Esko Ry:n

Tässä alla poiminta Esko Ry:n säännöistä koskien hallitusta.

Nyt on keskusteluissa tullut esiin, mikäli tiedot pitävät paikkansa, ettei hallituksessa ole enää kuin kolme jäsentä.

Esko Ry:n sääntöjen 7. §:ssä kuitenkin tuodaan selkeästi esiin että hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja viisi muuta varsinaista jäsentä sekä vielä kaksi varajäsentä.

Onko Esko Ry nyt siis enää yhdistyksenä toimintakelpoinen, ja täyttääkö näin enää rekisteröintiehtojakaan?

7 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja viisi muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi siten, että puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisenä vuonna valitaan erovuoroiset arvalla. Erovuoroiset voidaan valita uudelleen. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan, tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Selvästi todetaan että hallitus on päätäntävaltainen jos puolet sen jäsenistä on paikalla. Hallituksen jäseniä siis yhteensä seitsemän ja nyt keskustelupalstalla olleen tiedon mukaan jäseniä olisi enää kolme. Mikäli tieto pitää paikkansa, ei hallitus ole enää päätäntävaltainen. Onko vai ei? Mikä nyt eteen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallitusko? kirjoitti:

Tässä alla poiminta Esko Ry:n säännöistä koskien hallitusta.

Nyt on keskusteluissa tullut esiin, mikäli tiedot pitävät paikkansa, ettei hallituksessa ole enää kuin kolme jäsentä.

Esko Ry:n sääntöjen 7. §:ssä kuitenkin tuodaan selkeästi esiin että hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja viisi muuta varsinaista jäsentä sekä vielä kaksi varajäsentä.

Onko Esko Ry nyt siis enää yhdistyksenä toimintakelpoinen, ja täyttääkö näin enää rekisteröintiehtojakaan?

7 § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja viisi muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi siten, että puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisenä vuonna valitaan erovuoroiset arvalla. Erovuoroiset voidaan valita uudelleen. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan, tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu