sinne tartte ottat hies mennä huhkiin. Ota rennommin, romukoppaan tommoset aaatteet joutaa.
Elämäni sulostuttaja ei 13-v sitten suostunut keksimään omia puuhiaan vaan hankki lopputilin samoihin aikoihin minun laiskistumiseni kanssa.
On tässä treenattu joutilaisuutta mutta petraamisen varaa vieläkin on.
Keväällä, vaivojani säästämättä, vaihdoin kuukauden aikana kaksi kattovalaisinta. Sitten olikin jo aika lähteä kahdeksi viikoksi huilaamaan.
Syyskuun jälkipuoliskolla aion käynnistää kuukauden projektin jonka aiheena on kahden sälekaihtimen vaihto.
Otsikointisi on erittäin osuva. Pitäisi todella opetella joutilaisuutta mutta metsäluterilainen kasvatus on jättänyt jälkensä ja pakonomaisesti aikaansaa noita raatamisen rupeamia.
0Äänestä
hyvä asenne
raatamisen ja puurtamisen suhteen. Mulla on runsaasti fysiologisia ongelmia, jotka itsestään pakottaa ottaan kaiken tekemisen ja suorittamisen hillittyn hitaasti pitkällä aikavälillä. Toukokuussa pesin parvekkeen päädyn kolme ikkunaa, kesäkuussa laitoin siihen paikkaan uuden kaihtimen (ei säle), heinäkuun aikana pesin muut parvekelasit 7 kpl, kaihdin vielä laittamatta, on kyl ostettu ja paketissa, ehkä elokuun aikana.
Keittiöön sain väsättyä uudet verhot, niin ja pöytä on hiottu ja öljytty puuöljyllä, meni melkeen jussin jälkeinen viikko noihin hommiin. Liian tiivis tahti. Vaati parin päivän naapurimaassa olon rentoutuksineen. Sitä paitsi Ruotsissa oli taas kiva käydä, kruunu oli halpa.
Että kyllä sitä osaa ja oppii ottaan rennosti ja välttää "liukuhihnan" kotioloissa. Joiltain puuttuu se luja tahto, multa ei.:))))

Sinulla.
Luettuani tuon tunnen itseni suorastaan ailahtelevaksi luonnonlapseksi.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Hänellä on vielä virtaa, sinä haluaisit vain oleilla.
Entäpä jos vaimosi ei viihdy siellä kotosalla?
Eikö tämäkin asia keskustelemalla selviä, ja rauhanomaisesti.
Aivan liian moni eläkkeellä oleva jää sinne kotiin, erkaantuu kaikesta.
Kohokohta on kauppareissu ja telkun katselu. Miksi et menisi edes joskus mukaan? Kyllä se tukehduttaisi liittonne, jos energinen ihminen joutuisi vain oleskelemaan kotinurkissa.
pitää ottaa itseään niskasta kiini, ja ruveta paljon ahkerimmiksi. Nyt vain lojutaan, maataan puolille päiville, kitataan kaljaa, ja haukutaan muita. Eivät viitsi työttömätkään edes omaa kämppäänsä siivota. Nyt olis töitä tarjolla mansikkamailla, ja puutarhoilla, mutta eipä taivu suomipojan selkä,taitaa kaljamaha olla esteenä, ja kauhea hengästyminenkin tulee, jos täytyy pellon perälle kävellä. Pakko rahdata työväkeä muualta, suomalaista, vain väsyttää, ja nukuttaa.Ei olla terhakkana, kuin korvausraha päivänä.
liittyy aloitukseen ja minun vastaukseeni? Puhut ihan muusta, mistä aloittaja.
Tuon sanomiseen mitä kirjoitit on tuolla jo oma sivunsa, viestisi kuuluu sinne:/
Mistäpä meistä kukaan kenenkään kaljan kittaamisia sun muita epäkohtia joita luettelit, tietää? En minä ainakaan.
Lue aloitus uudelleen, ja vastaa siihen ~~:-c
mustikassa. Keräsin 20 kg haravalla.
Ja miten hyvää talvella ottaa käyttöön, sinnehän tuo aloittajamieskin voisi mennä yhdessä vaimokullan kanssa. niin ei yksin olo vaivaisi.
Paljon voi puuhastella yhdessä, mutta virkistäähän sekin pitkäikäistä liittoa, jos on erilläänkin toimintaa, naisystävän kanssa konserttia ja teatteria mm.
En kyllä haluaisi, et olisimme kaikenaikaa kylkikyljessä, kuten sanotaan.
Tukehtuisin, kertakaikkiaan.
Ja minä vastasin, ei pidä. Mikä sulla on vaikeeta ymmärtää? Osaan lukea selvää suomea!
Kesällä on ihanaa olla joutilaana ja nauttia suven suloisuudesta. Voin täydestä sydämestäni sanoa, että tunnen itseni niin onnelliseksi ja huolettomaksi. Ainakin täällä etelässä on ollut ihania kesäpäiviä ja vaikka välillä on satanutkin, niin on lämmintä. On nautinto pulahtaa uimaan ja olla vaan. Katsella sinitaivasta ja pumpulipilvien hiljaista lipumista.
minä vastasin sen jälkeen olevaan kirjoitukseen.
Sinun olisi pitänyt tässätapauksessa kirjoitaa vastauksesi aloittajalle, ei minulle!!!
eläkeläisellä tuo luksus on ympärivuotista. On ihmisiä, jotka koko ajan suorittavat. Joskus olen jotain puuhastelemassa, vaikkapa puhdistamassa metsätien ojia vesakosta. Naapuri tulee touhukkaana sauvakävellen ja haluaisin vaihtaa muutaman sanan. Eipä onnistu, sauvat senkun viuhuvat. Emme ole riidoissa, mutta tämä naapuri on aina touhuamassa jotain. Tänään kävin syömässä metsävadelmia ja kesänaapuri pysähtyi juttelemaan. Useimmiten en tapaa ketään, kun liikun noilla seuduilla.
Niin, minä kyllä rakastan laiskottelemista kesällä. Aloittajan aloitus oli mielestäni teemana. Ja mielestäni nyt näin kesällä kannattaa ottaa kaikki asiat hieman kepeämmin, kyllä niitä kaamoskelejä sitten talvella jaksaa paremmin. - Ei sen puoleen, rakastan talveakin ja osaan laiskotella myös silloinkin. - Ei ole sitten pinna yleensä koskaan tiukalla.
Vastaukset nyt menevät ristiin, olen vastaillut tälle henkilölle joka ei laiskuutta siedä ! Selviää kun katsoo siitä vasemmalta miten viivat kulkevat.
Muutenkaan tarvihe aina niin hööki päällä olla, ehtii sitä vähemmälläkin.
Tekemätön työ kun ei lopu, ainaskaan naisihmiseltä.
makoilen,kun nyt on aikaa.
Työt aloitin jo kesätöinä 10 vuotiaana ja nyt vasta tän ikäsenä saan levätä.
En kuitenkaan koko aikaa,on omat vanhemmat ja lapsenlapset lähellä,autan heitä paljon.
Eli miksi minä en saisi myös makoilla sängyllä ja välillä kyllä juon oluttakin saunan jälkeen.
Vai olenko minä luuseri?
luonani tuon kaiken tarkistamassa? Älähän yleistä.
terv. työtön
Nyt vaan lepäämme laakereillamme.
Nyt kun vietät aikaasi vain sohvalla niin hien erityksesi on tyssännyt , miehen
hikihän on kuin hunajaa naiselle ja se puolestaan pitää vaimon vieressäsi.
Olipa siinä yleiskatsausta kerrakseen. Kun en nuorisoa seuraile, enkä heidän tavoistaan tiedä, olkoon kommentoimata.
Mutta meidän pitäisi osata nauttia vapaa hetkistä täysin rinnoin.
Laiskuus on hyvä asia, kun sen oikein oivaltaa. Mikään kotihomma ei ole niin tärkeä etteikö sitä voisi tehdä myöhemminkin, jos aurinko kutsuu ja löhötyttää:))
Motto voisi olla : Vähän päivässä, paljon viikossa.
Joka päivä 5km lenkki jos terveys antaa myötä.
Olen satavarma! Tarkkaile/kyttää varsinkin suihkussakäyntiä.
nuuhkia vähän sitä yhtä paikkaa, kun hän palaa retkiltään.
käsitys teillä on parisuhteesta? Kyttäillä minun ei ole koskaan tarvinnut. Asia pitää ottaa puheeksi.
Ole tarkkana. Katso autosi ajokilometrit,tarkasta puhelinlaskut ja niissä esiintyvät numerot. Pyydä kaverisi soittamaan treffeille,suostuuko??? Kohta jää kiikkiin,aivan varmasti.
Minäkin meillä ennen kiertelin Suomea yksikseni, vaikka kumpikin ollaan eläkkeellä. Mies ei mukamas joutanut. Sitten minulle sattui kohtalokas harvinainen sairaus, ja olin teholla koomassa. Mitään elämisen eväitä ei ollut. Perhe, mies ja lapset oli lääkäreiden taholta valmisteltu minun menehtymiseeni, etten enää pystyisi heräämään koomasta, koska elimistö ei kestä sairauden aiheuttamaa myrkytystä. Suku valmistautui hautajaisiin.
Kaiken katastroofin keskellä, kun perhe itki vuoteeni äärellä, avasin silmäni ja siitä jatkui elämä. Sitten kun kaikkien lääkäreiden kummastukseksi jäinkin henkiin, kukaan ei uskonut, että ikinä pystyisin kävelmään, sillä hermojärjestelmän halvaus oli vääjäämätön.
No olihan se alkuun. Minun asentoa kääneltiin, koska itse en pystynyt edes asentoani vaihtamaan. En syömään, syötettiin.
Siitä vaan, pyysin fysioterapeutteja, ja kuntoutuminen alkoi. Muutaman viikon kuluttua kävelin 10 m kainalosauvoilla, sitten 20 metriä, 30 metriä. Monta kuukautta käsi ja jalka olivat täysin elottomia.
Mutta jatkoin omaehtoista kuntoharjoittelua, ja nyt vuoden kuluttua toimivat kaikki rajaat ja kävelen ilman apuvälineitä.
Vasta nyt mies tajuaa yhdessäolon ja kulkemisen merkityksen. Tänä kesänä olemme sitten kulkeneet Suomea ristiin rastiin. Kyläläiset ihmettelevät, miten minä jaksan kulkea. Siitähän minä voimani nimeenomaan ammennan. Sosiaalisista kontakteista, ja mieskin on muuttunut edukseen positiiviseen suuntaan eikä aina ole nenä nypyssä.
Olimme Punkaharjulla siellä kuntoutuslaitoksella syömässä, kun alkoi sataa ja kaatamalla. Meidän piti vielä koluta viikon verran matkalla eri paikkakuntien nähtävyyksiä, mutta sateen saattelemana lähdettiin viikkoa aijemmin jo ajelemaan kotiin. Olimmehan jo kolme viikkoa olleet reisun päällä.
Niin, jos tämä kuoleman uhka ei olisi pysäyttänyt miestä, olisimme kait jatkaneet loputtomiin omissa oloissamme. Minä kierrellyt, nautin sosiaalisista kontakteista, ja mies mörjöttänyt täällä omissa suppeissa ympyröissään.
Sinulta tälläisen mielipiteen voikin olettaa. Tyhmänäkö pidät?
Sellaista miestä ei olekaan joka minua lenkkeilyni jälkeen tulisi nuuhkimaan!
Minä menen suihkuun ja , aluhousujani ei ole nuuhkittavaksi, ne jäi mettään;DDD
Hakiessani aluhousuja , otan kahdet, toiset pyykkikoriin, josko olisi laskenut, pieni sekoitus, usein samaa settiä kuudetkin samanlaiset.
Jos kutiaa, se pitää hoitaa. Te miestä vailla olevat todella surkeita, onhan niitä tarpeeseen, muuten ei kiitos.
Hänellä on suhde. Tässä muutamia tunnusmerkkejä:
1. Suihkussa käynti,jopa lenkille lähdettäessä
2. Pyykinpesukone pyörii kiivaasti
3. Kännykkä aina mukana,sitä ei vahingossakaan jätetä kotiin,myös kotona paikasta toiseen siirtyessä kännykkä mukana. Ei ole enää keittiön pöydällä niin kuin ennen.
4. Karvoituksen siistiminen,joskus jopa värjääminen.
5. Harrastaminen lisääntyy= kansalaisopisto,rivitanssit ym
6.Kampaajallakäynnit lisääntyvät
7. Laihduttaminen
8. Puhelimen soidessa ollaan ihan vauhkona ja siirrytään vaikka saunan lauteille
puhumaan
9. Ukolle ehdotetaan "vahingossa" uutta asentoa.
10. Kiinnostus kivegsiä kohtaan lisääntynyt=vertaaminen toisiin kiviin.
Minäkin olen viettänyt kaiken vapaa-ajan mustikkametsässä ja vattupuskassa. Tänäänkin, vaikka paarmat purivat niin pirusti. Nyt on "kärsän" jälkiä kaula täynnä ja korvatkin ovat ihan turvoksissa. Vaan minkäs teet, kun on tämä luterilainen kasvatus. Otsasi hiessä sinun pitää... ja hiessä se on kyllä ollutkin!
meneen mettään mustikkaan ja vattuihin? Perikunnallekko niitä väkisin keräät, tori on hyvä marjojen hankintapaikka. Eikä pure paarmat sun muut ötökät.
Jos ei aikuset lapset saa itte hankittua marjojansa, niin olokoon iliman mun puolesta. Sinne tartte ottat hies mennä huhkiin. Ota rennommin, romukoppaan tommoset aaatteet joutaa.
Elämäni sulostuttaja ei 13-v sitten suostunut keksimään omia puuhiaan vaan hankki lopputilin samoihin aikoihin minun laiskistumiseni kanssa.
On tässä treenattu joutilaisuutta mutta petraamisen varaa vieläkin on.
Keväällä, vaivojani säästämättä, vaihdoin kuukauden aikana kaksi kattovalaisinta.
Sitten olikin jo aika lähteä kahdeksi viikoksi huilaamaan.
Syyskuun jälkipuoliskolla aion käynnistää kuukauden projektin jonka aiheena on kahden sälekaihtimen vaihto.
Otsikointisi on erittäin osuva.
Pitäisi todella opetella joutilaisuutta mutta metsäluterilainen kasvatus on jättänyt jälkensä ja pakonomaisesti aikaansaa noita raatamisen rupeamia.
raatamisen ja puurtamisen suhteen. Mulla on runsaasti fysiologisia ongelmia, jotka itsestään pakottaa ottaan kaiken tekemisen ja suorittamisen hillittyn hitaasti pitkällä aikavälillä.
Toukokuussa pesin parvekkeen päädyn kolme ikkunaa, kesäkuussa laitoin siihen paikkaan uuden kaihtimen (ei säle), heinäkuun aikana pesin muut parvekelasit 7 kpl, kaihdin vielä laittamatta, on kyl ostettu ja paketissa, ehkä elokuun aikana.